Tammikuussa olen päässyt tekemään muutaman sisustusneuvonnan. Toimeksiannot ovat olleet sisällöltään hieman erilaisia, mutta näissä on tarvittu sekä sisustussuunnittelijan että psykologin ominaisuuksia. Ihmeisellä elämäntilanteissa tapahtuu erilaisia muutoksia. On aikuistumista ja itsenäistymistä, opiskelua, työelämää, perheenperustamista, ehkä avioero, uusi työpaikka tai muuten muuttuva elämäntilanne. Asumisen muodot vaihtelevat enemmän tai vähemmän vuosien aikana ja joskus voi olla tarvetta pyytää sisustussuunnittelija apuun.
Minulle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan tilanteeseen, jossa henkilö on muuttamassa isommasta omistamastaan asunnosta pienempään ja vuokralle. Tähän asumismuutokseen liittyy asiakkaan toiveen täyttymys päästä asumaan idylliseen Vanhaan Raumaan. Pelkästään jo tämän kohteen löytyminen oli jo sattumaa, mutta ei siitä sen enempää, todettakoon vain, että joskus on vain otettava tilaisuudesta vaari ja hypättävä mukaan. Asunto myytiin nopeasti ja asiakas tarvitsi neuvontaa tilanteeseen, jossa huonekaluja on suhteessa enemmän kuin uudessa asunnossa neliöitä.
Sovimme kotikäynnin sekä nykyisessä (jo myydyssä kodissa) ja tulevassa kodissa. Kotikäynnillä haastattelin asiakasta aika tarkkaa; mikä on hänen elämäntilanne, mitä hän haluaa uudelta kodilta (tyyli, budjetti, toiminnot), mitä säilytettään ja mitä on valmis laittamaan pois jne. Loppujen lopuksi kyseessä on suuri prosessi, sillä tällaisessa tilanteessa asiakas aloitti oikeastaan kokonaan uuden elämäntilanateen. Prosessin, jossa vanha koti häviää, vieden monet lukuisat muistot eletystä elämästä. Tässä kohtaa tunne, että sisustussuunnittelijan tarvitsen myös psykologin taitoja, sillä samalla asiakas tekee myös jonkinlaista surutyötä.
Muuttaessaan ihminen siirtyy jollain tasolla aina uuteen elämäntilanteeseen. Se on luopumista, vaikka muutettaisiin opiskelijakämpästä toiseen, sillä niissä “vanhojen seinien sisällä” on aina eletty elämää. Se on ollut koti ihmiselle niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on koettu erilaisia tunteiden kirjoa; iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Uuteen asuntoon liittyy usein unelmia ja toiveita ehkä jopa helpotusta. Joskus muutto on vain väliaikainen ratkaisu, mutta silti se tilanne liittyy vahvasti ihmisen elämään.
Kun elämässä tehdään isoja muutoksia (ja muuttoja), tulee siihen mahdollisuuksien mukaan käyttää myös aikaa. Kun nyt asiakkaani muuttaa, jättää hän taakseen kodin, jossa hän on elänyt lastensa kanssa, nähnyt heidän kasvavan ja varttuvan aikuisiksi. Aikuiset lapset asuvat jo omissa kodeissaan, mutta silti heidän eletty elämä näkyy tässä vanhassa kodissa. Tavaroista ja muistoista luopuminen herättää taatusti monenlaisia tunteita. Elettyä elämää käy läpi jälleen kerran. Prosessi, joka voi olla joskus jopa ahdistava, mutta myös voimaannuttava kokemus. Varastoja siivotessa ihminen konkreettisesti heittää osan elämästään “roskikseen ja kirpputoreille”, mutta onneksi ne muistot säilyvät.
Koska asiakkaan uudessa kodissa neliöitä ei ole käytettävissä ruhtinaallisesti, annoin hänelle tehtäväksi miettiä, mitkä esineet ja huonekalut hän haluaa ehdottomasti mukaansa. Hänellä on muutamia hienoja perintöhuonekaluja, jotka hän halusi ehdottomasti mukaan. Asunnosta ei ollut pohjakuvaa, joten kotikäynnillä mittasin myös huoneet. Tein niistä suuntaa-antavat pohjakuvat, joihin sijoitin huonekalut. Huonekalut ovat melko suuria, joten niiden sijoittelussa oli kieltämättä hieman haastetta. Sain kuitenkin tehtyä kolme erilaista kalustesuunnitelmaa, joita asiakas voi käyttää jatkossakin.
Minulla on asiakkaan kanssa vielä tapaaminen ennen muuttopäivää, jossa käymme läpi suunnitelmat. Varsinaisena muuttopäivänä huonekalut on helpompi kantaa suoraan omille paikoilleen. Hetken asumisen ja elämisen jälkeen kodin toiminnot vielä muokkautuvat ja huonekalut löytävät sen oikean paikkansa. Koen,että tässä prosessissa olen auttanut asiakasta selkiyttämään ajatuksia tavarapaljouden keskellä. Tämän lisäksi olen ollut jonkinlaisena “henkisenä kainalosauvana”, jossa olen kuunnellut asiakasta, myötäelänyt, tukenut ja vahvistanut päätöksentekoa.
Sisutussuunnittelu tai- neuvonta on useimmiten paljon muutakin kuin vain suunnitelmien tekemistä.
Se on kuuntelemista, vuorovaikutusta ja läsnäoloa.
Ihmisenä ihmiselle.
<3
The post Sisustusneuvontaa ja psykologiaa appeared first on Nelkytplusblogit.