Tämä viikonloppu on tainnut olla talven kylmin. Meillä ainakin täällä kymenlaaksossa pakkanen on laskenut lähelle -20 astetta. Koska työharjoittelussa tulee ulkoiltua säässä kuin säässä, olinkin sitten eilen vastapainoksi koko päivän sisällä. Minusta on ihanaa, kun ei vapaapäivänä tarvitse lähteä mihinkään, vaan saa olla kotona ja tehdä itselle mieluisia asioita tai sitten olla vaan. Minulle neulomisesta on viime syksyn aikana tullut rakas harrastus ja hyvä rentoutumismuoto. Viime päivinä ja jopa viikkoina en ole kauheasti ehtinyt neulomaan, mutta onneksi siihen oli eilen aikaa.
Päätin viedä eilen oman neulomiseni seuraavalle levelille ja opetella hiukan jotain uutta. Olin netistä katsellut monia valepalmikoiden ohjeita. Katsoin myös yhden youtube-videon sen neulomisesta ja koska ohje ei vaikuttanut vaikealta, päätin kokeilla. Kannatti kokeilla. Valepalmikon ansiosta resorista tuli heti paljon näyttävämpi ja niin kaunis. Valepalmikko sopii siis hyvin resoreihin, koska joustaa ihan samallalailla kuin tavallinenkin joustin.
Ohje valepalmikon neulomiseen:
Luo tarvitsemasi määrä silmukoita. (viidellä jaollinen, jotta voi tehdä valepalmikkoa)
Neulo sukan resori valepalmikkoa seuraavasti:
Neulo sukan resori valepalmikkoa seuraavasti:
1-3krs: *3o, 2n*
4. krs: *1o neulomatta, 2o, vedä neulomatta nostettu silmukka neulottujen yli, 2n*
5. krs: *1o, langankierto, 1o, 2n*
Toista kerrokset 1-5 haluamasi määrä. Itse neuloin neljä.
Tekemässäni unelmakartassa yksi haave tälle vuodelle oli marisukkien neulominen itselle. Olin heti joulun jälkeen ostanut sitä silmällä pitäen lisää yksivärisiä Novitan seiskaveikkojakin, mutta koska en ole sitten kouluvuosien neulonut mitään kuvioneuleita, ajattelin näin aluksi vain lähteä kokeilemaan villisti erilaisten kuvioiden neulomista sukan varteen. Mielessä pyöri ajatus lapsellisen värikkäistä, pitkistä villasukista, joita voisin käyttää päiväkodilla ollessani ja kotona. Olen huomannut, että olen vähän liian väritön ja tummanpuhuva pukeutuja päiväkotimaailmaan, joten nyt pitää saada väriä pukeutumiseen.
No, aika tummanpuhuvasti tuo sukka alkoi, mutta menköön! Aloin siis neulomaan mustalle pohjalle palloja. Resorin jälkeen neuloin muistaakseni kolme kerrosta mustalla pohjavärillä ennenkuin aloitin kuvion. Samalla lisäsin kahdella puikolla langankierrolla yhdet silmukat, että sain kaikille puikoille saman silmukkamäärän. Kokemattomuus astui kuvaan tässä kohdassa. Netistä olin löytänyt pallokuviolle piirroksen ja nyt tiedän, että valmiit piirrokset kannattaa ensin piirtää oman työn silmukkamäärälle sopivaksi ennekuin aloittaa neulomisen niin ei tarvitse purkaa niin paljon. Lopulta sain silmukkamäärät ja kuviot kohdalleen. Ihan kivanäköistähän siitä sitten lopulta tuli vai mitä?
The post Neulontapäivä ja valepalmikon ohje appeared first on Nelkytplusblogit.