Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all 13159 articles
Browse latest View live

Virkamies pukeutuu kultaan ja mustaan

$
0
0
Asun kengät yhteistyössä Kenkä-Derby:n kanssa

Jostain syystä kovastikin toivotaan asujen esittelyä. Instagramissa tulee hyvinkin paljon kommentteja, että toivotaan, että esittelisin enemmän asujani. Värikkäät ja persoonalliset asukokonaisuudet kiinnostavat seuraajiani. Tämä johtuu varmaan siitä, että seuraajissani on ihmisiä, joilla on samantyyppinen tyyli kuin minulla. Näin ovat ainakin kertoneet, että tykkäävät siksi näistä asukokonaisuuksista, koska pukeutuvat samalla tyylillä. Toisinaan moni antaa kyllä sellaistakin palautetta, että he pukeutuvat mustaan, mutta haluaisivat olla pukeutumisessaan yhtä rohkeita kuin minä.

Olen joskus miettinyt sitä kovasti, että haluan pukeutua juuri niin kuin itse haluan, enkä halua pukeutua niin kuin joku toinen haluaisi minun pukeutuvan. Minä haluan elää elämäni juuri niin kuin sen koen, kenenkään ei koskaan pitäisi antaa sanella toiselle miten toisen tulisi elää.

Perjantaina olin valinnut töihin asuksi muumitunikan. Meikatessani katselin The Voice of Finlandia ja siellä oli eräällä takahuoneen vieraalla tämä Marimekon kultakuvioinen Unikko-pusero ja siitä se ajatus sitten taas lähti. Vaihdoin äkkiä vaatteet päälle ja päätin lähteä hoitamaan virkatehtäviä vähän värikkäämmällä asenteella.  Yhdistin asuun Kenkä-Derbyn (yhteistyössä saatu) Laura Vitan kengät. Kengät sopivat täydellisesti tähän asuun eli niissäkin toistuu kulta-musta teema täydellisesti.

Töissä ollaan aika hyvin totuttu mun asuihin ja siihen, että en pukeudu ihan virkamiesmäisesti. Nauratti kun virastomestari kysyi minut nähdessään perjantaina, että “oletko menossa Discoon”. No en ihan ollut, mutta naurattihan tuo.

Maiju

The post Virkamies pukeutuu kultaan ja mustaan appeared first on Nelkytplusblogit.


VAALEANPUNAINEN NALLETAKKI JA CHANEL UUTUUKSIA

$
0
0

Kosmetiikkatuotteet saatu

Vaaleanpunainen nalletakki oli ollut tyttären toivomuksena jo jonkin aikaa ja koska teddykarva poltteli työpöydän alla, muovipussissa, niin parasta oli tarttua hommiin ja ommella se nalletakki pois tuolta jaloista. Tämä vaaleanpunainen nalletakki on rento, hiukan ylisuuri ja vetoketjulla ja isoilla taskuilla varustettu. Sellainen arkisempi versio näihin aikaisempiin tekoturkiksiin, joita olen ommellut. Nalletakki, jota voi käyttää myös salitreeneihin mennessä, eikä tule urpo-olo.

Teddykarva oli huomattavasti kivempi leikata ja ommella, kuin aikaisemmin alkuvuodesta tekemäni tekoturkis. Tämä ei pölissyt eikä karvaa irronnut, mutta olihan tämä hiukan kovempaa ja karheampaa materiaalia. Joten jos valitsee suloisen pehmoista tekoturkista, on syytä valita se valitettavasti tekovaiheessa pölisevämpi tekoturkis. Se ei kuitenkaan enää pölise, kun turkki on valmis. Mutta allergisille ompelijoille, kuten minä itse, tämä teddy on parempi vaihtoehto.

Reilun kokoinen vaaleanpunainen nalletakki, on malliltaan suora ja hihoissa vain hiukan kapenee ranteita kohti. Tätä samaa tyyliä on melkein kaikissa suunnittelemissani ja ompelemissani turkeissa. Ranteissa on erikseen ommeltu kalvosimet. Vuoreksi laitoin vuorisatiinia ja väliin tuli vatiini. Nyt pitäisi olla lämmin ja sitä tytär kiittelikin, tätä jo kerran käytettyään. Kaulukset eivät näyttele turkissa suurta roolia ja erilaista on muihin turkkeihin verrattuna tuo kiinnitys, joka on vetoketjulla. Suuret taskut ovat se juttu, sillä edellisiin ompeluksiini olen aina tehnyt sivutaskut ja niihin ei oikein paljoa tavaraa sovi laitella. Nyt on sitten reilusti taskuissakin tilaa.

Alennusmyynnistä Stokkalta, tytär pongasi tämän vintage Chanel-tyylisen nahkalaukun, joka oli vielä puoleen hintaan, joten se sopi hienosti opiskelijan budjettiin. Tytär oli löytänyt tyyliltään samanlaisen laukun netistä. Ei sen välttämättä tarvitse olla se oikea ja tuhansien arvoinen laukku, kun melkein samantapaisen voi löytää edullisemminkin.

CHANEL UUTUUKSIA

Laukusta löytyykin Chanelin uutuuksia keväälle, Les 9 Ombres, yhdeksän väriä sisältävä luomiväripaletti. Nämä yhdeksän väriä ovat mieluisat ja jopa tuo vihertävä menee seulani läpi ja minähän en niin vihreän ystävä ole. Uskon kuitenkin, että nuo kullan ja hopean sävyt ovat minulla käytössä arkisin tuon upean punaisen kanssa ja nämä tummemmat sävyt sitten juhlavammassa meikissä.

Toinen Chanelin uutuus on Ombre première, 840 satiininen ruskea ja hiukan kimaltelevana toimii varmasti kätevänä arkimeikissä. Se on hauskan kermamainen rasiasta otettaessa ja levittyessä se muuttuu puuterimaiseksi. Tämän kanssa voi tietysti yhdistää tuosta yhdeksän meikkipaletin setistä vaikkapa kultaa mukaan, niin saa tyylikkään iltameikin.

Kiinnostuitko näistä värisävyistä ja paletista? Tuo paletti lähtee varmasti mukaan Tukholman keväiselle matkalle, sillä muuta ei silmämeikkiin tarvita, no paitsi ripsiväri.

Nyt taisi olla sitten viimeinen turkki ommeltu, sanon taas ja tyttären mukaan jo kolmannen kerran. Tämä oli kyllä muuten helppo ommella, mutta koneen säätöjen kanssa oli todella ”säätämistä” ja meillä meinasi olla hiukan erimielisyyksiä matkan varrella. Saattaa olla liian paksuja nämä turkiskankaat ja kone siksi kiukuttelee, vaikka onkin jämerä kaksoissyöttimellä oleva Pfaff, yli 25 vuoden takaa. Nalletakki on siis valmiina ja nyt jopa nostin koneen hetkeksi pois työpöydältä, että jospa nyt hetken hengähtäisi ompelemuksien suhteen.

Kuvauspaikkana oli naapurin kartano, jossa ei voi olla vierailematta ja jotakin ostamatta, koska tämä sisustusliike vaan niin kolahtaa meikäläiseen ja nykyisin myös tyttäriin. Tyttärelle ostettiinkin samppanjalasit tuolla samaisella vierailulla ja varmaan tänään testataan niiden toimivuutta, koska vanhempi tytärkin tulee myös illalliselle. Laitetaan takka päälle ja nautitaan perheillasta tai no ehkä se jää siihen illalliseen ja tyttäret rientävät omille teilleen ja me miehen kanssa jäädään sitten sitä parisuhdetta hoitamaan. Mies kävi muuten siellä hiihtolenkillä ja arvatkaa vaan olinko mukana. No en. Mutta mies kyllä ymmärsi, koska hiihto on sen juttu. Ehkä minä sitten lähden hiihtoladulle, kun se aurinko paistaa:)

Mitenkäs teillä on tuiskuavaa lauantaita vietetty?

The post VAALEANPUNAINEN NALLETAKKI JA CHANEL UUTUUKSIA appeared first on Kristallikimara.

The post VAALEANPUNAINEN NALLETAKKI JA CHANEL UUTUUKSIA appeared first on Nelkytplusblogit.

Nousevan auringon salaatissa maistuvat appelsiini ja mozzarella

Tulppaanit ovat jo lupaus tulevasta keväästä ♥

$
0
0

Eilen Keskustakirjasto Oodissa järjestettiin Oodi tulppaaneille -tapahtuma heti aamusta klo 10. Kotimaisten tulppaanien sesonki on nyt kuumillaan ja samalla Oodissa juhlistettiin myös Kauppapuutarhaliitto ry:n 100-vuotisjuhlintaa. Meille kotiinkin on jo ostettu yksi 25 valkoisen tulppaanin nippu. Pakko hehkuttaa, että nämä tulppaanit kestivät lähes viikon ja vain yksi niistä avautui täysin. Tästä “erilaisesta rohkelikosta” laitoinkin kuvan tuonne Instan puolelle. Myös valkoinen tulppaanikimppuni löytyy Marjon matkassa IG:stä.

Tulppaani tapahtuman aluksi huippufloristi Saija Sitolahti kertoi tämän hetken tulppaanitrendeistä ja käyttöideoista. Kirsikkana kakussa oli, että 100 tapahtuman osallistujaa pääsi mukaan Saijan kimpputyöpajaan tekemään itselleen oman tulppaanikimpun kotiin viemiseksi. Jos ei olisi ollut työpäivää olisin varmasti mennyt mukaan tähän Saijan kimppupajaan. Työpaja järjestettiin ensimmäisen kerroksen Maijansalissa. Hauska yhteensattuma, että minä vietin samaisessa salissa koko torstai aamupäivän yrityksemme tuotelanseerauksen merkeissä.

Minulla oli vakaa aikomus ehtiä eilen perjantai iltapäivällä piipahtamassa Oodissa katsoakseni miltä tulppaaniasetelmat näyttävät. Auraamattomat kadut ja lumikaaos sotkivat kuitenkin aikatauluni sen verran pahoin, että tulppaanien väriloiston ihailun jäi. Tänään olimme sopineet hyvän ystäväni kanssa kahvittelutapaamisen Oodiin. Väkeä oli todella paljon liikkeellä koska tänään Keskustakirjastossa vietettiin Robottipäivää. Kukkien jälkeen tekniikan nälkäiset isot ja vähän pienemmätkin ihmiset olivat kansoittaneet koko alakerran. Oodissa muuten tapahtuu ihan koko ajan jotain. Kiinalaista uutta vuotta vietetään Kansalaistorilla maanantaina 4.helmikuuta ja samalla myös Oodissa on siihen liittyviä tapahtumia. 

Oodista löytyi todella upeita tulppaaniasetelmia. Heti pohjakerroksen neuvonnassa oli ihan käsittämättömän kaunis vaaleapunainen viuhkamainen asetelma. Siinä oli mukana myös vaaleanpunaiseksi värjättyjä pajunkissoja, punertavia marjoja, helmiä sekä muitakin kukkia. Lumoava! Tulppaaneita löytyy myös 2. sekä 3.kerroksen asiointipisteistä. Vielä huomenna sunnuntaina uskoisin niiden olevan vielä esillä. Jos hyvä tuuri käy ja kukat kestävät ehkä vielä maanantainakin. Näitä kauniiden kukka-asetelmien toivoisi säilyvän useita päiviä, jotta mahdollisimman moni ehtisi nähdä ne. Kaikki kuvat (3 viimeistä lukuunottamatta) ovat Oodista.

Tulppaanien ilmestyminen kauppaan alkuvuodesta on aina lupaus siitä, että lumisateesta ja kylmästä ilmasta huolimatta kevät tulee. Nykyisten tulppaanien kantamuodot ovat muuten peräisin Osmanien alueelta (nykyinen Turkki) aina Himalajalle ulottuvalta vyöhykkeeltä. Villejä tulppaaneja kasvaa Keski-Aasiassa luonnonvaraisena noin 100 erilaista lajiketta.

Tulppaanit rantautuivat Turkista Hollantiin ja muuallekin Eurooppaan 1500-luvulla. Sipulikasveista tuli nopeasti suosittuja ja harvinaisemmista tulppaanisipuleista oltiin valmiita pulittamaan huomattavia summia rahaa. Tulppaanit muuten aiheuttivat maailman ensimmäisen pörssiromahduksen. Kun tulppaanikauppa kiihtyi markkinat ylikuumenivat. Yksittäisestä, harvinaisesta tulppaanin sipulista oltiin villimpinä vuosina valmiina maksamaan usean kivitalon arvoa! Siis ihan käsittämätön summa rahaa. Sipulikauppa kävi kiihkeimmillään Hollannissa vuosina 1636-1637, jolloin “tulppaanimania” aiheutti talouskuplan puhkeamisen.

Suurena tulppaanien ystävänä pääsin 2016 keväällä työmatkani yhteydessä viettämään muutamia tunteja Keukenhofin kukkapuistossa Hollannin Lissessä. Seuraavat kuvat on minun Keukenhof vierailulta tässä aivan huikeassa kukkaloistossa. Lisää kuvia löydät kun klikkaat minun postaukseen kukkaretkestä tuosta em. linkistä. Puistossa kulkiessaan tuli kuvia kyllä otettua aika huolellisesti.

Puiston alueelle on istutettu 7 miljoona kukkasipulia. Koko puiston alue 32 hehtaaria ja sieltä löytyy 15 kilometriä käveltäviä teiltä. Erilaisia lajikkeita Keukenhofista löytyy peräti 1600! Jos mietit vierailua nyt kuluvana vuonna on Keukenhof avoinna 21.3. – 19.5.2019. Puisto avataan aamulla klo 8 ja portit sulkeutuvat 19.30 illalla. Tämän vuoden teema Keukenhofissa on “Flower Power”. Puiston muista isoista tapahtumista löytyy lisätietoa tästä.

Tiedän jo tässä vaiheessa, että omaan maljakkooni tulee tämän kevään aikana ilmestymään monia tulppaanikimppuja. Valittujen tulppaanien väri saattaa vaihdella ja onneksi tarjolla on aina monen värisiä kukkia. Myös jossain vaiheessa hurahdan ostamaan jotain erikoisempia lajikkeita kuten vaikka kerrattuja tulppaaneita tai hauskoja papukaijatulppaaneita. Mutta tulppaaneja vain pitää olla kotona keväällä koska minä rakastan niitä

Ja kyllä se kevät sieltä tulee – hitaasti mutta varmasti 

The post Tulppaanit ovat jo lupaus tulevasta keväästä ♥ appeared first on Nelkytplusblogit.

Kuukauden luetut : Tammikuu

$
0
0


Kuukauden luetut 

Pari työmatkaa, joululoman loppu ja muutenkin rauhallisempi tahti takasivat myös kirjasaldon yllättävän suuruuden. Luin tammikuun aikana peräti 12 kirjaa. Äänikirjoja listalla on tasan puolet, loput ovat ekirjoja.  Dekkareita on kahdeksan, kolme edustaa viihdettä ja joukkoon mahtuu vielä yksi novellikokoelma.

kuva WSOY

Äänikirjoista kolme on Agatha Christien dekkareita. Rauhallinen, “kuka sen teki” – mysteeri sopii erittäin hyvin rentoutumiseen, varsinkin äänikirjoina. Lisäksi Christiet ovat siitä kivoja, että henkilömäärän suuruus ja juonen kiemuraisuus saavat ainakin minut autuaasti unohtamaan murhaajan suurimmassa osassa romaaneja. Siispä voin lukea ne iloisesti uudelleen aina muutaman vuoden välein. Nämäkin olen varmaan kaikki joskus jo lukenut ainakin kerran, mutta niin vain olin höynäytettävissa (Paitsi ehkä tuossa ensimmäisessä…)

Agatha Christie : Roger Ackroydin murha, Neiti Lemon erehtyy, Neiti Marplea ei petetä

Palasin myös taas vaihteeksi Flavian pariin ja luin kerralla peräkkäin kaksi viimeisintä. Ihanasti Flavia on taas palannut omaksi itsekseen parin vähän heikomman osan jälkeen. Samoin myös Virpi Hämeen-Anttilan historiallinen dekkarisarja petrasi aikaisemmista osista ja pidin uusimmasta todella paljon.

Kuva Bazar 

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa, On hieno paikka haudan povi 
Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja

Toinenkin historiallinen dekkari osui lukulistalle tammikuussa. What Angels Fear vie 1800-luvun lopun Englantiin, jossa nuori nainen surmataan erittäin julmalla tavalla alttarille ja murhaa joutuu pakosta tutkimaan siitä epäilty aatelismies. En oikein vielä tiedä, pidinkö. Oli se hyvin kirjoitettu, mutta jostain syystä synkkä tunnelma ja hieman elitistinen asetelma ei nyt houkuttele jatkamaan sarjaa eteenpäin.

Samoin Hirtetyt koirat-dekkari jäi äänikirjana minulta kesken pariinkin otteeseen siirtyessäni takaisin Christien pariin. Tanskalaissarjan aloitusosan metsässä koiransa kanssa asuva, sotilaana palkittu, mutta synkkä antisankari ei jostain syystä minua vienyt mukanaan, mutta syynä saattoivat olla vääränlaiset odotukset. Tämä oli ennemminkin vakoilujännärin suuntaan dynamiikaltaan kallistuva kuin varsinainen dekkari.

C.C.Harris: What Angels Fear
Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat 

Varsinaisesta tammikuun lukupettymyksestä vastasi kuitenkin viihdepläjäys, joka pääsi samaan sarjaan parin muunkin kanssa. Sopivasti sekaisin ei vaan osunut tällä kertaa (tai sitten osui toisaalta liiankin lähelle).

Hitusen pettymyksen puolelle jäi myös Pieni bistro Bretagnessa. Se oli vähän sokerisempi ja jollain tavalla henkilöhahmoiltaan rasittavampi kuin samalta kirjoittajalta aiemmin lukemani Pieni kirjapuoti Pariisissa.  Toki vertailu on vähän epäreiluakin sillä jälkimmäisessä tosiaan liikuttiin nuoruudenunelmieni teemoissa… Silti, epätyydyttävään avioliittoon viimein kyllästynyt ja sillallta Seineen hypännyt rouvashenkilö ei oikein innostanut, vaikka toki Bretagnen matkailumainoksena kirja toimii varsin oivasti.

Kuva Tammi

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin 
Nina George: Pieni bistro Bretagnessa 

Uusi tuttavuus ja varsin viihdyttävä sellainen oli Lady Julia Greyn kirjoittajan toisen kirjasarjan aloitusosa. Toki itsenäisesti perhosia tutkimusmatkoilla etsivä nuori nainen ei ihan hirveän uskottavalta hahmolta sinänsä vaikuta, mutta sinänsä on ihan raikasta lukea konventioista poikkeavista hahmoista, jotka ehkä samaistumispinnaltaan ovat lähempänä nykylukijaa kuin herkät ansarikukkaset, joista olemme tottuneet 1800-luvun naiskuvauksina kirjallisuudessa lukemaan.

Sitä paitsi, kuka väittää, ettei kyseisenlaisia naisia olisi ollut? Eihän sitä tarvitse lukea kuin Mia Kankimäen Yönaiset löytääkseen vastakkaisia esimerkkejä.

Deanna Raybourn : A Curious Beginning 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä mainittakoon vielä Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja 2 – Tanssia ruusuilla. Edelleen viehätys säilyi. Rosoiset, julmat ja kuitenkin kauneutta täynnä olevat tarinat koskettavat. Luin kirjaa säästellen, pienissä annoksissa makustellen.

Edelleen olen yllättynyt siitä, miten paljon näistä novelleista pidän. Yleensä amerikkalainen päihde- ja kurjuuskuvaus saa minut nopeasti laittamaan kirjan kiinni ja avaamaan seuraavan. Lucia Berlinillä kohdalla näin ei tapahdu.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 – Tanssia ruusuilla

The post Kuukauden luetut : Tammikuu appeared first on Nelkytplusblogit.

Mitä tapahtui?

$
0
0

Hei pitkästä aikaa, mitä kuuluu?
Olette olleet mielessä kovasti ja olen lukenut teidän ihanat kommenttinne noihin aikaisempiin postauksiini-ihan jokaisen, mutta olen pahoillani vastaamattomuudestani. Kyse ei ole siitä etteikö olisi ollut aikaa, vaan siitä, etten yksinkertaisesti ole saanut läppäriä avattua. Ja ei, läppäri ei ole rikki, vaan minä olin hieman loppu.
Ajatukset ovat toki pyörineet ajoittain myös somessa ja olen Tiian kanssa saanut muutaman videonkin tehtyä samalla kun olemme nähneet, mutta paukut eivät ole oikein riittänyt muuhun.
Työ, koulu ja kaikki muu tekeminen verotti vaan omia voimavaroja hieman enemmän kuin ajattelin ja pieni tauko teki hyvää, oli aikaa ajatella, miten jatkan.

Ensimmäiset päivät, kun en jaksanut avata konetta tuntui pahalta. Tunsin jopa syyllisyyttä, etten saanut tuotettua mitään, en jaksanut käydä lukemassakaan kenenkään blogeja ja varsinkin siitä, kuinka en pystynyt vastaamaan teidän kommentteihinne.
Koska onhan se epäkohteliasta ja joku voisia ajatella, että itsekkyyttä, jos en vastaa välittömästi tai saatika moneen päivään, mutta uskokaa tai älkää olette jokainen minulle tärkeitä, välitän oikeasti ja olen kiitollinen ihan jokaisesta ajatuksesta ja kommentista, jonka teiltä saan joko omaan blogiini tai lukemalla teidän blogejanne tai mikä muun tahansa kanavan kautta<3

Muutamat päivät venyivät melkein kolmen viikon taukoon. Instassa kävin muutaman kuvan heittämässä, mutta siinä se oikeastaan olikin. Sieltäkin toki lähti muutama pitkäaikainen seuraaja kävelemään, eikä heitä siitä voi moittia, jokainen seuraa sitä ketä haluaa. Mitä sitten tuon reilun parin viikon tauon aikana sitten tapahtui ja muuttuiko mikään?  Tästä saisi kilometrin pituisen tarinan, joten kerron sen teille ihan lyhyesti tällä kertaa;)

Kävin töissä ja koulussa ihan niin kuin ennenkin, mutta kotona läppäri oli lähinnä Verbun huoneessa, enkä sitä kaivannutkaan. Oli päiviä, etten avannut edes telkkaria, kuuntelin musiikkia ja keräsin ympärilleni perheeni ja/tai ystäviä ja tiedättekö, se oli just se mitä tarvitsin ja mikä teki minut taas niin hemmetin onnelliseksi<3
Hetket, kun olen istunut perheen kanssa pulisemassa kaikkea päätöntä ja nauranut vedet silmissä ja suurin piirtein pissat housussa ja ne, kun olen treffannut ystäviäni enemmän kuin aikoihin, ilman kameraa ja somettamista, on olleet varsin voimaannuttavia. Olen löytänyt uudestaan rakkaan ystäväni, vuosien takaan ja uuden harrastuksen ja imenyt sitä energiaa, jota näistä kaikista yhdessä ja erikseen saa ja todennut, että tästä on hyvä jatkaa.

Suunta mihin nyt pyrin tulee toivottavasti näkymään myös täällä.
Haluan antaa teille enemmän itsestäni, kertoa ja näyttää millainen minä noin niin kuin oikeasti olen, eikä vain blogin täydeltä nättejä kuvia-tosin niihin pyrin edelleenki ;D  haluan antaa enemmän aikaa myös läheisilleni ja olenkin päättänyt, että ne ihmiset elämässäni, jotka eivät osaa arvostaa toista, saavat jäädä taka-alalle, koska niihin kulutettu aika on hukaan heitettyä aikaa. Joskus on ihan ok olla itsekäs ja tässä tapauksessa se on terveellistäkin.

Omat ajatukseni ovat selkeytyneet monen asian suhteen, niin bloggaamisen, tubettamisen, itsensä likoon laittamisen, oman kriittisyyyden ja varsinkin jaksamisen kanssa, se että minä todella voin sanoa ei- työtehtävillekin. Perhe tulee toki aina ykkösenä, se on selvä ja tämän kaiken saaminen mahdollisimman hyvään balanssiin on sitten työnalla ja uskon, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Postauksen asukuvat on ottanut ihana Maarit ja minä editoin:)

Näillä ajatuksilla tänään, Suloista sunnuntaita murut<3

The post Mitä tapahtui? appeared first on Nelkytplusblogit.

Blossom Jeju

$
0
0

Nyt on kuulkaas taas sydän sulanut aivan huikean boosterin edessä. Tämä hoitonesteen ja seerumin välimuoto on koostumukseltaan aivan ihana, tuoksuu hyvältä ja suorastaan hulahtaa ihoon. Tämän jälkeen kosteusvoide lukittuu iholle ja kasvot heruvat kosteutta. Tuote sisältää mm. kameliaöljyä, joka rauhoittaa ja ravitsee ihoa. B3 ja B5 -vitamiinit yhdessä hyaluronihapon kanssa auttavat säilyttämään ihon kosteuden. Vaikka tuote sisältää öljyä, se ei ole lainkaan öljymäinen, vaan geelimäinen.
 Olen käyttänyt tätä nyt noin viikon ajan, ja olen aivan myyty. Ensin epäröin lopettaa Whamisan tonerin käytön, ja sen 7 vaiheisen operaation, joka on ollut minulle mieluisaa ja tuloksia antavaa. Mutta epäröinti oli turhaa, tämä kosteuttaa yhtä lailla ja hehku on sama kuin toneria käytettäessä. Toki jatkossakin tulen käyttämään toneria, mutta tästä tuli kertaheitolla vähintäänkin yhtä ihana tuttavuus. Ja tätä tulee varmasti käytettyä nyt tämä puteli loppuun, joka kestää ja kestää, sillä tämä on iso pakkaus ja erittäin riittoisa.
 Tämä tuote on nyt tutustumisalessa Beauty Instinct verkkokaupassa, joka on erikoistunut K-beauty tuotteisiin, eli Korean kosmetiikkaan. Puteli on iso, 100ml, eli kyseessä on paljon ihanaa ainetta edulliseen hintaan. Ja tämä on taas tuote, jota ei tarvitse lotrailla, vaan pieni määrä riittää kasvoille, minulle sopiva on ollut kaksi painallusta. Tuote levittyy kuin unelma. Suosittelen lämpimästi. Tämä on muuten oivallinen tuote myös dekolteelle, joka jää aivan liian vähälle huomiolle ihon hoidossa näin talviaikaan, vaikka juuri nyt sitä pitäisi ravita ja kosteuttaa.

Pr-tuote saatu.

The post Blossom Jeju appeared first on Nelkytplusblogit.

Viisi viikon varrelta

$
0
0

Leppoisaa lumisunnuntaita! Nyt tuntuu, ettei nenäänsä tekisi mieli laittaa ulos tuuleen ja tuiskuun, mutta täytyy tässä varmaan pikku lenkki ainakin tehdä.

Aamiainen, brunssi, pannukakut, hungry_chef

Aamulla teki mieli amerikkalaisia pannukakkuja, olen tainnut viimeksi kesällä tehdä niitä. Eihän niitä ole vaikea tehdä alusta saakkakaan, mutta nyt menin helpoimman kautta. Kaapissa oli pussi PR-näytteenä saatuja Hungry Chef-pannarijauhoja, joihin sekoitin maitoa ja marjoja. Aamiainen olikin tuossa tuokiossa valmis. Lisäksi vielä kiivi-lime-omena-banaani-pinaattismoothieta sekä iso lasillinen lattea.

paulig, kokkikoulu

paulig, kokkikoulu

Paulig, kokkikoulu

Paulig kutsui viime viikolla PR-tilaisuuteen kokkaamaan ravintola Latvaan Santa Marian ja Risentan tuotteilla -tein tällaisen rennon voileipäkakun- ja maistelemaan kahvijuomia. Samalla kerrottiin Pauligin  Paula-tytön jäävän nyt historiaan. Haussa on nyt uusi Pauligin brändilähettiläs kahvin ilosanomaa levittämään, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Hakea voi 16.2. asti.

nikari, fiskarsin_ruukki
Nikari ja useat muut Fiskarsin ruukin käsityöläiset ovat nyt tuotteineen Stockan* 4. kerroksen Tales of Craftmanship– pop up shopissa.Nikari on Fiskarsin ruukissa toimiva suomalainen kokopuisia huonekaluja valmistava designstudio ja huonekaluvalmistaja. Etenkin tämä Nikarin XL December-tuoli ihastutti minua.  


fiskars, käsityöläiset

fiskars, käsityöläiset, keramiikka

Mukaan on kutsuttu lisäksi Fiskarsin taiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita, jotka yhdessä esittelevät niin kodin käyttöesineitä, grafiikkaa, muotoilua, huonekaluja kuin korkeatasoista taidettakin.
Ruusu, maljakko
Ruusu, kahvi

Perjantaina olin Tallinnassa työmatkalla. Päivä hujahti taas kokonaan asiakastapaamisissa, lopuksi ehdin laittaa auton pariksikymmeneksi minuutikai vanhankaupungin kupeeseen parkkiin ja kiiruhtaa Viru-kadulle kukkia ostamaan.

Kukkakojujen valmiiksi sidotut kimput ovat enimmäkseen aika menneen maailman tyyliä tiukkoine sidontoieen, glitterihileineen ja kiharrettuine lastunauhoineen, mutta yksittäin myytävissä kukissa on yleensä ollut kaikenlaisia ihanuuksia edullisesti. Koleana, tuulisena päivänä kukkia ei kukaan ollut lainkaan kojujen edessä. Koetin kurkkia kojuihin, miltei kaikilla näytti olevan miltei ainoastaan ruusua, tulppaania ja gerberaa tarjolla enkä nimenomaan halunnut mitään niistä. Aika alkoi kuitenkin loppua kesken, joten loppujen lopuksi ostin kuitenkin viisi oksaa pensasruusua. Ei todellakaan sitä mitä hain, mutta ihan kivathan ne ovat coolerissa, jonka toimme Strasbourgista toissakesäiseltä viinitiereissulta.

Disneyland, beauty and the beast

Grand canyon, automatkailu

Monument valley, ratsastus

Koskenlasku, west Virginia

Lupailin jokin aika sitten postauksen siitä kun uin Rio Granden yli Meksikoon. Postaus onkin tulossa, mutta ensin muutama kuva samalta reissulta.

Olin 90-luvulla vuoden au pairina Connecticutissa Yhdysvalloissa. Au pair-vuoden jälkeen tein vielä kolmen viikon autoreissun New Yorkista Los Angelesiin. Matkalla ryhmällämme oli kaikenlaisia aktiviteetteja.

West Virgniassa laskettiin koskea, joka oli kuusiasteisesesa asteikossa tasoa 5+. En ollut koskaan laskenut koskea (enkä sen jälkeenkään), mutta niin vain istuin edessä melomassa ja johdin takana istuneen jokioppaan kanssa venekuntamme läpi koskien kaatamatta venettä tai tippumatta kyydistä.

Monument Valeyssa ratsastettiin Navajo-intiaanien kanssa länkkäreistä tutuissa maisemissa ja Disneylandissa tervehdittin tuttuja satuhahmoja.

Kaivoin eilen tekemäni kansion esiin, kuvat toivat paljon hauskoja muistoja mieleen. Ja olenpa ollut nuori, huolettomasti hymyilevä ja todella ruskea pitkän au pair-lasten kanssa rannalla vietetyn kesän jälkeen! Permis, pyöreät aurinkolasit, isot printti-t-paidat ja tietenkin vyölaukkukin ovat ehtaa ysäriä!

Kuinka sinun viikkosi on sujunut?

The post Viisi viikon varrelta appeared first on Nelkytplusblogit.


Viikon ilot ja ärsytykset

$
0
0
Tämä viikko on ollut kiva ja ärsyttävä. Ärsyttävää on tietenkin liika lumi ja kun mies ja isompi tytär olivat kipeänä, ne jäivät omalle vastuulle. Mukavaa kuitenkin oli, että nuori nainen auttoi kerran aura-auton lumivallin pois meidän pihalta. Tätä vielä kiittelin, kun seuraavana päivänä tapahtuneesta kaivoin lapiolla uutta lättääntyneen kovaa jääkokkare lumivallia pois. 

Lumitöistä tulee kuitenkin valtavan hyvä ja energisoiva olo. Niin kovin, kuin sisältä lämpimästä harmittaakin mennä tekemään lumitöitä, niin jälkikäteen kroppa ja tyhjentynyt mieli kiittää. Ärsytykset todellakin jää sinne lumihankeen. Ihminen on kyllä luotu tekemään fyysistä työtä. Kunnon lumipuhteet illalla, takaavat monesti aukottomat yöunet. 
Teimme eilen intialaista tai onko tämä nyt sitten nepalilaista ruokaa ja siitä tuli täydellistä. Raitaa, naan-leipää ja Tikka Masalaa myöten. Iloitsimme ruoasta kovasti ja tänään saa tätä iloiseen massuun taas nauttia.

Päätin myös toteuttaa elämäni ensimmäisen kokkausvideon ja siitä taisi tulla myös elämäni surkein YouTube-video. Eikä siinä  mitään, vaikka ihmeellinen laajakangas elokuvatyylinen laatikko ympäröikin videota ja sitä on hankalaa ja rumaa katsella, kuten myös omaa meikitöntä naamaa ja takkuhiuksista kuontaloa. 

Pitäisikö alkaa meikkaamaan näitä videoita varten ja joku nätti kukkaessu vyötärölle, no en kyllä jaksa. Viikonloppuna sitä tulee saada vain olla ja jos ei vaikka huvita kammata hiuksia, niin sitten ei huvita. Ei se ruoan makuun vaikuttanut, vaikka esteettisesti tuo kokkausvideo on nolo, mutta täyttää tarpeensa, sillä nyt on video Tubessa ja voin reseptin kyseiseen ruokaan kurkkia aina sieltä. 

Kävin tällä viikolla Pauligin kokkikoulussa ja tavallaan ei siten ollut mikään ihme, ettei meikäläistä päästetty kokkaamaan vaan pääsin tekemään kahvidrinkkejä. Toteutin kaikkein helpoimman drinksun, koska kaikkien muiden drinkkien reseptit valuivat heti päästä, enkä todella tiennyt, että kahvinkeitto on aivan avaruustiedettä nykyään. 
Tämä uskomaton tornimainen voileipäkakkunen oli yksi illan voittajista. Pauligilta muuten tulee uusia kahveja tuota pikaa, kuvassa alla. 

Jos joku ei vielä siellä seuraa Lumo Lifestyle blogia, niin kannattaa ottaa seurantaan. Upeat kuvat, herkullisia reseptejä, matkailua ja tyylikkäitä juttuja.  Rakastan muuten, kun Lumo käy anoppilassa, maalaismaisemat, koiruli ja niin kaunis anopin koti. Olen itse ollut Lumon blogiin koukussa vuosia. Vihdoin pääsin mukamas kokkaamaan Lumon kanssa, mutta olimmekin eri ryhmissä. No ensi kerralla. 🙂

Maija on ollut omasta mielestä maailman paras Pauligin Paula ja vienyt Paulan somen avulla ihan uusiin ulottuvuuksiin. Paula jää sellaisenaan nyt historiaan ja Paulig hakee uutta brändilähettilästä, joka voi olla kuka vaan. Paulig haluaa olla edistämässä tasa-arvoa ja siksi Paula voi olla aivan kuka vaan, joka hallitsee somen ja omaa iloisen ja valloittavan persoonan.

Tällä viikolla olin kuulemassa Maybellinen uutuusmeikeistä ja muistuttaisin Maybelline arvonnasta ja samalla myös L’Oreal arvonnasta, joka on tämän päivän vielä voimassa. 
Aivan pikkuisen sahapaperin lailla hiertää, että alle vuoden ikäinen ruusunkultainen kaunotar Acer läppärini temppuilee aivan samalla tavalla, kuin aiempi Acerini eli kirjasimet lakkaavat toimimasta. Joudun painamaan sata tuntia, että saan yhden p-kirjaimen nakutettua tänne, näppäimistö ei vaan ota kosketusta ja kysymysmerkkiä en saa enää lainkaan. 

Eli nyt on kahdessa Acerissä sama tyyppivika, joka ilmiintyy alle vuodessa. Tästä koneesta maksoin kuitenkin 800e, niin hiertää nyt aika pahasti. Juu varmaan takuuhuollossa saavat kuntoon, mutta milläs nakutat tällä välin. Mrrr… En taatusti tule ostamaan kolmatta Aceriä, luottamus on nyt mennyt lopullisesti.

Noh nyt kun olen aikani hakannut tänne tuota p-kirjainta hulluna painellen, niin valitanpa vielä vähän lisää. Nyt se ukkelin ja tyttären kamala flunssa iski meikäläiseen. Vannoin, etten saa sitä, nukuin erkaantuneena miehestäni yöt soffalla, vaikka oma naisluolan sänkykin on, mutta soffa on jotenkin kotoisampi paikka. Vedin pilleritolkulla D-vitamiinia, mutta ei auttanut ei. 

Anonyymille myös haluan vastata ihan näin tässä, että “miten kehtaan” eli miten minua voi ärsyttää joskus pienet asiat, jos jollain on suurempaa surua. Maailmaan mahtuu kaikki tunteet ja toki sitä tuntee itsensä välillä hölmöksi, kun valittaa pienestä. Mutta ei omia tunteita voi ohittaa, koska maailmassa on niin paljon surua, eikä maailma voi pysähtyä myöskään, sitä ei voi lakata tuntemasta inhimillisiä tunteita, iloa, naurua, ärsytystä, koska jollain menee sillä hetkellä huonommin.

Jos mikä on nimittäin varmaa, että karma pitää huolen siitä, että kukaan ei elämänsä aikana surutta jää. Puolisoista toinen poistuu ennen toista ja toinen jää suremaan, kaikki me myös kuolemme. Suuret surut ilmestyvät ihmisille eri tahtiin ja juuri siksi onkin kaiken keskellä oikeus koko tunteiden kirjoon. Pitää elää. 

En myöskään tyttären sairasvuoteen äärellä teho-osastolla avosydänleikkauksen tiimoilta miettinyt ja kun toinen ei meinannut päästä teholta, koska oli niin pitkään rytmihäiriötä, että muun maailman tulisi lakata tuntemasta ja elämästä, koska meillä on surua. 

Joten kaipaan avoimuutta, sydämellisyyttä ja ymmärrystä ja myös sille, ettei kaikkien murheet näy ulospäin eikä niistä kaikista kirjoiteta täällä blogissa. Täällä on mukava kirjoitella tavallisia tarinoita tavallisesta elämästä ja välillä vähän juhlahumua. Parhaat tarinat monesti syntyy pienistä arjen hetkistä. <3
Miten teidän viikko on siellä mennyt ja “kysymysmerkki”, hih kun se ei enää tästä näppäimistöstä irtoa. Sydämellistä sunnuntaita. <3

Alla kamalin video ikinä, mutta hyvää ruokaa kuitenkin. 🙂




The post Viikon ilot ja ärsytykset appeared first on Nelkytplusblogit.

Elämysten viikonloppu Järvisydämessä – ja olen kuin uusi ihminen!

$
0
0

*Yhteistyössä Hotel & Spa Resort Järvisydän Lumikenkäilen lumikuorrutteisessa satumetsässä. Hyppään retkiluistimille ja annan tuulen suhista korvissa. Aamulla pulahdan hyytävään veteen aamuauringon valossa  ja sitten lämmittelen uppotukkisaunan pehmoisissa löylyissä. Illalla taas istahdan herkkupatojen äärelle takkatulen loisteeseen, ennen kuin palaan takaisin suloistakin suloisempaan  houseboatiimme ja  sytytän saunan uuniin  tulet. Ja viikonlopun jälkeen olen kuin uusi ihminen! Olen […]

The post Elämysten viikonloppu Järvisydämessä – ja olen kuin uusi ihminen! appeared first on Nelkytplusblogit.

Tervetuloa helmikuu

$
0
0
Tervetuloa helmikuu! Vuoden lyhin kuukausi. Tammikuu mennä hurahti jotenkin ihan ohi, joulukuusta nyt puhumattakaan ja nyt ollaan jo helmikuussa. Mahtavaa ja eikun kevättä kohti.

Helmikuusta on otettava nyt kaikki irti. On pulkkamäkeä, hiihtoa ja muita ulkorientoja. Ulkona kipristelee mukava pakkanen ja lumestakaan ei ole todellakaan pula ja viime yönä tulikin taas lisää. Tänään olikin sitten taas lumihommia tiedossa, mutta sehän on vaan hyvää kuntoilua ainakin tällä plussakelillä, kun lumi painoi aika paljon. No lapset ainakin tykkävät touhuta lumen kanssa ja tuohan se kieltämättä valoisuutta. Onhan se luontokin aika kaunis, kun se on saanut paksun lumipeiton. 

Helmikuu on myös suorastaan yhtä juhlaa. On ystävänpäivä, Runebergin päivä, hiihtoloma ja pienimmäinen täyttää vielä 5 vuottakin. Hyvä syy siis herkutella koko helmikuu. Maaliskuussa voi sitten ihmetellä sitten, että pitäisköhän sitä jotenkin valmistautua kesäkuntoon. No mutta onneksi se on vasta maaliskuussa, joten nyt vielä nautitaan. Mustikkapiirakka onkin juuri uunissa. 

Lopuksi voi vaan todeta, että helmikuu on oikeastaan aika yes kuukausi!

The post Tervetuloa helmikuu appeared first on Nelkytplusblogit.

Lasten ehdoilla

$
0
0
Tämän viikonlopun olemme omistaneet rakkaille lapsenlapsillemme. Perjantai-iltana istuessani olohuoneen nojatuolissa neulomassa, kuulin kuistin oven ikkunassa koputuksen. Silloin tiesin, että pienet vieraamme olivat päässeet perille. Sisälle tuli kaksi iloista lapsukaista, jotka ryntäsivät heti halaamaan meitä ukin kanssa. “Minun on ollut ikävä sinua” “Niin minunkin sinua” Tästä vuoropuhelusta lähti liikkeelle meidän yhteinen viikonloppumme.

Näiden viikonloppujen aikana, kun lapsenlapset ovat meillä menemme täysin lasten ehdoilla. Lapset määrittelevät sen, mitä tehdään, mikä juuri sillä hetkellä tuntuu kaikista hauskimmalta tekemiseltä. Totta kai me aikuiset katsomme, ettei meno äidy liian hurjaksi ja kaikki tekeminen on turvallista ja sopivaa puuhaa lapsille. Itse olen ehkä vähän liikaakin “kiinni lasten kyljessä” ja unohdan kaiken muun tekemisen. Olen nyt vähän jopa opetellut ottamaan “pesäeroa” lapsista silloin, kun heillä leikki sujuu hyvin joko yksin tai keskenään. Jotenkin olen vain ajatellut, että kun näen lapsenlapsia kuitenkin aika harvoin, minun kuuluu olla mahdollisimman tiiviisti heidän kanssaan, kun he tulevat tänne mummolaan. Olen nyt ajatellut asian kuitenkin niin, että tärkeintä näissä viikonlopuissa on kuitenkin se, että lapsilla on mukava ja turvallinen olo täällä meillä. Se tunne syntyy varmasti ilman, että vahdin lastelasteni leikkiä silmä kovana joka hetki.

Toki me teemme paljon asioita yhdessäkin. Kirjojen lukeminen on mukavaa yhdessä tekemistä, josta lapset aina tykkäävät. Uskon, että koskaan ei pysty lukemaan lapsille liikaa tai niin paljon, että he kyllästyisivät. Kirjojen lukeminen on minusta jopa mukavampaa kuin jonkun leffan katsominen yhdessä. Toinen mukava asia, mitä teemme joka päivä on se, että lapset tulevat syliin. Mikään ei lämmitä sydäntä enempää kuin oma rakas murunen siinä sylissä. No, ehkä se, kun pikkuinen sanoo illalla viimeiseksi sängyssä ennenkuin ummistaa silmänsä, että hän rakastaa minua ♥ Siinä kohdassa tuntuu, että sydän pakahtuu.

Huomen aamuna suuntaan taas työharjoitteluun. Vielä muutama viikko jäljellä, aika menee hurjaa vauhtia. Miten teidän viikonloppunne on mennyt? Toivottavasti olette saaneet viettää sitä vähintäänkin yhtä mukavassa ja hyvässä seurassa kuin me.
Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille!

The post Lasten ehdoilla appeared first on Nelkytplusblogit.

Päätön ratsu

$
0
0
Ostettiin perheelle hevonen!
Se on päätön ratsu, raukkaparka.
Äitini bongasi puisen hepan kierrätyskeskuksessa ja ajatteli, että siitä saisin kivan projektin itselleni.
Hevonen on aika iso ja sillä oli hintaa 7€, josta saatiin vielä lisäalea niin, että loppusummaksi tuli 6,30€
Liimaa, liimaa, enemmän liimaa.
Pattex 100% sai taas näyttää tehonsa.
Päätön ratsu, on se kaunis.
Laitoin harjan kiinni nauhalla siksi aikaa, kun tein korjauksia.
Liimaus tehty, mutta kuten näkyy, ei kaula kovin kaunis ole vieläkään.
Aikamoisia palasia puuttuu.
Koska kaapista ei löytynyt pikakittiä, tein seoksen pikabetonista ja hitsit, sehän toimi!
Betonin kuivuttua, hioin pintaa hieman ja sitten maalasin sekaisin näillä akryylimaalin sävyillä.
Alle vaaleaa ja päälle mustaa.
Ylimääräisen maalin taputtelin pois paperilla.
Sanoisin, että aika hyvin onnistui korjaus!
Ei ole enää päätön ratsu vaan komea hevonen kertakaikkiaan.
Uljaana nyt koristaa pianon päällistä <3
Oli kyllä kiva kunnostusprojekti, että kiitos vaan äitille heppabongauksesta!
Oliko tämä nyt sellainen entisöintiprojekti?
Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa!
Tämä rouva yrittää tänään töihin paluuta.
Ääntä ei tule vieläkään kunnolla ja yskittää väillä niin paljon, että meinaa tulla pissat housuun, mutta en kerta kaikkiaan jaksa enää rampata turhaan tuolla terveyskeskuksessa.
Pitäkää peukkuja, että jaksan työpäivän touhottaa.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3

The post Päätön ratsu appeared first on Nelkytplusblogit.

Weekly Report

$
0
0

Viime viikolla

– tein taas pasta carbonaraa poikien pyynnöstä 🙂 Ihan alkaa jo naurattaa ruokavaliomme yksinkertaisuus.
– ihmettelin, missä kaikki Itä-Helsingin lumenaurat olivat, koska ei niitä pahemmin meillä näkynyt. Tein urheasti koiralenkkejä polvia myöten hangessa kuin Rocky Balboa Rocky 4:n treenivideossa konsanaan. Ja taustalla soi tsemppibiisinä : https://www.youtube.com/watch?v=gqwuYX3fZZc
– nautin töissä koko viikon ihanista ruokalan herkuista ja nautin joka suupalasta
– sydän itki, väpätti – kaikki yhtä aikaa viimeisenä työpäivänä, kun kävin halaamassa kaikkia läheisimpiä kollegoja. Ja olipas ylläripylläri, itkin kraanana koko automatkan töistä kotiin, henkinen puhdistautumisriitti oli varmasti tarpeen.
– kirjoitin kollegoille kortin, joka oli täyttä totta ja ystävyyttä
– sain hyvää palvelua Elisalta ja mulla on nyt uusi hieno puhelin
– ihmettelin kuka on keksinyt termin “Valkoinen kurittaja”? Ihan naurettava nimitys lumimyrskystä, josta tulee mieleen lähinnä albiinojen sadomasokistinen aikuisten elokuva. Paljon parempia nimityksiäkin löytyisi, uskon, että moni teistä niitä keksisi!! Mulla tuli mieleen Hurja Ruut, Hiljainen kärsimys, Taivaan Pölyhuiska, haastankin esim Kinttupolut, Omankaton alla ja Pinkin keksimään uuden paremman nimen. 😀
– kävimme Jäähallin kirppiksellä ja onneksi jäin plussan puolelle, porukkaa kun oli taas aika vähän.
– Bogi osoitti mieltään, kun en viikonloppuna suostunut nousemaan klo 6 lenkille. Koiran kosto on kammottava, uusin Anna ja Menaiset ovat silppua. Kiitos lämpimästi Bogi.

VIIKON ASU: Ei tässä kaikelta tunnekuohulta ja itkulta mitään kuvia ehtinyt ottaa.

VIIKON SURU-UUTINEN:  Radio Novan pitkäaikainen ammattitaitoinen, valoisa ja hyväntuulinen
juontaja Sari Seppälä, lepää rauhassa. Hän kuoli 50 vuotiaana nopeasti edenneeseen haimasyömään.

VIIKON HIMOTUS: Sienna mekko …joka on jo loppu Ellokselta. Mikä vääryys!!!

Kuva


VIIKON KIRJA: 
Mainion Ostolakossa-blogin Virve tunnetaan palavasta rakkaudesta korealaista kosmetiikkaa eli K-Beautya kohtaan. Kosmetiikkamyyjäksi ja estenomiksi kouluttautunut Virve Fredman johtaa verkkokauppa Elevenin Suomen toimintoja ja kirjoittaa Suomen luetuinta kosmetiikkablogia. Tehopakkauksen viimeisin projekti on korealaisesta kosmetiikasta kertova kirja Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon.

Olen lukenut jo monta vuotta Virven blogia, sieltä kun saa parhaat vinkit korealaisen kosmetiikan ostoon. Olen tilannut varmaan 10 krt ebaysta Virven vinkkien perusteella, ja vain kerran olen pettynyt. Luotankin Virveen kuin kiveen, mitä tulee kosmetiikan hankintaan.

Täydellinen iho -kirjan rakenne on vallan mainio: kaikki lähtee siitä, kuka kirjoittaa ja miksi tämä kirja on kirjoitettu ja etenee ihotyyppien, tuotekoostumuksien ja ihonhoidon perusteiden kautta yksityiskohtaisempaan sisältöön kuten yksittäisten ainesosien vaikutuksiin iholla ja niiden yhdistämiseen ja huipentuu lopulta sadan korealaisen tuotemerkin esittelyyn (jeesh!). 

Jos jostain kirja vakuutti, niin löydän kosmetiikkakaapistani yhä enemmän K-beautyn tuotteita, koska ne oikeasti toimivat, kosteuttavat ja niistä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi.
Superhyvä kangasnaamio, joita ostin Virven suosituksen pohjalta

** Kirja pr-näyte, kiitos hurjasti **

VIIKON AJATUS:
“Fill the paper with the breathings of your heart.”
-William Wordsworth
Sopivan keväistä viikkoa, toivotaan, että Valkoinen kurittaja lopettaa työnsä hyvin pian.
ps. Lämmin osanotto Matti Nykäsen läheisille. Vaikka en voi sanoa, että uutinen yllätti, liian aikaisin hän meni. Jotenkin jäin siihen uskoon, että hän oli pohjimmiltaan ujo, herkkä ja hyväsydäminen. Kevyet mullat, Matti.
Edit klo 1157: Surullisia uutisia riittää… snif. Olemme menettäneet myös valovoimaisen näyttelijän. Näyttelijä Ismo Kallio menehtyi pitkällisen sairauden uuvuttamana 2.2.2019. Hän oli kuollessaan 83-vuotias. Kallio näytteli Kansallisteatterissa ensi kertaa vuonna 1955 ja oli kiinnitettynä näyttelijänä vuodesta 1979−2002. Hänen viimeinen roolinsa Kansallisteatterissa nähtiin Anton Tšehovin Kirsikkapuistossa vuonna 2013. 🙁

The post Weekly Report appeared first on Nelkytplusblogit.

Mikä tekee sinut onnelliseksi ja saa voimaan hyvin?

$
0
0
Terkkuja minilomalta. Ensimmäistä kertaa raaskin viedä Tamin hoitoon ja lähdin pariksi yöksi rentoutumaan yhteen lempparipaikoistani ja ihanassa seurassa vielä. Loma tuli tosi tarpeeseen, edelliset kun menivät vähän sairastaessa. Tämä reissu meni tosi kivasti ja oli aivan ihanaa. Kolme päivää pelkkää hömpöttelyä ja rentoutumista sekä syömistä. Ja nukuimme hyvin. 

 

Reissaamisesta ja lomasta tulee aina hyvä mieli ja tottakai niitä aina odottaa innolla. Jaksan kuitenkin puhua aina hyvän arjen puolesta, se on kuitenkin se suurin osa elämää. 

Mutta tiedätkö mitkä asiat arjessa tekevät sinut onnelliseksi? Tai sanotaanko ennemmin tiedätkö mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin. 

Herkuttelu varmasti tekee onnelliseksi ja viinittely hyvässä seurassa maailmaa parantaen myös, mutta pidemmän päälle ne eivät varmasti saa aikaan parempaa oloa. 

Kysymys on pieni ja voi kuulostaa hassulta, mutta tiedätkö oikeasti mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja joita tekemällä voit paremmin? Tähän kysymykseen voi olla hyvä miettiä vastausta, sillä helposti pahan olon ja huonon fiiliksen tullessa, ratkaisemme asian syömällä, juomalla tai jollain muulla asialla. Hyvän olon löytämiseen löytyy muitakin keinoja. Tunnesyömistä on olemassa, mutta senkin eteen voimme tehdä töitä ja löytää keinoja löytää hyvä olo muualta kuin ruuasta. Mitä jos järjestäisit itsellesi mukavia hetkiä sen sijaan?


Mieti, ja kirjoita itsellesi lista niistä asioista joista sinulle tulee hyvä mieli. Asioista, joita voit tehdä arjessa tai heti kun sinulle tulee huono fiilis. Asioista joilla voit muuttaa huonon olon hyväksi ja voida paremmin välittömästi. 


Jos et suunnittele jo valmiiksi asioita mitkä tekevät olostasi hyvän, ihan jo arjessakin, ei arki välttämättä silloin ole sitä parhautta. Tästä olen paljon kirjoittanut myös edellisissä postauksissa. Jokaiselle päivälle tulisi olla jotain kivoja asioita mistä tulee hyvä mieli. Niiden ei tarvitse olla isoja. Ja kun paha mieli yllättää, sen voi kääntää hyväksi tekemällä mieluisia asioita. Hyviä juttuja pitää vähän järjestää itselleen kaiken aikaa, silloin voit olla varma että arkikin on hyvää. 

Tässä on minun listani, aion täydentää sitä vielä:

  1. Lapsen halaaminen
  2. Koiran kanssa ulkoilu
  3. Lukeminen
  4. Koiravideoiden katsominen
  5. Lapsen kanssa yhdessä sängyllä makoilu ja lukeminen
  6. Koiran rapsuttaminen
  7. Kynsien laittaminen
  8. Kodin järjestäminen
  9. Valokuvaaminen
  10. Kirjoittaminen
  11. Valokuvien katselu
  12. Kahvittelu ystävän kanssa
  13. Vihermehun tekeminen 
  14. Kynttilöiden polttaminen
  15. Sarjan katsominen
  16. Järjestyksen vaihtaminen kotona
  17. Silittäminen
  18. Venyttely
  19. Podcastien kuuntelu
  20. Tanssiminen
  21. Nauraminen
  22. Teatterissa käyminen
  23. Museossa käyminen
  24. Yrityksen juttujen ideoiminen
  25. Itsensä kehittäminen keskustelemalla, lukemalla, podcasteja kuuntelemalla tai osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin
Arki on arkea ja kivoja reissuja on muutama vuodessa. Arvostan niitä todella ja nautin niistä, mutta nautin myös hyvästä arjesta ja niistä asioista mitä tykkään tehdä. 

The post Mikä tekee sinut onnelliseksi ja saa voimaan hyvin? appeared first on Nelkytplusblogit.


Assinie-Mafian rannalta Abidjaniin

Vauhtimimmit ja L’Oreal arvonnan voittaja

$
0
0
Heikunkeikun. Tiia ja Souliina YouTube-kanava on vihdoin saanut näköisensä nimen ja se on “Vauhtimimmit”. Olemme  hieman tehneet aluksi vasemmalla kädellä tätä tubekanavaa, mutta huomanneet myös, että into videoiden tekemiseen on kova eli on kivaa hommaa. 

Videoihin saa taiottua erilaista kulmaa taasen kuin blogeihin ja ensimmäinen kokkausvideokin on nyt julki. Niitä tehdään lisää, sillä video nousi heti yhdeksi katsotuimmiksi. Eläinvideoistakin tykätään ja koska meillä molemmilla sattuu olemaan lemmikkieläimiä, niin niitä tietenkin lisää. 

Vaikka nyt olemme keskittyneet säheltämiseen ja erilaisten tapahtumien kuvaamiseen, kun tilaajia on mennyt nyt jo 100 rikki ja kanava ollut elossa 3kk, niin vastuu kasvaa. Saatamme jatkossakin hassutella, mutta pyrimme olemaan hölmöilemättä ja haluamme pitää kanavamme positiivisena vaikka vakaviakin keskustelun aiheita olemme jo listanneet videoitavaksi. Mottomme on sama kuin Tädit tubettaa-kanavalla, että nauramme vain itsellemme, emme koskaan muille. Lupaudumme pitämään suut siistinä ja jutut aitoina ja kiltteinä. 

Vauhtimimmit ovat juuri ne, joista toinen on kosmonautti ja on menossa kuulemma painottomuutta testailemaan pian tuulikaappiin. Siitä taatusti tulee juttua. Toinen on jo neljän lapsen mummi ja lätkä-äiti, jolle aina myös sattuu ja tapahtuu.

Kuten blogiani pitkään seuranneet ehkä muistavatkin, ettei “Vauhtimimmiä” sopivampaa nimeä olekaan, sillä täällä olen vuosienkin varrella kertoillut, miten vessapaprut roikkuu housuista, milloin on mekko jäänyt sukkisten sisään ja jättiskalsongit paistaa koko maailmalle, milloin on sininen kasvonaamio kauppareissulla, milloin mekot väärinpäin ja milloin ne meikäläisen nimikko kuminauhavyötärölliset pöksyt ratkeaa kuminauhasta ja miten me nauramiseen tarvitsemme virallisesti niitä Tenoja. 🙂 Vaikka asioille voi nauraa, mutta tulemme myös keskustelemaan näistä asioista vakavamminkin. 

Souliina on aivan samanlainen säheltäjä, joten “Vauhtimimmit” on oikein oivallinen nimi meille ja sillä mennään. Haluamme myös välittää sitä aitoa keski-ikäisten elämää, mitä olemme blogeissammekin kertoilleet jo vuosien ajan, mutta nyt yhteisvoimin. 

Jos haluat olla Vauhtimimmien matkassa klikkaa Subscribe punaista nappulaa ja se laatikko näyttää tuollaiselta. 

Linkki kuvan alla. 🙂


Ei maksa mitään, kuten olen tainnut moneen kertaan aiemminkin kertoilla. Vain kellonkuvaa, jos käyt kilkauttamassa, silloin häiriköityy hieman sinun rauha ja videomme tulevat jatkossa sähköpostiin. Mikä kannattaa tosin tehdä, jos haluat pysyä meidän matkassa. Jos taas klikkaat tilaa nappulaa, on tilaus meille kannatuksellinen, asia josta olemme koko sydämestämme kiitollisia. 
Sitten vielä L’Oreal arvonnan voittajaan, joka tällä kertaa on: Sokerivaltakunta BLOG26. tammikuuta 2019 klo 17.09
Ai niin ihanat tuotteet, vaikka jääkiekkosta en huoli olenkaan. Mukana kaikilla kolmella arvalla. Ihana viikonloppua sinulle.
VastaaPoista Mutta ei hätiä mitiä, kannattaa osallistua Maybellinen arvontaan, jos ei onni käynyt nyt myöten. Taisi myös toinen meistä Vauhtimimmeistä tuumia, että josko laittaisi YouTube-kanavallekin arvontaa, joten pysykäähän kuulolla. 🙂

Vauhtimimmit ja tämä yksi keski-ikäinen tai varhaisvanhus kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita ja toivottaa flunssavuoteelta oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille. <3

The post Vauhtimimmit ja L’Oreal arvonnan voittaja appeared first on Nelkytplusblogit.

SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS PYSÄYTTI SYKSYN

$
0
0

Smoothie piristää päivää ja siitä saa aamulla ja miksei päivälläkin, potkua ja energiaa ja tietysti annoksen vitamiineja. Omaa itseään pitää hoitaa ja huolehtia, syödä hyvin ja ravintorikasta ruokaa, jotta pysyisi terveenä. Mutta aina se ei toimi, vaikka kuinka kikkailisi ruokavalion, liikkumisen ja levon kanssa. Joskus kroppa vain pettää ja itselläni kävi niin, kun Subakuutti kilpirauhastulehdus pysäytti syksyn.

Olin jo päättänyt, etten tästä sairaudesta tänne blogiini kirjoita, kuin vähän aiheeseen viitaten. Koska yritin epätoivoisesti löytää aiheesta sairastuttuani tietoa, mitään kummempaa löytämättä, niin päätin, että jaan kokemukseni, jos se jotakuta auttaisi.

MIKÄ ON SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS

Kerroinkin syksyllä, kuin sairastelin yli kolme viikkoa kuumeessa ja syytä ei oikein sairauteeni tahtonut löytyä. Ääni oli hiukan painoksissa, vasempaan korvaan pisti todella ilkeästi, mutta ei siellä korvatulehdusta kuitenkaan ollut.

Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että jouduin Malmille sairaalaan ja kahden vuorokauden jälkeen minulla todettiin Subakuutti kilpirauhastulehdus. Oli jo pelännyt leukemiaa, sillä kaikki mahdolliset testit oli otettu, joten olin tietysti helpottunut, kun kuulin tulokset.

Mutta mitä se subakuutti kilpirauhastulehdus tarkoittaa? Ammattinimikkeellä se on tyreoidiitti ja yllättävän vaikea diagnosoida, sillä minuakin lähdettiin hoitamaan periaatteella, että kokeillaan olisiko se tätä tautia. Eihän sitä edes koko kilpirauhasta mieti, sellainen pieni elin, 20 g painava rauhanen, sijaitsee kaulan alaosassa ja nyt siitä tuli sairauden myötä jättiläinen, ainakin minulle. Kuinka se saa minut tuntemaan oloni niin kurjaksi? Kuumetta, korvakipua ja olihan minulla hiukan ollut vasemmalla kyljellä nukkuessani aina tunne, kuin jotakin ylimääräistä olisi kaulassa ja nieleminen oli hankalaa.

Taudin alkuvaiheessa tämä subakuutti, eli äkillinen tulehdus, iskee juuri kuumeillen, korvakipuna, leukaperä saataa olla myös kipeänä, kilpirauhanen suurenee ja on kosketusarka. Kilpirauhasen liikatoimintaa saattaa esiintyä myös taudin alussa, sillä kilpirauhashormoonia erittyy vereen. Kilpirauhasarvoja kun testataaan, niin tuloksista tarkistetaan Lasko eli ”senkka” ja CRP, jotka tässä tulehduksessa suurenevat. Taudin syytä ei tiedetä, mutta usein viruksia arvellaan tulehduksen aiheuttajaksi. Taudin saamiseen ei vaikuta elintavat eikä sitä voi ehkäistä. Eikä se myöskään katso ikää, mutta tautia tavataan enemmän naisilla kuin miehillä.

KORTISONI LÄÄKITYS

Lääkkeeksi määrättiin seitsemän viikon kuuri kortisonia ja sehän tietysti säikäytti, sillä kuka nyt kortisonia vapaaehtoisesti haluaisi syödä. Koska olo helpottui kerta-annoksella ja kuume laski heti, en halunnut pohtia kortisonon haittoja, koska pakkohan ne lääkkeet on syödä, jos muu ei auta. Vaikka oireet häviävät pian, niin tulehdusta kortisoni ei vie pois tai vaikuta sairauden kulkuun. Mikäli oireet palaavat kuurin lopettamisen jälkeen, voi kuuria joutua jatkamaan 6-12 kuukauden ajan. Mikäli kuuri ei silloinkaan auta, kilpirauhanen voidaan joutua leikkaamaan.

Lääkitystä vähennettiin siis joka viikko ja aloitin sen 40 mg annoksella, joten ei se suuri ollut, mutta jopas se sai aikaan kaikenlaista. Nimittäin menetin ääneni melkein kokonaan ja enkä voinut siksi mennä töihin. Olin myös aika heikossa kunnossa, koska olin laihtunut 3,5 kg sairauden aikana, joten siinäkin oli tekemistä, että sain painon taas hallintaan, sillä ruoka ei vain tahtonut mennä alas ja mikään ei maistunut. Tytär sanoi, että sairaalassa ollessa olin vaikuttanut heiveröiseltä mummolta, enkä sitä yhtään ihmettele. Sain rytmihäiriöitä kortisonista, joten siihen piti sitten hankkia betasalpaajaa, jotta rytmi tasaantui. Liityihän tähän myös unettomuus ja hikoilu, mutta se nyt kuuluu kortisonihoitoon.

Takapakkiakin tuli, koska oireita alkoi tulla takaisin, kun vähensin viimeisiä annoksia, joten jouduin palaamaan edelliselle tasolle, jotta kaikki taas normalisoitui. Ääni oli koko ajan käheänä ja sen kuulee noista youtube videoista ennen joulua, kun niitä tein. Ääni palautui vasta yhdeksän viikon kortisonikuurin lopetettuani. Jiihaa, olin parantunut.

Usein tulee itseään soimattua, kun sairastuu, että on elänyt epäterveellisesti ja ei ole levännyt riittävästi tai syönyt kunnolla. Aina kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta jos on hyvä yleiskunto ja oikea terveellinen suhtautuminen elämään, ravintoon ja liikkumiseen, niin sairaudestakin paranee nopeammin.

PIRTEÄ SMOOTHIE

Smoothien valmistaminen on helppoa, kun pilkkoo tarvittavat aineet valmiiksi jo etukäteen, niin niitä voi heitellä tehosekoittimeen sitä mukaa kun kone pyörii.

Aluksi hieman jäisiä marjoja, kotimaisia mansikoita, mustikoita ja vadelmia.

banaani pilkottuna

Bulgarian luomujogurttia 2dl

proteiinijauhetta, mansikka-maku 1dl

mehua tai maitoa 1dl

0,5 dl granolaa

2 rkl chian-siemeniä

hunajaa 1-2 tl

The post SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS PYSÄYTTI SYKSYN appeared first on Kristallikimara.

The post SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS PYSÄYTTI SYKSYN appeared first on Nelkytplusblogit.

Huone-esikko

$
0
0
huone-esikko
Primula obconica
プリムラ・オブコニカ

Tämän vuoden trendiväri on flamingo,
sellainen lohenpunainen tai flamingonpunainen. 
Tässä huone-esikossa oli aikalailla juuri tuo trendiväri,
jonka koen suurina pintoina aika voimakkaaksikin.
Mutta pienessä suloisessa kukassa, se on oikein passeli piristys.
Esikot tuovat kevään kotiin.
Kevätesikko on aika ronkeli meidän lämpimälle sisäilmalle,
mutta huone-esikko on kestävämpi ja viihtyy oikein hyvin lämmitetyissä kodeissamme. 
Se on huonekasvi, eikä sitä voi sisarensa kevätesikon tavoin istuttaa ulos.

Vaikka huone-esikko ei olekaan monivuotinen puutarhakasvi, siitä on kuitenkin iloa vuosia. 
Syksyllä siitä kannattaa leikata kukkavarret alas ja sijoittaa kasvi viileään paikkaan. 
Autotalli tai muu viileähkö paikka on oikein sopiva.
Keväällä huone-esikko istutetaan uuteen ruukkuun, 
jonka jälkeen se innostuu kukkimaan uudelleen.
Kukinnan aikana sitä lannoitetaan vähätyppisellä lannoitteella.

Ja vaikka et innostuisikaan puljaamaamaan talvetuksen kanssa,
hyvällä hoidolla se kukkii pitkään tuoden kevättä kotiin ihastuttavilla väreillään. 
Ja on näitä huone-esikoita valkoisiakin, jos haluaa hieman hillitympää sävyä, 
kuin tämä trendien huipulla oleva kaunotar on. 
Voimia tähän alkaneeseen viikkoon 
ja noihin jokapäiväisiin lumitöihin!
Alkaa muuten ruohonleikkaus tuntumaan aika kivalta puuhalta. 😉


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

The post Huone-esikko appeared first on Nelkytplusblogit.

Sipoonkorvesta löytyy uniikki Ravintola Tila

$
0
0

Viime elokuussa näin ystäväni Tuulan alias Etanaellin Facebookissa kuvia tosi mielenkiintoisen näköisestä ravintolasta jossain Sipoossa. Tuula oli käynyt siellä kahvittelemassa ystävänsä kanssa. Itse ravintolatila näytti jo hänen valokuvissaan upean korkealta ja arkkitehtoniselta paikalta. Rakennuksen ympärillä kuvissa aukesivat avoimet pellot joka suuntaan sekä niitä reunusti tuuhea metsämaisema. Laitoin paikan muistiin tulevia reissujani ajatellen. Lokakuun 6. olikin sitten se päivä jolloin huristeltiin Sipoonkorpeen ja Ravintola Tilaan kahvittelemaan.

Kun ajelimme Porvoon moottoritietä tuli vääjäämättä mieleen oman koiran hakureissu yli 13 vuotta sitten samoista maisemista. Russeliriiviöni Minnien synnyinkoti oli juurikin täällä Sipoossa. Muistan vieläkin elävästi kun mukana ollut serkkuni otti kuskin paikan paluumatkalla. Minä istuin toisella etupenkillä pieni russelivauva sylissäni. Ihan ensimmäiset kilometriä Minnie inisi ja vähän itkikin mutta sitten se alkoi ihanasti tuhisten nukkumaan. Kun pääsimme kotiin se haisteli reippaasti asunnon ja taisi myös tehdä pienen pisulammikon paperille. Ihana muisto ♥

Ravintola Tila sijaitsee ihanan vanhan maatilan pihapiirissä. Punamultainen talo on omistajien koti ja varmasti tämä rakennus on myös aika vanha. Itse Ravintola Tila on puolestaan upea uudisrakennus, jossa todella on “tilantuntua” yllin kyllin. Ravintolasalin katto kohoaan kahden kerroksen korkeuteen. Kun vielä ikkunoista tulvii huonetilaan luonnonvaloa lisää sekin vielä avaruutta. Ravintolasalin toisella sivustalla on valtavan suuri terassi, jossa voi kevät- ja kesäaikaan myös istua nauttimassa tarjoiluista. Erityisesti pidin myös noista hauskoista eri kokoisista ikkunoista, joilla korkealle kohoavia seiniä oli rikottu. Unohdin kysyä rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin nimen!

Ravintola Tilan pihapiiristä löytyy myös kanala. Jätimme auton parkkipaikalle ja siirryimme seurailemaan mitä kanalan asukkaat puuhailivat. Ainakin yhdellä kanoista oli suloisia pieniä untuvikko poikasia, joita kanaemo niin äidillisesti paimensi pihamaalla. Kukko näytti selkeästi  hallitsijan elkeet laumaansa, jossa myös vallitsi oma tiukka järjestyksensä. Jossain vaiheessa pikkutipuset lähtivät emonsa perässä viipottamaan kohden kanakoppia. Suloisia olivat!

Ravintola Tilan yläkerrasta löytyy Matti isännän Syvä Uni antikvariaatti täynnä mielenkiintoisia kirjoja. Ne löytyivät siististi Lundia-kirjahyllyistä tuon punaisella seinällä olevan avoimen oven takaa. Siellä oli pöytä ja tuolejakin koska kirjoja lehteilleissä menee kyllä aina aikaa. Itse tasanteella oli puolestaan myynnissä sekä villalankaa, villasukkia ja myös lampaantaljoja. Ihailen aina entisaikojen langankehräyksessä käytettyjä rukkeja. Vanhempieni kesämökillä on vanha rukki ja toivon, että joskus se minun kodissani. Rukeissa on jotain niin romanttista.

Ravintola Tilassa pääsimme myös tutustumaan kolmeen australiankelpie koiraan. Muistaakseni niiden nimet olivat Armi, Meesi ja Göran. Aivan mielettömän suloisia otuksia kaikki kolme! Ne pitivät ihan suunnattomasti rapsutuksista ja kääntyivät välillä ihan selälleen, että saatiin oikein kunnolla rapsutella masuja. Kysäisin paimentavatko kelpiet omistajien lammaslaumaa, joka näkyi terassin edessä aukeavalta pellolta. Kaisa emäntä kertoi, että jos lampaat karkaisivat koirat tulisivat varmasti herättämään heidät mutta paimentamaan ne eivät lähtisi. Australiankelpie on alun perin juuri tarkoitettu paimentamaan karjaan maatiloille. No, ehkä tuo pätee Australiassa muttei Sipoonkorvessa 😀 ihania he joka tapauksessa olivat.

Ravintola Tila on avoinna 12.1.2019 lähtien la-su klo 12-18. Kun me vierailimme lokakuussa paikka oli auki myös to-pe 11-18 viikonloppujen lisäksi ja varmasti tulee taas keväämmälle lisäämään aukiolojaan. Ravintola Tilaa voi myös vuokrata yksityistilaisuuksiin, tyky-päiviin, kursseihin, kokouksiin ja konsertteihin. Nyt 24.helmikuuta klo 16 on Ravintola Tilassa konsertti “Sydämeni laulu” – baritoni Jorma Hynninen ja pianossa Ilmari Räikkönen.


Ravintola Tila tarjoaa mutkatonta paikan päällä valmistettua ruokaa sekä leivonnaisia. Raaka-aineissa pyritään suosimaan lähituottajia ja luomua. Me nautimme suolaista piirakkaa, joka vei hyvin pienen nälän ja totta kai vielä jälkiruoaksi vadelmakakkua. Kahvia sai santsikupin ja Kaisa emäntä kertoi meille hauskasti “hieman raumalaisittain” paikasta sekä totta kai koirista. Myynnissä oli myös luomuviljaa ja -hunajaa. Huomioikaa nuo ihanat käsitehdyt keramiikka astiat!

Ravintola Tila löytyy osoitteesta Knutersintie 262 ja sinne ajoi reilussa puolessa tunnissa Espoosta. Jos käy samoilemassa, marjastamassa, sienestämässä jne. Sipoonkorven luonnonsuojelualueella on ihan pakko kyllä poiketa Ravintola Tilassa. Kurkkasin heidän Facebook sivuilta, että nyt talvella on terassilta voinut nähdä hirvenkin läheisellä pellolla. Täällä ollaan todella “erämaan ja metsän keskellä”. Ihana paikka ja tulemme vierailemaan toistekin!

The post Sipoonkorvesta löytyy uniikki Ravintola Tila appeared first on Nelkytplusblogit.

Viewing all 13159 articles
Browse latest View live