Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all 13159 articles
Browse latest View live

Meteoran luostarit


Pieniä yksityiskohtia ja linnunruokaa

$
0
0
  tuoksuherne
Lathyrus odoratus
スイートピー 

Tänään taas paistaa aurinko,
sumuisen viikonlopun jälkeen.
Olen ihaillut kaunista paistetta työhuoneen ikkunasta käsin
ja katsellut, kuinka pikkulinnutkin riemuitsevat kauniista säästä.
Toinen syy niiden lentelyyn ja 
viihtymiseen löytyy varmasti puutarhan ja metsän antimista.
Siemenkodat ja erilaiset marjat (esim. ruusunmarjat) 
näyttävät olevan herkkuapajia monille linnuille.
Punatulkkuja näen eniten työhuoneen ikkunan takana olevassa vaahterassa. 
Ne näyttävät melkein punaisilta joulupalloilta vaahteran alastomilla oksilla. 
Ja siemenkodat hupenevat päivä päivältä niiden ravinnoksi.

 pilariomenapuu ´Senator`
Malus domestica ´Senator`
セイヨウリンゴ

Pilariomenapuu ´Senatorin` korkeimpiin oksiin jätin linnuille muutaman omenaherkun. 
Pieniä nokkimisjälkiä niissä näkyykin. 
Toivottavasti maistuvat hyviltä lintujenkin mielestä,
sillä itse ainakin tykkään näistä syksyn viimeisistä omenaherkuista. 
´Senator` on aikainen syysomena.
Meillä tosin omenat kypsyvät viimeisinä, 
koska muut lajikkeet ovat aikaisia lajikkeita.
´Senator`:ssa on hyvä ruvenkestävyys ja 
sen maku on erittäin herkullinen.
´Senator` pärjäilee vyöhykkeillä I-II (III)
Toinen pilariomenamme on lajikkeeltaan ´Medoc`.
´Medoc` on myöhäinen kesäomena
ja väriltään keltainen.
´Medoc` on maultaan erityisen makea
ja hunajainen. 
´Medoc` pärjää vyöhykkeillä I-III.
purppuraheisiangervo
Physocarpus opulifolius ‘Lady in Red’
フィソカルプス・オプリフォリウス 

Monista koristekasveista on myös hyötyä lintujen ravintona.
Koristepensaiden ja perennojen siemenkodat sekä
marjat ovat kauniita katsella sekä loistavia ravinnonlähteitä linnuille. 
Niitäkin voisi oikeastaan kutsua monikäyttökasveiksi. 

 punalehtiruusu
Rosa glauca
ロサ グラウカ

Kun lehdistön runsaus häviää syksyn myötä,
huomaa itsekin, kuinka monilajinen puutarha on vielä näin lehdettömäänkin aikaan.
Pienet yksityiskohdat ovat niin kauniita, 
että henki meinaa salpautua. 
Ja tunnetteko tuon sammalen tuoksun?
Se on yksi parhaista tuoksuista maailmassa.

Kasvihuoneessa ei tule puuhasteltua näin syksyllä enää yhtä paljon kuin kesällä.
Silti käyn siellä joka päivä fiilistelemässä.
Monet puutarhan tarve-esineet ovat talvella koristeita,
mutta niin inspiroivia sellaisia.
Haaveet ja suunnitelmat alkavat heti lentäään,
kun näkeekin kastelukannuja ja ruukkuja jossakin.

Kastelukannut kannattaa muuten tyhjentää talveksi vedestä,
etteivät ne jäätyessään halkea.
Tyhjänä ne kestävät kyllä pakkastakin.

Tällaisia mietteitä tähän viikon alkuun.
Miten siellä on viikko lähtenyt käyntiin?
Ja joko teillä on lunta?
Meillepäin on ainakin loppuviikoksi luvassa lumisateita,
mutta saa nähdä miten käy.
Kylmempää säätä on ainakin luvassa jo huomisesta lähtien.

Mukavaa uutta viikkoa
ja aurinkoa ainakin mieliin!


Look deep in nature,
and then you will understand everything better.
~Albert Einstein~

P.S. Bokashi-arvontaan voi osallistua vielä 6.11. saakka täällä:

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 

sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


The post Pieniä yksityiskohtia ja linnunruokaa appeared first on Nelkytplusblogit.

Tuusulanjärven Suviranta oli Järnefeltin tunnelmallinen taiteilijakoti

$
0
0

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on kiinnostanut minua aina. Kävin jo lapsena vanhempieni kanssa katselemassa näitä kauniita vanhoja puuhuviloita. Oli jännää ajella Tuusulan Rantatien historiallisessa maisemassa, jossa on syntynyt upeaa musiikkia, lukuisia maalauksia ja myös kirjallisia tuotoksia. Ainolassa vierailimme ihan sisällä saakka ja Halosenniemessäkin myöhemmin 90-luvulla kun se avattiin yleisölle.

Ystäväni Minna oli osallistumassa viimeiselle yleisökierrokselle Järnefeltin taiteilijakoti Suvirantaan syyskuun lopussa. Ei tarvinnut miettiä kovin kauaa kun päätin lähteä hänen mukaansa Tuusulan Rantatielle. Tässä vaiheessa tosin luulin vielä vakaasti vierailleeni myös Suvirannassa aiemminkin. Kun odottelimme oppaan saapumista portille minulle selvisikin, että olin nähnyt talon vain ulkoapäin koska itse Suviranta avasi ovensa vasta keväällä 2018 yleisöopastuksille.

Koko Tuusulajärven taiteilijayhteisö sai alkunsa siitä kun kirjailija Juhani Aho ja taidemaalari Venny Soldan-Brofelt muuttivat Järvenpään kartanon vuokrahuvilaan 1897. He eivät koskaan rakentaneet omaa taloa vaan asuivat 14 vuotta vuokralla talossa, jota kutsuttiin Aholaksi.

Toisena Tuusulanjärven maisemiin muutti taidemaalari Pekka Halonen Maija vaimoineen ja he rakensivat Halosenniemen. Myös taidemaalari Eero Järnefelt siirtyi asumaan Saimi vaimonsa kanssa Tuusulaan Juhani Ahon houkuttelemana. Suomen taiteen kultakauden taiteilijayhteisöön Tuusulanjärvellä kuului myös runoilija J.H. Erkko. Helsinki ja tärkeä Hotelli Kämp olivat vain junamatkan päässä Järvenpäästä mutta maaseudun kaunis järvimaisema tarjosi rauhaisan ja inspiroivan ympäristön taiteilijoille.

Eero ja Saimi Järnefelt, kuva Eero Järnefelt seura r.y.

Suvirannan ateljeekoti on rakennuksena hyvin jännä. Hirsinen huvila on kaksikerroksinen ja sen julkisivut ovat kelta-vihreät. Taitekatto on puolestaan punainen. Vaikka Suviranta edustaakin ns. puujugendia siinä on nähtävissä myös vaikutteita englantilaisesta maaseutukartanosta ja myös Arts and Crafts suuntauksesta. Talon julkisivua elävöittävät lukuisat erikokoiset ikkunat, kuistit sekä myös parvekkeet.

Suvirannan suunnitelmat teki arkkitehti Usko Nyström. Helsingistä löytyy monia Nyströmin upeita jugend kivitaloja. Schalinin talo (Kapteeninkatu 11 – Tehtaankatu 9) on huikea eli kannattaa kurkistaa mm. talon reliefejä sen ohikulkiessaan. Myös Imatran Valtionhotelli on syntynyt Nyströmin piirustuspöydällä. Suvirannan rakentaminen aloitettiin 1900 ja vuotta myöhemmin Järnefeltit muuttivat jo asumaan taloon. Talon ulkolaudoitus valmistus vasta 1903.

Ostin Suviranta kierroksen päätteeksi mielenkiintoisen Leena Lindqvistin kirjoittaman kirjan “Suviranta – Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti”. Kirjasta selvisi, että Järnefelt osti hevoshakana toimineen 1,32 hehtaarin tontin aikoinaan Järvenpään kartanolta 3000 markalla. Nykyinen Suvirannan ympäristö on vuosien saatossa muuttunut hyvinkin paljon mutta onneksi taitelijakoti on säilynyt. Kirjassa esitellään myös lukuisia piirrosluonnoksia, joita Nyström teki talosta. Alunperin rakennuksen värityksenkin piti olla puna-vihreä.

Kuva Niclas Warius, Järvenpään taidemuseo

Valokuvaaminen sisätiloissa oli kiellettyä mutta sain luvan Järvenpään taidemuseolta käyttää Niclas Wariuksen ottamia kuvia. Atelieri, josta aloitimme kierroksen oli äärimmäinen vaikuttava paikka. Jo pelkästään valtava ikkuna, josta sateisesta säästäkin huolimatta tulvi sisälle valtavasti luonnonvaloa sai haukkomaan henkeä. Huone on kahden kerroksen korkuinen ja siellä näkyi myös pyöröhirsiä.

Tässä huoneessa Eero Järnefelt maalasi ja silloin kun atelierin ovet olivat kiinni häntä ei saanut häiritä. Kaapin päällä näkyi vielä taidemaalarin pensseleitä ja maaleja. Tuossa maalaustelineessä Järnefeltin tekemät lukuisat muotokuvat ja maalaukselliset maisemat ovat syntyneet. Atelierissa Järnefelt maalasi myös Johanneksen kirkon alttaritaulun, jonka yksi versio on siellä edelleen nähtävillä. Kahden istuttavan morsiuskeinun on F.E.Sillanpää aikoinaan antanut Eero ja Saimi Järnefeltille häälahjaksi.

Kuva Niclas Warius, Järvenpään taidemuseo

Eero Järnefelt on ollut puun käsittelyssä myös todella kätevä ja atelierin yhden nurkkauksen seinäkaapistot ja istuinryhmä ovat hänen kättensä jälkeä. Järnefeltin puutyöt ovat kansainomaisia ja sopivat hyvin taiteilijakodin jugendtyyliin. Kirjassa kerrotaan, että yläkerran makuuhuoneesta löytyy puolestaan Saimin seinälle maalaama rentukkafriisi. Eero oli tehnyt vaimolleen schabluunan rentukoista. 
Järnefelteillä oli yhteensä viisi lasta Heikki, Leena, Sara, Laura ja Carl. Vuonna 1904 syntyneestä Laura tyttärestä tuli myös taidemaalari ja hänen teki isänsä Eeron kanssa myös maalausmatkoja aikoinaan. Laura muutti asumaan Suvirantaan vanhempiensa kuoleman jälkeen. Tällä hetkellä Suvirannassa asuu Lauran poika Heikki Kolehmainen vaimonsa kanssa. 

Kuva Niclas Warius, Järvenpään taidemuseo

Atelierista löytyy myös piano, jonka ääressä Jean Sibelius on istunut soittamassa. Oppaamme tiesi kertoa, että kun Sibelius alkoi soittamaan eivät muut enää tanssineet vaan keskittyivät kuuntelemaan. Tässä huonetilassa on järjestetty myös tanssitunteja kaikkien taiteilijakotien lapsille aikoinaan. Atelierissa ovat lapset saaneet myös askarrella ja oleskella kun sen ovet olivat avoinna. 

Opastetun kierroksen jälkeen saimme kierrellä omatoimisesti Suvirannan kauniissa puutarhassa. Koska oli jo syyskuun loppu ei muutamaa sitkeää ruusua lukuunottamatta missään enää juurikaan kukkinut. Sekä Eero että Saimi Järnefelt olivat molemmat innokkaita puutarhanhoitajia. 1900-luvun alun ihanteiden mukaan puutarhan omavaraisuutta ja puutarhaviljelyä arvostettiin.

Puutarha perustettiin heti kun Suvirantaan muutettiin. Juhani Aho toimitti ensimmäisen vuoden uudenvuodenlahjaksi kuormallisen hevosenlantaa naapureilleen Suvirantaan. Puutatarhassa oli toki myös lukuisia Saimin istuttamia hyötykasveja, joita käytettiin sitten perheen ruoanlaitossa. Atelierin ikkunasta avautuva muotopuutarha sai nimityksen Versailles.

Puutarhaan Eero Järnefelt istutti myös lukemattoman määrän mäntyjä, lehmuksia vaahteroita, tammia ja hevoskastanjoita. Eero myös suunnitteli kukkapuutarhan. Vanha tammi kaartuu edelleen puutarhan marjapensaiden, hedelmäpuiden ja kasvimaan ylle. Puutarhasta aukeaa myös kaunis näkymä Tuusulanjärvelle. Sadekin väistyi ja puutarhan happirikkaassa syyssäässä oli mukava kävellä ja aistia sen historiallista sekä rehevää tunnelmaa.

Suviranta on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Suviranta on nyt talvikauden ajan suljettu mutta löysin jo Suvirannan Facebook sivuilta hieman tietoa ensi kesästä. Tämä kannattaa nyt jo merkitä ensi kesän “must to visit” -kohteeksi.
“Eero Järnefeltin taiteilijakoti Suvirantaan pääsee tutustumaan jälleen kesäkaudella 2020 touko-syyskuun ajan opastetuilla kierroksilla. Ilman opastusta talossa ei voi vierailla.
Yleisöopastuksia järjestetään läpi kesän kolmesti viikossa: tiistaisin klo 12.30, torstaisin klo 12.30 sekä sunnuntaisin klo 11. Lisäksi heinä- ja elokuun ajan sunnuntaisin pidetään toinen opastus klo 12.30 sekä englanninkielinen opastus torstaisin klo 14. Pääsymaksu opastuksille 8e/hlö.
Yleisöopastuksille on tulossa sähköinen ilmoittautuminen, mutta ilmoittautua voi myös sähköpostitse tai puhelimitse. Tiedotamme lisää talven ja kevään aikana.
Ryhmät voivat jo nyt talvella varata kierroksia touko-syyskuulle ti, to ja su klo 11-15 väliselle ajalle (ei kuitenkaan samanaikaisesti yleisöopastusten kanssa). Hinta 8e/hlö. Ota yhteyttä suviranta(at)jarvenpaa.fi tai 040 315 3881.
Tervetuloa vierailulle ensi kesänä!”

The post Tuusulanjärven Suviranta oli Järnefeltin tunnelmallinen taiteilijakoti appeared first on Nelkytplusblogit.

Mionetto- greippikakku isänpäiväksi

$
0
0

Yhteistyössä: Mionetto
Aina on syytä juhlia, kun sinulla on Mionetto! Ja mikä on parempi syy korkata kuplivaa kuin isänpäivänä? Ja vaikka isää ja äitiä pitäisi juhlia useamminkin kuin kerran vuodessa, mutta etenkin isänpäivänä juhlitaan. Isälle leivotaan kakkua, joka imee itseensä juhlajuomaa.

Ajattelin pitkän aikaa, miten voisin miellyttää isää ja itseäni meidän lempikuplivan juoman makuisen kakun kanssa, niin että se sopisi lapsillekin, koska lapsilla on tärkein rooli juhlistamassa isää. Tiedän, että keittämällä alkoholi haihtuu nopeasti, mutta jääkö maku? Päädyin kokeilemaan. Ja tästä tuli niin ihana lopputulos, että pakko jakaa heti teidänkin kanssanne.
Mionetto Prosecco maistuu tosi hyvin, sekä marenkivoikreemissä, että greippitahnassa. Greippitahna on niin ihana ja raikas, etten varmasti koskaan enää tee sitruunatahnaa kakkuihin. Greippitahna vie kielen mennessään.
Jos tekisin tätä kakkua vain aikuisille, olisin kostuttanut pohjat Mionetto kuplivalla, mutta lasten vuoksi käytin tällä kertaa tuorepuristettua greipin mehua ja se toi kakulle lisää raikkautta. 



Pohja:
(28cm)

6 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 200°. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita nuolijalla varovasti nostellen. Kaada kakkuvuokaan ja paista n. 30 minuuttia.
Kostutukseen:


1 dl tuorepuristettu greipin mehua/ 1 dl Mionetto Prosecco Brut Trevisioa


Greippitahna/ Grapefruitcurd:

1 greipin kuoriraastetta ja 1 dl greipin mehua
1 dl Mionetto Prosecco Brut Trevisioa
4 dl sokeria
4 keltuaista
200 g voita
Laita kattilaan kaikki ainekset, paitsi voi. Keitä miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Jäähdytä ja vatkaa hyvin. Lisää kuutioitu voi ja vatkaa kuohkeammaksi.
Marenkivoikreemi:


4 valkuaista
1,5 tl viinikiveä (voit jättää pois, jos ei löydy)
200 g sokeria
0,75 dl Mionetto Prosecco Brut Trevisioa
300 g voita
Laita viini ja sokeri kiehumaan siihen saakka, että lämpötila on 121 astetta (noin 10 minuuttia). Sillä välin vatkaa valkuaiset ja viinikivi kovaksi vaahdoksi. Lisää kuuma viini-sokeriseos, koko ajan vatkaten. Näin kuuma sokeriviiniseos kypsentää valkuaiset ja saat ihanan kiinteän ja kiiltävän marengin.
Vatkaa niin kauan, että marenki on huoneenlämpöinen. Lisää pehmeä voi pienissä erissä, koko ajan vatkaten. 
Leikkaa kakun pohja kahteen osaan. Kostuta pohja mehulla (tai kuplivalla, jos kakkua syö vain aikuiset) ja levitä päälle puolet greippitahnaa. Laita päälle toinen pohja ja loput tahnaa. Laita kolmaskin pohja ja sen päälle ja kakun ympäri levittää marenkivoikreemi. Koristele greipin kuoriraasteilla, kuivatuilla greipeillä, mintun lehdillä ja syötävillä kukilla. 
Kaada isälle lasillinen kuplivaa, koska tänään on hänen juhlapäivä!

Mionetto Prosecco DOC Treviso Brut

Mionetto Prosecco DOC Treviso on maailman suosituin Prosecco.

Viinin tuoksussa on aromaattista omenaa sekä erittäin kuivassa maussa raikasta sitrusta, päärynää ja aprikoosia.

Kuplien runsaus ja kepeys tekevät siitä täydellisen aperitiivin sekä juhlakuohuvan, nautittavaksi hyvässä seurassa.

Mionetton viinitilan juuret ulottuvat vuoteen 1887, jolloin mestari viinintekijä Francesco Mionetto perusti viinitilan Conegliano-Valdobbiadene DOCG –alueen sydämeen, aaltoilevien kukkuloiden lomaan.

Mionetto syntyi Francescon intohimosta ja rakkaudesta kuohuviineihin. Laadukas viini syntyy laadukkaista rypäleistä, jotka saadaan pitkäaikaisten hyvin suhteiden ansiosta paikallisilta tuottajilta.

Yli 130 vuoden aikana Mionettosta on kehittynyt alueen lippulaiva ja erityisesti kansainvälisesti arvostettu proseccon tuottaja.

Alkossa Mionetto Prosecco Brut 12,29€.




The post Mionetto- greippikakku isänpäiväksi appeared first on Nelkytplusblogit.

Tekee mieli kirkua

$
0
0

Eilen teki mieli kirkua.

Vanhukset kärsineet epäkohdista, mutta hoivajättien johto tienaa muhkeita summia – Attendo-pomolle yli 4,1 miljoonaa euroa
Etenkin Attendon ja Mehiläisen johtajat tienasivat viime vuonna kovia summia.

Mitä tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunta? Wikipedian mukaan hyvinvointiyhteiskunta
yhteiskunta, jossa on vallitsee laaja hyvinvointi; hyvinvoinnin tuottamisessa valtiolla ei ole välttämättä niin suurta roolia kuin hyvinvointivaltiossa, vaan yksilöillä, yrityksillä ja muilla yhteisöillä, jotka tuottavat hyvinvointia julkisten palveluntuottajien eli valtion ja kuntien ohella tai sijaan; sisältää ajatuksen, että on olemassa muitakin kuin valtiokeskeisiä tapoja organisoida hyvinvoinnin tuottaminen.
  Mielestäni se tarkoittaa sitä, että jokainen meistä saa ilmaista sairaanhoitoa ja kaikista pidetään hyvää huolta.

Miten on mahdollista, että hoiva-alan pomot nettoavat miljoonia ja samalla vanhustenhoidon epäkohdat ja laiminlyönnit ovat säännöllisesti julkisuudessa? Jokin tässä ei nyt täsmää.

Viranomaisten valvonnan keskiössä ovat erityisestiolleet yksityiset toimijat, koska niistä on tehty eniten epäkohtailmoituksia. Toimenpiteisiin johtaneita aluehallintoviraston valvontapäätöksiä on tullut tänä vuonna eniten Attendon yksiköistä. Vaikka monessa yksikössä epäkohtia on korjattu, ongelmia esiintyy edelleen laajasti, ilmeni Iltalehden tuoreesta selvityksestä. Etenkin hoitohenkilökunnan määrä suhteessa asiakkaiden hoidon ja huolenpidon tarpeeseen on ollut keskeinen epäkohta. Summa summarum: kunta ostaa yksityiseltä yritykseltä paskaa palvelua ja samalla aikaa sen johtaja saa miljoonapalkkaa.

Tulee mieleen yksi sana ahneus…tai ehkä kaksi… pahuus.

Missä on toimitusjohtajan vastuu?

Mitä jos jokaiseen vanhainkotiin palkattaisiin esim yksi työntekijä lisää? Sen verran taitavat nuo yksityiset yrittäjät netota, että heidän hallituksensa ja toimitusjohtaja tuskin kaatuisi moisesta kuluerästä.

The post Tekee mieli kirkua appeared first on Nelkytplusblogit.

INSOMNIA SHOW AND DINNER TEMPAISEE MUKAANSA

$
0
0

Yhteistyössä Raflaamon kanssa Insomnia Show and Dinner tempaisee mukaansa, mikäli hiukankin rakastaa kimallusta, näyttäviä tanssikuvioita ja rytmikkäitä musiikkiesityksiä. Viime viikolla nimittäin pääsin mukaan pressitilaisuuteen, jossa sain kokea tätä seksiä tihkuvaa latinotunnelmaa, meneviä hittibiisejä sekä kauniita balladeja Insomnia Show and Dinner Virgin Oilissa, pikkujoulutunnelmissa. Rakastan latinomusiikkia ja juuri siksi minä siellä latinotunneilla käyn, jotta saan kuulla tätä musiikkia ja tanssia mukana. Olin ilahtunut, että myös tämän shown mukana sai nousta ylös tanssimaan. Näin hyviä biisejä kuunnellessa on muuten vaikeaa pysytellä vain paikoillaan, kun meno lavalla oli huikea. Muutama innokas pääsikin mukaan lavalle tanssimaan yhdessä tähtien kanssa. Insomnia Show and Dinner tempaisee mukaansa myös siksi, että tämä bilekanava, soi vain tämän illan ja mikä syke ja meininki siellä olikaan. Mukana ovat tähtiartististina tällä kertaa Eveliina Määttä sekä Lauri Mikkola ja Tanssii Tähtien Kanssa Matti Puro, Katri Mäkinen, Kia Lehmuskoski ja Juha Pykäläinen. Vauhti oli kova, sillä teemat vaihtuivat ja myös kaupungit New Yorkista Puerto Ricoon. Musiikki ja kauniit kimaltelevat asut loistivat kilpaa esiintyjien kanssa. Näitä esityksiä oli kyllä ilo katsella ja vielä näin monen päivän jälkeenkin, eksyn katselemaan puhelimeeni taltioituneita videoita tästä esityksestä. Välillä sai myös hakea hiukan huikopalaa noutopöydästä, sillä esityksessä oli kuitenkin taukoja ja toki muulloinkin sai täydentää lautastaan buffee-pöydän herkullisista antimista. ITALIALAINEN MENU Alkuruokina: Ciabattaa, Insalata Verde, Scampi Caesar, Antipasto di terra (procuttoa, coppakinkkua, Spinata Romana-salamia, marinoituja herkkusieniä, melonia ja kaprista), Antipasto di Verdura (timjamioliiveja, paprikaa, artisokkaa, tuoretomaattisalsaa, rucolaa) Salciccia Penne (Salciccia piccante-tuoremakkaraa, marinoutuja punasipuleita, aurinkokuivattua tomaattia, basilikaa ja pennepastaa) Pääruokana: Yön yli haudutettua porsaan potkaa, kolmella kastikkeella, Salviaperunoita ja Yrttijuureksia Jälkiruokana: Kahvia ja suklaa-aprikoosileivos Insomnia show and dinner tempaiseen mukaan ja on siksi hauska idea pikkujoulujen viettoon. Tämä antaa mahdollisuuden myös seurustelemiseen esitysten välissä. Kannattaa toimia kuitenkin pian, sillä paikat ovat hyvin kysyttyjä. Esityksiä Virgin Oilissa on aina 1.11-14.12 saakka keskiviikosta-lauantaihin. Hinnat vaihtelevat päivistä riippuen, keskiviikkona ja torstaina S-etukortilla saa hiukan alennusta 65e (75e normaalisti), perjantaina ja lauantaina 89 e. Kiitos, kun sain olla mukana. Tämä oli viihdettä, josta todella nautin.

The post INSOMNIA SHOW AND DINNER TEMPAISEE MUKAANSA appeared first on Kristallikimara.

The post INSOMNIA SHOW AND DINNER TEMPAISEE MUKAANSA appeared first on Nelkytplusblogit.

ROKUA Skincare luonnonkosmetiikkaa ja upea arvonta!

$
0
0
Yhteistyössä Rokua Skincare
Rokua Skincare on ensimmäinen aidosti suomalainen luonnonkosmetiikkasarja, joka on suunnattu miehille. Tähän väliin heti totean, että toki naisetkin voivat käyttää, mutta hienoa, että miehille on vihdoin suunnattu jotain omaa suomalaista, joka on luonnonkosmetiikkaa. 

Sarjan tuoksumaailma on “vieno” ja sarjan nykyisistä kolmesta tuotteesta vain Face Wash eli kasvojenpuhdistusaineessa on aavistuksen miehinen tuoksu, metsäinen, puhdas ja mentholinen. Face Moisturizer eli kasvovoide tuoksuu hyvälle luonnonkosmetiikalle, ei yrttiselle. Partaöljy on miltei tuoksuton ja erittäin miellyttävän tuoksuinen myös naisen nenään. 

Eli hyvin voisin salaa käydä miehenkin purkeilla, mutta sarja on kuitenkin luotu miehen ihoa varten, mikä on älyttömän hieno juttu ja heh aina ei meidän naisten tarvitse kaikkea omia. Miehen iho on kuitenkin paksumpi, kuin naisten ja kaipaa ihan omia vippaskonsteja ihon hyvinvointiin, ylläpitoon ja kosteutukseen. 

Meidän sukupolvi ja meistä iäkkäämmät eivät ole juurikaan tottuneet ihoa hoitamaan. Kun kasvoja oikein kiristää, kyllä yli viiskymppinen mieskin oppii käyttämään ihonhoitotuotteitta ja käytettyään huomaa, että kireä ja nahkea olo iholta on poissa ja elämä on paljon mukavampaa, kun pitää ihostaan huolta. Iho tuntuu hyvältä ja olo on freesi, ihoa ei tarvitse ajatella, sillon kun sitä ei kutita eikä kiristä. 

Uusi sukupolvi onkin ihan toista luokkaa ja oppinut käyttämään ihonhoitotuotteita ja pitämään omasta ulkonäöstään eri tavalla huolta. Maailma on muuttunut ja on miehekästä pitää itsestään huolta. Uuden sukupolven tietoisuus on myös aivan eri tasolla ja toive saada markkinoille serfitioitua luonnonkosmetiikkaa on varmasti suuri ja brändi joka tulee vieläpä Suomesta, on myös ekologisuuden kannalta aivan huikea juttu. Tälläistä on kaivattu!
Rokua Skincare sarjan on luonut Jari Niitynperä, jolla on yli 20 vuoden kokemus kuluttajatavara busineksestä ja Jari työskenteli vuosia johtotason tehtävissä isossa yrityksessä kosmetiikan saralla. Lopulta Jari kuitenkin halusi luoda jotain aivan uutta ja omaa. Miten rohkea päätös hypätä oravanpyörästä ja kuunnella omaa sydäntä ja näkemystä!

Jari hienosti kertookin, että tänä päivänä jokainen mies voi olla juuri mitä haluaa ja oman hyvinvoinnin ja myös ulkonäön hoitaminen ei murenna miehuutta millään tavoin. Monet miehet kuitenkin kaipaavat tarttumapintaa, heille suunnattua designia, tuoksumaailmaa ja itse tuotteiden tuntua.  

Oma mies on varsin kriittinen kuluttaja ja noin yleisellä tasolla kokee, että kasvoja ei tarvitse juurikaan rasvata. Mutta rasvattuaan aina huomaa, miten hyvää ihon hoitaminen tekee iholle ja miten freesi olo ihonhoitotuotteiden käytöstä tulee. Niin meillä naisilla, kuin miehillä on sama juttu, että kun oppii tietyn ihonhoitorituaalin, siitä tulee tapa, joka toki hoitaa ihoa ja ihon hyvinvointia, mutta myös freesaa ja tekee raikkaan olon aamuun ja iltaan, nostattaa fiilistä. 

Mieheni on myöskin testannut sarjan tuotteita ja suosikeiksi on noussut partaöljy, joka pehmentää lyhyempää, mutta piikikästä partaa ja koppuraihoa on kummasti kosteuttanut ja tuonut hyvän raikkaan fiiliksen, sarjan kosteusvoide. Mieheni ei voi sietää tahmeita tuotteita, joten on paljon, että Rokua Skincare kasvovoide on ollut aktiivisessa käytössä eli kertoo siitä, että sulaa iholle ja imeytyy nopeasti. 

*Rokua Skincare on oodi kotimaisille ja pohjoismaisille kasveille. Täysin kotimainen sertifioitu luonnonkosmetiikka sarja, joka on suunniteltu erityisesti miehen ihon tarpeet mielessä pitäen. Raaka-aineet tulevat kaikki suomesta, ja ovat ympäristöystävällisiä sekä tuotteet ovat myöskin valmistettu ympäristöä kunnioittaen. 

Sarjan kantavana linjana on luoda tinkimättömästi aitoja ja aidosti ekologisia kosmetiikkatuotteita miehille ilman viherpesua tms. Sarjan päätähtenä komeilee kotimainen mustaherukansiemenöljy, joka ravitsee ja hellii ihoa. Tuotteita ei missään vaiheessa testata eläimillä. Yritys on v.2019 sitoutunut lahjoittamaan 1% liikevaihdostaan WWF :lle , itämeren suojelua varten
Mieheni ja minun mielestä sarjan visuaalinen ilme on huikea, tyylikäs, miehekäs, pohjoismaista tunnelmaa antava, luonnonläheinen ja helposti lähestyttävä. Sarjan tuoksumaailma on mieto, miellyttävä ja raikas ja tuotteiden koostumukset eivät klähmää vaan imeytyvät hienosti iholle. 

Toki olemme erityisen ylpeitä, että Jari sattuu olemaan vielä mieheni ystävä ja lähtenyt rohkeasti toteuttamaan omaa unelmaansa. Noudattaen hyvin tarkkaa visioita, joissa kompromisseille ei ole ollut tilaa. On tavoiteltu vain täydellistä ja omaan silmään sarjan koko look, mainonta, tuotteet ovat kaikki upeasti ja tyylikkäästi linjassa eli täydellisyydessä on onnistuttu. 

Sarjan mainokset ja videot ovat pysäyttävän hienoja ja toteutettu viimeisen päälle. Mukana pientä huumoria mielestäni suomalaisesta ja pohjoismaalaisesta luonnonläheisyydestä. Miten luonto ja ihminen kohtaavat, tunne, jonka me tässä hektisessä länsimaisessa oravanpyörässä tunnumme välillä unohtavan, mutta kuitenkaan mikään ei laske stressiä paremmin, kuin luonnossa samoilu. 

Myös ihonhoitorituaali ja ihon hyvinvointi on stressiä laskevia asioita. Itsestään on hyvä pitää huolta ja pieni hemmottelu laskee kummasti stressipisteitä. 

*Kuva lainattu Rokua Skincare Instagram. 
Jarin kanssa tuumattiin, että järjestetään teille täällä blogin puolella arvonta. Jotta joku teistä voi ilahduttaa itseään, ystävää, työkaveria, poikaansa, sukulaista, vaaria, isää, omaa rakasta, ketä tahansa miestä, jolle suomalainen luonnonkosmetiikka ja ihonhoito on jo rutiinia tai vaikka ihan uutta. Uskokaa pois, kun mies alkaa hoitamaan ihoaan, jää mies taatusti näihin tuotteisiin koukkuun. 

Sarjaan on varmaasti lisää tuotteita tulossa, mutta nyt arvonnan voittajalla on mahdollisuus voittaa sarjan tämän hetken kaikki kolme tuotetta eli: 

Face Wash, Beard Oil ja Face Moisturizer, jonka purkki on muuten niin hieno ja koko sarjan puukorkit, että tuon kasvovoiteen purkin ottaisin voiteen loputtua ihan uusiokäyttöön. 

Miten siellä, tuntuuko, että miehet hoitavat ihoaan ja olisiko sille tarvetta? Miten talvipakkasilla voi edes pärjätä ilman kunnon ihonhoitotuotteita? 

Arvonnan kysymys kuuluukin, minkälaisia tunteita sarja herättää ja kenelle sinä lahjoittaisit arvontapalkinnon?

1 arpa anonyymit lukijat

2 arpa Rokua Skincare Instagram seuraajille

3 arpa Oman instan eli Tiia Koivusalo seuraajille

Arvonta päättyy 11.11.2019

On kyllä pakko vielä todeta, että vihdoin on saatu miehille upea oma suomalainen ihonhoitosarja ja joka on vielä serfitioitua luonnonkosmetikkaa! Niin hieno juttu! Kannattaa katsoa sarjan mainosvideot alla, ovat mielettömiä!

Rokua Skincare tuotteita saa mm. Life-ja Ruohonjuuri myymälöistä, House of Organicilta ja Rokuan omasta verkkokaupasta ja Sokokselta. 

The post ROKUA Skincare luonnonkosmetiikkaa ja upea arvonta! appeared first on Nelkytplusblogit.

Fotografiska ja Kirsty Mitchellin koskettava näyttely Tallinnassa

$
0
0
Minä liikutuin upeassa Fotografiskan Kirsty Mitchellin valokuvanäyttelyssä Tallinnassa. Mutta ennen Mitchellin koskettavaa tarinaa kerron, miten valovoimainen Fotografiska saatiin Tallinnaan.

Tallinnan Fotografiska 

Minulla oli ilo viime viikon pressimatkalla käydä Tallinnan uudessa valokuvamuseossa Fotografiskassa. Ensimmäinen Fotografiska avattiin Tukholmassa vuonna 2010 ja Tallinnan Fotografiska avattiin tämän vuoden kesäkuussa. Tallinnan jälkeen seuraavat valokuvamuseon rantautumispaikat ovat Lontoo ja New York. 
On mielenkiintoista, että Tallinnaan avattiin Fotografiska ennen Lontoota ja New Yorkia. Hankkeen äiti Maarja Loorents innostui Tukholman Fotografiskasta vieraillessaan siellä vuonna 2012. Loorents on suuri taiteenystävä ja rakastui Fotofrafiskaan samantien.
Loorents otti yhteyttä Fotografiskan perustajaveljeksiin Jan ja Per Bromanin. Veljekset suunnittelivat vievänsä Fotografiskan ihan muihin maihin ja Tallinna ei ollut käynyt edes heidän mielessään. Mutta Maarja Loorents oli vakuuttava ja Jan Broman totesikin, että ensimmäinen askel olisi löytää oikea rakennus.

Fotografiskan punainen talo Tallinnassa. Kuva: Eero Havia:  Matkaviikko 

Ja oikea rakennus löytyikin Telliskiven värikkäältä ja luovalta alueelta. Punaisen talon alin kerros on tsaarinajoilta ja kaksi seuraavaa kerrosta rakennettiin neuvostoaikana 1980-luvulla. Talon historialliset kerrokset ovat näkyvissä. Ihailen aina tätä taitoa Virossa, aikojen kerroksellisuus ja historia saavat näkyä. 

Fotografiskan idea on olla enemmän kuin taidemuseo. Oikeastaan Fotografiska ei ole museo lainkaan, museossa ei ole pysyvää näyttelyä. Kaikki näyttelyt ovat kiertäviä näyttelyitä.

Kirsty Mitchell

Kirsty Mitchell on brittiläinen muotisuunnittelija. Kirstyllä oli erittäin läheiset suhteet äitiinsä, joka opetti hänet rakastamaan kirjoja ja luontoa. Kun Kirstyn äiti kuoli vuonna 2008 syöpään,  niin surutyönään Mitchell alkoi tehdä tätä upeaa Wonderland -valokuvasarjaa. Mitchell on koristeellisen tyylin todellinen mestari. Näyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä kaikki hänen 74 hänen Wonderland -työtään. Kuvat koskettivat minua. Näillä taidokkaasti rakennetuilla fantasiakuvilla on vahva, tunteisiin vetoava tarina. Kirsty Mitchell rakentaa kuvissaan uudelleen maailman, jossa hän seikkaili lapsena, kun hänen edesmennyt äitinsä luki H.C. Andersenin satuja ja muita lastenkirjoja hänelle. Uskomattomia kuvia. Valokuvat etenevät vuodenaikojen mukaan. 

Sarja keskittyy Katieen, joka on taianomainen olento. Valokuvasarjan edetessä Kirsty Mitchell alkoi tajuta, että hänen todellinen maailmansa projisoitui näihin kuviin. Kuvien kautta Mitchell käsitteli menetystään ja suruaan sekä kaikkia tunteitaan. Minua nämä valokuvat koskettivat ja saivat liikuttumaan.

Menetin rakkaan lapsuudenystäväni Tarjan neljä vuodenaikaa sitten, myös syöpään. Meillä oli pitkä ystävyys, olimme kymmenvuotiaista asti Tarjan kanssa ystäviä. Kävin ystävyyttämme läpi Kirstyn neljän  vuodenajan kuvia katsellessani. Kirsty on sanonut:  “Jos olet kokenut menetyksen, niin tiedät, että surulle ei ole minkäänlaista suoraa polkua.” Viisaasti sanottu.

Näitten taianomaisten taidekuvien puvut, peruukit, kulissit on kaikki tehty käsityönä. Vaikka kuvat käsittelevät neljä vuodenaikaa, niin näihin kuviin on Kirsty Mitchellillä mennyt aikaa viisi vuotta. Fotografiskassa on video, joka näyttää, miten yhtä kuvaa rakennetaan. Jo yksi kuva on ollut valtava työmaa.


Kirjat ja sadut ovat Kirstylle rakkaita.

Prinsessa Armada 

Matka päättyy valokuvaan, jonka aiheena on “Koti”. Kuvassa hahmo kävelee kohti taloa, katse käännettynä pois kamerasta. Kirsty Mitchellille oli tärkeää ajatella taloa kotina, sillä hänen ätinsä oli kuollut Ranskassa kaukana poissa omasta kodistaan Maidstonesta, Kaakkois-Englannista.   
Olen kulttuurin- ja taiteenystävä. Ja rakastuin Fotografiskaan heti ensi käynnillä. Haluan esitellä teille lukijani vielä Alison Jacksonin humoristisia ja uskaliaita valokuvia. Ja kertoa Fotografiskan ravintolakerroksesta, 360 asteen terassista ja museokaupasta. Mutta tämän tarinani haluan omistaa Kirsty Mitchellille ja ystävälleni Tarjalle. 
Huom!  Kirsty Mitchellin näyttely on Tallinnan Fotografiskassa 24.11.2019  asti. 
Fotografiskan osoite on Telliskivi 60 a-8
Tätä on taide parhaimmillaan, se koskettaa. 
– Tuula 
Tule käymään kanssani myös Noblessnerin uudella alueella ja huikeassa Proton Keksintötehtaassa:

The post Fotografiska ja Kirsty Mitchellin koskettava näyttely Tallinnassa appeared first on Nelkytplusblogit.


Tosi appelsiiniset vanukkaat

$
0
0
Tässä olisi superhelppotekoiset  ja erittäin herkulliset appelsiinivanukkaat, joissa appelsiinin maku tosiaankin tuntuu.  Sitrukset ovat taas alkaneet ilmestyä kauppoihin,  ja  löysin uuden sadon luomuappelsiineja, joissa oli hieman kirpeyttä,  ja ne sopivatkin mainiosti näihin vanukkaisiin. Appelsiiniset vanukkaat muistuttavat  malabi-vanukkaita,  paitsi että maidon/kookosmaidon näissä korvaa appelsiini.   Nämä vanukkaissa ei ole laktoosia eikä gluteenia.
Sitruksia lähiseudun jättimarketissa.
Tosi appelsiiniset vanukkaat
  • 4 appelsiinia (3.5 dl appelsiinin hedelmälihaa)
  • 1.5 dl appelsiinimehua
  • 1 dl sokeria
  • 4 rkl   Maizenaa
  • päälle esim. kookoshiutaleita ja appelsiinin kuoriraastetta
Appelsiineistani ei kuori irronnut helposti,joten piti käyttää veistä..
Käytin luomuappelsiineja, mutta jos appelsiinit eivät ole luomua, ne pestään hyvin.  Appelsiinit kuoritaan , ja  hedelmä leikataan palasiksi.  Mahdolliset siemenet poistetaan.     
Laitoin appelsiinipalat,  niistä valuneen mehun, appelsiinimehun sekä sokerin tehosekoittimeen. Näistä tulee vain  lievästi makeita , joten sokeria voi lisätä jos haluaa näistä makeampia.  Kone sai sekoittaa  aineksia  niin että seoksesta tuli tasaista. Tämän jälkeen siivilöin soseen,  niin että siivilään jäivät appelsiinin kalvot ja muut kovemmat osat.     Appelsiiniseos laitetaan uudestaan  tehosekoittimeen (joka on välillä pesty)  ja Maizena lisätään appelsiiniseokseen.   Tehosekoittimen annetaan käydä kunnes Maizena on täysin liuennut appelsiiniseoksen joukkoon. Tässä voisi varmaan käyttää myös sauvasekoitinta.

Kaada seos kattilaan ,  ja anna seoksen kiehua keskilämmöllä  kiehumispisteeseen asti, lähes koko ajan sekoittaen,  jotta  seos ei tartu pohjaan,  ja jotta ei tule kokkareita.  Kun seos  saavuttaa kiehumispisteen (tässä vaiheessa seoksen pitäisi jo saostua) ,   alenna lämpö minimiin,  ja vatkaa seosta vielä muutaman minuutin ajan. Seos jähmettyy nopeasti huoneenlämmössä ,  joten kaada seos nopeasti tarjoiluastiaan/astioihin.   Anna vanukkaiden jähmettyä jääkaapissa,  mieluiten yön yli,  ja ripottele päälle  kookosta ja raastettua appelsiininkuorta ,  mutta tässäkin voi käyttää mielikuvitusta.

Näissä maistuu niin appelsiini!

Olen tehnyt näitä jo muutaman kerran,  ja myös sokerittomina,  stevialla.  

The post Tosi appelsiiniset vanukkaat appeared first on Nelkytplusblogit.

Lahjavinkkejä isälle

$
0
0

joka pitää puutarhasta ja kasveista

Isänpäivää vietetään ensi sunnuntaina.
Onko teillä lahjat jo hankittu isälle tai isoisälle? 
Vai kaipaisitko vinkkejä?
Keräsin teille muutamia lahjavinkkejä sellaiselle isälle,
joka pitää kasveista ja/tai puutarhanhoidosta.
Lahjan kohdalta löydät linkin blogipostaukseen tai tuotteen tarkempiin tietoihin.
Tämä postaus ei ole varsinainen yhteistyöpostaus,
mutta monen vinkatun lahjan takana on yritys,
 jonka kanssa blogi tekee yhteistyötä.
KASVIT:
1. nukkatyräkki Euphorbia leuconeura
4. anopinkieli  Sansevieria trifasciata
Moni isä pitää viherkasveista ja niiden hoidosta. 
Viherkasvi ilahduttaa pitkään ja muistuttaa saajaa antajastaan aina kasvia hoitaessa.
PUUTARHAN JA KASVIEN HOITOON:
Pihasuunnittelua, neuvontaa
Kasvivalaisin isän taimikasvatuksiin. 
Laadukas ruukku, yhdessä viherkasvin kanssa
 on loistava lahja laatutietoiselle isälle. 
Blogipostaus aiheesta: Tyylikästä kierrätystä
Isän puutarhavarasto kuntoon laadukkain työvälinein. 
Blogipostaus aiheesta: Puutarhavaja
Lahjakortti paikalliseen ja palvelevaan puutarhaliikkeeseen. 
KIRJAVINKIT ISÄLLE:


6. Monty Don & Derry Moore, Japanese gardens 
Toivottavasti näistä lahjavinkeistä oli jotakin hyötyä
tai ainakin ajatus lähti juoksemaan paremmin oikean lahjaidean suuntaan.
Mukavaa päivää ja isänpäivän valmisteluja!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 

sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


The post Lahjavinkkejä isälle appeared first on Nelkytplusblogit.

Viimeisimmät jutut

$
0
0

Nappasin mukaani blogihaasteen, jonka olen nyt useammassa blogissa viimeisten viikkojen aikana nähnyt.
Nämä on sellaisia ajankohtaisia asioita, joita olen viimeksi tehnyt, joten näitä ette kyllä mitenkään voi tietää valmiiksi 🙂
Tämä huomio vaan siksi, että tiedätte jo minusta kaiken muutenkin!
Viimeisin viesti
Poika lähetti minulle töihin viestin what app:ssa.
Me ei juuri käytetä enää tavallisia tekstiviestejä, vaan lähetellään what app:ssa viestit.
Viimeisin sähkäriviesti oli K-Plussaa koskeva etuus 🙂
Viimeisin ruoka
Tacosalaattia tuli tehtyä ja syötyä.
Tämä on niin hyvää.
Teen usein tacosalaatin edellisen päivän tortillojen jämistä.
Tortilloista jää aina tarpeita yli ja kun ne yhdistää nacho chipsien kanssa ja sinne tänne vähän salsakastiketta niin ei voi kuulkaa mennä vikaan, nam!
Viimeisin itku
Tätä ei varmaan tarvitse selittää <3
Viimeisin nauru

Nauroin vedet silmissä miehen jutuille.
Meillä on keskenämme ihan omat jutut ja räkätetään välillä ihan älyttömille jutuille.
Usein naurattaa se, miten mies on oppinut leikittelemään suomalaisilla sanonnoilla ja sanoilla muutenkin 😀
Viimeisin hermostuminen

Kyllä se hermostuminen liittyi taas työasioihin!
Sen vaan sanon, että kun on ihmisiä, joille mikään ei riitä.
Viimeisin ostos
Ostin pussillisen tuikkukynttilöitä, Paula vanukkaita ja Tampaxeja.
Ajattelin, että tykkäisitte enemmän katsella näitä kynttiläkuvia kuin tampoonipakettia!
Viimeisin muutos sisustuksessa
Ei meillä ole juuri mikään kodissa muuttunut viimeisen vuoden aikana.
Verhot ostin olohuoneeseen, mutta olin niihin vähän pettynyt, koska väri näytti aivan erilaiselta kotona kuin kaupassa.
Olen ostanut ihania tyynyjä ja päällisiä keittiön sohvalle.
Viimeisin lukemani blogiteksti
Luen n.20 blogipostausta päivässä ja kommentoin aina lukemaani.
Minusta on ihanaa jättää viesti, vaikkakin välillä tosi lyhyt, bloggaajalle, jonka tekstin olen käynyt lukemassa.
Tiian blogi on sellainen, että sen luen aina (jopa yleensä blogilomalla).
Tiia on minun ihka ensimmäinen blogikamu ja rakastan Tiian tyyliä kertoa asioita.
Meillä on paljon yhteistä ja onkin ihanaa, että voin Tiiaa kutsua ystäväkseni myös blogien ulkopuolella.
Odotan innolla, että päästään pian viettämään päivää yhdessä <3
Viimeisin suunnitelma

Suunnittelin ostavani itselleni saappaat, mutta ei minulla sitten ollutkaan niihin rahaa.
Voitteko kuvitella, löysin oikeasti itselleni saappaat (näihin pohkeisiin sopivat)?
Nyt odotan innolla alennusmyyntejä, että jos sattuisi niin hyvä tuuri, että saappaat tulisi aleen!
Minulla olisi oikeasti paljon vaatteita, joiden kanssa voisin saappaita käyttää.
Kyllä ärsyttää välillä tämä jatkuva kädesta suuhun eläminen!
Tässäpä minun viimeisimmät!
Jos et vielä ole tätä haastetta tehnyt, niin nappaapa tämä mukaasi.
Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3

The post Viimeisimmät jutut appeared first on Nelkytplusblogit.

Uusi ihana kosmetiikkalöytö Ecooking – Food for your skin

$
0
0

Ihastun aika harvoin (ja hitaasti) [pätee myös miehiin], mutta sitten aina välillä joku vie sydämeni.

Sain kokeiluun Ecooking – Food for your skin tuotteita, ja se oli menoa sitten. Tanskalainen luonnonkosmetiikkamerkki Ecooking – Food for your skin Ecooking-tuotteet on valmistettu ja kehitetty Tanskassa ja ne sisältävät runsaasti orgaanisia ja aktiivisia ainesosia. Brändin perustaja Tina Søgaard oli työskennellyt ihonhoitotuotteiden parissa yli 20 vuotta. Kun hän kohtasi omassa elämässään henkilökohtaisen kriisin ja menetti painoaan, myös hänen ihonsa muuttui väsyneeksi ja harmaaksi. Taustansa vuoksi Tina tiesi tarkalleen, mitä aineksia mihinkin ihonhoidon tarpeeseen tulee valita, myös oman ihonsa kohdalla. Hän alkoi sekoittaa voiteita, seerumeja ja öljyjä lasipurkkeihin – kirjaimellisesti keittiön pöydällä, mistä myös merkin nimi on lähtöisin. Ecookingin ihonhoitotuotteiden ainesosat ovat tehokkaita ja jokaisella tarkoin valitulla ainesosalla on tietty tehtävänsä. Kun katsot kaunista pakkausta, voit lukea myös tuotteissa käytetyt ainesosat. Tina uskookin, että on reilua pitää kaikki tuotteiden raaka-aineet läpinäkyvästi esillä kunkin tuotteen etiketissä. Ecooking-tuotteet on suunniteltu huolehtien meistä ja ympäristöstämme ja ne ovat niin puhtaita, että niitä voisi jopa syödä! Pakko nostaa esiin pari supertuotetta, vaikka koko sarja tuntui todella hyvältä iholla ja tuotteet kosteuttivat ihoani paremmin kuin mikään muu sarja pitkään aikaan.

Maailman ihanin yövoide: Nightcream yövoide kosteuttaa ihoa pitkäaikaisesti ja illalla käytettynä  iho on aivan mielettömän ravittu vielä aamulla. Ryppyjä ja juonteita tuote ei tietenkään täysin poista, mutta tämä on ehdottomasti paras yövoide, jota olen koskaan käyttänyt. Varsinkin saunan jälkeen voide imeytyy ihanasti, kosteuttavan vaikutuksen tuntee, mutta iho ei jää rasvaiseksi kuin pieneksi hetkeksi voiteen laittamisen jälkeen. Tuoksu on miellyttävä ja voide sopii kaikille ihotyypeille. Kokeilkaa, olen varma että rakastutte!

Keskeiset ainesosat:

Heksapeptidi-8 (tunnetaan myös Argireliinina) sisältää kosteutta sitovia ominaisuuksia ja rentouttaa lihaksia
*Trylagen stimuloi kollageenin tuotantoa ja torjuu kaikkia ikääntymiseen liittyviä ongelmia kaikissa vaiheissa
Luonnolliset aminohapot / peptidit ovat ihon kannalta olennaisen tärkeitä, koska ne auttavat kosteuttamaan ihoa, korjaavat sitä ja palauttavat sen kimmoisuuden
100% vegaaninen. Parabeeniton.

Ecooking Vitamin A Serum In Capsules -seerumikapselit 60 kpl ovat aivan super kosteuttavia ja järkyttävän toimivia!!  Silkkimäisen pehmeä, helposti levittyvä ja nopeasti imeytyvä kapseli vahvistaa ihon kimmoisuutta ja vähentää silmänympäryksen sekä suun alueen juonteita. Olen laittanut tämän nyt iltaisin yövoiteen alle kuuriluonteisesti ja käytön jälkeen iho on erittäin pehmä ja kosteutettu. Sopii kaikille ihotyypeille.

Keskeiset ainesosat:

Soijapapuöljy vähentää tehokkaasti ihon virheitä, kuten aknea.
Retinoli auttaa vähentämään näkyvästi hienoja juonteita ja ryppyjä, lisäämään ihon kiinteyttä, tasoittamaan ihon sävyä ja sileyttämään ihon pintaa.
100 % vegaaninen. Parabeeniton.

Ecooking kosmetiikkaa löytyy YA:fi:stä, Egoista ja Norris.fi-verkkokaupasta ja tuotteiden hintataso n 30- 50 e.

Summa summarum: Lämmin suositus sarjalle!

Tuotteet PR-näyteitä

The post Uusi ihana kosmetiikkalöytö Ecooking – Food for your skin appeared first on Nelkytplusblogit.

Lähdön tunnelmaa

Pikkujoulukauden upea Insomnia-show Virgin Oilissa

$
0
0
Pessinäytös Raflaamo/Virgin Oil

Vieläkö on pikkujouluideat hukassa? Itse olin kauden ensimmäisissä pikkujouluissa vauhdikkaan shown ja maittavan illallisen parissa Virgin Oilissa viime viikolla. Helsingin ydinkeskustan ravintola Virgin Oil tarjoaa pikkujoulukauteen 2019 näyttävän Insomnia-shown, joka vie kuumiin klubitunnelmiin Roomasta Puerto Ricoon. 


Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki


Show-numeroiden tähtin ovat suositut musikaalitähdet Lauri Mikkola ja Eveliina Mattila sekä Tanssii Tähtien Kanssa – ohjelmasta tuttuja tanssijoita, mm. Matti Puro ja Katri Mäkinen.

Tämä show olikin tosiaan ensimmäinen pikkujouluni tälle vuodelle, joinain vuosina ei ole ollut ensimmäisiäkään. Saa nähdä onko tänä vuonna muita pikkujouluja tiedossa myöhemmin.

Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki

Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki





Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki

Vauhdikkaiden tanssi- ja laulunumerojen väliin on mukavasti rytmitetty aikaa seurustelulle ja ruokailulle. Ilta soljui mukavasti eteempäin, kun sai vaihtaa ystävien kanssa kuulumisia, syödä hyvin ja seurata taitavia esityksiä. Välillä päästiin itsekin osallistumaan pienen tanssitunnin muodossa.


Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki

Virgin Oilin ohjelmapakettiin sisältyy lisäksi italialainen illallinen runsaasta buffetpöydästä. 


Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki

Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki

Pikkujoulut, dinner_show, virgon_oil_helsinki


Alkuruokina on Caesarsalaattia scampin pyrstöillä, prosciuttoa, coppakinkkua, Spianata Romana -salamia, marinoituja herkkusieniä, melonia ja kaprista, Taleggio ja Gorgonzola-juustoa, piccante -tuoremakkaraa, marinoitua punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia, basilikaa ja pennepastaa, timjamioliiveja, paprikaa, artisokkaa, tuoretomaattisalsaa ja rucolaaviikunaa ja viinirypäleitä, mansikkamoussea, artisokkaa, tomaattisalsaa ja tuoremakkaraa.

Pääruokana on yön yli haudutettua porsaan potkaa kolmella kastikkeella ja salviaperunoita ja jälkiruoaksi suklaa-aprikoosileivos ja amarettovaahtoa.
Mauissa oli vähän nostalgiaakin parin vuosikymmenen takaa silloisten  ja edelleenkin mieluisten herrkujen kuten scampi-ceasarin, aurinkokuivattujen tomaattien ja artisokkien muodossa. Kaikki oli raikasta ja maistuvaa, taisivat kaikki pöydässämme käydä santsaamassa omia suosikkejaan.

Oletko jo ollut tai aiotko osallistua pikkujouluihin tänä vuonna?

The post Pikkujoulukauden upea Insomnia-show Virgin Oilissa appeared first on Nelkytplusblogit.

Viimeisimmät jutut!

$
0
0
Bongasin ystäväiseni Outi’s life blogista kivan jutun ja päätinpä tekaista lämpimikseni minäkin tämän hommelin. Jee Outin kanssa meillä on muuten syöminki-ja leffatreffit vihdoin. Outi on ekoja blogiystäviä ja jonka kanssa ollaan viestitelty kaikki nämä vuodet ja vihdoin saatiin aikaiseksi oikein kaksinolotärskyt! Kivaa. <3
En väitä, että mitään uutta olisi tulossa tällä saralla, mutta toteutetaanpa nyt haaste ja onhan aina mahdollista, että joku eksyy tänne elämänsä ensimmäistä kertaa juuri tänään. 

Viimeisin viesti: Whatsupp ja Mese on pullollaan vaikka mitä kivoja viestejä, mutta eilen viestiteltiin Disney mukikamun kanssa ja tässä meidän viimeiset viestit. Näistä tulee vaan niin hyvälle mielelle ja on se on ihana tunne, vaikka ei toista tunne, se kaikki lämpö ja sydämellisyys on käsinkosketeltavissa. 
Viimeisin ruoka: Eilen tuli tekaistua pitsaa ja sinne tuli heiteltyä kaikkea mitä kaapista löytyi eli jämiä. Eli sanoisinko sitten, että tein jämäpitsaa. 
Viimeisin itku: Itkin ilosta eli naurusta, nähdessäni lapsuudenkamuani viime lauantaina. Söimme susheja ja höpötimme ja nauroimme sushipaikassa 3,5 tuntia. Toki sushit syötiin alkuun, mutta peffat jämähti, kuin täi tervaan, sushipaikan pöydän ääreen tunneiksi. Jälkkärit haettiin Brunbergilta. Meitä naurattaa nykyinen, mutta röhönaurut kirvoittaa myös lapsuuden hassut muistot ja niitähän riittää. Onni on ystävä ja ystävät, jotka ovat olleet elämässä hui kauhistus jo 45 vuotta!

Viimeisin hermostuminen: Ei niin mikään, mukavan tasaista ja suurta iloa tuottaa jopa tämä perheen pienin tyyppi Nuudeli. 

Viimeisin ostos: musta maali tyttären huoneeseen.
Viimeisin muutos sisustuksessa: se tyttären huone ja huoneesta tulee todella kiva. Taidan tehdä teinin huoneen muutosjutun tässä myöhemmin eli kuvia sitten vasta kun on valmista, nyt on maali vasta kuivumassa. 

Viimeisin lukemani blogiteksti: Keyword:Love Jonnan “Ei mennyt niin kuin Strömsössä.” Jonna on ollut vuosia jo tuki ja kallio ja hyvä ystävä ja omalla kohdalla on selkeää, että käyn aina lukemassa ja myös kommentoimassa ystävien blogipostaukset, jos muuhun ei aikaa jää. 

Viimeisin suunnitelma: Perheen kanssa aloitimme jo ensi kesän suunnitelmat ja kohteena saattaa olla Pariisi ja Disneyland vai mikähän tuon Pariisin Disney maailman nimi onkaan. Oli miten oli, matka Pariisiin on suunnitteilla, mutta jos päätämmekin olla kotona, sekin yhtä hyvä suunnitelma. 
Tälläisiä viimeisiä tällä kertaa vaikka olisi tätä listaa voinut jatkaa vaikka kuinka. Miten siellä, mitkä on teidän viimeisimmät ja voi ottaa kopin ihan mistä kysymyksestä vaan. Iloista keskiviikkoa ja tänään oman rakkaan kanssa elokuviin ja kyseessä on romanttinen elokuva, jee eli tämä. 















The post Viimeisimmät jutut! appeared first on Nelkytplusblogit.


Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble

$
0
0
Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble

Marraskuun harmaudessa ja viileydessä lämmittää dukkahilla maustettu palsternakkasosekeitto, jonka voi halutessaan vielä viimeistellä yrttisellä pähkinäcrumblella. Tämänkin keiton idean olen napannut Ravintola Pompierin kokkiharjoittelujaksoltani. Sain kyllä pienessä ajassa sieltä valtavasti herkullisia vinkkejä!


The post Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble appeared first on Nelkytplusblogit.

Mulberry kokemuksia

$
0
0

Kaupallinen yhteistyö New Nordic

Tässä jutussa kuulemme Eveliinan Mulberry kokemuksia New Nordicin tuotteesta, joka auttaa verensokerin hallinnassa. Eveliina löytyi testihenkilöksi omien verkostoideni kautta.

Mulberry kokemuksia – Lisäravinne verensokerin hallintaan

Mulberry™ tabletit on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat tukea ruokailun jälkeisen verensokeritasapainon hallintaan. Tabletit perustuvat perinteiseen Japanilaiseen yrttiyhdistelmään. Kromi auttaa ylläpitämään normaalia verensokeritasapainoa ja tukee painonhallintaa.

Eveliinan Mulberry kokemuksia

Lähdin kokeiluun mukaan tosi avoimin mielin. Tuotteessa kiinnostivat ehdottomasti sen vaikutukset verensokerin hallintaan, sillä itselläni se heittelee vähän turhankin paljon päivänä aikana. Etenkin liian alhainen verensokeri saa minut turhan usein tarttumaan siihen ”nopeaan apuun”, eli sokeriin. Verensokerin ailahtelu vaikuttaa siis esimerkiksi työpäivän aikana omaan vireystilaani, jossa saatan tuntea lounaan hiilareiden jälkeen väsymystä tai makeanhimoa sekä iltapäivällä väsymystä.

mulberry kokemuksia

Säännöllinen ruokarytmi on tärkeää

Olen myös usein kärsinyt epäsäännöllisestä ruokarytmistä, joka varmasti osaltaan vaikuttaa verensokerini heittelyyn ja ajoittaiseen väsymykseen. Parin viime vuoden ajan olen pyrkinyt syömään edes 3 kertaa päivässä, mutta ajoittain aamu-, väli- tai iltapalat jäävät syömättä. 

Mulberry-ravintolisää on suositeltu myös painonpudotuksen oheen, sillä se tukee myös painonhallintaa. Varsinaista tavoitetta painonpudotukselle minulla ei ollut kokeilun aikana, mutta päätin seurata vaikutuksia myös sen kannalta.

Aloitin Mulberry-ravintolisän käyttämisen syyskuun alussa jännityksellä. Pohdin kovasti auttaisiko tuote minua, kuinka nopeasti vaikutukset näkyisivät olossani ja saisinko todella korjattua ruokailutottumuksiani kokeilun aikana. Kolmesti päivässä, 10-15 minuuttia ennen ateriaa otettava tabletti oli myös itselleni melkoinen muistitehtävä arjen keskellä.

Tuloksia Mulberryn käytöstä

Ensimmäiset 3 viikkoa totuttelin uuteen rytmiin. Olin jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin muistin napata tabletin, mutta rehellisesti kerrottuna havahduin kyllä muutamaankin otteeseen lounaalla tai päivällisellä ”eii, nyt se tabletti unohtui” -fiilikseen. Ravintolisä tuli kuitenkin melko helposti osaksi päivittäistä rytmiä. Ensimmäisten viikkojen aikana en huomannut vielä vireystilassani suurempia muutoksia.

Mulberry-kokeilun ajan on oikeastaan ollut pakko syödä hyvin säännöllisesti, sillä tabletti otetaan kolmesti päivässä. Tabletin ottaminen on toiminut osittain motivaattorinakin paremman ruokarytmin rakentamiselle. Olen pyrkinyt syömään arkisin hyvin säännöllisesti tiettyinä kellonaikoina, viikonloppuisin hieman löysemmin sen suurempaa aikataulua miettimättä. Tabletin avulla olen saanut pidettyä kiinni tärkeästä ateriasta, aamupalasta, jonka olen huomannut auttavan aamun vireystilaan selvästi.

Mulberry kokemuksia – Vireystila nousi kuukauden käytön jälkeen

Hieman yli kuukauden käytön jälkeen aloin havaitsemaan vaikutusta myös vireystilassani. Lounaan jälkeistä väsymystä on ollut vähemmän eikä karkkihammasta ole kolottanut samalla tavalla kuin aiemmin. Nopeaa apua sokerista olen tarvinnut huomattavasti vähemmän. Se on tietenkin positiivista ja auttanut osittain siinä, että yhdet viime talven lempparifarkuistani ovat mahtuneet taas vaivattomasti päälle. Paremmassa vireystilassa olen myös jaksanut liikkua aiempaa enemmän. 

Mulberry-ravintolisä on tuonut omaan arkeeni säännöllisyyttä, nostanut päivittäistä vireystilaani hallitsemalla verensokeriani ja auttanut minua mahtumaan niihin lempifarkkuihini. 

Kiitos Eveliinalle tuotekokemuksista.

mulberry kokemuksia

Silkkiäispuu eli mulperipuu

Tuotteessa käyetty mulperipuunlehtiuute saadaan silkkiäispuun ylimmistä lehdistä. Lehdet poimitaan, kuivataan ja uutetaan niin että kasvissa olevat luonnolliset yhdisteet saadaan hyvin talteen.

  • Mulberry™ on gluteeniton.
  • Mulberry™ on maidoton.
  • Mulberry™ sopii myös vegaaneille sillä siinä ei ole eläinkunnasta saatuja ainesosia.

Lue myös Maitohappobakteeri kokemuksia Testissä Wild Biotic

Lue myös Mikä auttaa närästykseen? Luonnollisesti Frutin

The post Mulberry kokemuksia appeared first on Äiti yrittää.

The post Mulberry kokemuksia appeared first on Nelkytplusblogit.

Voi paremmin kaamoksessa – 7 keinoa selättää marraskuu

$
0
0

Vähän kuulumisia tältä viikolta. Koska vuosi ja syksy on olleet tosi työntäyteisiä, olen levännyt tosi paljon. Olen myös suhteuttanut treenit työkuormaan, huoltanut kehoa ja koittanut syödä terveellisesti. Silti se marraskuu näköjään painaa päälle ja aloin sunnuntaina miettiä mitä voisin vielä tehdä parantaakseni vireystilaani. Jotenkin olen ajatellut koiran kanssa tehtävien metsäkävelyiden rentouttavan hermostoakin tarpeeksi enkä ole somessakaan nykyään juuri koskaan. Katson parhaiden kavereiden jutut ja melkein that’s it. Pari kertaa viikossa tsekkaan muutaman seuraamani tilin, jotka oikeasti inspiroivat minua. Olen konmarittanut somekäyttäytymiseni melko kovalla kädellä. 

Sitten muistin meditoimisen. Yritin sitä joskus useita vuosia sitten. Hommasta ei tullut yksinkertaisesti mitään. Sanonkin aina, että silloin kun olen ylikuormittunut, kehoni “sirittää”. Hermosto pääsee ylikuormitustilaan. Tuolloin muutama vuosi sitten olin totaalisessa ylikuormitustilassa ja jo pelkkä hengittäminen tuntui haasteelliselle. Koska nyt kaikki muu on tällä hetkellä kunnossa ja vireystila ja levon määrä melkoisen hyvä, päätin antaa meditoimiselle uuden mahdollisuuden. Sen terveyshyötyjähän hehkutetaan jatkuvasti. Muistin myös kesällä oman hyvän oloni. Mietin mitä sillon oli eri tavalla: venyttelin joka aamu koirapuistossa. Nyt tuo joka aamuinen venyttely on kylmien ilmojen myötä jäänyt, mutta lisäsin myös sen aamurutiineihin.

Aamurutiineistani olen kirjoittanut aikaisemmin, mutta kerrataan ne vielä, koska päätin että venyttelystä ja meditoimisesta tulee nyt osa sitä. Herään 6.15-6.30 ja lähden koiran kanssa metsäkävelylle puoleksi tunniksi, kotona venyttelen 15-20 min ja sitten meditoin. Ensimmäisenä aamuna onnistuin 10 hengityksen verran. Toisena aamuna tämä piteni kahteen minuuttiin! Olo oli aivan uskomattoman ihana koko päivän ja illalla suorastaan odotin seuraavaa aamua ja aamun hetkeäni. Tänään aika piteni neljään minuuttiin. Mieltä ei tarvitse yrittää tyhjentää. Ajatuksien voi antaa tulla ja mennä, ottaa ne vastaan ja päästää niistä irti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut asennoitumistani asiaan. Näiden jälkeen aamurutiineissani on päiväkirjaan kirjoittaminen, johon aikaa menee 5-10 minuuttia. Teen sen yleensä aamupalaa syödessä. Täältä voit kurkata mitä sinne kirjoitan ja miksi. Ja tässä postauksessa kirjoitan enemmän tuosta kiitollisuus -asiasta. Pari kuukautta sitten kirjoitin aiheesta “Kuinka aamurutiinit parantavat hyvinvointia”. Olen todella vuosi vuodelta parantanut aamurutiinejani ja sitä kautta myös omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. 

Vinkkejä marraskuun selättämiseen:
  • Tee itsellesi oman näköiset aamurutiinit (voit ottaa vinkkejä noista linkkaamistani postauksista)
  • Nuku tarpeeksi (vähintään 7 tuntia yössä, mieluiten 8-9)
  • Vähennä kahvin juontia
  • Suosi sokeriherkkujen sijaan terveellisempiä herkkuja, ilman sokeria
  • Ulkoile
  • Pidä itsestä huolta, arvosta itseäsi ja tarjoa keholle hyviä rakennusaineita ja kaunista sisäistä puhetta 
  • Kieltojen sijaan ole enemmän armollinen itseäsi kohtaan 
Tärkeimpänä kuitenkin kaikesta: 
älä suorita hyvinvointia vaan kuuntele mitä keho milloinkin tarvitsee!

Kahvia huomasin myös alkaneen kulua syksyn tullen, ja päivän kahvihetki on vaihtunut Matchalatte -hetkeksi. Vaikka juon luomukahvia, ei sitäkään ole hyvä nauttia kuppikaupalla. Tavallista teetä juon myös paljon päivän aikana. Clipperin luomuteet ovat omia suosikkeja, niistä voikukka, nokkonen ja Detox tee. 

 Ihanaa keskiviikkoiltaa sinne. Täällä on harvinainen vapaa ilta. Kynttilät valaisevat olohuonetta ja fiilisten sohvalla villasukat jalassa ja odotan innolla myös huomisen aamun rutiinieni ihanuutta sekä kivaa huomista työpäivää: PT-asiakkaita ja kirjaan liittyviä tapaamisia.

Millaisia vinkkejä sinulla on pimeyden selättämiseen?

The post Voi paremmin kaamoksessa – 7 keinoa selättää marraskuu appeared first on Nelkytplusblogit.

Curry-broilerikeitto – kun haluat kokata arkena nopeasti jotain hyvää

$
0
0
Heissan ja terveiset Aurinkoiselta Rannikolta! Ainakin Instaani seuraavat ovat huomanneet Espanjan lipun heiluvan kuvissa ja maan jalkojen alla vaihtuneen hieman lämpimämpään. Lähiviikkoina tulee juttua välillä täältä ja välillä muutakin asiaa.
Nyt jaan teille pikasoppani ohjeen. Tämä on äitini lemppariohje, mitä pyydämme kun pidetään mökillä talkoita tai käymme muuten vain äidin luona iltaa viettämässä. Päätin oikaista oikein olan takaa, kun tein sitä lähtöämme edeltävänä päivänä, kun en kiireeltäni ehtinyt muuta kokkaamaan. Tein tämän one pot -tyyppisesti eli kaikki ainekset kerralla kattilaan, 15 minuutin keittäminen ja se oli siinä. 
Tämän keiton jujuna on hyvin vahva curryn tuoksu, siis sen alkuperäisen intialaisen kuivan curryjauheen. Se on jännä juttu, että en pidä edes kovin paljon curryn tuoksusta, mutta tähän se sopii mainiosti. Lisäksi siinä on paketti sulatejuustoa ja pari pussia pakastesuikalekasviksia.
Mikään kevytkeitto tämä ei ole, mutta aina ei voi ollakaan niin hirveän terveellistä.
Oma keittoni oli aika olmin värinen, koska olin tyhjentänyt jo jääkaapin eikä ollut enää mitään yrttejä koristeeksi.

CURRY-BROILERIKEITTO -resepti (L)

2 pussia esim Pirkka pakastekasvissuikaleita
400 g maustamattomia broilerin filesuikaleita
1 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa
4 rkl curryjauhetta
1 kasvisliemikuutio
1 l vettä

Lisää kiehuvaan veteen kaikki ainekset, juusto pienempinä paloina. Keitä noin 15 minuuttia ja tarkista että broilerit ovat kypsiä.
Tarkista suola, voit lisätä myös mustapippuria ja jotain yrttejä värejä antamaan, esim lehtipersiljaa.

Leppoisaa iltaa ja ollaan hei kuulolla!

Maarit

The post Curry-broilerikeitto – kun haluat kokata arkena nopeasti jotain hyvää appeared first on Nelkytplusblogit.

Pientä näpertelyä/ osa 2

$
0
0

Aikaisemmassa blogipostauksessani  askartelin metallikehikosta pienen kranssin. Seuraavaksi toteutin hyvin yksinkertaisen “tee se itse”-jutun metalliseen kynttelikköön…

 
Tämän kynttelikön ostin jo viime vuonna Hemtexiltä.
Kynttelikön tuunaus jäi silloin kaiken kiireen keskellä toteuttamatta ja ehkä pääsi jopa unohtumaan.
Yksinkertainen koriste ei välttämättä tarvitse mitään ylimääräistä, mutta tällä kertaa halusin olla pikkuisen luova.
 
 
 
 
 
 
 
 
Käytin jälleen muutaman oksan tuota ikivihreää marjakuusta ja puupalloista tein metallilangan avulla koristekauluksen.
Marjakuusen oksat ovat jo valmiiksi kippuraiset, joten niiden asettelu vaatii hieman kärsivällisyyttä.
Kiedoin oksat metallilangalla muutamasta kohdasta kiinni, sillä halusin, että oksat rönsyilevät.
Jos vihreät oksat ottaa pois, on kynttelikkö jälleen erinäköinen – tosi helppo DIY-juttu.
 
 
 
 
 
 
 
Tässä askartelussa pätee sama kuin niin monessa muussakin asiassa…
Yksinkertainen on kaunista.

Päivänvalon vähentyessä yritetään nauttia tunnelmallisista hetkistä.
Oikein mukavaa loppu viikkoa kaikille!!!

 
 

 

The post Pientä näpertelyä/ osa 2 appeared first on Nelkytplusblogit.

Viewing all 13159 articles
Browse latest View live