On tärkeää havahtua siihen, miten tärkeää on kannatella itseään ja toisia hyvällä. Huomataonnistumiset, rohkaista, kehua, vahvistaa syystä ja oikeutetusti. Pienestä ja suurimmasta.Hyvää palautetta kannattaa antaa niin itselle kuin toisille, säästelemättä.…
The post The One And Only appeared first on Nelkytplusblogit.
Heipat vuoteen 2020 ♥
Eilen meillä oli aika tuulettaa makuuhuonetta ja vaihtaa puhtaat petivaatteet sänkyyn kun viikon olin siellä maannut, aivastellut ja kuumeesta milloin palellut ja hikoillut! Influenssa epäily tuli maanantaina ja tiistaina kävin uuden vuoden skumpan tilalle hakemassa poskiontelotulehdukseen antibiootti kuurin. Sitkeässä on tauti, mutta nyt toivottavasti jo helpottamaan päin!
Me saatiin joululahjaksi miehen kanssa mun vanhemmilta toivomuksesta pellava pussilakanat ♥ Olin aikaisemmin loppu kesästä ostanut pellavasekoite päiväpeiton ja ihastunut siihen materiaaliin. Pellava on luonnonkuitua ja materiaalina ihanan pehmeää ja sopivasti rouheaa. Meidän sänkyyn ja sisustukseen sopii hyvin lakanat joita ei tarvitse silittää vaan ne saa olla sopivan rosoisesti rypyssä!
Valkoiset pussilakanat sekä tyynyliinat on ollut muutenkin haaveissa kauan, sänky tuntuu niin raikkaalta ♥ Pellava on myös allergikolle hyvä valinta ja se imee erittäin hyvin kosteutta ja johtaa lämpöä. Pellava on erittäin kestävää ja paranee vanhetessaan. Yhden yön tuntuman jälkeen olen erittäin tyytyväinen. Tykkään miltä se tuntuu iholla ja miten se ei takerru ihoon kiinni hiostavana vaan pysyy ilmavan pehmeänä täkin päällä! Suosittelen ♥
Olen alkanut kiinnittää muutenkin huomiota enemmän materiaali valintoihin vuodevaatteissa sekä pyyhkeissä. Vaikka hinta olisikin hieman korkeampi niin laatu takaa hyvän käyttömukavuuden ja kestävyyden!
Meillä molemmilla on sängyssä kaksi tyynyä ja haaveissa on toiset pellava tyynyliinat joissa olisi vaikka nappikiinnityksiä tai pieniä yksityiskohtia muuten. On siis jo valmiina toiveita syntymäpäivälahjaksi tälle vuodelle 
Pellava tuotteet on melko hinnakkaita joten täytyy alkaa kerämään niitä pikku hiljaa ja käyttää tarjouksia hyödyksi!
Tästä aiheeseen tämän vuoden blogipostaus toiveet!! Mulla olisi itselläni toiveena tuottaa tänne mahdollisimman paljon taas ajankohtaisia postauksia. Sisustus postaukset ja remontointi olisi kovasti ykkösenä ja ajatuksena olisi vihdoin esitellä tätä taloa vähän yksityiskohtaisemmin ja kertoa haaveita sekä tulevaisuuden suunnitelmia remontoinnin, huonejärjestelyjen ja muun semmoisen suhteen. Leipominen ja ideoita juhlapöytään on myös lähellä sydäntä ja leivonta ohjeet kiinnostaa aina!
Blogin etusivun kuvat on vanhoja sekä teksti, nyt olisi aikaa ne muuttaa tässä tervehtymistä odottaessa, toivottavasti osaan vielä tai löydän googlettamalla ohjeita…
Fibromyalgia aiheinen postaus sai valtavan määrän lukijoita ja sainkin yv viestejä, tsemppauksia ja ohjeitakin sen kanssa elämiseen, myös avun pyyntöjä ja luulen siis että tämän kaltaisetkin postaukset kiinnostaa
Mutta jos sinulla, juuri sinulla ihana lukijani olisi joku postaus toive, kuulisin sen erittäin mielelläni ja toteutankin jos suinkin vaan voin ♥ Kirjoita siis kommentti kenttään asiallinen aihe!! Aihe saa olla ihan mikä vaan, ei tarvitse käsitellä mitenkään sisustusta tai remontointia.
Voit myös laittaa kysymyksiä, katsotaan jos saadaan niistä vaikka postuksen kokoinen vastaus
Meidän makuuhuoneesta sen verran että mehän nukutaan nyt rintamamiestalon alakerrassa. Keittiön ja olohuoneen välissä. Ratkaisu on tilapäinen, niin kauan kun tytöt asuu kotona. Tähän tilaan tulevaisuudessa tulee ruokailuhuone, jonka sisustuksesta haaveilen jo nyt. Yläkerrassa on kaksi isoa vaaleaksi remontoitua makuuhuonetta, joista toinen isompi on joskus meidän makuuhuone. Toisesta jää vieras huone ♥ Paljon on muutoksia joskus, mutta tekemistä on sitäkin ennen.
Nyt kun on asetettu taloksi, ihmetelty aikamme uuden kodin seiniä, vähitellen tutuksi tulleita ja nautittu vuoden aikojen muutoksista pihalla, alkaa hahmottumaan vasta meidän perheen tarpeet ja toiveet oman näköiseen lopputulokseen. Niillä ei ole kiire eikä hoppu, tärkeintä on kuitenkin mennä niitä kohti pikku hiljaa ♥ Vierivä kivi ei sammaloidu 
Kivaa pyhää ja nauttikaa yhdestä ylimääräisestä vapaasta ne keille tämä onni sattui! ♥
The post Ihanaa pellavaa makuuhuoneeseen ♥ appeared first on Nelkytplusblogit.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
 |
| Kuva. Otto-Ville Väätäinen |
The post Amélie teki Turusta Pariisin appeared first on Nelkytplusblogit.
Aiemmat tämän postaussarjan osat löydät seuraavista linkeistä:
The post Vaahteramäen vuosikymmen osa 4 appeared first on Nelkytplusblogit.
Joulun ja vuodenvaihteen jälkeen arkisempi meno on alkanut, vaikka olenkin vielä lomalla ensi viikonkin. Aikaa on ollut niin museoille kuin kirjoillekin.
Saimme museokortit joululahjaksi, niitä on käytetty jo kaksi kertaa. Amos Rexissä kävimme katsomassa Birger Carlstedtin näyttelyn ja Ateneumissa Helene Schjerfbeckin näyttelyn sekä vakiokokoelman. Nyt on helppoa vaikka sunnuntaikävelyllä poiketa myös museoon, käydä katsomassa jonkin näyttelyn parikin kertaa ja käydä myös sellaisissa museoissa, joissa ei ehkä muuten tulisi käytyä.
Viikon käytetyin koru on Siipalta joululahjaksi saatu, hänen siskonsa valmistama hopea-turmaliinikaulakoru.
Eilen tein satsin säilöttyjä sitruunoita, nythän sitrushedelmät ovat parhaimmillaan. Niitä voi kevään mittaan käyttää vaikka marokkolaiseen lammaspataan. Samalla hauduttelin myös kilon verran karamellisoitua sipulia, jonka pakastin annoksina jääpalamuoteissa. Hauduttelu vie aikansa, isomman satsin tekemällä selvisin yksillä sipulikyynelillä ja voin helposti lisätä makua mm. keittoihin ja kastikkeisiin. Minulla on pakkasessa myös kookosmaitoa samanlaisina pikku annosnappeina ja kesällä pakastan pestoa jääpalamuotteihin.
Lomalla on ollut aikaa lukea kirjoja enemmän kuin arkena. Kirjat luen perinteisinä paperiversioina, osaan uppoutua niihin paljon paremmin kuin vaikkapa äänikirjoihin. Aloitin juuri joululahjaksi toivomani Min Jin Leen Pachinko-kirjan, kesällä luin saman kirjailijan Free food for millionaires, josta pidin kovasti. Tämä on aika erilainen, sijoittuu toiselle puolelle maailmaa ja eri aikakauteenkin. Hyvältä vaikuttaa tämäkin kirja.
Uuden vuoden aattona testasin Goldin vegaanista, hiuksiinjätettävää hoitoainetta. Spray korjaa ja kosteuttaa vaurioituneita hiuksia, se siloittaa ja tekee hiuksista helpommin selvitettävät myös kosteina. Suihke suojaa hiuksia ja estää pörröisyyttä sekä sähköisyyttä ja hiusten haaroittumista. Tuote hoitaa haaroittuneita latvoja ja suojaa värjättyjä hiuksia latistamatta niitä, se tuo hiuksiin kevyttä rakennetta ja tukea. Viimeistelin kevyesti saman sarjan hiuskiinteellä. Hiukset pysyivät kuohkeina ja aika kivan näköisinä usean päivän ajan, vaikka leikkaus onkin jo melko ylikasvanut. Onneksi huomenna pääsen kampaajalle.
Kuinka sinun vuotesi on kierähtänyt käyntiin?
The post Viisi viikon varrelta appeared first on Nelkytplusblogit.
Vieläkö jatketaan ? Jaksaako kukaan enää lukea ?
No, jos jatkan omaksi ilokseni ?
Tiistai 31.12.2019
Se on vuoden viimeinen päivä. Olen alkanut silmäilemään lukulistojani käppyröitä ajatellen. Ehkä niistä taas jotain saa aikaiseksi ja vähän trendiäkin.
Eilen tosin en ehtinyt aihetta edes miettimään. Lähdettiin siskon kanssa jo perinteeksi (2 kertaa on perinne – eikös vai ?) muodostuneelle joululahjapäivälle. Minä annoin hänelle lahjan ja hän antoi minulle saman lahjan eli Kämp Span paketin hieronta + lounas. Spa-visiitti on aina kiva, mutta tämän lahjan parasta antia on tietysti yhteinen aika. Lahjaahan ei tietenkään kuluteta muuten kuin yhdessä.
Viime vuonna kävimme Helsinki Day Span jalkahoidossa. Täytyy sanoa, että paikkana ja tunnelmaltaan Helsinki Day Spa oli kyllä jotenkin miellyttävämpi, mutta hieronta teki hyvää ja lounas Kämpin miljöössä on tietysti aina elämys. Puhumattakaan siitä, että minun kurpitsakeittoni alkuun oli yksi paras ikinä maistamistani ja kyseinen ruokalaji sattuu varsinkin talvisin olemaan lempialkuruokani.
Vuosi siis päättyy varsin miellyttävissä merkeissä. Tänään ollaan taas rauhassa kotona perheen kanssa. Isäntä kokkaa.
Mennyttä vuotta ajatellessa minulle tosin tulee vähän outo olo. En ole ihan varma olenko oikeasti elänyt vuottani vai vaan sivusta seurannut. Koko 2019 ajan olen jotenkin leijunut irrallaan. Ehkä tulevaksi vuodeksi voisi luvata sukeltaa takaisin omiin nahkoihin ja tehdä enemmän asioita itselleni? Jos nyt keksin, mitä tuo tarkoittaa.
Myöhemmin iltapäivällä
Tein pavlovapohjat ja lemon curdin valmiiksi. Nyt olen istunut lukutuolissani sillä aikaa, kun Isäntä työstää hummeriravioleja ja currya illan ateriaa varten. Luin loppuun Max Seeckin Uskollinen lukija – dekkarin. Loppuratkaisusta jäi hivenen hämmentynyt olo, mutta olipa jännä kirja.
Keskiviikko 1.1.2020
Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, mitä sitten tuoneekaan. Aika näyttää.
Toistaiseksi olen tosin keskittynyt lähinnä Taustapeileihin ja käppyröihin – sain jo ensimmäisen blogiinkin.
Noin muuten vuosi vaihtui lähinnä herkutellen ja kirjaa lukien. Vuoden ensimmäiseksi luettavaksi aloitin dekkaria, mutta leppoisaa sellaista. Terttu Autereen Kuolema Eedenissä oli sopivaa luettavaa samalla kun toisella silmällä vilkuilin Lara Croftia telkkarista.
Tänään aloitin sitten “uuden elämän” kävin hakemassa tunnukseni uuteen kuntokeskukseen. Sitten varasin illaksi tunnin, jonka peruutin 5min myöhemmin… Saa nähdä, miten tässä sitten lopulta käy.
Torstai 2.1.2020
Tänään oli kovasti kulturelli päivä. Käytin pitkästä aikaa Museokorttiani ja kävin ystävän kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyä ja iltapäiväteellä. Tällaista pitäisi harrastaa useammin. Oli tosi kiva iltapäivä.
Schjerfbeckin näyttely oli varsin mielenkiintoinen. Teemana on “Maailmalta löysin itseni” ja näyttelyssä voi seurata taiteilijan eri maista saatujen vaikutteiden näkymistä esim. taulujen aiheissa. Toki mukana oli myös omakuvia, joita katsoessa aina mietin Schjerfbeckin suhdetta ikääntymiseen. Jotenkin se ei vaikuta kovin seesteiseltä. Ehkä pitäisi lukea uudelleen Rakel Liehun kirja Helene. Se on toki fiktiivinen, mutta ainakin noista matkoista siinä kai on jotain.
Senkin muuten huomasin, että kyllä teksti ja tarinat ovat sittenkin ominta aluettani. Joka taulun kohdalla olisin halunnut tietää sen tarinan, mallin tarinan, taiteilijan näkemyksen… Mielellään tekstimuodossa, kiitos
Matkalla kuuntelin Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä -äänikirjaa taas vähän matkaa eteenpäin. Pääsin sentään jo yli puolenvälin.
Noin muutenkin on lukeminen ollut vähän pätkittäistä. Joskus aikoinaan luin Mamma Mia- elokuvan innoittaman hömppäromaanin My Mamma Mia Summer, joka osoittautui kelpo laiturilukemiseksi. Nyt sitten otin joululoman viihteeksi kesätarinan jatko-osan Mamma Mia Christmas… Sitä aloittelin eilen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein vauhdissa mukana. Saa nähdä, jääkö ensi jouluun.
Selailin myös nuorten tekijöiden Puuhamiesten maihinnousu – tarinakokoelmaa. Vähän on epätasainen, mikä kirjoittajien nuoren iän (3x17v) huomioonottaen ei ole yllätys. Luulenpa myös tekstien viimeistelyn saaneen suurempaa huomiota kirjan alkupuolella. Nyt puolessavälissä menee välillä turhankin sekavaksi. Saa nähdä, miten tämä tästä jatkuu…
Lauantai 4.1.2020
Niinhän tässä näyttää taas käyvän, että hyppelen kirjasta toiseen. Olen nimittäin edellisen kirjoituksen jälkeen aloittanut peräti kaksi uutta äänikirjaa. Osittain syynä lienee Kuolema kiitospäivänä, jossa jumituin vähän hankalan kuuloiseen kohtaukseen. Ei vaan ole huvittanut jatkaa. Teki mieli jotain kevyempää.
Niinpä nappasin Audiblesta kuunneltavaksi Jeevesin ja Woosterin seikkailuja (The collected radio dramas). Tosin en ole ihan varma, voiko tätä kutsua enää äänikirjaksi, ennemminkin mennään jo kuunnelman puolelle. Missäköhän raja muuten menee? Pitää varmaan ihan erikseen miettiä. “Painos” kyllä löytyi myös Goodreadsista… (Edit: pohdiskelua täällä – oletteko samaa mieltä kriteereistä?)
Toiseksi aloitetuksi valikoitui Confessions of a Bookseller eli suositun Kirjakauppiaan päiväkirjan tekijän toinen kirja. Tosin tämä taitaa ajallisesti ajoittua ennen ensimmäistä, ainakin päätellen tulevaisuusviittauksista juttuihin, jotka jo ensimmäiseksi kuunnelleessani kirjassa ovat kerrontahetkeä.
Kirjakauppiaskin ihmettelee, miksi niin monet haluaisivat omistaa vanhojen kirjojen kaupan. Minä ihmettelen, miten melko lakoninen listaus kirjakauppiaan päivistä voi ollakin niin koukuttava. Johtuuko se aiheeseen liittyvistä kirjoista ? Olisiko lihakauppiaan tai vaatekauppiaan päiväkirja yhtä kiinnostava? Tai ehkä kaikki onkin kiinni kirjoitustyylistä ?
Muuten on lukeminen ollut minimissään, mutta toisilla elämän osa-alueilla vuosi on alkanut aktiivisena. Aloitin eilen uuden elämän eli kävin jumpassa. Lisäksi aloin viimeinkiin vaihtamaan poikien huoneita päittäin. Isompi otus vähempine tavaroineen pienempään huoneeseen, ja päinvastoin – pienempi legovuorineen isompaan… Saa nähdä montako kuukautta tähänkin saan kulumaan.
Sunnuntai 5.1.2020
Näinä elämyshakuisina aikoina, tässä yksi täydellinen:
Paista muutama pekonisiivu rapeaksi ( aloita kylmältä pannulta), riko muna niiden viereen, kun ne ovat alkaneet ruskistua. Kuumenna Heinzin papuja tomaattikastikkeessa, paahda leipää ja levitä sille kuumana voita ja appelsiinimarmeladia. Keitä ämpärillinen kuumaa, vahvaa Earl Greytä.
Istu olohuoneen ison pöydän viereen ja jatka skotlantilaisen kirjakauppiaan muistelmien (Confessions of a Bookseller) kuuntelua, hiljaisuudessa ennen kuin kukaan muu on herännyt.
No, hiljaisuus katkesi kantaessani aamiaistani olohuoneeseen, kun sekä isäntä että kuopus nousivat ylös. Silti, tämä hipoo täydellistä sunnuntai-aamua.
Luulen myös keksineeni, miksi kirjakauppiaan muistelmat ovat niin suosittuja. Kyse ei ole (pelkästään) kirjakaupasta. Elämäntapa kiehtoo. Siinä on sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä ja se vie jotenkin ajatukset menneisiin aikoihin. Kirjanpitäjä, joka ei lampomisaikaan ehdi paikalle. Illalliset yhteisten festivaalisuunnittelujen jälkeen. Ystävät, jotka ovat päätyneet kylään eri puolilta maailmaa. Kirjakauppias iltapäivätauolla kalastamassa. Haikailemmeko kaikki jotain tuollaista tässä kaupunkikiireen keskellä ?
Eilen luin loppuun nuorten kirjalilijoiden Puuhamiesten maihinnousun. Tahti kiihtyi loppua kohti ja, yllättävää kyllä, puuhamiehet saivat kiinni punaisen langan päästä uudelleen. Viihdyin.
Myös Kuolema kiitospäivänä eteni, selätin jumikohdan eikä se edes osoittautunut kovin pahaksi.
Ai niin, aloitin myös uuden kirjan… Takashi Hiraide: Kissavieras.
Viikolla loppuun luettuja :
Max Seeck : Uskollinen lukija
No huh, huh… olipas jännä. Yhtään en arvannut loppuratkaisua. Se tosin jättikin hivenen hämmentyneen olon.
Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
Ihastuttavan vanhanaikainen dekkari. En tiedä paljon rentouttavampaa luettavaa vuoden alkuun.
Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas: Puuhamiesten maihinnousu
Vilkas mielikuvitus on kirjoittajien vahvuus, mutta siihen liittyvät myös sudenkuopat. Välillä menee vähän liiankin lujaa ja viimeistely on unohtunut. Silti, suurimman osan lukuajasta viihdyin, vaikkei genre minulle ominaisinta olekaan.
The post Vuodenvaihteen (luku)päiväkirja : Elämyksiä appeared first on Nelkytplusblogit.
Nyt, kun olen lomaillut jo kaksi viikkoa, minulla tuntuu olevan ihan liian paljon aikaa, nimittäin haaveiluun ja unelmointiin. Kun sitä tekee riittävästi, ne omat ajatukset alkavat tuntua jopa toteutumiskelpoisilta ja ne saavat ympärilleen melkoiset siivet…
Kuvat: Hakola Huonekalu Oy:n sivuilta
The post Vastakohdat täydentävät toisiaan? appeared first on Nelkytplusblogit.
Kangas ja materiaalit saatu yhteistyössä Villisilkki ja Suomalainen Nappitalo Burberry mekko valmistui ennen Pariisin matkaamme ja täällä mekkotehtaassa meinasi tulla kiire, jotta sain kaikki suunnittelemani mekot tehtyä. Burberryn ikoninen ruutukuosi kerää katseita vielä vuosienkin päästä ja on aina tyylikäs. Muistan, kuinka ompelin tyttärille ja itselleni aikoinaan hameet Burberry-ruuduista. Tyttärillä oli kuitenkin pohjana vaaleanpunainen ja tein heille vekkihameet, kun taas itselläni oli silloin tuo suora malli ja tästä samaisesta kuosista. Hameesta löytyy postaus täältä. Kun pitkästä aikaan silmiini sattui Villisilkissä tuo tuttu Burberry-kuosi, niin olin varma, että tyttäreni ilahtuu tästä löydöstä. Hän oli sitä jo pidemmän aikaa etsinyt ja nyt kun se löytyi, sitä oli saatava. Muistaakseni Villisilkissä on myös toinen Burberry-kangas hiukan erilaisella ruuduilla, mutta tämä oli se, mistä tiesin tyttären pitävän. 110 e/m oleva villakangas on käytössä todettu hyväksi, sillä se on miellyttävä päällä, hylkii likaa ja jos jotain vanhinkoa sattuukin, niin ravistamalla nopeasti nesteen pois, saattaa selvitä säikähdyksellä. Vesipesua ei suositella, vaan kemiallista pesua, pesulassa. Tyttärien hamoset aikoinaan joutuivat koville, vaikkei mitään isompaa tahraa hamosiin tullutkaan, niin aina jotain pientä, mutta niistä selvittiin pikaisesti pyyhkimällä ja taputtelemalla kevyesti tahra pois. Päädyimme hyvin klassiseen pikkumekkoon, jossa on vetoketju sivusaumassa. Taiteilua tässä mekon ompelemisessa ja leikkaamisessa oli juuri noiden sisäänottojen kanssa ja se, että selässä olevat saumat menevät myös kohdilleen. Tämä ruutukuosi nimittäin alkaa silmissä vilistä, jos saumat ja sisäänotot eivät mene oikein kohdalleen. Muutama harjoituskerta tarvittiin, ennen lopullista versioita ja lopulta päädyin katkaisemaan selkäkappaleen vyötärön korkeudelta, jotta sain sen istuvammaksi ja ruudut eivät häirinneet. Burberry mekko kaipasi ehdottomasti myös vuoren ja tein sen Upro-vuorikankaasta. Vuorikangas tekee mekosta ryhdikkäämmän ja se myös suojelee tuota villakangasta. Hihoissa vuorta ei tarvittu. Burberryn villakankaasta tehtyyn mekkoon ei mennyt kuin yksi pituus ja hihojen pituus päälle. Arvokas kuosi ei näin itse tehtynä, tullut suinkaan tullut kalliiksi. Tikkauksia en tähän halunnut, mutta helman ja hihansuiden suhteen annoin periksi ja tein tikkaukset. Ne sulautuivat kyllä todella huomaamattomaksi, kun langansävy on oikea, joten helpotti ja nopeutti ompelemista, verrattuna käsin ompelemiseen. Ajaton malli sopii päiväasuna, illallisella ja juhlissa, joten toivon tälle Burberry mekolle pitkää ikää tyttären käytössä ja saattaa olla, että pyydän sitä myös itselleni joskus lainaksi. Pariisin Louvressa olimme vierailulla yhden aamupäivän aikana ja meille sattui kirpakka, mutta aurinkoinen päivä. Hiukan tahtoi tulla kuvattavalle vilu, mutta onneksi villamekko hiukan lämmitti. Matkalla villa on täydellinen. Miten helpottavaa on, kun matkalaukusta voi ottaa mekon, joka ei ole rypyssä, vaan sen voi heti pukea ylleen. Jos kuitenkin jotakin ryppyä on vaatteeseen laukussa tullut, niin ennen suihkuun menoa vain ripustaa mekon kylpyhuoneeseen roikkumaan ja suihkusta tuleva kosteus ja höyry suoristaa rypyt ja tekee villakankaasta muhkeamman. Villisilkki lähettää muuten mielellään näytepaloja kankaista postitse, jotta voit itse nähdä ja kokea sormituntumalla, millaisesta kankaasta on kyse. Villakankaasta ompelin myös itselleni mekon Pariisin reissulle ja postauksen tuosta mekosta löytää täältä.
The post BURBERRY MEKKO appeared first on Kristallikimara.
The post BURBERRY MEKKO appeared first on Nelkytplusblogit.
The post Sunday mood appeared first on Nelkytplusblogit.
Safariautomme ajaa pitkin Choben kansallispuiston pölyistä tietä. En voi uskoa, että olen taas täällä – keskellä kauneinta savannia – villiä luontoa ja kaikkia näitä eläimiä, joita minä niin rakastan! Olemme puolen päivän aikaan saapuneet Zimbabwesta Botswanaan. On joulukuu ja sadekausi, mutta sateesta ei ole tietoakaan. Kuulemma viimeiset kaksi vuotta ovat olleet tavanomaista kuivempia. Sateen sijaan […]
The post Unohtumaton luksussafari Botswanassa appeared first on Nelkytplusblogit.
En kyllä yhtään muista mihin perustui blogin aloittaessa blogin nimi. Muistan, että kipuilin nimen kanssa 2-vuotta ja joku nimi oli keksittävä, muuten ei kaksi vuotta mietittyä bloggaamista voinut aloittaa. Halusin nimen olevan jonkinlainen vastaisku kaikelle kliiniselle ja supertäydelliselle, olla tavallinen ihminen.
Nimelle naurettiin alussa, oli tilanteita, kun esittelin itseni ja blogini nimen ja epäuskoisena purskahdettiin nauruun. Jossain kohden nimi yksilöityi minuun ja nimeä ei kenties enää mietitty, se vaan oli. Toivon ainakin, että tänä päivänä blogin nimi on jo sulautunut omaan henkilökohtaiseen nimeen niin, ettei ole outoa, että blogi kulkee nyt nimellä Tiia Koivusalo. Että olemme ns. yhtä.
Voi olla, että metsään menee, mutta sekin on vain elämää. On hassua, miten jotkut odottavat bloggaajilta täydellisyyttä, kun sellaista täydellisyyttä ei ole olemassakaan, ei oikeassa elämässä eikä blogielämässä.
Sleep is your superpower
The post Mitkä uuden vuoden lupaukset? appeared first on Nelkytplusblogit.
Viime vuosi oli upea kaikkine matkoineen ja mahdutimme myös vuoden viimeisiin päiviin pikaisen visiitin Wieniin. Tämä vaihtoehto tuli mieleeni sen enempää pohtimista. Wien oli kaupunkin, jota en itse ollut vielä nähnyt ja joulun aika on yleensä hyvä, jos haluaa talvella Eurooppaan kaupunkilomalle. Ja Wienissä todellakin osataan luoda upeaa joulun tunnelmaa.
Neljän päivän matkaan mahtui kaikille jotain. Itselleni se kaikkein tärkein taisi olla Espanjalaisessa ratsastuskoulussa vierailu. Tämä on maailman vanhin toimiva ratsastuskoulu ja lipizzanhevoset ovat todella upeita. Hevosia koulutetaan 8-10 vuotta ennen kun ovat valmiina näytöksiin. Jos näytöksiin haluaa, kannattaa olla hyvin ajoissa. Viikko ennen matkaa ei tietenkään ollut enää mitään mahdollisuutta päästä näytöksiin, eikä edes aamuharjoitusta katsomaan. Mutta onneksi Vienna Pass pelasti, siihen kuului vierailu kahden tunnin aamuharjoituksiin. Passi on muutenkin kätevä, käytimme kaikki mahdollisesti hop on hop off -linjat ja aika monet museotkin tällä passilla.
Iltaisin tunnelma oli todella upea, kaikkine valoineen ja joulutoreineen. Kävimme vielä viimeisenä iltana koko perheen voimin luistelemassa ja siellä todella pääsi ihanaan talvitunnelmaan, vaikka lunta ei ollutkaan.
Upeita linnoja ja museioita siis riittää monelle päivälle. Meille mieluisin museo, ainakin teinin mielestä oli Museum of Applied Arts eli MAT. Juuri nyt seillä on esillä esimerkiksi Thonetin tuoliklassikoita sekä japanilaisen Utagawa Kuniyoshin taidetta.
Ihaniin kahviloihin sai täälläkin hieman jonotella, mutta jonot kulkivat nopeasti. Ensimmäisen illan jälkeen opimme varaamaan aina pöydän ravintolasta, jonne halusimme mennä.
Wien tarjosi vuoden viimeisille päiville loistokkaat puitteet. Nyt keittiön kaapieissa on kokoelma outoja ja kitschejä mukeja, joita otin mukaani joulutoreilta nautittuamme lämmittävät hehkuviinit. Mutta nämä hassut mukit saavat hymyn huulille ja palauttaa mieleen ihania muistoja.
The post Upeaa talvitunnelmaa Wienissä appeared first on Nelkytplusblogit.
The post Vuoden 2019 suosituimmat postaukset appeared first on Nelkytplusblogit.
Kun vuosi vaihtuu ja tammikuu alkaa silloin starttaa pari päivää ennen loppiaista myös LUX Helsinki valotaidetapahtuma. Voisin lainata tähän suoraan mitä viime vuonna kirjoitin kotiuduttuani kaupungin valoshowsta. “Tammikuuni on jo vuosia käynnistynyt valotaiteen ihailulla Lux Helsinki -tapahtumassa. Tapahtuma Lux Helsinki -nimellä on järjestetty jo vuodesta 2012 ja jokaisena vuonna olen ollut mukana. Tästä on tullut perinne, jota jo oikein odottaa vuoden starttaajaksi. Joulunkin valot ovat vielä kaupunkia valaisemassa mutta mahtuu sinne lisääkin valoa.”
LUX Helsinki on tapahtuma, jota alan odottaa jo heti uudenvuoden jälkeen. Yleensä olen aina käynyt tapahtumassa jo ensimmäisenä päivänä. Joskus aikoinaan kun lyhtypuisto levittäytyi Töölönlahden rantamille kävimme Minnien kanssa siellä jo etukäteen kurkkimassa ripustuksia. Tänä vuonna aikatauluuni sopi LUX vasta tänään joten lämpimästi vaatetta päälle, mukavat kengät jalkaan ja menoksi.
Tänä vuonna LUX Helsinki reitti on siirtynyt myös uusiin osiin pääkaupungissamme. Startti tapahtuu perinteisesti Senaatintorilta, josta kuljetaan Kaisaniemenpuiston halki Tokoirantaan. Reitti on tarkoitettu kuljettavaksi dramaturgisesti kokonaisuutena alusta loppuun numerojärjestestyksessä. Minä en tähän valitettavasti ihan pystynyt mutta palataan siihen vähän tuonnempana.
Itse LUX Helsinki reitillä on yhdeksän valotaideteosta, joiden lisäksi valotaidefestivaalia täydentää kuusi reitin ulkopuolella olevaan sateliittiteosta tai -teoskokonaisuutta. LUX Helsinki ulottuu nyt ensimmäistä kertaa Itä-Helsinkiin ja myös Korkeasaareen. Tästä voit kurkistaa etäkohteet. Reitin varrelta löytyy yksi etäkohteista.
Senaatintori ja Tuomiokirkko on monessa LUX Helsinki tapahtumassa valaistu. Vuonna 2020 kunnian on saanut itävaltalainen valotaiteilija Terera Marin. Carl Ludvid Engelin suunnittelema Tuomiokirkko seisoo ylväänä Helsingin upeassa empirekeskustassa. Kirkon katolla on kaksitoista apostolia, jotka tosin on lisätty sinne myöhemmin arkkitehti E.B. Lormannin toimesta. Kirkon valkoinen ja monimuotoinen ulkomuoto luo upeat puitteet esittää valotaidetta.
Teresa Marinin kollaasityylinen SunWind -teos hehkuu värejä, jotka saavat myös itse rakennuksen näyttämään ihan erilaiselta. “Teos on kuin elämälle elintärkeä lyhty – aurinko. Valot saattavat sammua mutta auringon valo on yhä tallella. Kuu on öisin auringon lähettiläs, joka näyttäytyy kirkkaana siellä, missä sen valo koskettaa valkoisia pintoja.”
LUX Helsingin reitti jatkuu Unioninkatua pitkin kohteisiin kaksi (Topelian sisäpiha) ja kolme (Metsätalo), jotka jouduin tolkuttoman pitkien jonojen takia jättämään valitettavasti väliin. Ehkä käyn kurkkaamassa ne huomenna tai tiistaina, joka on muuten tapahtuman viimeinen päivä.
YLE uutisoi, että avajaisilta olisi vetänyt yli 80 000 kävijää! Verrattuna edellisvuoteen on määrä lähes kolminkertainen joten ei ihme, että ruuhkaa oli. LUX Helsingin puolelta on myös myönnetty, että sisäpihoilla järjestettävät valotapahtumat ovat haastavia koska tiloihin mahtuu vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan. Tulevina vuosina ahtaat tilat tultaisiin jättämään pois. Toisaalta sääli koska Topelian sisäpiha on äärimmäisen kaunis paikka ja ainakin kerran aiemmin se on ollut LUXissa mukana.
LUX Helsinki reitin varrella on myös kolme Cafe LUX kahvilaa (Senaatintori, Kaisaniemenpuisto, Tokoinranta) joten on mahdollista ottaa vaikka kuppi kuumaa kierroksen lomassa. Tässä tulee kyllä ihan kiitettävästi askeleita otettua ja kierrokseen kyllä kannattaa varata aikaakin parisen tuntia. Minulla oli askelmittarissa vähän reilut 5000 kun lähdin ja kotona mittari näytti 14359! Sai kivan iltalenkin myös tehtyä. LUX Eat ravintolat löydät sijainteineen tarkemmin tästä.
Matkalla seuraavaan kohteeseen huomaamme scootit, jotka ovat saaneet ylleen myös ihan omat valoköynnökset. Liekö mainos vai jonkun “tulevan valotaiteilijan” installaatio 
Pitkäsillanrannan ja Säästöpankinrannan talot heijastuivat muuten kauniisti lähes tyyneen veteen. Vesi oli minusta todella ylhäällä ja tuntui, että se tulvii kohta jo yli hiekkatielle puistoon. Isovanhempani ovat joskus muinoin ennen minun olemassaoloani asuneet noissa taloissa.
The post Lux Helsinki 2020 kulkee täysin uudella reitillä appeared first on Nelkytplusblogit.
Vuosikymmenen kahtena viimeisenä kesänä ei tapahtunut kovinkaan paljon uusia muutoksia.
Oli tullut aika nauttia enemmän puutarhasta ja kaikesta jo tehdystä.
Huomasin haahuilevani puutarhassa paljon tekemättä mitään.
Se olikin terapeuttista ja rentouttavaa.
Aina olisi ollut jotain ylläpitotöitä, kitkemistä ja muuta kohennettavaa.
Silti vain haahuilin, nautin ja rauhoituin.
Ja koin, että puutarhalla on paljon annettavaa ihmiselle myös näin.
On tärkeää, että osaa joskus myös olla ja pysähtyä.
Jos aina vain touhuaa, moni kaunis asia jää huomaamatta.
Vaikka kesä 2018 oli kuuma ja kuiva,
juhannuksena oli älyttömän kylmä.
Onneksi oli kasvihuone,
jonne saattoi kattaa juhannusjuhlat suojaan.
Kasvihuoneen ulko- ja sisäpuolella kaikki kasvit viheriöivät kauniisti.
Varsinkin pionit olivat todella upeita.
Heinä- ja elokuussa lämpimiä päiviä riitti.
Se oli mahtavaa.
Pallohortensiat eivät pettäneet sinäkään vuonna.
Omena- ja marjasato oli todella hyvä.
Luulen, että olen myös löytänyt vahvemmin oman tyylini.
Ne värit joita rakastan ja joiden keskellä rentoudun.
En ole värikäs tyyppi, vaan viihdyn niukan värikartan keskellä.
Osa syynä tähän taitaa olla talomme keltainen väri.
Pidämme siitä edelleen, vaikka se onkin niin erottuva ja räikeäkin.
Valitsimme periaatteessa jo toistamiseen tuon kartanonkeltaisen talomme väriksi maalauksen yhteydessä.
Nyt olisi ollut mahdollisuus vaihtaa väriä.
Koimme, että Vaahteramäen talo kuuluu olla keltainen ja sillä hyvä.
Ehkä laiskuus ja kustannukset vaikuttivat myös hieman asiaan.
Jos olisimme vaihtaneet talon väriä,
olisimme joutuneet maalaamaan sen kahteen kertaan,
nyt riitti yksi kerros maalia.
Työtunteja olisi tullut myös tuplat.
Kasvimaalla oli yksi pieni uudistus,
tein yhden lavankauluksen lisää.
Uuteen penkkiin muuttivat kurpitsat.
´Pohjantähti`-köynnösruusu kukki valtoimenaan ja
oli vihdoin toipunut ennalleen vuoden 2016 koettelemuksista.
Laatokan Helmi -luumupuu aivan notkui sadosta ensimmäisen kerran.
Uutisissa kerrottiin, että luumusato oli harvinaisen hyvä koko maassa.
Myös marjakasvit tuottivat satoa mahtavasti.
Omenasato jäi sen sijaan vähäisemmäksi.
Näin taisimme tulla vuosikymmenen loppuun.
Toki muistamme tämän vuosikymmenen lopun
erityisen lämpimänä.
Huoli ilmastonmuutoksesta kasvaa ja luulen,
että mietin itsekin näin uuden vuosikymmenen kynnyksellä valintojani vielä tarkemmin.
On tärkeää,
että myös tulevat sukupolvet saavat nauttia onnellisista vuosikymmenistä
omien puutarhojensa parissa ja luonnossa.
Odotan myös mielenkiinnolla, mitä uusi vuosikymmen tuo tullessaan.
Siitä on tulossa varmasti osin haikeakin.
Kuluneella vuosikymmenellä lapset kasvoivat alakoululaisista aikuisiksi.
Tulevan vuosikymmenen aikana lapset muuttavat pois kotoa
ja jo nyt mietityttää, jääkö Vaahteramäki meille kahdelle
jossain vaiheessa liian suureksi.
En kuitenkaan vielä suostu miettimään ja murehtimaan sitä.
Aika sen näyttää, mitä elämä tuo eteen.
Uskon kuitenkin, että vihreys, kasvit ja puutarha pysyvät aina matkassa mukana.
Ja puutarhanhoito pitää sekä kropan että mielen virkeänä.
Näiden muistelojen jälkeen miettii tulevaa kevättä vielä suuremmalla innolla.
Mitähän sitä laittaisi kasvimaalle ja kasvihuoneeseen tulevana kesänä…
ja mitkä kesäkukat olisivat niitä kauneimpia….
Yksi on ainakin varmaa, valkoiset kukat pysyvät suosikkeinani.
Kiitos, että jaksoitte tänne saakka!
Itselle oli tietysti antoisaa muistella menneitä,
mutta oli ihana että aihe kiinnosti teitäkin.
Jos et ehtinyt mukaan tähän maratonpostaussarjaan,
The post Vaahteramäen vuosikymmen osa 5 appeared first on Nelkytplusblogit.
The post Uusimmat sisustushankinnat appeared first on Nelkytplusblogit.
Joka vuosi on tapanani asettaa jotain tavoitteita harrastusten suhteen. Ne sitten toteutuvat enemmän tai vähemmän hyvin, yleensä vähemmän. Systemaattinen tavoiteseuranta ei näköjään kuulu vahvuuksiini, yleensä menestyksen tielle osuu elämä.
Aika tarkkaan vuosi sitten lupasin seuraavaa :
 |
| Kuvakaappaus Elixian Appsista… Eka haaste vauhdissa jo |
 |
| Melkein kaikki keittokirjat rivissä… |
Tämän haasteen tuotoksia tosin saatan laittaa näkyviin ennemminkin Instan puolelle (#ttkeittokirjaprojekti, #suurikeittokirjahaaste) eli tervetuloa sinne seuraamaan @minna_vuocho
The post Tässä rennosti haasteita suunnittelen… appeared first on Nelkytplusblogit.
Hyvää loppiaista sinne ruutujen toiselle puolelle! Viime yönä Espoossa on satanut vihdoin pieni lumipeite joten maa on nyt valkoinen. Ainakin pienen hetken näyttää talviselta ihmemaalta, jota tässä on kaivattukin jo pari viikkoa. Lämpöasteita on muutama ja kun kurkkasin hetki sitten 10 päivän sääennustetta niin plussan puolella ollaan jatkossa. Vasta loppuviikosta voidaan hetkellisesti sukeltaa muutamaan pakkasasteeseen. Lumi saattaa siis hävitä yhtä nopeasti kuin se tuli.
Kurkkasin vanhoja loppiaispostauksia ihan huvin vuoksi. Tammikuussa 2017 olen ulkoillut -20C paukkupakkasessa, lumisessa metsässä heittäytyen jopa “tekemään lumienkeleitä”. Tosin pakkalumessa ne eivät oikein onnistuneet. Olimme ystäväni kanssa metsälenkillä ja samalla testasin saamiani kenkiä “talviolosuhteissa”, jotka todella olivat hyytävät. Muistan, että ystäväni sormet olivat jäätyä kun hän otti valokuvia minusta. Ja takinkaulukset ja kaulaliinat ihan huurteessa mentiin.
Myös tammikuun 2016 loppiaisena on pakkanen pakkunut yli parinkymmenen asteen. Silloin Siperiasta on työntynyt kylmää ilmamassaa Suomeen. Muistan, että tuona talvena puin koko ajan koiralle talvitakkia ja fleecetöppösiä jalkoihin. Onneksi Minnie on pennusta lähtien tottunut ulkovarusteisiin pakkasella koska muuten se ei pärjäisi.
Jos vertaa aiempia loppiaissäitä eiliseen LUX Helsinki kävelyyn niin lenkkareissa pärjäsi oikein hyvin parissa lämpöasteessa ja tuntui kun olisi ollut syyskävelyllä. Ilmakin oli vielä tyyni ja tuuleton. Tosin oli varustautunut hyvin koska on helpompi riisua vaatteita kun palella ilman riittävää vaatekerrosta.
Kävelin eilen Tuomiokirkon Kryptan ohi (tuo oikeanpuoleinen kuva) ja samalla mieleeni tuli etten ole tänä jouluna nähnyt yhtään jouluseimeä Helsingissä. Jouluseimiperinteellä on pitkät 20 vuoden perinteet Helsingissä. Esillä on ollut sekä suomalaisia että muualta maailmalta lainattuja jouluseimiä.
Tänäkin vuonna jouluseimiä on ollut nähtävillä Helsingissä ja vielä nyt loppiasena. En vain itse ole muistanut/ehtinyt katselemaan.
Tuo vasemmanpuoleinen kuva on vuodelta 2014, jolloin Tuomiokirkon Kryptassa oli näyttely italialaista seimitaiteesta ja -perinteestä. Näyttelyssä oli esillä eri seimikoulukuntien – napolilaisen, sisilialaisen ja lecceläisen – seimiperinteen seimiä. Ehkä upeimmat näkemäni seimet olen kuitenkin nähnyt Sisilian reissullani vuosia sitten.
Jos eilisellä LUX Helsinki kierroksella se Topelian sisäpiha jäi näkemättä niin löysin 2015 postauksen, jossa samaisella pihalla ollaan oltu Minnien kanssa. Silloin siellä oli Lyhtypuisto ja minä kaipasin Töölönlahdelle. Oheinen kuva on otettu kyllä Esplanadin puiston Kappelin lavan lasipaviljongista, jossa oli mieletön Kustaa Saksin väri-iloittelu Muna-Egg. Tämä muna oli ihan huikea!
The post Loppiaistunnelmissa appeared first on Nelkytplusblogit.
Kun on kroonisesti kimpoillut paikasta toiseen, lähtenyt kun vähänkään siltä tuntuu, muuttanut suunnitelmiaan pienestäkin nihkeydestä – paikoilleen jämähtäminen on iso mörkö.
Istua nyt pimeässä töllissä tekemättä mitään.
Toki sitä olisi kaikkea puuhaa, mutta ei ne mitään lähtemistä ole – tuhertaa nyt joittenkin lattialankkujen kimpussa. Tai ikkunankarmien, tai lattialistojen.
Kamala kuumotus jalkojen alla tekee levottomaksi. Meinaan sillä tavalla, ettei sitten oikein osaa tarttua mihinkään.
Ei remonttiin.
Ei siihen e-kirjaan, joka on ollut viittä vaille valmis jo v-ttu vuoden.
Ei niihin pariin yritysideaan, joita työstettiin kuumeisesti vielä ennen joulua.
Eikä moneen muuhunkaan juttuun.
Mutta kun ei voida startata tien päälle, me voidaan aina lepuutella rauhattomia aivoja tuolla frisbeekentillä. Satoi tai paistoi, tai vaikka tuulisi kaatuneita puunrunkoja.
Mielipuolisuutta se on sekin, usko pois.
Tai sitten voi ravata Skanssissa hankkimassa uusia rillejä – tätäkin olen viimeiset pari kuukautta sekoillut. Tilannut ensimmäiset monitehot, ja palauttanut ne. Tilannut ensimmäiset piilarit, ja palauttanut ne. Tilannut uudet ajolasit (huh, ei tarvii palauttaa), tilannut uudet piilarit (testi päällä), ja ihmetellyt miksi en tilannut mitään lukulaseja.
En kai mä sentään dorka ole (?), vaikka epäilemättä siellä rillikaupassa tätäkin pohditaan. Tällä viikolla joudun kuitenkin palaamaan tuohon nimeltä mainitsemattomaan optikko-ketjuun, ja veikkaanpa että takahuoneen ovet paukkuu henkilökunnan paetessa päättäväistä olemustani.
En muuten ihmettele yhtään.
 |
| Jotenkin härski tuo uuden vuoden -tina |
 |
| Maaseutu vaipuu iltaan |
Mitään en lupaa
Aina voisi elää terveellisemmin, syödä paremmin, olla kiltimpi, joogata ja meditoida nyt ainakin, opiskella lisää, aloittaa uusia harrastuksia sun muuta raflaavaa, mutta en usko että lupauksien tekeminen nytkäyttää noita asioita eteenpäin.
Mä AJATTELIN elää enemmän hetkessä.
Nauttia tästä pimeydestä, kun täällä kerran ollaan.
Innostua viileydestä, sille kun ei voi mitään.
Hankkia naurettavin pipo ikinä.
Etsiä sitä huuhkajan raakalaista, joka tässä pesii ja jonka jäljiltä valkoisia karvatupsuja löytyy puitten oksiltakin. Kerran me se jo nähtiin, mutta jos näkisi toistekin.
Hankkia kiikarit ja bongata järkälemäisiä susia, jotka lähistöllä vaeltaa.
Harjoitella draiveja pelloilla – jos ne lähtis joku päivä räväkämmin kuin purkka tukasta.
Suunnitella kesäkeittiötä ja lisää majoitustiloja piharakennuksiin. Tästä saisi nimittäin vähintäänkin omaleimaisen (lue omituisen) juhlapaikan.
Tutustua paremmin lähiseutuun. Kemiönsaari on VALTAVA ja kuuleman mukaan ihastuttava.
Tutustua useampiin Kemiöläisiin. Siis mehän tunnetaan jo ainakin paikallinen rakennuspuolen työnjohtaja, palomies, hinuri ja sairaankuljettaja – ja kaikki samassa persoonassa.
Nauttia joka päivä korkeammalle kiipeävästä auringosta. Ihan tuntuu keväältä jo nyt, kun mustaviinimarjapensas ja syreeni pukkaa kilpaa silmuja.
Viimeistellä mun kuvaamat valokuvataulut, sillä joukossa on oikein komeitakin (kröhöm).
Selailla pinterestiä ja inspiroitua camper vanin suhteen.
Suunnitella seuraavaa lähtemistä. Ja muuttaa suunnitelmia.
Värjätä hiukset punaiseksi, NOT (tai mistäs sitä tietää).
Olla onnellinen pienistä asioista – pulleat punatulkut lintulaudalla, keltainen pöytäliina punaisen joulun jälkeen, vintiltä löytyneet räsymatot – onhan näitä vaikka mitä.
Mutta ei nämä silti mitään lupauksia ole – mä vaan AJATTELIN näin.
Mitäs sinä lupasit uudelle vuosikymmenelle?
 |
| Iso hukka, paikallisen kuvaamana |
 |
| Vintin pieniä ilonaiheita |
 |
| Näitä räsymattoja löytyy vähän mistä vaan |
 |
| Kaikenlaista muutakin aarretta, kunhan ehtii perehtymään |
The post Mitään en lupaa appeared first on Nelkytplusblogit.
Vuosittain järjestettävä valofestivaali LUX Helsinki on taas täällä. Piristystä kaamokseen ja tähän erikoiseen, pk-seudulla lumettomaan talveen tuova festari on levittäytyy tällä kertaa Senaatintorilta Kaisaniemenpuistoon ja sieltä Helsingin Kaupunginteatterille.
Kävijämäärä on kasvanut huimasti vuosi vuodelta ja vinkkinä sanoisin että ei varmaan kyllä kannata mennä avajaispäivänä jatkossakaan. Joo, jonoa oli kovasti varsinkin kahteen sisäpihalla sijaitsevan teoksen luo ja harmikseni nuo kaksi jäivät sitten näkemättä. Mutta hieno festari kuitenkin ja 2,5 km pituisena reitti juuri sopiva iltalenkiksi.
Tässä kuvaterveisiä festareilta:
Kaisaniemen kentällä Large Fire Tornado (Ivo Schoofs) oli komeata katseltavaa; elävää, korkeuksiin kohoavaa pyörteistä tulta värien kirjossa.
Kaisaniemen puisto oli muuttunut lyhtypuistoksi ja Jere Suontaustan pikkuinen peilipöllö (Bubo speculus) istuskeli puussa Kaisanimenrannassa.
Isoista valokirjaimista koostuva ja veden pintaan heijastuva Meri Ekolan Magic Mirror oli yksi suosikeistani. Taustalla kauniisti valaistu kaupunginteatteri.
Tuomiokirkko oli upea näky projisointitekniikalla valaistuna. SunWind-teoksen suunnittelija on Teresa Mar.
Kaupunginteatteri loisti vaihtuvissa väreissä; Day and Night -teoksen tekijä on Eero Helle ja musiikin Kimmo Pohjonen.
The post Kaamoksen kaunistus – LUX Helsinki 4.-8.1 appeared first on Nelkytplusblogit.
