Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all 13172 articles
Browse latest View live

Kauneutta Tallinnassa!

$
0
0
*Pressimatka 
Kauneutta Tallinnassa. Sain ilokseni osallistua parin päivän kauneusmatkalle Tallinnaan. Laivahan on jo kosmetiikkashoppailijan paratiisi ja lisäksi Tallinnasta löytyy sellaisia brändejä, joita ei Suomesta saa. Erityisesti Tallink Megastarilla on aivan huima kosmetiikkavalikoima ja vaikka mitä shopattavaa muutenkin. Tallinnan pään terminaalissa muuten myös Tallink outlet, siellä kannattaa ehdottomasti pistäytyä, blogiystävä löysi sieltä mm. Vagabondin kengät edullisesti. 
Pääsimme laivalla tutustumaan jo täällä blogissakin useasti mainittuun brändiin eli yhteen lemppareistani eli Kiehl’s tuotteisiin ja osastoon. Näettekö muuten tuon mukin, on kaupanpäällinen ja tiukkaa teki, ettei lähtenyt Kiehl’s tuotteita ostoon, jotta olisin saanut kotiutettua mukin omakseni. Mutta olin tiukkana. 

Saimme tutustua Kiehl’sin myydyimpiin tuotteisiin ja ohessa taas yksi omista lemppareista kurkkuputsari. Suosittelen. 🙂
Kaikkien meidän matkalaisten sormet syyhysivät Benefitin pisteellä. Nyt toki Benefitiä saa jo Suomestakin, mutta laivallahan on paljon edullisemmat hinnat. 

Tiesittekö muuten, että Tallinkilla on oma verkkokauppa, josta voit tilata suoraan kotiovelle tai vaikka laivalle valmiiksi tai klikata tuotteet ostoskoriin ja laivalla keräätte kätevästi koko satsin koppaan.

Nettikauppa on perustettu 2017 ja siellä on aivan huimia tarjouksia välillä. Kaiken kukkuraksi ostoksiin voi käyttää myös Club-one pisteitä. Olen testannut tilaamista, sillä oma lempparituoksu Dolce&Gabbana Light Blue Eau Intense on loppumassa. 

Jättimäinen 100ml tuoksupullo maksaa laivan verkkokaupassa 95e ja käyttäessäni n. 20 000 pistettä saan tuoksun suoraan kotiovelle ilman postikuluja hintaan 67e, jee. Vertailun vuoksi, 50ml tuoksupullo maksaa Sokoksella 86,90e. 

Eli kannattaa todellakin sukeltaa Tallink verkkokauppaan, sieltä löytyy myös aletuotteita -50%. Mm. 30:lla eurolla miesten Dolce Gabbana tuoksu ja Marc Jacobs Daisy viime kesän tuoksuja 32:lla eurolla eli ihan pilkkahintaan. Vink vink, laukkuja, mm. Furlan, kosmetiikkaa, sitä Benefitiä mm. ja vaikka mitä. 

Lisäksi on tarjota teille alekoodi, joka on voimassa tammikuun loppuun asti “shoppingtallink20”, jolla saatte -20% alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Ei voi yhdistää aletuotteisiin ja Club One pisteillä ostamiseen.
Kuvassa toinen matkan emännistä Why Not pr:n ihastuttava Nora. 
Laivoilla pääsee jo maistamaan Fazerin uutuutta Lakristi vadelma sukulaatia, meillä maissa vasta toukokuussa. Siinä jo syy lähteä risteilylle, hih. 
Majoituimme Tallink Conference&Spa hotelliin, mihin on kätevän lyhyt kävelymatka suoraan satamasta. Ensialkuun pääsimme tutustumaan saarenmaalaiseen luonnonkosmetiikkabrändiin Tilk.Bioon, jolla on suomenkielinen verkkokauppa. 

Mitä tuotteita pääsimme tuoksuttelemaan, niin Tilk.Bion tuotteissa on todella kiva tuoksumaailma, eikä lainkaan perinteisen yrttinen, kuten usein luonnonkosmetiikan tuotteissa tuppaa olemaan. 

“Luonnollista ihonhoitoa, joka yksinkertaisesti toimii, siinä kaikki.” Ylemmässä kuvassa Tilk.Bion aurinkoinen Pille. 

*Tilk! brändi syntyi matkustamisesta. Olen monipuolinen maailman matkustaja rakastan rannalla makoilua, vaeltamista ja suurkaupunkien tutkimista. Huomasin pian, että matkustellessa iho ja kehoni menivät useasti huonoon kuntoon lentämisestä, auringosta ja saastuneesta ilmasta.
Vuosina 2011-2013 Beijingissä asuessa sain hurjasti lisää tietoa kiinalaisesta lääketieteestä ja luonnollisista öljyistä. Uusien tietotaitojen avulla ja omista matkoistani inspiroituneena loin luonnollisen kosmetiikka brändin Tilk!, jotta tuntisin itseni kauniiksi jokaisella matkalla. Nyt minun ei tarvitse huolehtia ihoni kunnosta, mihin vain tieni ja matkani johtavat, koska minulla on jokaiseen ilmastoon sopiva luonnollinen ihonhoitotuote. Eikä tietenkään haittaa että tuotteet tulevat esteettisissä paketeissa jotka mahtuvat aina mukaan- myös käsimatkatavaroihin.
Nämä moussemaiset ja raikkaat voiteet sisältävät vain parhaita luonnollisia ainesosia koko laajasta maailmasta ja myös Saarenmaalta. Poimimme voiteisiin ainesosia itse perheeni kanssa Saarenmaalta keväällä ja kesällä. Kaikki ihonhoitotuotteemme on valmistettu 100% luonnollisista ainesosista, eivätkä ne sisällä mineraaliöljyjä tai parabeeneja. Tuotteita ei tietenkään testata eläimillä. Tämä on minun tapani kantaa Eestin puhtaan luonnon mainetta maailmalle.
Pille Lengi
Tilk! Brändin luoja

Uudistuneen Tallink&Conference Spa:n ilme on scandinaavisen raikas, avaruusteema ja tietynlainen ysäritunnelma on saanut väistyä. Hotellihuoneessa oli rauhaisa fiilis, ei liikaa ärsykkeitä. Omassa huoneessa oli kiva parveke suoraan hotellin kylpylään. 
Sängystä pakko mainita, että aivan huippu ja vaikka nukun aina huonosti reissuilla, niin sanotaanko, että huonoista öistä parhain oli tällä kertaa, kiitos täydellisen mukavan sängyn, viileän ja ärsykkeettömän huoneen ja käytävilläkin vallitsi hiljaisuus. Ai niin öisin vessassa ramppaavalle ja muutenkin ihana asia oli,  kun kylppäritilassa oli lattialämmitys!
Kannattaa muuten matkatessa Tallinnaan yöksi varata hotellipaketti eli laiva+hotelli, paketin hinnalla todennäköisemmin maksat vain hotellihuoneesta ja laivamatka tulee ilmaiseksi. Eli aina kannattaa kurkkia pakettihinnat. 
Spa-hotellissa on tietenkin kauneushoitola, jossa on mahdollisuus valita erilaisia kauneushoitoja, niin jalkahoitoja, lymfahierontaa, intialaista hierontaa, kynsihoitoja jne. Omat jalat laitettiin tässä kohden kesäkuntoon ja tästä on hyvä jatkaa jalkojen hoitoa kesää kohden. 

Pakko vielä mainita, että palvelu oli huippuystävällistä. Joskus hoidoissa on jotenkin kiusaantunut olo, ajatuksena ai  että kauheaa, kun toinen kuopii kppuraisia jalkapohjiani tai hieroo makkaroitani, mutta alan ammattilainen sai heti tuntemaan olon rennoksi. Skumppa mahdollisuus ym. juomien mahdollisuus myös, eli vielä ripaus extraluxusta, joka täydellistää elämyksen. 
Enpä tiennytkään, että 5. kerroksessa sijaitsee Fidel Sikaribaari, joka on sisustettu oikein vanhanajan nostalgialla. Fidel Sikaribaarissa ehdottomasti kannattaa käydä drinksuilla ennen vaikka syömään menoa tai jälkeen. 
Nautimme illallisen Ravintola Nerossa ja aika moni meistä huokaili, ettei ole vähään aikaan nauttinut niin hyvää ruokaa, ruoka nimittäin oli taivaallista. 
Pystyin noudattamaan vehnätöntä/tärkkelyksetöntä ruokavaliota  ja ah alkuruokana Burrata di Bufala salaatti ja juusto suli suussa. 
Pääruokana Kievin kana, lisukkeena grillatut vihannekset ja erittäin maukas Chimi Churri kastike, sieniperunamuussin sijaan. 
Jälkkärinä käsintehtyjä juustoja ja hedelmiä ja marjoja, iso nam. 

Spa-osaston ulkokylpylöiden iltavalaistus oli huikea parvekkeelta kurkkiessa. Kelpasi mennä mukavaan sänkyyn nukkumaan, kun jalatkin oli hoidettu näteiksi. Vähän vielä Tallinkin kuvastoa selatessa ja aah uni tuli silmään lopulta. 

Oma aamainen näyttää tylsähköltä, koska leivätön meininki. Mutta hyvää oli ja suuret peukut lattekoneelle, joka on ensimmäinen ja ensisijainen asia, jota metsästän hotelliaamiaisilla, jos lattekone löytyy, niin kaikki on Tiian kahvimaailmassa hyvin. 
Pääsimme tutustumaan myös toisenlaiseen ja hyvin aiempaa erilaiseen D-different ihonhoitosarjaan myöskin ja tätä sarjaa myydään mm. Tallink Megastarilla. Sarjaa meille esitteli brändijohtaja Carmen Kibur, jonka luennointia ylipäänsäkin kosmetiikasta, mitkä aineet ovat meille turvallisia ja mitkä eivät, oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa. 

*Kosmetiikkasarjojen D’Difference ja D’Difference For Men idea on tullut tohtori Ruth Oltjerilta, joka alkoi yhteistyössä muiden lääkärien ja tutkijoiden kanssa etsiä vuosia sitten ratkaisua makuu- ja palohaavojen hoitoon. Tulokset olivat sen verran tehokkaita, että saatuja tietoja ja kokemuksia päätettiin käyttää myös kosmetiikka-alaan. Tohtori Oltjerin visiona oli luoda ihonhoitosarja, joka perustuisi täysin luonnolliseen raaka-aineeseen, ei sisältäisi synteettisiä säilytysaineita ja olisi sekä tehokas että vaaraton terveydelle. D’Differencen tuotteet ovat vegaanisia. 

Tuotteissa yhdistyy farmaseuttinen laatu, tehokkuus ja turvallisuus, eikä tuotteissa ole parabeeneja, silikoneja, glyceriiniä, synteettisiä väriaineita, mineraaliöljyjä ja propyleeniglykolia. Tehtaalla on kaksi laboratoriota: mikrobiologian ja kemian. 

Hyvin mielenkiintoinen ja tehokas sarja, kannattaa tutustua laivalla tuotteisiin ja kuulla D’Differencestä enemmän. 

Viime kesäkuussa avatui Tallink Hotellien uusi ravintola, italialainen Ristorante Flavore. Olisitte nähneet Ristorante Flavoren pitsat ja bruschettat ja kyllä olisi tehnyt mieli, oikein aitoja italialaisia pitsoja. Ravintola sijaitsee aivan Tallink Express ja Tallink Spa&Conference hotellien vieressä. Club One-asiakkaille 10% alennus a la carte-listan ruoista. 

Nautin kaksi alkupalaa, koska se vehnätön, mutta jättikatkaravut ja lohitartar eivät kalvenneet pitsalle, joten enpä taaskaan katunut valintoja. 

Sielun hyvinvointia hoivattiin matkan päätteeksi Taidemuseo Kumussa ja näyttelynä oli Emansipoituva nainen Viron ja Suomen taiteessa. Täältä voit lukea näyttelystä lisää. 

*Itsensä luominen -näyttelyssä pääpaino on muutoksissa, joita tapahtui 1800-luvun naisten yhteiskunnallisessa asemassa ja heidän käsityksessään itsestään ja jotka heijastuvat sekä naistaiteilijoiden toimintaan että tapoihin kuvata heitä. Esillä on mm. Julie Hagen Schwarzin, Sally von Kügelgenin, Karin Lutsin, Natalie Mein, Lydia Mein, Aino Bachin, Olga Terrin, Maria Wiikin, Helene Schjerfbeckin, Sigrid Schaumanin, Elga Sesemannin, Ellen Thesleffin, Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän teoksia.
Vielä infopläjäys tähän loppuun: 

*Tallinkin ja Silja Linen laivoilla tehdään yhteensä noin 10 000 matkaa vuodessa. Laivoilla matkustaa yhteensä lähes 10 miljoonaa matkustajaa. Tallinkin ja Silja Linen 11 laivalla on yhteensä 47 kauppaa. Itämerellä on siis aikamoinen merellinen ostosparatiisi.
Laivan kauppojen neljä suurinta tuoteryhmää ovat tuoksut & kosmetiikka, muoti & asusteet, väkevät alkoholit ja tupakka. Muodin ja asusteiden osuus on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana, kun taas alkoholinmyynti on ollut laskusuunnassa.
Laivoilla myydään vuodessa yhteensä:
  • 100 000 ripsiväriä
  • 70 000 huulipunaa
  • 120 000 kasvonaamiota (face mask)
  • 1 miljoonaa tuoksua
Kautta aikojen suosituimmat yksittäiset tuotteet laivan kaupasta ovat:
•         Fazer Blue tablet 250 g Toblerone Gold 360g, Kalev white chocolate with blueberries tablet 300g
•         A Le Coq beer 4×33, Hartwall long Drink 24×33
•         Tallink Still water 50cl, Coca Cola can 33cl
•         Chanel Chance Eau Tendre EdT, Boss Bottled EdT
•         Sensai Silk Performance Mascara 38° Silk Performance
•         Estee Lauder Daywear Sheer Tint Release Advanced Multi-Protection Anti-Oxidant Moisturizer SPF 15
Suosituimmat naisten/miesten tuoksut ovat:
  1. Versace Bright Crystal EdT/ Boss Bottled EdT
  2. Carolina Herrera Good Girl EdP/ Paco Rabanne One Million Lucky EdT
  3. Armani Si Passione EdP/ Chanel Allure Sport EdT
  4. Boss The Scent for her EdP/ Giorgio Armani Acqua Di Gio EdT
  5. Lancome La Vie Est Belle EdP/ Boss The Scent EdT
Suosituimmat naisten ihonhoitotuotteet ovat:
  1. Chanel La Mousse Anti-Pollution Cleansing Cream-To-Foam
  2. Estee Lauder Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex Serum
  3. Estee Lauder Daywear Shear Tint Release
  4. Clarins Double Serum 30 ml
  5. Lancome Hydra Zen Cream
Sydämelliset kiitokset Tallinkin ihanalle Marikalle ja Why not Pr:n Noralle, että pääsin tutustumaan Tallink Megastarin ja Tallinnan kosmetiikkatarjontaan ja uudistuneeseen Tallink&Conference Spa hotelliin ja hotellin tiimoilla oleviin ravintoloihin ja vielä kulttuuripläjäys Viron taidemuseossa. 

Minkälainen olisi sinun unelmien matka Tallinnaan, mitä ostat laivoilta, entä Tallinnasta ja onko virolainen kosmetiikka tuttua?

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3

The post Kauneutta Tallinnassa! appeared first on Nelkytplusblogit.


Paris – Je t’aime!

$
0
0

Pariisin messumatka on nyt takanapäin ja todettakoon heti alkuun, että matka oli aivan liian lyhyt sekä Pariisiin tutustumiseen että messuiluun. Nähtävää olisi ollut useammaksikin päiväksi, mutta nyt oli tyytyminen tähän. Lähdimme reissuun sunnuntaina ja perille päästyämme meillä oli vain tämä matkustuspäivä käyttää aikaa kaupunkiin tutustumiseen…

 
Koska aikataulumme oli tiukka, päätimme huonekaverini kanssa lähteä heti kävelemään hotellista kohti Seinen rantaan.
Hän oli käynyt Pariisissa kaksi kertaa aikaisemmin ja oli siksi tällaiselle ensikertalaiselle erinomainen matkaopas.
 Hotellista oli matkaa Seinen rantaan n. kaksi kilometriä, joten aamupäivän matkustamisen jälkeen jaloittelu teki oikein hyvää. 
Kävellessä voi aistia Pariisin tunnelmaa ja ihmetellä kaupungin vilinää toisin kuin metrolla. Pariisissa oli myös lakko, joka vaikeutti jonkin verran metrolla kulkemista, joten jalkapatikka oli tässäkin kohtaa erinomainen valinta.
 
 
 
 
 
 

Seinen rannalla näin  rakennustelineillä vuoratun Notre Damen kirkon ja sen kaksoistornit sekä kaukana siintävän Eiffel-tornin. Sen lähemmäksi tornia en tällä reissulla päässyt (tai ehtinyt). Koska oli sunnuntai, moni pariisilaisperhe oli lähtenyt ulkoilemaan ja liikkumaan. Kävely joen rannalla hieman hyisessä talvi-ilmassa oli mukava ja virkistävä kokemus. Seinen lukuisat sillat (muistaakseni 37 kpl) ja molemmilla rannoilla olevat kävelytiet olisivat tarjonneet ihmettelemistä  pitemmäksikin aikaa…

Seinen rannalta poikkesimme vielä Louvren sisäpihalle ihastelemaan kuuluisia lasisia pyramideja ja ottamaan muutaman pakollisen selfien.
Lähistöllä oli myös lakkoilevien ihmisten mielenosoitus, joka näkyi kaupunkikuvassa lukuisina poliisipartioina ja suljettuna katuina.
Matkapäivästä väsyneinä lähdimme suosiolla alueelta takaisin hotellille päin ja matkalla poikkesimme huilaamassa kahvilassa.

 
 
 
Ranskassa, kuten muissakin Keski-Euroopan maissa, kahvilakulttuuri poikkeaa paljon verrattuna suomalaiseen.
Vaikka lämpötila oli vain muutama lämpöaste, ihmiset istuivat ulkona terasseilla siemaillen kahvia tai viiniä.
Iltaisin pariisilaiset kokoontuvat näihin pikkukuppiloihin syömään ja/tai juomaan sekä viettämää iltaa.
Voin hyvin kuvitella, miten kevään tullen katukuva näyttää vielä erilaiselta.
 
 
 
On sanomattakin selvää, että yhden vajaan päivän aikana ehtii tutustumaan vain pieneen osaan Pariisia.
Kaupunki teki minuun monella tavalla hyvin positiivisen vaikutuksen ja toivottavasti palaan sinne joskus vielä takaisin.
Moni nähtävyys jäi vielä katsomatta ja jo pelkästään kaupunki itsessään on (uudelleen) kokemisen arvoinen.
 
 
 

The post Paris – Je t’aime! appeared first on Nelkytplusblogit.

PIENI VAALEA KOTI

$
0
0

Pääsin vierailemaan ystäväni pienessä vaaleassa kodissa ja sain luvalla kuvata muutamia pieniä juttuja, hänen kodistaan. Suloinen citykodin eteinen on kutsuva ja vaikka tilaa ei liioin ole, niin siihen mahtuu juuri se oleellinen, lipasto peileineen ja kaapit ulkovaatteille ja kengille. Peili on saatu lahjoituksena, sillä ystäväni pelasti sen roskalavalle joutumiselta. Keittiössä pystyy kokkailemaan pienelle porukalle ja baaritaso toimii hyvin ruokailutilana parille hengelle. Pannunalusen olen joskus tehnyt ja lahjoittanut hänelle ja on ilo huomata, että se on vielä käytössä. Leveällä ikkunalaudalla kimalteleva kissa saa rauhassa venytellä kaktuksen vierellä. Matkoilta löytyy aina jotain kotiin tuotavaa, joten tämäkin love-lamppu on kiva tuliainen ulkomailta. Pieniä somia esineitä, kuten puuhevonen, vaikkakin hieman haalistuneena, on kaunis pieni yksityiskohta. Koska asunnossa on korkeat huoneet, oli kuulemma valaisimen löytäminen haastavaa. Valaisimen täytyi olla riittävän suuri, sillä liian pieni lamppu olisi näyttänyt hassulta. Tässä talven horroksessa alkaa olla valmiina miettimään uusia sisustusjuttuja meidänkin kotiimme. Jotenkin se sisustusinto nostaa kummasti päätään. Joulun jälkeen lähti jo iso olohuoneen nukkamatto, joka oli sellainen riesa ja pölynkerääjä, ettei ikinä enää hankita vastaavaa. Nyt olisi sitten katseltava mattoja, mutta luulen, että annan ajan kulua ja se löytyy, kun löytyy. Olohuonetta olisi kiva sisustaa muutenkin uusiksi, joten pitänee alkaa etsimään ideoita. Miten siellä? Joko sisustusinnostus alkaa nousta?

The post PIENI VAALEA KOTI appeared first on Kristallikimara.

The post PIENI VAALEA KOTI appeared first on Nelkytplusblogit.

Pohdintaa elämästä ja rahan käytöstä

$
0
0
Kaupallinen yhteistyö / Sortter
Sanotaan, että  raha ei tuo onnea. Ei varmasti yksinään, mutta tutkimusten mukaan raha kuitenkin edesauttaa onnellisuutta ja terveyttä. Ja tällä ei tarkoiteta mitään miljonäärielämää, vaan kun rahaa on sopivasti hyvään elämään, se riittää. Tässä pienesti pohdintaa omasta elämästäni ja rahan käytöstä. 
Oma rahankäyttöni on vaihdellut eri elämäntilanteissa. Kun nuorena tyttönä pääsin ensimmäiseen työpaikkaani, niin ensimmäiset palkat menivät vaatteisiin. En silloin ajatellut paljoa tulevaa. Olin suurpiirteinen ja huoleton rahan suhteen. Sitten kohtasin ensimmäisen mieheni ja ryhdyimme asuntosäästäjiksi. Se oli ensimmäinen askeleeni järkevämpään rahankäyttöön. Tosin emme silloin osanneet kilpailuttaa lainaa, vaan se pyydettiin tutusta pankista. Ehkä lainan kilpailuttaminen / vertaaminen silloin ei olisi ollut mahdollistakaan. Lainaa haettiin nöyrästi “lakki kädessä” pankinjohtajalta. Nykyään on helpompaa,  Sortter vertaa lainat parhaan hinnan takuulla.

Elämä on kulkenut eteenpäin, mies on vaihtunut. Samoin asunto on vaihtunut jo useampaankin kertaan. Ensimmäinen mieheni oli todellinen automies, joka rakasti vanhoja klassikkoautoja. Jos yhteiselo olisi jatkunut hänen kanssaan, niin minullakin voisi olla ajopelinä tai tallissa siliteltävänä joku urheiluauto, ehkäpä unelmieni auto Jaguar E-Type. No tuskinpa vain, sillä E-Typien hinnat hipovat taivaita tänä päivänä.
Kuva netistä

Urheiluauton sijaan minulla on käytössä pieni ja järkevä Volkswagen Polo. Se on minulle passeli auto, joskin sillä on jo ikää. Uudemmasta autosta, Polosta tai jostakin muusta, olen haaveillut ja sen vuoksi olenkin käyttänyt Sortterin lainalaskuria. Niinkuin huomaatte, olen järkevöitynyt myös autojen saralla. Sortterin sivuilla kerrotaan selkeästi erilaisista lainoista, myös tuosta autolainasta. Minusta on hyvä selvittää lainasta kertyvät kulut, sillä pelkkä lainan korko ei kerro koko totuutta.
Nykyinen mieheni puolestaan rakastaa vanhoja veneitä. Se on tehokas mieltymys kuluttaa rahaa. Mutta koska aikaa sitten olemme hankkineet vanhan purjeveneen, niin se on ja pysyy ankkuroituna elämässämme. Vene ja saaristo tuovat elämään sellaisia elämyksiä ja kokemuksia, joita ei voi rahalla mitata. 
Vanha lady Tuulia on valokuvauksellinen ja vielä hyvin ryhdissään. 

Oman talouden hallinta on tärkeä taito, sillä elämä ei aina mene käsikirjoituksen mukaan.  Omaa rahankäyttöä kannattaa seurata, sen olen huomannut matkan varrella. Edelleenkin teen heräteostoksia, siitä tavasta on näköjään vaikea luopua, joten oppimista riittää. Heräteostoksista huolimatta tuhlaajaksi en tunnustaudu. Minua raha-asiat kiinnostavat. On hyvä asia, että pystyy hallitsemaan omaa talouttaan, elämään tätä päivää ja suunnittelemaan tulevaa.

Hyvää viikkoa! 
– Tuula 

The post Pohdintaa elämästä ja rahan käytöstä appeared first on Nelkytplusblogit.

Lempivaate ja lempiväri

$
0
0
Viime vuosina olen todella minimoinut kaiken kulutuksen ja ostamisen, kodinjärjestysprojektin ansiosta. Vaatteita ostan harvoin, syystä että työssäni ja arjessani käytän aina treenivaatteita. Muutama vuosi sitten aloin käyttää vain mustia treenivaatteita, koska niistä ei ikinä huomaa miten vanhoja ne ovat eikä kaapissa tarvitse olla montaa asukokonaisuutta. Ne ovat myös helpot ja tyylikkäät ja niiden kanssa kehtaa kulkea aamusta iltaan, pitää sitten mennä kauppaan tai mihin tahansa asioille päivän aikana. Ja kukaan ei tiedä kuinka vanha jokin vaate on tai kuinka vähän se on maksanut. Toki kaapista löytyy myös muutama värikäskin vaate, mutta niitä käytän todella harvoin. Kesällä musta on myös luonnossa liikkuessa kätevä, sillä se ei kerää ötököitä kiusaamaan lenkin aikana.

Miksi mustaa treenivaatteissa?

  • aamuisin asuvalinta on helppoa ja nopeaa
  • helppo yhdistellä
  • tyylikäs ja ajaton
  • voi liikkua mustissa treenikamoissa missä tahansa 
  • säästää rahaa, et tarvitse montaa vaatetta
  • turvallinen
  • matkalle pakkaaminen on helppoa ja nopeaa

Musta on tuttu ja turvallinen, myös kirjan julkkareissa oli mukava pukeutua vain mustaan. Oli kotoisa olo. Enkä ostanut sitäkään varten mitään uutta. Kengät olivat 15 vuotta vanhat, ja housutkin muutaman vuoden takaa. Onko sinulla jokin lempiväri tai lempivaate missä tunnet olosi aina tyylikkääksi ja turvalliseksi tai itsevarmaksi?

The post Lempivaate ja lempiväri appeared first on Nelkytplusblogit.

Kunta Kinten jäljillä

Jumala ja erotiikka –Äkkijyrkkä

$
0
0

On ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan, tuli mitä tuli. Välillä tulee mainetta ja mammonaa, välillä paskaa tuulettimesta. Miina Äkkijyrkän kohdalla paskakin on kelvannut, kunhan se on lehmän miinoja ja mieluiten vielä omasta karjasta.

En ole kuvanveistäjän kanssa ollenkaan samoilla linjoilla monesta asiasta, mutta hattua pitää nostaa. Harva vetää noin johdonmukaisesti omalla tyylillä.

Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini toisinaan riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.

Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta laitumelta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän, eli seuraavan sukupolven kaupunkilaisneitien lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.

Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.

Lamppu Laamanen: Jumala ja erotiikka – Äkkijyrkkä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukija: Sari Haapamäki

Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia. Lukijana Sari Haapamäki saa Äkkijyrkän eläväksi. Kirja toistanee aiheensa tyyliä ja tapaa puhua, mutta Haapamäki tekee siitä elävän. En tunne Äkkijyrkkää henkilökohtaisesti, mutta kuunnellessa tuli sellainen olo, että Miinahan se siinä… 

Lapsuus, rakkaudet, eläimet, rahattomuus, lapset… kaikki tulee hiukan epäjärjestyksessä ja kuitenkin niin, että kaari pysyy kasassa. Jotenkin luulen tämän kirjan olevan kovasti aiheensa näköinen. 

Hieman hätkähdin Miinan joistakin mielipiteistä. Ihan ensimmäisenä en tuollaista vapaata sielua olisi nähnyt toivomassa miehistä miestä sanan perinteisessä merkityksessä ja hyväksymässä naisen esineellistämistä, pepulle taputtelusta puhumattakaan. 

Yhtä asiaa jäin miettimään. Miten tuntuu siltä, että luovat ja vapaat ihmiset kovin usein ovat saaneet jonkinlaisen diagnoosin otsaansa, niin kuin nyt vaikka ADHD:n. Vaatiiko poikkeuksellinen lahjakkuus ja luovuus aina vastapainoksi jotain kovin vaikeaa ja vaarallista? Itsemurha-ajatukset ja hurmio, onko olemassa vain nuo kaksi vaihtoehtoa taiteilijalle ja molempia sitten annostellaan isolla kauhalla. En tiedä. 

Kaikkiaan viihdyin kirjan parissa ja opin paljon päähenkilöstä. Ainahan nämä elämäkerrat pitää ottaa vähän varovasti, sillä kuka tietää kumpi pistää omiaan ja miten paljon, haastateltava vai haastattelija, mutta tulihan tuosta mielenkiintoinen kuva yhdestä Suomen kansainvälisestikin tunnetusta kuvanveistäjästä.
 

The post Jumala ja erotiikka – Äkkijyrkkä appeared first on Nelkytplusblogit.

Timanttikauppaa ja vihdoin remppaakin

$
0
0

Kun edellisessä postauksessa kerroin ryhtyväni intoa puhkuen hihhuliksi (lue täältä) ja tuottavani kaikenlaista pakurikäävästä, päädyin yllättäen myös myös tämän metsien timantin tuottajaksi. Eli siis myös myyjäksi.

Yhteydenottoja tuli yllättävän paljon, niin mikäpäs siinä sitten. Onhan tässä meidän pikkuruisessa metikössä tota pakuria jonkin verran, joten toimitetaan sitä sitten niille joilla ei ole mahkuja sen keräämiseen. Ilmeisesti pakurikäävän kerääminen ei edes kuulu jokamiehen oikeuksiin, eli siihen pitäisi olla metsänomistajan lupa. Ja mistäs sitä tietää kuka minkäkin pläntin metsää omistaa.

Mutta ei huolta, mä voin laittaa täältä tulemaan!

Tuottajiksi eksyttiin muuten silloinkin, kun kerroin meidän lähimetsien pursuavan suppilovahveroita. Sen jälkeen istuttiinkin takapuoli pitkällä metikössä kaikkine ämpäreineen, kun tilauksia sateli (tästä voit lukaista täältä).

Ja pakko sanoa, kyllä mäkin tilaisin sieneni mieluummin jostakin varmuudella puhtaasta metsästä, kuin ostaisin jotakin minkä alkuperää en tiedä.

Kummallista tämä elämä, saa nähdä mitä seuraavaksi kaupataan😁.

Raaseporin korilla
Näissä keleissä ei tee mieli olla sisällä

Ujoa remppaa

On ollut TODELLA VAIKEATA tarttua vasaraan tai pensselin varteen. Viikko toisensa perään ollaan pähkäilty että pitäisi aloittaa ja olisi pakko jo aloittaa, mutta leudot säät pakottavat ulkoilemaan.

Eikä remontti etene.

Joten nyt on siis IHAN PAKKO vähän himmailla frisbeegolfin suhteen (näkis vaan), sillä tätä meininkiä voi kutsua jo hulluudeksi. Eikä me edes olla yhtään niin sekoja, kuin muutamat ystävämme, jotka käy päivittäin heittämässä kiekkoa jopa kolmekin kierrosta kerrallaan.

Keittiöremppa meillä valmistui viimein 27.9.2019, vaikka moni nippeli jäikin silloin asentamatta paikoilleen. Mutta se ei haitannut, sillä tuvassa oli lattia (ilman sitäkin elettiin viikkoja) ja ensimmäisen kerran viiteen vuoteen meillä oli astianpesukone.

Ovien ja ikkunoitten karmit, lattialistat, kattolistat ja keittiösaarekkeen ulkokuori jäivät silloin tekemättä, kun kaikki oli vaan niin ihanaa. Ja me tarvittiin remppalomaa.

Nyt sitä on sitten remppalomailtu liiankin kanssa ja tölli suorastaan huutaa huomiota. Oli siis tartuttava härkää sarvista.

Me aloitettiin nyt helpoimmasta päästä, eli tuvan oviaukkojen karmeista. Oikeastihan mikään ei ole meille helppoa, koska ei me olla ikinä aiemmin mitään kunnon taloremppoja tehty. Se että me osattais tosta noin vaan rakentaa skeittiramppeja ei tarkoita, että onnistuisimme sovittamaan vinoihin seiniin töllin vanhoista karmeista hyvin istuvia kokonaisuuksia.

Vaikka netistä löytyy ohjeita lähes mihin vaan, niin meidän kaltaisille amatööreille jopa aiheeseen liittyvät termistöt ovat välillä täyttä hepreaa. Ottaa siis oman aikansa saada sisäistetyksi mitä ihan oikeasti tarttee tehdä. Ja miten.

Tämän kertaisesta karmirempasta me selvittiin joten kuten, vaikkei jokainen jiiri ehkä kestäkään millin tarkkaa tarkistelua. Mutta meille kelpaa ja pääasia kuitenkin on, että päästiin pitkästä aikaa lievästi remppafiiliksiin.

Hah. No ei todellakaan päästy.

Pakko se kuitenkin on painaa.

Onneksi meillä on hyvä piharakennus, missä fiksailla juttuja

Meidän kämppä taitaa aina olla remontin keskellä

Mogia

Kun amatöörit raksaa, mogiakin tapahtuu. Ja jos ei ihan suoranaisia mogia, niin ainakin vähän sillä tavalla juosten kustuja juttuja, joista ei voi olla kauhean ylpeä.

Tuvan multipenkin muuttaminen rossipohjaksi, sekä lattian tekeminen meni nappiin, mutta meillä olikin työnjohtaja katsomassa perään. Joten ei ihme. Tuvan seinien levytys sujui mallikkaasti samasta syystä.

Mutta jos ajatellaan mitä ollaan tehty ilman “valvontaa”, niin sehän ei siis ole paljoa. Ja eräs sellainen “yksi ylitse muiden” -moga on näissä vähissäkin hommissa saatu aikaiseksi, että ihan oikeasti v-tuttaa.

Meillähän on tavoitteena heivata muovimatot huitsin nevadaan jokaisesta huoneesta ja kunnostaa vanhat lankkulattiat, mikäli niitä muovien alta löytyy. Olohuoneen yksi pääty avattiin, ja siellä oli valitettavasti raakalankkua, joten se lattia menee varmaan kokonaan uusiksi.

Tuvan ja eteisen, sekä rappusten osalta muovit on poistettu, lattiat hiottu ja maalattu. Kova duuni ja lopputulos näytti upealta. Kunnes sitten ei näyttänytkään.

Maalinvalinta meni aivan täysin persiilleen. Ihan helvetin kallis Betolux Akva on kiva työstää ja kuivuukin nopeasti, mutta mitään se ei kestä. Ei sitten yhtään mitään!

Lattiat odottaa siis NYT JO uutta maalia pintaan, ja sekös ottaa aivoon.

Ehkä mä vaan peitänkin joka kulman ja millin puulattioista räsymatoilla.

Mutta Betolux Akvaan en ainakaan enää kajoa.

Tuvan ovien karmit paikoillaan. Ei ihan täydelliset.

The post Timanttikauppaa ja vihdoin remppaakin appeared first on Nelkytplusblogit.


Muffinsihimo taltutettu!

$
0
0
Muffinsihimo iski kesken työpäivän ja eipä siinä muu auttanut kuin leipoa muffinseja heti työpäivän jälkeen.
En ollut perheen ainoa muffinseista haaveilija, kun kerroin pojalle, että aion leipoa muffinseja, niin häne kertoi hauskasta muffinsiunestaan.
Poika oli unessa syönyt kirpeitä sitruunamuffinseja, joissa oli hassuja koristeita päällä.
Ajattelin tehdä juurikin tällaisia herkkuja meillekin!


Taikina:

100g sulaa margariinia tai voita
2 kananmunaa
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3rkl perunajauhoja
2,5dl vehnäjauhoja
3/4tl leivinjauhetta
2rkl sitruuna-/appelsiinimehua

Sulata rasva ja anna sen jäähtyä.
Vaahdota kananmunat ja sokerit.
Yhdistä kuiva-aineet keskenään ja lisää ne taikinaan sitruunanmehun ja voin kanssa.
Sekoita ja jaa taikina muffinivuokiin.
Paista 200 asteessa, uunin keskitasoa alempana n. 20 minuuttia.
Taikinasta tulee 8-9 isompaa muffinsia.
Kuorrutin muutaman muffinsin tomusokeri-sitruunamehukuorrutuksella.
Ihanan kirpakka, mutta ei liikaa 🙂
Koristeet tein sokerimassasta.
Jätin muffinseja myös ilman kuorrutetta, koska mies ei niin välitä mistään ylimääräisestä muffinsien päällä.
Näillä herkuilla saimme muffinsihimon taltutettua…ainakin vähäksi aikaa!
Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille <3

The post Muffinsihimo taltutettu! appeared first on Nelkytplusblogit.

Sitrusvoipasta

$
0
0

 Arjessa helppous on pitkien työpäivien jälkeen ihan kärkikriteereitä. En jaksa enkä ehdi tehdä mitään aikaavievää työpäivän jälkeen. Viikonloppunakaan harvemmin teen mitään, jossa varsinaiseen valmisteluun kuluu paljon aikaa, taikinat voivat toki nousta ja padat hautua itsekseen pidempäänkin. Pitkän työpäivän jälkeen saattaa kaupassakin lyödä aivan tyhjää kun mietin mitä ruoaksi voisi laittaa. Tämä helppo sitruunavoipasta valmistuu nopeasti.

Sitrusvoipasta on juuri tälainen nopeasti valmistuva ruoka. Takavuosien nettihittiä avokadopastaaa olen silloin tällöin tehnyt ja siitä pitänyt, tämä sitrusvoipasta on vaihtoehtona silloin kun tekee mieli yhdistää pastaa ja avokadoa.

Vaikka muuten käytänkin hyvin säästeliäästi suolaa kannattaa tähän lisätä jotta maut nousevat esiin.

Sitrusvoipasta

250 g pastaa
1 luomuappelsiin kuori
1 luomusitruuna
30 g voita
1 ruukku basilikaa
Suolaa ja pippuria

2 avokadoa kuutoituna

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön ja anna pehmetä suuren kulhon pohjalla. Pese appelsiini ja sitruuna vedellä. Raasta hedelmistä kuoren värikäs osa ja purista hedelmien mehu voin joukkoon.

Keitä pasta ohjeen mukaan.  Laita sitrusten kuorisuikaleet siivilässa kattilaan niin, että ne ovat kiehuvassa vedessä, mutta eivät leviä spagetin joukkoon.  Anna kiehua muutama minutti.  Sekoita sitten sitruskuoret voihin, samoin silputtu basilika.  Säästä muutama kuoren suikale ja basilikanlehti koristeluun.

Suolaa ja pippuroi sitrus-voiseos maun mukaan. Sekoita kypsä pasta kulhossa voiseokseen ja nauti.

The post Sitrusvoipasta appeared first on Nelkytplusblogit.

Joulu ravintola Kansakoulussa

$
0
0

Ravintola Kansakoulu jutun kuvissa vilahtelee vaatteita yhteistyössä Lindexin kanssa.

Kuulutko siihen joukkoon joka menee mieluiten valmiiseen joulupöytään vai haluatko rakentaa jouluherkut koko suvulle omin pikku kätösin?

ravintola kansakoulu

Ravintola Kansakoulu tarjosi vanhan ajan tunnelmaa Kemiönsaarella

Minä kuulun siihen joukkoon, joka menee mieluiten valmiiseen pöytään. En ole koskaan kokenut suurta kaipuuta viettää aikaa keittiössä taiteillen mitä monimutkaisimpia reseptejä. Ruoanlaitto kyllä sujuu ihan mallikkaasti jos sille päälle satun ja pääsääntöisesti tulee tehtyä oikein maukasta ruokaa. Ihaninta on kuitenkin nauttia muiden tekemiä antimia. Tänä jouluna vapautimme kaikki perheemme äidit nauttimaan muiden antimista.

Ravintola Kansakoulu ja majatalo

Löysimme tämän ihanan ravintola Kansakoulun ja majatalon helmikuussa 2019 matkailuautoreissullamme Turun saaristoon. Yrittäjäpariskunta Malla ja Pasi pitivät meistä niin hyvää huolta, että ihastuimme paikkaan. Kesällä kysyimme olisiko jouluna tilaa jos tulisimme lähisuvun kanssa nauttimaan valmiin pöydän antimista.

Tarjosimme tämän joulukokemuksen tärkeimmille ihmisillemme. Meitä oli 14 henkeä saman pöydän ääressä ravintola Kansakoulun takkatulen lämmössä. Paikalla oli meidän perheen lisäksi vanhempani sekä veljeni lapsineen ja Jonnin äiti sekä veli perheineen.

ravintola kansakoulu ja majatalo kemionsaari
Serkukset piirtävät vieraskirjaan.
kemionsaari ravintola kansakoulu
Happihyppelyllä Kansakoulun pihalla.
kansakoulu majatalo huone
Jokainen huone on sisustettu persoonallisesti.

Miten aika kului ravintola Kansakoulussa ja majatalossa?

Saavuimme Kemiönsaarelle aatonaattona iltapäivällä. Tässä paikassa on joku ihmeellinen rauhoittava vaikutus. Kun astuu sisään vanhaan Kansakouluun laskeutuu sisimpään rauha. Lapset tietysti odottivat eniten joulupukin saapumista. 

Kansakoulun perinteinen aamiainen on simppeli ja hyvä. Ulkoilimme jouluaattona aamupäivällä ja joulusaunan jälkeen nautimme herkullisen jouluaterian. Joulupukki toi lapsille mieleisiä lahjoja. 4-vuotias sai toivomiaan lelueläimiä ja esikoinen kännykän ja Addun vaatteita. Joulupäivänä suuntasimme keräämään Turun Caribia kokemuksia.

ravintola kansakoulu kokemuksia
Aamiaista ihanassa miljöössä.
kansakoulu leikkipaikka
Jouluaattona ei lunta näkynyt saaristossa.
joulupoyta ravintola kansakoulu
Joulupöytä oli herkullinen.
joulupukki ravintola kansakoulussa
Aaton kohokohta.
lindex lasten vaatteet
Pikkuneidin juhlamekko on Lindexiltä.
joulu kansakoulussa
Ihania muistoja lasten kanssa.

Asut jouluun valitsin Lindexiltä

Meidän esikoinen haluaa pukeutua juhliin hienosti ja hän ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen joulua, että haluaa puvun takin ja rusetin. Sellaiset löytyi Lindexin valikoimista ja hän kantoi ylpeänä takkiaan niin koulun joulujuhlissa kuin jouluaattona. Takki on siitä kiva, että se on trikoota ja mukava päällä. Samalla se on kuitenkin tosi tyylikäs.

Meidän keskimmäinen on varsinainen vilpertti ja pukeutuu mieluiten supersankariksi. Sain kuitenkin puettua hänelle aatoksi samanlaisen vaaleansinisen kaulaspaidan kuin isoveljellä. Punainen rusettikin pysyi kaulassa jonkun aikaa. Molemmilla pojilla oli tummansiniset samettihousut. Tästä voi katsella Lindexin lasten juhlavaatteita.

lindex poikien juhlavaatteet

Meidän pikkuprinsessalle valitsin ihanan vaaleanpunaisen samettimekon, jossa on hopeisena kimaltelevaa laskostettua tylliä. Sisätakiksi sopi samansävyinen tekoturkistakki. Vastustan turkistarhausta ja toivon kaikkien valitsevan tekoturkiksen oikean sijaan.

lindex lasten juhlavaatteet

Itselleni valitsin mustan hihattoman housupuvun. En ole kovin paljon käyttänyt housupukuja aiemmin. Ihastuin tähän tosi paljon ja tämä sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Kullanhohtoinen ohut neuletakki tuo kokonaisuuteen hieman kimalletta. Kaulakoru ja pinnit ovat myös Lindexiltä.

Lindexin housupuku sopii monenlaisiin hetkiin.

Lue myös Vauvavuosi 2019 – Mitä kaikkea tehtiin matkailun ja bisnesten saralla?

The post Joulu ravintola Kansakoulussa appeared first on Äiti yrittää.

The post Joulu ravintola Kansakoulussa appeared first on Nelkytplusblogit.

10 hassua kysymystä

$
0
0
*Chloe tuoksu saatu


Bongasin Zaza’s Petals blogista kivan haasteen “10 hassua kysymystä”. Tässä haasteessa on hieman poikkeuksellisia kysymyksiä, joten oli kiva lähteä vastaamaan haasteeseen. 


1. Imetkö hiuksiasi?
En ole koskaan imenyt hiuksia tai pitänyt hiuksia hermoleluina. Purin kyllä kynsiä 19-vuotiaaksi asti, mutta kun luin “Eleet ja ilmeet kertovat” kirjasta, miten kynsien pureskelu on signaali muille epävarmuudesta, siinä kohden tahdonvoimaa löytyi niin paljon, että vaihtoehtoisesti kynsien pureskelun kauhea koukku tai muille paljastuminen, niin muille paljastumisen pelko voitti. 
Mikä kaikki tuntuu nyt ihan hullulta, mitä väliä, että on välillä epävarma, jokainen meistä tuntee epävarmuutta ja omalle epävarmuudelle tai epävarmalle tilanteelle voi nauraa. 

On niin jänniä nämä kasvojen menettämisen pelot, tunteet joita vieläkin tunnen vieraampien ihmisten parissa. Sanotaanko, että mieluusti jopa välttelen ihmisiä, jotka tuntuvat hieman “pelottavilta” ja kasvojen menettämisen vaara on. Tyyppejä, jotka katsovat nenänvartta pitkin, kun hölmöilet, jotka ovat nostaneet itsensä jollekin ihme jalustalle. 

2. Petaatko pedin joka aamu?
Vielä ihan pari vuotta sitten aina petasin. Aina. Sitten muutimme syrjäiseen leffahuoneeseen, eikä meidän makkarin oven ollessa auki, makkari näy muualle tai muille.

Eli tässäkin päästään teemaan “mitä muut ajattelee.” Eli petasin muiden takia ja siistimmän yleisilmeen takia, ettei  muut pidä huithapelina. Voi elämä, tätä elämää. Nyt petaan, jos vieraita tulee eli ulkokultaisuuden vuoksi.

Eräs ystäväni sanoi muutamia vuosia sitten, “mitäh petaatko aina sänkysi, sehän on maailman turhinta hommaa.” Tähän ystävän “viisauteen” tukeudun aina, kun laiskottaa. Eli onko suorittaminen tärkeää ja mitä teen itseni ja mitä taas vain muiden vuoksi.

3. Mikä on suosikkilaulusi?
Noh kaikista maailman biiseistä olisiko se nyt sitten vaikka Abban “Gimme! Gimme! Gimme!, johon en ole tänäkään päivänä kyllästynyt ja joka saa jalat letkeäksi ja hyvälle tuulelle. Mutta määritteleekö tämä kipale jotenkin omaa persoonaani, tunteeko joku nyt tämän biisivalinnan vuoksi meikäläisen nyt paremmin, niin en usko. 
Rehellisesti sanottuna tälläisissä kysymyksissä ei ole päätä eikä häntää, sillä eihän kenelläkään voi olla vain yhtä suosikkilaulua vai voiko?
4. Mitä mietit, kun istut yksin autossa?
Anteeksi, mutta tämäkin on hassu kysymys. Siellä autossa tulee mietittyä milloin mitäkin ja kaikkea maailman väliltä ja mikä on milloinkin akuuttia. 
Autossa ja suihkussa tapahtuu sellainen asia, että mieli todellakin alkaa vaeltamaan moneen asiaan. Autossa ja suihkussa viipyillessä mieli on myös idearikkain, monet blogipostausideat ovat syntyneet kyseisissä paikoissa. Autossa tulee todellakin paljon kelattua, se on niin totta.

5. Mikä keittiötarvike olisit?
En ehkä kestä, miten kukaan voi olla keittiötarvike! No jos oikein pinnistän, niin olisin tietty muki, eikä tarvitse edes arvailla miksi. Jos jonkin syyn takia, niin rakkaudesta aamukahvihetkiin. 

6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Siis oikeasti, kuvaako tämä kysymys jotenkin ihmistä ja ihmisluonnetta, no kuulkaas vallan ehkäpä saattaa jopa hieman kuvata.

Vastataan kuitenkin, olisin mukavuudenhaluinen kissa. Jolle ei kelpaa mikä tahansa ruoka,  joka ei tykkää siitä, että pompitaan iholle, joka ei vakuutu liian silmille hyppäävästä innokkuudesta vaan hienovarainen ote on se juttu. Joka on aavistuksen varauksellinen, mutta jonka sydän sulaa kyllä hetkessä, kun joku osoittautuu sydämelliseksi ja aidoksi tyypiksi. Kissa minussa vaistoaa epäaitouden. 


7. Mitä teet, kun olet vihainen?
Ikä on tuonut sen, että olen äärimmäisen harvoin vihainen. Myös sen, että tulee vältettyä tilanteita ja ihmisiä, jotka saavat vihaiseksi. Jos jokin saa vihaiseksi, se on epäoikeudenmukaisuus.

Ihmiset jotka luulevat tietävänsä kaiken ja tietävät täten minunkin asiat, luonteen ja tuntevat minut paremmin kuin itse. Ihmiset, jotka peilaavat ja määrittävät muita ihmisiä, oman subjektiivisen kokeman ja tunteiden kautta eli laput silmillä ja kuplassa asuen ja syntyy epäreilu tilanne.

Epäreiluus saa raivoihin ja joskus, kun olen äärimmäisen raivoissani, tulee itku. En tosin muista milloin näin olisi käynyt, siitä on hurjan pitkä aika.
Väärinkäsitykset myös saa joskus vihaisiksi, kun väärinkäsityksistä tulee sota, eikä ihmiset kysy, varmista tai kuuntele. Ja kyllä sorrun tähän itsekin ja pelkään kysyä asioita suoraan, jos tulee kiperiä tilanteita. Aika monelta riidalta vältyttäisiin, jos ihmiset puhuisivat suoraan, minäkin. 
Huumoriin kätketty ilkeys saa myös vihaiseksi tai alentava kohtelu, molempi epäreilua. Kuinka moni huumorilla piikittelijä kestäisi moista itse. Jos otat herneen nenuun, olet huumorintajuton eli näiden ihmisten kanssa et voi voittaa. 
Alentuva kohtelu on toinen, toisilla on valta käyttäytyä alentuvasti ja jos sanot asiasta, hei tämä ei tuntunut hyvältä, niin toinen suuttuu. Vaikeita nämä. 
Kuuntele, kuuntele, kuuntele ja kohtaa toinen ihminen avoimin sydämin, silloin ei pukkaa vihaisuutta. Älä oleta, äläkä kuuntele mitä muut puhuu, sillä sanansaattajalla saattaa olla ihan omat jauhot pussissa ja agendat. Eli päättele itse ja kohtaa toinen ihminen aidosti, tutustu ennen kuin tuomitset. 

8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?
Ajattelen aina itseäni perheen kautta, koska elämme tietynlaisessa symbioosissa eli kaikille tasapainoista ja pitkää elämää. 
Mutta ihan, ihan itselle. Noh enemmän virkeyttä ja että pitäytyIsin tässä ruokavaliohommelissa, enkä taas sortuisi, kuten aina sorrun. Lähtökohtaisesti on aika ikävää aloittaa edes mitään elämäntapamuutosta, kun usko omiin vahvuuksiin on nolla ja nolluus on syntynyt vuosien kokemasta ja lipsumisista.

9. Millainen olet humalassa?
En ole ollut olisiko 10 vuoteen humalassa. Mutta eräs on sanonut, että heh olin silloin paljon hauskempi. Eli olin vapautunut, rento, kaikki oli maailmassa mallillaan ja rakastin hurjasti kaikkia ihmisiä, jotka olivat siinä tilanteessa ja rakastin koko maailmaa myös samalla. Onnellinen ja euforinen. 
Myös sählääminen korostui, eli laukut ja lompakot katosivat aika moneen kertaan baarivuosina. Milloin unohtui nakit ja perunasalaatit narikkaan tai visa piikkiin tai kotiavain oli aina kateissa, jonka lopulta vyötin kiinni rinkulalla vyöhön, jotta ainakin kotiin pääsisin, vaikka kaikki muut romppeet olisivatkin kadonneet. Kävin henkilöllisyyden tunnistamisessa baarivuosina kolme kertaa, koska kaikki henkkarit toki katosivat käsilaukkujen ja lompakkojen katoamisen myötä. 
En kaipaa noita aikoja, aika aikansa kutakin vaikka olenkin nyt tylsempää seuraa. 

10. Käytätkö hajuvesia?
Kyllä ja anteeksi tuoksuallergikkojen vuoksi tämä asia. Rakastan pirteitä, hedelmäisiä ja kukkaisia tuoksuja, koska kaiketi olen itse niin löysä ja nuupahtanut. Saan tuoksuista paljon iloa, energiaa ja boostia. Tuoksut vaikuttavat mielentilaan ja kuten olen loputtomiin blogissa kirjoitellutkin, luon tuoksujen kautta tuoksumuistoja.
Ensi kesänä Pariisiin ja reissulla on ihan pakko korkata jokin uusi tuoksu, johon on sitten pullotettu Pariisi. Aina kun Suomen kamaralla avaan tuoksupullon korkin ja tuoksutan Pariisissa käyttämääni tuoksua ja suljen silmäni, voin kuvitella itseni Pariisiin. Aika käteviä matkustusvälineitä ja aikakoneita nuo tuoksut.

Tälläisiä kysymyksiä ja vastauksia tällä kertaa. Blogikamuille heitän haasteen eteenpäin ja teiltä muilta kysyn, löytyikö lainkaan samaistumispintaa ihan mihin vaan kysymykseen?

Oikein iloista ja sydämellistä viikonloppua kaikille. <3 Huomenna meille tulee kissanpentu, yksi yö enää, jee tätä on odotettu. <3

The post 10 hassua kysymystä appeared first on Nelkytplusblogit.

Ihmeköynnöksen värejä

$
0
0
ihmeköynnös / bougainvillea
Bougainvillea
ブーゲンビリア 
Ihmeköynnös eli bougainvillea on tuttu kasvi monessa etelän maissa vieraileville.. 
Ihmeköynnöksiä kiipeilee aidoilla ja rinteillä upeina ryöppyinä yleensä liilahtavassa sävyssä.
Ihmeköynnöksiä löytyy kuitenkin mahtava värivalikoima,
joten jokainen löytää varmasti suosikkinsa.
Ja ette varmastikaan ylläty, että valkoinen ihmeköynnös on suosikkini. 
Ihmeköynnöksen värejä on ainakin kirkkaan punainen, 
liila, oranssi, valkoinen, keltainen ja vaaleanpunainen.
Ihmeköynnös on myös meidän suomalaisten ulottuvilla kesäkukkana. 
Suomen säässä ihmeköynnös ei ole valitettavasti monivuotinen,
muutoin kuin talvettaen sen pakkaselta suojassa. 

Ihmeköynnös on kotoisin Etelä-Amerikasta
ja sitä on alunperin yhteensä 14 lajia. 
Mutta jalostuksen myötä lajikkeiden määrä ja värikirjo kipuaa jopa satoihin.
Ihmeköynnös on nimensä mukaisesti köynnös, 
mutta jotkut lajit kasvattavat paksun, puumaisen rungon. 
Upeita vanhoja, todella suuria kasveja 
näkyy ainakin täällä Espanjassa vanhoissa kaupungeissa ja muurien seinämillä.
Oksissa on piikkejä sekä okamaisia koukkuja, 
joiden avulla se pystyy kiipeilemään ihan suoraa seinämääkin pitkin. 
Tuentaa ei siis tarvita.  
Yksittäinen kukka on aika yksinkertainen ja jopa vaatimaton,
mutta kukintojen rykelmät ovat vaikuttavan runsas näky. 
Ihmeköynnös eli Bougainvillea kukkii ympäri vuoden
 monivuotisena tropiikin ja subtrobiikin maissa.
Meillä suomessa se on kaunis kesäkukka,
jonka voi toki talvettaa. 
Nimensä se on saanut Wikipedian mukaan 
ranskalaiselta amiraali Louis Antoine de Bougainvilleltä
joka löysi ihmeköynnöksiä Brasiliassa vuonna 1768.

Ihmeköynnöksen hoito-ohje kesäkukkana:
– Pitää runsaasta valosta,
 liian pimeässä lehdet saattavat varista ja kukinta on heikkoa.
– Vaatii runsasta kastelua kesällä,
multa saa kuitenkin kuivahtaa kastelujen välillä.
– Lannoitetaan kasvukaudella säännöllisesti.
– Leikataan kukinnan jälkeen syksyllä, 
poistaen kaikki hennot versot ja typistäen paksummat versot 5 cm:n pituisiksi. 
– Voidaan talvettaa viileässä ja valoisassa paikassa. 
8-12 asteen lämpötila on ihanteellinen. 
– Talvetuksen aikana sitä kastellaan niukasti. 
– Istuta keväällä uuteen multaan ja isompaan ruukkuun. 
– Voidaan lisätä pistokkaista, 
mutta juurtuminen on hidasta ja se vaatii noin 24 asteen lämpötilan. 

Olisi kiva kuulla sinun muistosi tai kokemuksesi ihmeköynnöksestä.
Oletko saanut sen talvehtimaan ja löysitkö suosikkivärisi näistä kuvista?
 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


The post Ihmeköynnöksen värejä appeared first on Nelkytplusblogit.

Tammikuun lempiasut

$
0
0

Mikä outo tammikuu. Ensin on rikkonaisia viikkoja vapaista, sen jälkeen iskee taudit, jäät kotiin, kokeilet käydä töissä ja jäät taas kotiin. Kaikki rytmi on hävinnyt elämästä ja yrität ymmärtää että tammikuu onkin kohta loppu.

Ja mikä ihana tunne, kun saat taas hieman rytmistä kiinni, käyt hieman liikkumassa, ulkoilemassa ja nauttimassa muutamasta aurinkoisesta hetkestä. Uskaltautuu jopa kameran eteen kuvattavaksi tammikuun lempiasuissa.

Käytössä on nyt ollut House Of Lolan tekonahkahousut, koska ne on aivan järjettömän mukavat ja pehmeät jalassa. Tammikuussa ei kannata kiduttaa itseään yhtään enemään kiristävillä farkuilla tai muillakaan kiristävillä housuilla. 
Ja housujen lisäksi tietysti satiinihame, sopii myös teemaan “tammikuu”. Ihanan tuntuinen päällä neuleeseen yhdistettynä ja sopivan rento joka tilaisuuteen.

Tällä tyylillä siis viime aikoina menty.

Aivan kohta mennäänkin jokavuotiselle naisten Himos-reissulle. Tiedossa on ihanassa seurassa paljon naurua, hemmottelua, sopivassa suhteessa villasukkia ja neuletta takkatulen ääressä sekä kuohuvaa, korkkareita ja tanssia.

Ihanaa viikonloppua <3

mustat housut House of Lola
paita Gina Tricot
hame Neo Noir

The post Tammikuun lempiasut appeared first on Nelkytplusblogit.

Ihanat seesaminuudelit

$
0
0
Blogini lukijat ovat varmaankin huomanneet että seesamitahnalla eli tahinilla on tärkeä osa keittiössäni. Vuosikausia olen lisännyt sitä  esimerkiksi   nuudelisalaatteihin, ja blogistakin taitaa löytyä joku sellainen ohje, mutta joku aika sitten näin jonkun täkäläisen videon missä vierailtiin  Shanghaissa, ja käytiin syömässä  Ma Jiang Mian -eli seesaminoodeleita. Sitähän oli pakko tehdä ,  ja  tämä on maailman helpoin ja niin superherkullinen noodeliohje.  Noodeleina voi käyttää  lempinoodeleitaan: tein sitä kerran tavallisilla noodeleilla (vasemmalla ) ja toisen kerran lempinoodeleillani sobanoodeleilla. 
Ma Jian Mian (麻酱面) seesaminoodelit
  • pakkaus noodeleita
  • 2 rkl  tahinia
  • 2 rkl maapähkinävoita (sokeritonta)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl  seesamiöljyä
  • vettä tarpeen mukaan
  • 1.5 rkl riisietikkaa (muukin etikka on ok)
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 rkl chiliöljyä 
  • 1 kevätsipulin varsi
Monessa  seesaminoodeliohjeessa ei lisätä  inkivääriä ja valkosipulia, mutta  ne lisäävät niin paljon makua .
Keitä nuudelit ohjeiden mukaan.  Laita noodelit siivilään, ja lisää niihin seesamiöljy.
Sekoita kastike kaikista muista aineksista paitsi chiliöljystä. Parhaiten tämä onnistuu sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Lisää vettä sen verran että kastike on paksuhkoa ja kermamaista. 
Leikkaa kevätsipuli palasiksi.
Sekoita kastike noodeleitten joukkoon.  Ripottele päälle chiliöljyä ( minulla oli kotitekoista  Chiu Chow-chiliöljytahnaa, jota tungen lähes joka paikkaan;D)
Nauti noodelit huoneenlämpöisenä.
Tämä on niin hyvää:)  Sobanoodeleihin laitoin liikaa  kastiketta, ja siitä tuli ruma annos, mutta se oli niin hyvää:)
Lela, georgialainen leipomo-ravintola Carmel-torilla.  Tämä näytti niin houkuttelevalta: kiva värimaailma ja takana ikkunan takaa näkyy itse miten hatsapurit ja muut leivonnaiset valmistuvat. Torilla yhä useammat kokit ovat perustaneet pieniä ruokapaikkoja,   sillä torilta saa kaikki ainekset, ja takuulla tuoreena.

The post Ihanat seesaminuudelit appeared first on Nelkytplusblogit.


Aidompaa Antiguaa?

Kauneusmatka Tallinnaan

$
0
0
/ PR-matka /
Tallinna on suosittu kauneuskohde – edulliset kasvohoidot, mani- ja pedikyyrit ja kampaajallakäynnit kiinnostavat matkaajia edelleen. En ole itse ollut koskaan aikaisemmin siellä hoidoissa, mutta nyt #kauneuttatallinnassa -matkan puitteissa pääsin kokeilemaan myös niitä. 
Virolainen luonnonkosmetiikkasarja Tilk!
Teimme siis alkuviikosta kahden päivän pyrähdyksen kauneuden maailmaan. Olin niin iloinen, että sain kutsun reissuun meikkaajien, toimittajien ja muutaman bloginkirjoittajan seuraan. Meillä oli tiukka ohjelma: kuulimme Tallinkin verkkokaupasta (en ollut tiennyt, että sellainen onkaan!) ja tutustuimme Tallink Megastarin kosmetiikkatarjontaan. Perillä kuulimme kahdesta kiinnostavasta virolaisesta kosmetiikkasarjasta ja tietysti söimme, ja hyvin söimmekin kuten aina näillä matkoilla. 
Ehdimme pistäytyä myös Taidemuseo Kumussa.
Tallink Megastarin kosmetiikkamyymälä on oikea aarreaitta, missä lippulaivana loistaa Kiehl’sin oma nurkkaus. Kiehl’sin filosofia perustuu vuoteen 1851, jolloin Kiehl’s perusti apteekin New Yorkin East Villageen. Lääketieteeseen perustuva sarja yhdistää luonnosta peräisin olevat raaka-aineet viimeisimpään teknologiaan. Customer favorites -hyllykkö oli kiva ajatus kertoa laivalla myytävistä suosikkituotteista – Ultra Facial Cream on no 1. Mielestäni tämä helpottaa asiakkaita löytämään paremmin itselleen sopivia tuotteita.
Kiehl’sillä on myös paljon erilaisia matkakokoja ja -settejä.
Itämerellä seilaavilla Tallinkin ja Silja Linen 11 laivalla on yhteensä 47 kauppaa, joten aikamoinen ostosrumba pyörii meren aalloilla. Tuoksut & kosmetiikka, muoti & asusteet, väkevä alkoholi ja tupakka ovat neljä suurinta tuoteryhmää.
Näillä laivoilla myydään vuodessa yhteensä miljoona tuoksua, 100.000 ripsiväriä ja 70.000 huulipunaa. 
Suosituin naisten tuoksu oli Versace Bright Chrystal Edt ja miesten Boss Bottled Edt.
Myös erittäin suosittu tuoteryhmä on kasvonaamiot. Niitä myydään näillä laivoilla vuodessa yhteensä noin 120.000 kappaletta. Näistä yksittäispakkauksista on tullut varsinainen hitti, minkä ymmärtää hyvin, sillä onhan kätevää hankkia naamiot ihon eri tarpeisiin – vaikkapa kosteuttava naamio ja kiinteyttävä naamio yksittäin. Olen ostanut itse näitä Aasiasta jo silloin, kun täällä Euroopassa ei vielä ymmärretty niiden päälle juurikaan. Sanoisin karkeasti, että siitä on yli 10 vuotta, joten varsin verkkaisesti nämä nykyajan hittituotteet rantautuivat tänne.
Täysin uutena asiana itselleni tuli Tallinkin Verkkokauppa. En tosiaan tiennyt että se on toiminut jo kolmisen vuotta ja että sieltä voi tilata kosmetiikkaa ja tuoksuja, leluja ja vaatteita, mitkä toimitetaan suoraan kotiovelle – ilman toimitusmaksua. 
Heillä on nyt tammikuun loppuun asti kampanja -20 % kaikista ostoksista. 
Tarjouskoodi on TALLINKSHOPPING20 
Katsoin ihan mielenkiinnosta mitä maksaisi Tiffany & Co -tuoksu, mikä on tällä hetkellä tuoksu, mikä vähän houkuttelisi. EdP 50 ml maksaa tällä edulla laivalla 66,80 e (norm. 83,50), kun se on Sokoksella 95,90 e. Kannattaa kurkata myös loppuunmyynti -osio, siellä on nytkin mm. Benefitin peitevoiteita ja muuta värikosmetiikkaa puoleen hintaan, Furlan ja Coccinellen käsilaukkuja ja vaikka mitä.
Tilk! luonnonkosmetiikkasarja
Saimme tilaisuuden tutustua kahteen virolaiseen kosmetiikkasarjaan. Toinen niistä on 100 % luonnonmukainen Tilk! (tilk on pisara eestiksi). Sen perustaja Pille Lengi sai idean sarjan kehittämisestä, kun hänen ihonsa meni jatkuvasti huonoon kuntoon monien matkojensa aikana lähinnä Aasian suurkaupunkeihin. Täysin luonnon raaka-aineista valmistettu sarja pitää sisällään 27 tuotetta kasvoille, käsille ja vartalolle. Niissä käytettyjä kasveja myös perhe kerää itse Saarenmaalta ja Pillelle on sydämen asia vielä viestiä puhtaasta Viron luonnosta maailmalle. 
Pakkaukset ovat pieniä ja kaikki sopivat myös käsimatkatavaroissa kuljetettaviksi.
Heillä on Virossa ReUse -ympäristönsuojeluohjelma. Kuluttajat voivat palauttaa tyhjiä purkkeja kuuteen eri myymälään Tallinnassa ja ympäristössä, mitkä palautetaan sieltä takaisin tehtaalle, desinfioidaan ja uudelleenkäytetään. 
Kohtuuhintainen Tilk! on myynnissä heidän omassa verkkokaupassaan sekä mm Kaubamajassa ja muutamissa luontaistuotekaupoissa – nettisivuilta löytyy myyntipisteet.
d’Difference
Virolaisen d’Difference -sarjan taustalla on brändin kehittäjän, virolaisen lääkärin Ruth Oltjerin omakohtainen allergia-tarina. Hän joutui lopettamaan lääkärin ammatin sairastuttuaan ja alkoi sitten monien vaiheiden jälkeen kehittämään ‘barrier’ -tuotteita eli ratkaisuja ihon suojavaipan vahvistamiseen.
Luksukas D’difference kehitetään ja valmistetaan Virossa ja sarjassa on nykyään laaja valikoima tuotteita kaikille ihotyypeille. Tuotteissa yhdistyy lääketieteellinen teknologia ja pyrkimys mahdollisimman vähiin raaka-aineisiin – niihin ei laiteta mitään turhaa, jolla ei olisi selvää teho-roolia tuotteessa. 
Sarja on myynnissä Tallink Megastarilla sekä verkkokaupoissa.
Kävin tosiaan elämäni ensimmäistä kertaa hoidossa Virossa ja valitsin jalkahoidon sekä geelilakkauksen. En ole ottanut sitäkään aiemmin; taidan olla vähän myöhäissyntyinen, heh. Valitsin väriksi viileän nuderoosan siksi ettei kasvu sitten ala näyttämään liian pian epäsiistiltä.
Tallink Megastarilla on varsinaisen myymälän lisäksi outlet Viron terminaalissa, katutasossa. Sinne kannattaa mennä heti seuraavalla laivamatkalla! Löysin sieltä nämä kauniit Vagabondin sandaalit 55 eurolla. Ne näkyvät olevan Suomessa lähes 90 e! Ihanan pehmeät ja mukavat jalassa.
Illallistimme Tallink Span omassa ravintola Nerossa. Nyt sanon heti tähän alkuun, että omat annokseni olivat parhaat ja raikkaimmat, mitä olen pitkiin aikoihin missään syönyt. Niin ihania makuja ja yhdistelmiä kaikissa annoksissani; eikä niitä oltu peitetty kastikkeilla tai liialla maustamisella. 
Alkupalalajitelma (pikku pullossa on sushiin kuuluvaa soijaa)
Bouillabaisse
Kolmen marjan sorbetit

Koska kyseessä oli kauneusmatka, teemaan sopi erinomaisen hyvin käynti Kumun Taidemuseossa katsomassa Emansipoituva nainen Viron ja Suomen taiteessa -näyttelyn. Jos et ehtinyt Ateneumiin katsomaan Helene Schjerfbeckin näyttelyä (päättyy 26.1.) tai ei ollut tilaisuutta lähteä Ateneumiin, tämä Kumun näyttely on vähintäänkin yhtä hurmaava!

Fantastisessa Itsensä luominen -näyttelyssä pääpaino on muutoksissa, joita tapahtui 1800-luvun naisten yhteiskunnallisessa asemassa ja heidän käsityksessään itsestään ja jotka heijastuivat sekä naistaiteilijoiden toimintaan että tapoihin kuvata heitä. Esillä on monien tunnettujen virolaisten ja suomalaisten naistaiteilijoiden töitä. Siellä näkee hyvin myös kehityskaaren mitä sai kuvata, mikä oli hyväksyttyä ja mikä ei.

www.kumu.ee

Lounastimme aivan hotellin kulmilla, italialaisessa ravintola Flavoressa. Paikka on ihanan valoisa ja ilmava ja juuri sopivasti muutaman sadan metrin päässä terminaalista. Italialaisia herkkuja ja rapsakkapohjaista pizzaa sekä suussasulavaa tiramisua oli tarjolla lounaaksi – eikä tarvinnut lähteä tyhjällä vatsalla liikkeelle nytkään.
Ravintola Flavore, tiramisu

Hauskat matkakumppanit meikkaajakampaaja Riia Meikkipäät -blogista sekä Tiia Minäkö keski-ikäinen -blogista 

Suurkiitos Tallinkin Marika Nöjdille sekä Why Not PR:n Nora Soinille kutsusta tälle PR-matkalle!

Matka oli kerrassaan mielenkiintoinen ja hauska. Vaikka meitä oli kaikenikäisiä, juttu luisti hyvin ja vaihdoimme ajatuksia kauneudesta ja elämästä – se oli naisenergiaa parhaimmillaan.

Oletko sinä ahkera salonkien käyttäjä ja minkälaisia kokemuksia sinulla on? Tiesitkö, että Tallinkilla on oma verkkokauppa ja oletko käyttänyt sitä?

Maarit

The post Kauneusmatka Tallinnaan appeared first on Nelkytplusblogit.

AURINKOINEN TAMMIKUUN PÄIVÄ

$
0
0

Aurinkoinen tammikuun päivä on jo vähän ihme, sillä vaikka aurinko onkin välillä näyttäytynyt, niin hyvin vähän siitä ilosta on saanut nauttia. Nyt päätimme miehen kanssa jo edellisenä iltana, että jos sääennuste pitää paikkansa, niin lähdetään pitkälle kävelylle ja sen me teimme. Ihmeellinen tammikuu ei näköjään saa aikaiseksi lunta tänne etelään, joten paras on sitten vain nauttia siitä, että aurinko paistaa. Olihan sentään pienoinen kuura, joka aamusta peitti maata. No, sillä mennään sitten, mutta hiihtämään tai luistelemaan ei taideta päästä. Aurinkoinen tammikuun päivä suorastaa vaati, että siitä kannattaa nauttia, joten pitkä kävelylenkki sopi mainiosti. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että harmittelin, etten ottanut aurinkolaseja mukaani. Tuuli oli ajoittain aika raaka, mutta ei se kuitenkaan haitannut, sillä mieli oli virkeä, juuri tuon auringon ansiosta. Meillä on miehen kanssa ollut aina viikonloppuisin ja välillä myös viikolla tapana tehdä pitkiä kävelylenkkejä ja nauttia näin toistemme seurasta. Tätä reippailua on harrastettu jo ennen lapsia, lasten kanssa ja nyt jälleen kahdestaan. Samalla siinä jutellaan ja suunnitellaan tulevaa tai ollaan vain hiljaa. Minä välillä kuvaan ja harjoittelen kameran käyttöä ja mies vinkkailee kuvauskulmista ja kohteista. Sellaista parisuhdeaikaa ja viikonlopun rentoutumista, ilman isompia suunnitelmia ja se on välillä todella ihanaa. Suosittelen näitä pitkiä kävelylenkkejä parisuhteessa oleville, sillä raitis ulkoilma ja liikunta siinä sivussa, piristävät mieltä ja tekevät hyvää. Ainakaan ei tule niin paljoa keskeytyksiä ja muita häiriötekijöitä, kuin kotona ollessa. Kannattaa unohtaa liiallinen kännykän selaaminen ja laittaa kännykkä hiljaiselle, keskittyä siihen kumppaniin ja olla läsnä, kuunnella ja kysellä miten hän voi. Usein meillä ajatukset ja keskustelut pyörivät perheen asioissa, mutta on myös monia erimielisyyksiä ja riitoja ratkottu juuri näillä lenkeillä. Mietimme juuri aamulla, kuinka ihmiset oikeasti jaksoivat, kun viikonloppu sisälsi vain yhden päivän. Itsellä tämä kaksi päivää tuntuu menevän niin nopeasti, ettei oikeastaan ennätä kuin lauantaina saunan lauteilla tajuta, että lauantai on tässä. Onhan sunnuntai, mutta vikkelästi se sunnuntaikin jonnekin vilahtaa ja taas on uusi viikko alkamassa. Aikaisemmin ei tosin työelämä vaatinut niin paljoa, kuin se nykyään vaatii ja työt olivat erilaisia. Nyt tuntuu, ettei välillä mikään riitä ja uutta koulutusta ja vaatimusta pukkaa päälle, vaikkei edellistäkään ole ennättänyt sisäistää ja ottaa käytäntöön ja kohta jo tulee kyselyjä ja arvointia, että mitenkäs on tavoitteisiin päästy. Apua, ihmekös ollaan välillä suoraan sanoen kaput. Juuri tämän takia on hyvä rauhoittaa jokunen viikonloppu siihen, että vain latautuu, nauttii ja on. Korkeintaan käyn tanssitunnilla, kun vihdoin pääsin aloittamaan tämän harrastuksen. Olin syksyllä kipeänä ja matkoilla tai ohjelmassa oli muuta, niin en oikein päässyt kuin kerran pari tunnille ja se harmitti, koska tykkään siitä niin kovasti. Viikko sitten menin pitkästä aikaa tunnille ja oikeasti pelotti, että selviänkö hengissä ja olenko vain toisten tiellä, kun en osaa taas mitään. Mutta hyvin minä mukaan pääsin, no ainakin omasta mielestä ja innolla odotan huomisen tuntia. Käsitöiden osalta pitkiä sukkia olen yrittänyt väkertää. Omaa kuvioita kun suunnittelen sukkaan, niin se on usein aloittamista ja purkamista. Kaipa se tästä luonnistuu. Viikolla tuli kyllä ostettua pariin neuleeseen aivan ihanat langat, kun olivat tarjouksessa ja nyt himoitsen aloittaa jo niiden neulomisen. Yritän selviytyä nyt ensin noista sukista ja sitten annan itselleni vasta luvan uuden aloittamiseen. En oikein osaa tehdä neuletöitä niin, että minulla olisi useampi työn alla. Se käy minua stressaamaan, vaikka harrastus onkin. Kävelylenkillä löysin kivoja kuvaustaustoja asukuvauksiin, joten tälle reitille tulemme poikkeamaan toisenkin kerran. Päädyimme lopulta vahingossa Backaksen kartanon lähiruokatapahtumaan. Paikalle suuntasimme sen takia, että minä haistoin ilmassa grillimakkaran ja pakkohan sinne oli mennä katsomaan. Hassua, en ole suoranaisesti makkaran innokas syöjä, mutta kyllä se grillimakkara silloin tällöin maistuu ja näin pirteällä ilmalla varsinkin. Meillähän oli häät tuolla Backaksen kartanossa 23 ja puoli vuotta sitten, joten aina lämmöllä muistelen tätä paikkaa. Kartanoa oli remontoitu, joten kaikkialla oli niin kaunista. Piipahdin myös katsomassa savusaunaan tehtyä kahvilaa ja mikä ihana tunnelma siellä olikaan, vaikka toki savunhaju oli aikamoinen. Parin tunnin kävelylenkki teki hyvää, vaikka kyllä hiukan jaloissa tuntuikin. Nyt sitten vain rentoutumista, saunomista ja hyvää ruokaa. Millaisia suunnitelmia sinulla on viikonlopulle?

The post AURINKOINEN TAMMIKUUN PÄIVÄ appeared first on Kristallikimara.

The post AURINKOINEN TAMMIKUUN PÄIVÄ appeared first on Nelkytplusblogit.

Tuulahduksia Pariisin sisustusmessuita

$
0
0

Pariisissa järjestetty Maison & Objet messut oli melkoinen messukokemus. Suurten messuhallien tarjonta oli esteettistä tykitystä koko rahan edestä. Toinen toistaan hienompia messuosastoja tuli nähtyä ja vain murto-osa tuli tallennettuna kuvina. Sisustuksen trendit olivat vahvasti esillä ja tässä teillekin hieman tunnelmia…

 
 
Maanläheiset sävyt ja luonnonmateriaalit olivat vahvasti esillä.

 
 
 
 
 
Värejä käytettiin rohkeasti, kaarevia tai pyöreitä muotoja oli paljon.
Messuilla en nähnyt yhtään harmaata sisustusta ja valkoistakin vain yhdellä sohvaosastolla.
 
 

 
 
 
Ruskea nahkasohva, terrakotta ja vihreä on kyllä hyvä yhdistelmä.
 
 

 
Vihersisustamista näkyi myös todella paljon.
Valosarjoja käytettiin paljon tunnelman luomiseen, joten joko vihdoin päästään pois jouluvalo-ajattelusta?
Parvekkeilla ja terasseilla voi hyvin käyttää valosarjoja ympäri vuoden.
 

Monella osastolla oli ihanan runsaita kattauksia.
 
 
 
 
 
 
Tässä vähän sävyjä ja ideaa pääsiäiseen.
 
 
 
 
 
 
Vaaleita sävyjä, juuttia, pellavaa, bambua ja rottinkia näkyi todella paljon.
 
 
 
 
 
Kultaa ja kauniita murrettuja sävyjä.
 
 
 
Sisustusmessut koostuivat useasta eri hallista, emmekä suinkaan ehtineet kiertää kaikkia.
Jonkinlaisen yleiskäsityksen kuitenkin sain ja kieltämättä tuolla ollessa tuli jo jonkinasteinen “tavaraähky” tai “estetiikan yliannostus”.
Matkan jälkeen kuvamateriaalia on tullut selailtua useampaankin kertaan ja sulateltavaa on edelleen paljon.
Katseltavaa olisi riittänyt useammaksi päiväksi ja ensikertalaisena messukokemus oli huikea.
 
 
 
Toivottavasti sait näistä kuvista vähän osviittaa tai sisustusinspiraatiota oman kodin sisustamiseen!
Lisää kuvia STAILIAMO’s– blogissani…
 
 
 

The post Tuulahduksia Pariisin sisustusmessuita appeared first on Nelkytplusblogit.

Laminaatin maalaus projekti ja keittiön muutos!

$
0
0

Heipat Lauantai-iltaan ♥

Meillä toteutettiin menneellä viikolla laminaatin maalausprojekti keittiössä, jota jännitin etukäteen hieman kuinka se onnistuu! Olin lukenut paljon juttuja blogeista jo monta vuotta, kuinka hyviin lopputuloksiin moni oli päässyt, mutta silti arvelutti voisiko noin “helposti” oikeasti saada lattioihin uusi raikkaampi ilme.

No lopputuloshan oli IHANA ♥ ♥ ♥

Jos alakerran lattioita olisi käynyt uusimaan uusilla materiaaleilla, olisi hintaa tullut vähintäänkin kolminkertainen summa! Joskus valinta on sitten vinyylikorkki, jos ikinä enää koen siihen tarvetta 😉

Instagramissa kyseltiin asiasta paljon ja lattia sai super paljon kehuja, kiitos niistä ♥ Siksi nyt kertaankin vielä tässä kuvien lomassa tekovaiheet!

Ensin siis pesin lattiat oikein kunnolla muutamaan kertaan lattian pesuaineella. Tässähän voisi käyttää vaikkapa maalipesua tai soodakide liuosta, joka vähän kuluttaa maalattavaa pintaa, jos oikein haluaisi olla huolellinen. Myös pieni laminaatin hiominen auttaa maalia kiinnittymään hyvin pintaan mutta uskoin otex akvan hoitavan homman muutenkin 🙂 Olen aina vähän tämmöinen huoleton maalari!
Vesiohenteisella Otexilla maalasin ensin nurkat ja puulistat pensselillä. Sen jälkeen maalasin loput lattiasta varrellisella telalla! Telan täytyy olla laadukas ja tehdä sileää jälkeä! Otex kuivuu noin 4 tunnissa päälle maalattavaksi, mutta maalasin illalla lattian jolloin aamuun mennessä se oli saanut kuivua kunnolla rauhassa useamman tunnin.

Seuraavana päivänä tartuntapohjamaali sai päälleen lattiamaalin. Betolux akva on siihen huippuvalinta! Betolux akva on tunnin päästä uudelleen päälle maalattavissa ja tekee hommasta nopeaa! Vesiohenteiset maalit on lähes hajuttomia sekä helposti pestävissä pensseleistä ja sormista. Joskus aika usein myös hiuksista 😀 Sekä tietysti ne on myös ympäristöystävällisempiä kuin liuotin ohenteiset haisevat ja hitaasti kuivuvat maalit!

Parin päivän päästä projekti oli valmis ja olin ihan super ihastunut meidän uuteen keittiöön! Tuntuu niinkuin siellä olisi tehty valtava remontti, vaikka suhteellisen pienellä tekemisellä saatiin aikaan valtava muutos ♥

Nyt on niin meidän näköistä!!! ♥ Ensimmäinen huone neljästä on valmis ja täytyy sanoa että vähän kauhun ja innostuksen jännitteisissä tunnelmissa mennään koska makuuhuoneesta ja olohuoneesta on siirrettävä aika isojakin huonekaluja toisiin huoneisiin… Sekamelska ehkä eniten stressaa, mutta onneksi se kestää vaan hetken ja lopputulos kuittaa pienet ärsytykset ♥

Liian valkoistakaan ei haluta ja siksipä lattialle valinnaksi osui luonnonkuituinen juuttimatto. Juuttimatto yhdistyy hyvin keittiön rottinki tuoleihin, lamppuun ja muihin rottinkisiin keittiön tavaroihin. Tummat tammitasot näkyy nyt selvemmin eikä sekoitu eri sävyiseen pyökki lattiaan. Keittiössä on minusta nyt harmonia, valoisuus ja raikkaan puhdas tunnelma ♥

Teräksen sävy ryhdittää muuten niin vaaleaa keittiötä. Olen todella tyytyväinen meidän valintoihin tässä talossa, kun ollaan edetty remonteissa ja suhteellisen pienellä budjetilla tehty koko muutos vuoden sisällä. Luovuus, ideointi, kärsivällisyys oikean ratkaisun löytymiseen ja punaisen langan seuraaminen ja siitä kiinni pitäminen mahdollistaa tyytyväiseen lopputulokseen ♥

Suuren kuuden hengen pöydän vaihtaminen neljän hengen pöytään oli alussa shokki ja nyt ratkaisu tuntuu ainoalta oikealta. Vaikkakin iso perhe ei tuon pöydän ääreen kokoonnukkaan niin meidän tämän katon alla asuvat tuohon mahtuvat. Me jaksetaan odottaa tulevaisuudessa makuuhuoneesta vapautuvaa ruokailutilaa ja sitä ennen me sovelletaan tarpeen mukaan. Onneksi kevään tullessa meillä on lasitetulla terassilla isot tilat ruokailla ja lämpimällä ilmalla avautuu ovet myös avoterasille paviljongin suojaan. Joten kevään ja kesän juhlissa jokainen vieras varmasti mahtuu istumaan ♥

Nyt kuitenkin on ihanaa että keittiöön vapautui tilaa kokata ja leipoa! ♥

On erittäin tärkeää että me ollaan molemmat miehen kanssa tyytyväisiä! Mies on ilmoittanut ettei halua liian valkoista ja minä sitten yritän parhaani mukaan pitää tämän talon tasapainossa niin ettei unohdu ne tärkeät väripilkut sisustuksessa. Onneksi kukilla, tyynyillä, puulla ja tekstiileillä saa kotiin kotoisuutta ja lämpöä valkoisen rinnalle. Luonnonmateriaalit ja pehmeät beigen sävyt on tällä hetkellä makuuhuoneen valtteja ja en malta odottaa kun lattia muuttuu rauhoittavan valkoiseksi ja tuo näitä materiaaleja sieltä esiin entistä selvemmin ♥

Joten ei muuta kun seuraavaa projektia kohden 🙂 Ensin kuitenkin lähdetään huomenna miehen kanssa pienelle kahdenkeskiselle hotelli minilomalle ♥ Sitten jaksaa taas jatkaa!

Ihanaa viikonloppua sinulle ♥

The post Laminaatin maalaus projekti ja keittiön muutos! appeared first on Nelkytplusblogit.

Viewing all 13172 articles
Browse latest View live