Nelkytplusblogit

Kesän Thaimaan reissulla tuli parissa viikossa syötyä Thai-keittiön klassikot läpi, green curryä söin parikin kertaa. Tulisuusaste vaihteli, joissain paikoissa chilin määrä oli muokattu turistien kestokyvyn mukaan ja mediumkin oli yleensä omaan makuuni melkoisen mietoa, mutta toinen syömäni curry oli melkoisen hotaa, vaikka pyysin tulisuusasteeksi mieto/medium.

Useaan viikkoon reissun jälkeen ei Thai-ruokaa tehnyt mieli, mutta pikku tauon jälkeen se taas maistui.

Ensimmäistä curryä Thaimaassa syödessäni hämmästelin vihreältä tomaatilta näyttäviä kasviksia curryn joukossa, googlailu paljasti niiden olevan pieniä, pyöreitä Thai-munakoisoja. Niitä löytyy Helsingissä ainakin Hakaniemen etnisistä kaupoista.

Olin ajatellut käyttää kanaa tähän ruokaan, mutta sain Beanit-härkäpapusuikaleita testiin, ne päätyivät pannulle kanan sijaan. En ole aiemmin täysin ihastunut erilaisiin härkäpapuproteiinituotteisiin, mutta Beanitin rapsakkuus ihastutti eikä koostumus ollut samanlainen jauhoinen kuin monessa muussa proteiinituotteessa.

Pari päivää kuvien ottamisen jälkeen huomasin parissa muussakin blogissa Beanitin innostaneen juuri Thai-curryn tekoon. Jännä juttu, miten aika usein huomaa samantapaisia reseptejä mitä itsekin on toteuttanut. Jätinkin tämän julkaisemisen vähän myöhempään, ettei “kaikissa” blogeissa pyörisi Thai-curry samaan aikaan, vaikka jokaisella onkin se oma versionsa.

Thaimaalainen green curry

1,5 rkl öljyä
2 rkl valmista vihreää currytahnaa tai itsetehtyä currytahnaa (katso alta)
250 g kananrintaa -tai paistileikettä tai Beanit-suikaleita suupalan kokoiseksi leikattuna
2,5 dl kookosmaitoa
1,5 dl vettä
100 g bambunversoja (tai thaimaalaisia munakoisoja puolitettuna)
5 kaffir-limelehteä, kevyesti murskattuna
2 punaista chiliä suikaloituna
1 rkl kalakastiketta
1 rkl ruskeaa (palmu)sokeria
0,5 dl thaibasilikaa

Lämmitä pannu keskilämmölle ja lisää öljy. Kuullota currytahnaa kunnes se alkaa tuoksua voimakkaammin, lisää kana ja sekoita kanapalat hyvin currytahnaan. Lisää kookosmaito ja vesi ja kiehauta nopeasti.

Lisää bambuversot (tai thaimaalaiset munakoisot), kaffir-limen lehdet ja punaiset chilit. Laske lämpöä, peitä kannella ja anna hautua 10 minuuttia tai kunnes curry paksuuntuu hiukan.

Lisää kalakastike, sokeri ja basilikan lehdet. Sekoita hyvin. Tarjoa heti jasmiiniriisin kera.

Vihreä currytahna

4-6 keskikokoista vihreää chiliä, siemenet poistettuna ja karkeasti hienonnettuna

2 salottisipulia, karkeasti hienonnettuna

5cm / 2in pala tuoretta inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna

2 valkosipulinkynttä, murskattuna

Ruukullinen tuoretta korianteria, käytä myös varret ja huuhdellut juuret

2 sitruunaruohovartta, hienonnettuna

1 limen raastettu kuori ja mehu

8 kaffir-limelehteä, revittynä paloiksi (jos niitä ei ole saatavana, käytä vielä toinen limen kuori raastettuna)

1 rkl korianterin siemeniä, murskattuna

1 tl jauhettua kuminaa

1 tl rouhittua mustapippuria

2 tl kalakastiketta

3 rkl ruokaöljyä

Jauha kaikki ainekset blenderissä tai monitoimikoneessa tahnaksi. Käytä heti tai säilytä jääkaapissa enintään 3 viikkoa. Currytahnasta riittää kahdeksalle hengelle.

The post Thaimaalainen green curry appeared first on Nelkytplusblogit.

Terveiset Berliinistä!

Yhdistämällä joulun ja vuodenvaihteen pyhät, yliyövapaat ja talviloman, sain kolmen viikon vapaat putkeen. Normaalisti olen pitänyt talviloman vasta toukokuussa ja silloin on tehty joku reissu. Nytkin teki mieli lähteä jonnekin. Lentodiileistä löytyi 200 euron paketti, johon sisältyi Finnairin lennot hyvillä aikatauluilla ja kolme yötä 4* Melia Berlin-hotellissa Mittessä. Pallottelimme pari päivää päivämääriä, kun aloin tehdä varauksia oli hinta laskenut vielä parikymppiä per henkilö cyberviikon tarjouksena. Kerran näinkin päin, yleensä odottelu vain nostaa hintoja.

Berliiniin lentää alle kahdessa tunnissa, joten tällainen neljän päivän matkakin on mahdollinen ilman loman pituuteen nähden liiallisen ajan uhraamista lentoihin.

Olemme olleet yhdessä Berliinissä jo kahdesti aiemmin, mutta valtavan kokoisessa kaupungissa riittää useammallekin matkalle näkemistä, tekemistä ja paljon uutta.

Hotellimme on “museosaaren” vieressä, yhteen museoon päätimme käydä tutustumassa jo matkaa suunnitellessa. Valitsimme saaren monista museoista Neue Museumin egyptologian osaston takia. Museon helmi on Nefertitin pää-patsas, jota ei kuitenkaan saa kuvata.

Lämmintä on seitsemän-kahdeksan astetta päivisin, lenkkareilla pärjää siis hyvin. Joulua siivotaan pois, kadunvarret ovat täynnä upeita uloskannettuja joulukuusia,.

Tälläkin reissulla olemme kierrelleet uusilla alueilla, Schönebergissäkään emme aiemmin olleet käyneet. Näimme niin uskomattoman leipäkaupankin siellä, että sieltä on vielä “pakko” käydä ostamassa leipä kotiin ennen kotiinlähtöä huomenna.

Mukavaa viikonloppua!

The post Terveiset Berliinistä appeared first on Nelkytplusblogit.

Tämä mielettömän hyvä sitruunainen ja yrttinen oliivitahna syntyi ihan vahingossa, kun yhdistin muutamia jämiä. Tahnasta tuli niin hyvää että tein sitä uudestaan, jotta saisin sen tallennettua tänne blogiin. Rakastan tahnoja! Ja tästä tuli uusi suosikkini, jota teen takuulla useinkin. On herkullista leivän päällä, salaateissa, ja vaikka pastan kanssa.

Sitruunainen oliivitahna

2 dl vihreitä kivettömiä oliiveja. Jos oliiveja ei ole säilötty öljyssä, lisää 1 rkl oliiviöljyä
nippu korianteria
2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria
1.5 tl kuivattua oreganoa

Jauha kaikki ainekset tahnaksi. Säilytä tahna jääkaapissa, lasipurkissa, korkeintaan puolentoista viikon ajan. Tosin purkki varmaan tyhjenee sitä ennen;D Sitruunamehun sijaan voi käyttää säilöttyä sitruunaa, joka tekee tahnasta vieläkin paremman.

Niin hyvää:)

The post Sitruunainen oliivitahna appeared first on Nelkytplusblogit.

*yhteistyössä Park Hotellin kanssa*

Persoonallinen Park Hotel Turun keskustassa hurmaa viehättävyydellään ja lämminhenkisellä henkilökunnalla. Vaikka olen itse asunut koko nuoruuteni Turussa, niin eipä ole koskaan tullut käytyä kyseisessä hotellissa sisällä asti. Monesti on kyllä mennyt sen ohi ja ihastellut sen kaunista ulkoasua, mutta sisälle asti ei ollut tullut poikettua. Joten nyt oli vihdoinkin aika tutustua itse hotelliin vähän paremmin ja kuulla myös sen mielenkiintoisesta historiasta.

Hotelli sijaistee yli sata vuotta vanhassa Jugend talossa. Hotellitoimintaa siellä on harjoitettu jo yli 30 vuotta ja on edelleenkin perheomisteinen hotelli. Hotelli on ollut Turun ensimmäinen Boutique -hotelli ja se on ollut, ainakin turkulaisten keskuudessa, kuuluisa tiskillä istuvasta puhuvasta papukaijastaan. Valitettavasti Jaakko papukaija poistui keskuudestamme v 2018, kiitettävässä yli 50 vuoden iässä. Sitä esittävä taulu löytyy kuitenkin muistona sisääntuloaulasta.

Jugend talon on rakennuttanut vuonna 1902 englantilaissyntyinen John Edward Eager, joka toimi Crichtonin telakanjohtajana. Eagerin kuoltua talo myytiin v. 1908 saksalaisperäiselle rohdoskauppias Kurt Sperrhakelle, joka asui siinä perhneineen n. 50 vuotta. Talo oli yksityisomistuksessa vuoteen 1956 asti, jonka jälkeen se siirtyi Turun Marttayhdistyksen omistukseen, joka muunsi talon talouskouluksi. Vuonna 1982 talo vaihtoi taas omistajaa, kun Hesburgerin perustaja Heikki Salmela osti sen itselleen ja vuonna 1984 se koki mittaan remontin Park Hotelliksi. Hotelli vaihtoi myöhemmin myös omistajaa ja nykyiset omistajat Eva ja Zbigniew Dziedzic olivat aluksi vuokralla, kunnes he saivat 1990-luvun alussa ostettua hotellin omaksensa.

Huoneita hotellista löytyy yhteensä 20, joista kaksi on sviittiä. Jokainen huone on eri tavalla persoonallisesti sisustettu 80 -luvun tyyliin. Tänne astuessa astuu kyllä ihan toiseen maailmaan ja itsellänikin tuli niin elävästi ja kotoisasti oma lapsuuteni ja nuoruuteni 80 -luvulta mieleen. Voin vain kuvitella, että miten ylellinen tämä onkin juuri silloin ollut, kun hotelli on avattu.

Hotellissa oli yöpymishetkellä sen verran hiljaista, että pääsin kurkkaamaan moneen eri huoneeseen. Kaikki huoneet ovat kyllä niin persoonallisen erilaisia sisustukseltaan ja kooltaan.

Hotellin ylimmästä kerroksesta löytyy myös pieni oleskelutila biljardipöytineen.

Aamupala on tarjolla hotellin sisääntuloaulan vieressä olevassa tilassa ja tarjolla olikin monen moista perinteisestä munakokkelista niin puuroon kuin hedelmiin. Masut täynnä olikin kiva lähteä viettämään Turku -päivää ja tutustua lähialueen tarjontaan. Hotelli sijaitsee lähellä Turun rautatieasemaa, ihan Rauhankadun päädyssä. Vieressä sijaitsevan Puolalanpuiston läpi kipaisee nopeasti Turun ydinkeskustaan ja samalla saa ihastella kauniita Puolalanpuiston taloja. Hotellissa on myös oma maksuton parkkialueensa, mikä onkin erittäin kätevää saapuessa omalla autolla.

Kiitos Park Hotel vieraanvaraisuudestanne!

The post Persoonallinen Park Hotel Turussa appeared first on Nelkytplusblogit.

Ensimmäinen työviikko on takana. Ja tämän viikon aikana on myös tapahtunut vaikka ja mitä. Meidän reissusta asti olen kärsinyt pienestä flunssasta ja korvasärystä, mutta sekin alkaa olla selätetty. Sukelsin matkalla altaan pohjaan ja vettä meni korvaan. Pahemminkin olisi kuulemma voinut käydä, onneksi ei mennyt tärykalvo. Nyt on siis otettu hyvin rauhallisesti lomasta lähtien. Sen mitä olen töiltäni pystynyt tekemään.

Ensi viikolla on myös kirjan julkkarit ja olen aivan täpinöissäni järjestänyt niitä. En voi vieläkään uskoa sitä, että olen myös kirjailija. Ehkä se konkretisoituu ensi viikolla kun avaan tilaisuuden ja saan painetun version kirjasta käteeni ensi kerran. Apua!

Mutta ajattelin kirjoittaa itsekurista. Täälläkin on palattu omiin ruokiin ja herkkujen vähentämisessä on tekemistä kyllä minullakin. Elämä on ikuisia valintoja, itsekuria (joka myös on kuin lihas jota jumpatessaan säännöllisesti vahvistaa) ja hyvien tapojen vahvistamista. Itsekuria on tutkittu paljon, ja on todettu että paras tapa vahvistaa itsekuria on tehdä siitä tapa. Joskus saatat törmätä ihmiseen jolla on “mieletön itsekuri”. Hänen kieltäytymisensä asioista saattaa tuntua helpolta, mutta se johtuu siitä että he ovat automatisoineet tavan itseensä. Jotkut ihmiset elävät jopa todella askeettista ja kurinalaista elämää muiden mielestä. He liikkuvat päivittäin, syövät terveellisesti ja tuntuvat olevan yli-ihmisiä. Heidän tahdonvoimansa ja itsekurinsa aktivoituu ilman että he tekevät asian eteen mitään. Heidän mielestään siinä ei ehkä ole edes mitään ihmeellistä saatikka hankalaa. Toiset ovat omaksuneet tavan jo lapsena. Kun olet säännöllisesti vaikka oppinut käymään treeneissä, on siitä tullut tapa elämääsi.

Mielenkiintoista on se, kuinka itsekuria ja tapojaan voi parantaa tavoitteiden avulla. Tutkimuksissa on todettu, että kun sinulla on tavoite jonka olet kirjannut itsellesi ylös, todennäköisemmin parannat itsekuriasi ja teet asioita jotka johtavat tavoitteen saavuttamiseen. Jos tavoitetta ei lue missään, on epätodennäköisempää että parannat itsekuriasi tai tapojasi koska toimintasi ei varsinaisesti tähtää minnekään. Mitä yksityiskohtaisemman suunnitelman teet, sen parempi. Eli nyt jos et ole kirjoittanut mitään tavoitteita tälle vuodelle vielä ylös, tee se nyt. Kirjoita edes yksi.

Lomalla luin ihan supermielenkiintoisen kirjan: The Power of Habit – Why we do what we do in life and business. Suosittelen. Se on Charles Dugigg’n kirja ja taisin tilata sen Adlibriksesta (josta voit myös tilata mun kirjan).

Minulla on tosi harvoin tapana istua sohvalla tai katsoa sarjoja. Siihen ei oikein arki anna periksi, enkä ole sitä tyyppiä että tykkäisin edes lojua sohvalla. Keksin aina jotain tekemistä ja puuhattavaa. Muutama vuosi sitten kyllä otin tavoitteeksi itselleni (olisiko ollut 2016), että istun enemmän sohvalla ja katson telkkaria ja lepään. Ja teinkin niin. Se oli hyvä tavoite ja nykyään osaan myös nauttia sohvalla makoilusta kun siihen tulee mahdollisuus. Yleensä viikonloppuisin tulee, ja se on kyllä mainio keino levätä ja palautua viikosta myös. Tänä viikonloppuna on tosin NLP-koulutusta taas (jee), eli sohvalla makoilun voi unohtaa.

Innolla odotan huomista ja sunnuntain koulutuspäivää. Sitä että saan oppia taas uutta ja kehittää itseäni. Oppia itsestäni ja oppia muista. Ja tietysti on ihana nähdä meidän ihanaa ryhmää. Jee!

The post Miksi toisilla on parempi itsekuri? appeared first on Nelkytplusblogit.

Niinpä, tästä olisi voinut tehdä kaksi blogipostausta, mutta kun on kaksi asiaa mielen päälle, niin kaksi asiaa sitten olkoon. Onhan täällä blogissa ollut varmaan kymmenenkin asiaa kerralla.

No mutta, mietin tässä aamulla, että voinko laittaa Instatililleni tuon alla olevan kuvan, koska siinä on vielä unihiekkaa silmissä ja olen juuri herännyt ja ns. naturelli oma itseni. Eikä luonnollisuudessa ole mitään vikaa vaan, se on se omaan käteen kiinni kasvanut suurennuslasi, jolla tulee itseään tuijotettua.

Enkä nyt todellakaan väitä, että omaa nimeä kantava Instatili olisi sekään mikään tyylikäs tai hiottu, sillä sitä se ei ole. Tai no ehkä vähän omaan makuun hiottu juurikin, muttei yleismaailmallisesti katsottuna viilattu.

Pääinstatili on värikäs, lapsellinen, rouhea, ei hillitty, tyylikäs, kaunis, viimeiseen asti viilattu tai laskelmoitu. MUTTA eräänlaisessa vankilassa kuitenkin olen jo sen kanssa, sillä haluan värimaailman olevan yhtenäinen, kuvien olevan omaa silmää viehättäviä eli sisältäen asioita mistä tykkään.

Siinä päästäänkin niihin omiin meikittömiin kuviin, kun niistä ei ihan kympillä tykkää, ei omasta itsestään ihan sellaisena kuin on. Sillä ikää tulee, silmiä saa tikulla aamuisin kaivaa päästä ja naama on kuin traktorin alle jäänyt, niin oma suodatin ei vaan aina kestä katsoa tuota omaa nassua vaikka sen kanssa onkin elettävä.

Silti vähän harmittaa tälläinen pakonomainen viilaaminen, kun on sen aloittanut, siitä on vaikeaa pyristellä irti vai onko? Mitä jos vaan pyristelisi, mitä tapahtuisi? Olen ratkaissut tämän ongelman sillä, että on kaksi julkista tiliä, joita voi vapaasti kurkkia kuka vaan ja toisella tilillä nimeltä @varjoinsta mennään ilman käsijarrua.

Koen tämän kahden tilin pitämisen sellaiseksi, että voin toteuttaa molempia puolia itsestäni. Viilata niitä kuvia sävymaailmaltaan ja tykittää sellaisia kuvia @koivusalo tilille, missä oma silmä lepää ja sitten voin @varjoinstaan tykittää kaikki ne myös ihan kauheimmat ja myös totuuden mukaisimmat kuvat vapautuneesti.

Eli voin olla somehommissa kahdella tavalla, omana itsenä ja sitten harjoittaa sitä omaa visuaalista puolta. Enkä sano, että olen visuaalinen tai taitava, mutta sitä omaa juttua, jossa oma silmä lepää, asioita joista itse tykkään.

Nämä asiat saakin miettimään, että tuleeko toisille somesta ihan vankila, että ulosmennessäkin joutuu miettimään miltä näyttää. Olin esimerkiksi kerran eräässä yön yli kestävässä tilaisuudessa, jossa kaikki olimme rennoissa vaatteissa. Pari henkilöä kuitenkin kävi vaihtamassa hienot vaatteet illalliselle (joka oli siis rento), jotta saisivat hyvät kuvat.

Toki olen itsekin ottanut vastaavia asukuvia mm. Souliinan kanssa tai olemme lähteneet tietyissä asuissa liikenteeseen ja niistä on otettu kuvia. Toki nuo tyypit saivat aivan ihania kuvia illasta, kun asutkin kruunasivat illan. Mutta jotenkin se tuntui hassulta, jotenkin lavastetulta.

Sitten päästäänkin siihen asiaan, että tuleehan sitä lavastettua vaikka kuinka paljon itsekin. Käytän erivärisiä filttereitä eli muokkaan kuvia, teen kahvihetkikuvia ja lavastan niitä ja paljon muuta. Joten eihän tuo eroa millään lailla mistään.

Tuli vain sellainen kumma fiilis, että tämä kaikki lavastaminen on hieman kuin vankila, kun olet kerran aloittanut, et enää pääse irti siitä. Siksi omalla kohdalla kauhea @varjoinsta ja blogissa ja myös tubekanavalla luonnollinen minä mukana myös. Jotta pysyy kiinni siinä todellisuudessa, eikä luo epätodellisuuksia.

Epätodellisuudet ovat kauniita ja kivoja ja ihailen toisten ihmisten kauniita kuvia ja luomia tilanteita, mutta halua itse pitää koipeni kiinni totuudessa, muuten ei vaan ole hyvä fiilis, tuntuu etten ole aidoin minä.

Sitten toki päästään vielä siihen faktaan, että on aivan järkyttävän pinnallista jotenkin miettiä tälläisiä asioita, koska kyseessähän on virtuaalitodellisuus. Todellisessa elämässä laitan itseni, kun lähden jonnekin, muuten kuljen luonnollisen ja vaikka aamutossut jalassa missä vaan. Tästä seuraa se harmi, että harvemmin sitten saa kivoja kuvia, koska olen rönttäpullana. Mutta elämä on tehty myös elettäväksi eikä pelkästään kuvattavaksi. Vai olisiko ne rönttäpullakuvat just kaikkein kivoimpia?

Väkisinkin näitä kuitenkin tulee mietittyä, koska niinkin hassu tilanne on päässyt käymään, että somesta on tullut työ ja kyllä sitä työtä pitää miettiä ja minkälaisen käyntikortin itsestään antaa. Jos ottaisin vain @varjoinsta tyylisiä kuvia koko ajan, olisiko lainkaan töitä? En tiedä, mutta jos johonkin uskon, niin siihen, että ihmiset kaipaavat nimenomaan aitoutta, mutta paikkansa myöskin on kaikelle kauniille ja viilatulle, niitä kuvia katselemalla voi rentoutua.

Tiedostan myös etten ole kumpaakaan. Kuten tuossa paria postausta aiemmassa postauksessa juttelinkin, en ole klassisen hillitty, tyylikäs beige vaan olen raameista pursuava lapsenmielisistä asioista tykkäävä viiskymppinen nainen, mikä tuo myös omat rajoituksensa.

Kyllä huonoina päivinä jopa mietin, että nauretaanko meikäläiselle, kun tässä “nuorten” maailmassa yrittää pinnistellä ja vielä omaan tyyliinsä ja vahvoina itsetuntopäivinä ajatellen olevansa samalla viivalla kuin muut. Ihan kauhean absurdi yhtälö vai onko? No mutta on aina syytä nähdä kaikki se hyvä, eikä ylikuvitellakaan kaikkea negatiivista vaikka sitäkin on.

Kun kirjoitin täällä blogissa “Uuden vuoden ehkä lupauksista” ja miten en lupaa mitään, niin sitten kuitenkin vähän innostuin. Eli tämä viikko on mennyt suklaattomalla, karkittomalla ja tärkkelyksettömällä. En ole siis ketodieetillä tai dieetillä vaan olen vähentänyt vehnää ja sokeria, koska olen aina niin väsynyt ja ahdistaa ja on turvonnut olo ja huonot unet.

Olen lisännyt 2xpäivässä kunnon pitkät lenkit ja myös venyttelyt ohjelmaan. Kaiken oikeastaan siksi, että haen parempia unia näillä keinoin ja yritän lievittää alakuloa, joka aina tammi-helmikuussa iskee. Eli yritän ihan parantaa mieltä, koska sellainen pieni ahdistuksen tunne kolottaa aina sielun nurkassa.

On muuten toiminut, pitkien lenkkien voima on uskomaton mielelle ja se happimyrsky. Lisäksi on ollut mukavaa kuitenkin vähän herkutella, mutta ilman vehnää ja suklaata. Eli tässäpä teille luxusaamiainen (tosin ruma sellainen), mutta joka maistuu herkulliselta ja jota voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Video hieman pätkii, koska ladatessa pätki taas nettiyhteys. Meillä on täällä todella huono nettiyhteys, eikä edes kilpailuttamalla toisella operaattorille, olla saatu asiaan parannusta. Tämä on fakta, jonka operaattorit tietää ja avoimesti tunnustaa.

Tiedän ettei tämä someaihe avaudu kenties ihan kaikille vaikka moni Instassa tai Facessa onkin. Mutta kysymys voi kuulua jo sinällään, että uskallatko mennä kaupungille ilman meikkiä vai pitääko olla meikit nassussa? Mitä sinulle merkitsee luonnollisuus ja voiko sitä tasapainotella kauneuden tajun ja luonnollisuuden välimaastossa? Voiko somesta tulla vankila, jos alkaa liikaa viilata elämäänsä tai voihan tälläinen vankila syntyä ilman someakin.

Ihan mitä vaan aiheesta tulee mieleen, olisi kiva kuulla ja lisää vehnättömiä vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Kivaa viikonloppua kaikille pöljien pähkäilyjen keskeltä, mutta välillä on pakko pähkäillä vähän kaikkea.

Tubekanavan voi halutessaan tilata täältä ja seuraava aihe on Samun ja meikäläisen lenkkimaiset.

@koivusalo

@varjoinsta

The post Eräänlainen vankila, koska pakkomielle ja keventäjän herkkuaamiainen appeared first on Nelkytplusblogit.

Olen kulkenut yrittäjäpolkuani kohta neljä vuotta. Yrityksen perustaminen oli jonkinlainen äkillinen päähänpisto, tyyliin “nyt tai ei koskaan”. Päätös, jota en ole joutunut katumaan päivääkään. Sen jälkeen olenkin elänyt eräänlaista kaksoiselämää yrittäjänä ja erityisluokanopettajana.

Minulla yrittäjyys on ollut koko ajan sivutoimista ja sen kehittäminen on ollut tällaiselle hätäiselle ihmiselle tuskastuttavan hidasta.

Pienin askelin ja oman aikatauluni puitteissa olen pyrkinyt menemään kuitenkin eteenpäin, tarttumaan uusiin haasteisiin ja etsimään sitä omaa tapaa olla yrittäjänä. Olen saanut tehdä sisustussuunnittelua- ja neuvontaa sekä asuntojen stailausta ihan kiitettävästi. Kahden työ yhdistäminen ei aina ole ongelmatonta.Välillä on ollut kiireistä ja aikatauluissa sovittamista, mutta kaikesta on selvitty. Viime vuoden lopulla pääsin aloittamaan Rauman kansalaisopistolla sisustuskurssien pitämistä, joka saa jatkoa luultavasti tänä keväänä. Totean vain, että on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista olla tässä kaikessa mukana.

Viimeisin (edistys)askeleeni on ollut sisustussuunnittelusopimuksen tekeminen Hakola Huonekalu Oy:n kanssa tammikuun alussa.

Huonekalujen edustaminen ja jälleenmyynti on monelle sisustussuunnittelijalle ihan tuttua juttua, mutta minulle tämä oli merkityksellisempää, sillä Hakola sai luvan olla STAILIAMO:lle “se” ensimmäinen. Perjantaina posti toi minulle materiaalikansion, josta voin näyttää asiakkaalle kangasnäytteet ja puuvaihtoehdot.

Nyt olen ahkerasti tutustunut Hakolan tuotteisiin ja huonekalumallistoon, jotta osaan palvella asiakastani mahdollisimman hyvin.

Minulle Hakolan valinta oli selkeä, sillä pidän heidän ideologiastaan ja brändistään. Haluan omalta osaltani olla tukemassa suomalaista muotoilua ja käsityötä.

Hakolan tarina on tehnyt minuun vaikutuksen ja yrityksen kasvutarina on ollut hieno. Ehkä minä voin omalta osaltani olla myötävaikuttamassa suomalaisen työn ja yrittäjyyden arvostuksen lisäämistä edelleen…ja saada siitä myös osani.

Vaikka tässä välillä tuntuu, ettei oikein mitään ole tapahtunut, huomaan kuitenkin meneväni asioissa eteenpäin.

Viikon päästä lähden Pariisiin sisustusmessuille yhdessä Sisustusosaajat–ryhmän kanssa. Matkalle, johon tuskin olisin lähtenyt ilman yrittäjyyttäni.

Tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun osallistun ulkomailla pidettäville sisustusmessuille ja odotan matkaa todella innoissani.

On mukava päästä reissuun saman henkisten ihmisten kanssa ja toivottavasti ehdin näkemään vähän Pariisiakin.

Tämän postauksen kuvat kävin ottamassa tänä aamuna, kun luonto näytti parastaan.

Ja vaikka talven tulo näyttää viipyvän, nautitaan viikonlopusta ja otetaan ilo irti tästäkin!

The post Yrittäjän pienet askeleet appeared first on Nelkytplusblogit.

Olin tänään aivan fiiliksissä, kun kuulin että jokainen viikko päivä pitenee melkein puolella tunnilla. Tuli ykskaks ihan voittamaton olo siitä että jumankekka, tää talvi on justiinsa selätetty. Ennen kuin se kunnolla alkoikaan.

Siis nyt en muista oikeasti koskaan Suomen tammikuussa huomaavani mustaherukan tekevän silmuja, tai nähneeni omenapuun varovaisesti kurkistavia lehden alkuja. Arvatenkin olen tästä kovin riemuissani, vaikka toki tiedän ettei talven ehkä näin kuuluisi mennä. Toivottavasti ei sitten huhtikuussa vastaavasti kolata lumia, kun sen kevään oikeasti kuuluisi saapua.

Nyt kun mitään reissuja ei ole ihan ensi viikolla näköpiirissä, päätin vaihteeksi muistella tammikuisia tunnelmia tästä viisi vuotta taaksepäin. Marraskuun nojatuolimatkat löytyy täältä, ja joulukuun matkat täältä.

Tammikuu 2015 Espoo & Koh Samui

No ensinnäkin, tammikuussa 2015 blogi Thaimaahan muuttamisesta oli vasta pieni ajatuksen poikanen. Vuoden 2014 joulukuussa palattiin Samuilta Suomeen viettämään joulua sellaisen päätöksen kera, että tammikuussa 2015 me muutetaan viimein kunnolla Samuille.

Tammikuun alussa 2015 saatiin varmistus tutusta vuokralaisesta meidän Espoon rivariimme, ja se luonnollisesti helpotti lähtöä. Myöskin esikoisen muutto omaan kämppään antoi viimeisen sysäyksen todelliselle lähdölle trooppiseen paratiisiin, josta oltiin haaveiltu jo sen 14 vuotta. Se on PIIITKÄ matka haavetta, joten tunnelmat huiteli taivaissa.

Esikoista jäi tietty pohjaton ikävä, mutta ei se ollut viettänyt himassa aikaansa enää pitkään aikaan, kun kaunis poninhäntätyttö oli vienyt sen sydämen.

Tammikuussa 2015 me viimein päästiin oikeasti toteuttamaan pitkäaikainen haave Samuille muutosta. Mikä ihana virstanpylväs!

Pitäisköhän tehdä poikakalenteri

Tammikuu 2016

Tammikuussa 2016 oltiin startattu Airbnb -hosteina meidän silloisesta kylästämme hankkimallamme talolla. Ensimmäiset asiakkaat saapuivat Kiinasta (ryhmä trendikkäitä ja nauravia ilopillereitä), ja kaikki meni kyllä aikalailla nappiin. Siitä oli hyvä jatkaa.

Reissuja ei tammikuussa ehtinyt tekemään, paitsi hurmaavalle naapurisaarellemme Koh Phanganille. Jostain käsittämättömästä syystä meillä tuppaa reissu kuin reissu lähtemään aina ihan lapasesta, eikä tälläkään Phanganin tripillä ilman säätöä selvitty. Lue vaikka täältä.

Tammikuu 2017

Tammikuussa 2017 ylitettiin omia mukavuusrajoja heittämällä- tai jos tarkkoja ollaan, niin surffaamalla – Balin laineilla. No okei, jos IHAN pilkuntarkkoja ollaan, räpiköiminen keuhkot täynnä merivettä osuu lähimmäksi totuutta (aikahan se kultaa muistot). Surffikoulusta voit lukaista täällä.

Oltiin muuten ensimmäisellä Balin reissulla ever, ja tunnelmat reissun aikana heitteli yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Ihmeteltiin roskaisia rantoja ja vähemmän valkeata rantahiekkaa, ihastuttiin paikallisiin ihmisiin ja majapaikkojen hosteihin, kuolattiin upeita sisustushärpäkkeitä ja rakastuttiin Cangguun (eikä vähiten skeittimeiningin takia). Ubud löysi myös paikkansa sydämessä, kuten Bali (melkein) kokonaisuudessaan.

Kunhan alun hämmennyksestä oltiin ensin selvitty. Lue täältä.

Bali jäi kuitenkin kaivelemaan johonkin syvempään hampaankoloon siihen malliin, että sehän oli koettava pian uudestaan.

Pojat skeittaamassa Balilla

Tammikuu 2018

Ja tattadaa – Bali kutsui uudelleen myös tammikuussa 2018! Ja niin kuin vähän uumoiltiinkin, se oli rakkautta toisella silmäyksellä.

Edellisellä kerralla lievän hämmennyksen aiheuttanut Bali otti vastaan tutun kosteana ja lämpöisenä, aivan kuin olisi kotiinsa tullut. Balin värikkyys, iloiset ihmiset, eläväinen äänekkyys ja kaaokselta vaikuttava kummallinen järjestys tuntui mahdottoman hyvältä. Jopa rasvainen nasi goreng kylmään Bintangiin yhdistettynä maistui vuoden jälkeen taivaalliselta.

Balia oli ollut ikävä.

OMFG, miten mä kaipaan Baliakin! Vaikka kokonaisuutena pidänkin Samuin rantoja Balin rantoja kauniimpina, on Balissa samaa trooppisen mystistä imua kuin Samuillakin. Se ei suostu jättämään rauhaan, ja koska meidän sielut ei ole vieläkään löytäneet tietään Kemiöön, veikkaan niitten seilaavan jossain kohtaa välillä Samui-Bali.

lovely, lovely Bali

Tammikuu 2019

Tammikuussa 2019 tehtiin Samuilla suuria ja vähän riipaiseviakin päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Oli koittanut aika luopua omista unelmista hetkeksi, ja palauttaa juniori tropiikista sinne minne hän halusi – Suomeen.

Vuoden alussa meillä ei ollut paikkaa mihin Suomessa tulla, ei pankkilainaa mummonmökkiä varten, eikä edes kiikarissa yhtään sopivaa tölliä. Tieto siitä, että huhtikuussa tullaan Suomeen kolmen viidakkokoiran kanssa (ehkä jopa kodittomiksi) pyöritti perhosia vatsassa ja hermoromahdus liippasi paikoitellen ihan hemmetin läheltä.

Silloin tammikuussa ei todellakaan pystynyt uskomaan, että huhtikuun 12 päivä Tomppa ja koirat lämmitti kylmillään ollutta omaa pirttiä keskellä Kemiönsaaren peltomaisemia.

Näitä rantoja on Kemiöstä käsin nyt kovasti ikävöity

Tammikuu 2020

Tervetuloa maaginen 2020 – tästähän on alkava kultainen vuosikymmen, eikö vain?

Suomen talvi on ottanut meidät vastaan lämpöisempänä kuin olisi ikinä edes uskallettu toivoa. Nyt melkein tammikuun puolessa välissä tuntuu kovin keväiseltä vihertäviä peltoja ja sireenien silmuja katsellessa.

Me yritetään kovasti ottaa itsestämme niskaperse-otetta, jotta saataisiin edes jostain kohtaa aloitettua edessä kuumottavaa remonttia. Ihan vaan siksi, ettei kaikki jäisi sinne keväälle, jolloin olisi tarkoitus siirtyä jo julkisivun puolelle. Tulevaa kilometrin mittaista remppalistaa voi vilkuilla täältä.

Tässä kohtaa vuotta ei kaivata enää lunta, sen verran kepeissä kevättunnelmissa pari Thaimaanrannan maalaria täällä haahuilee. Sormet syyhyää jo marjaomenapensaitten istutuksia suunnitellessa, tulevassa kesäkeittiössä, autoreissussa keväiseen Eurooppaan ja töllin ensimmäisissä kesäjameissa.

Koiratkin kaapivat tassujaan eteisessä myyräjahdin toivossa, ihan kuin aavistaisivat kesän jo kolkuttelevan.

Missähän kohtaa se takatalvi lyö näpeille oikein kipeästi?

Kaikenmaailman piharakennuksia sitä nyt Kemiöstä sitten löytyy

Salsa myyräjahdissa tammikuussa 2020

The post Nojatuolimatkat osa 3 – tammikuut maailman laidoilla appeared first on Nelkytplusblogit.

Pantonen vuoden 2020 väri on klassinen sininen ja ihan tarkasti se on Classic Blue 19-4052. Väri julkistettiin jo 2019 joulukuun alkupuolella New Yorkissa. Koska täällä blogissani kaikki oli enemmän tai vähemmän punaista jätin “sinisen postauksen” vasta nyt tammikuun alkuun. Jouluhullun blogiin ei sininen mahtunut mukaan

Pantonen väri-instituutti on muuten jo vuodesta 2000 valinnut aina vuoden värin,

Manola Blahnik

Valittu väri määrittelee trendejä ja väri näkyy myös markkinoinnissa, muodissa, blogeissa, catwalkeilla ja sisustuksessa. Olen ainakin kerran aiemmin kirjoitellut Greenary sävystä, joka vuonna 2017 oli vuoden väri. Usein myös sisustusaiheisten postausten yhteydessä olen viitannut näihin mystisiin Pantonen väreihin.

Viime vuoden väri oli elävä koralli / Living coral (Pantone 16-1546), jota näkyi mm. Tukholman huonekalumessuilla vuosi sitten todella paljon. Tikkurila oli silloin nimennyt omaksi vuoden värikseen Flamingo K319. Jännä juttu, että tänä vuonna Tikkula on valinnut vuoden värikseen H300 Lemonade, joka poikkeaa täysin Pantonen linjasta. Toisaalta muotimaailmassa keltaista näkyy myös tulevassa SS 2020 vaatetuksessa ja asusteissa.

Excellence magazine

Jodhpur, Rajasthan Intia

Aika hassu yhteensattuma on se, että minä kirjoittelin tänne blogiin jo marraskuun 2019 loppupuolella Manola Blahnikin kengistä. Silloin iskin SS 2020 kenkiä netistä selatessani silmäni juuri “sinisyyteen”, jota Manoloissa näkyi jo. Olin jo aiemmin itse miettinyt alkaako minulla taas “sininen kausi” kun omaan sisustukseen oli ilmestynyt uudelleen sinistä mm. Fanni K:n matto.

Sininen on värinä klassinen ja varmasti lähes jokaisen suomalaisen vaatekaapista löytyy jotain sinistä. Klassinen sininen on rauhoittava väri. Sininen värinä herättää myös luottamusta. Business pukeutumisessa sininen ja musta ovat molemmat turvallisia värejä, jotka tekevät asusta asiallisen ja henkilöstä myös uskottavan.

Ryan Roche SS 2020

Sininen väri on myös sekä taivaan että veden väri. Värinä sininen mielletään myös viileäksi ja usein makuuhuoneen sävyistä löytyy sinistä. Sininen ja sen sävyt kodinsisustuksessa kertovat minusta myös siitä, että kodin ilmapiiri seesteinen ja romanttinenkin. Laivasto, univormut ja sininen kuuluvat myös yhteen. Sininen on myös virkavallan ja poliisien asujen väri.

Värissä on myös kuninkaallisuutta ja se onkin klassisista heraldisista väreistä, joita käytetään vaakunoissa. Siniverisyydellä on aikoinaan tarkoitettu juuri aatelisia, Käsite on syntynyt siitä, että yläluokan vaalean ihon läpi kuulsivat verisuonet, kun taas päivettyneiden peltotyöläisen suonia ei nähnyt. Alun perin ilmaus onkin peräisin espanjankielestä “sangre azul”.

Portugali, kaakeliseinä

Meillä Suomessa on muuten yksi sinisen sävy, joka on rekisteröity väritavaramerkiksi. Legendaarinen “Fazerin sininen” hyväksyttiin 30.4.2001 ensimmäiseksi väritavaramerkiksi. Edellä mainittu tarkoittaa sitä etteivät muut suklaantuottajat saa käyttää tätä samaa värisävyä omissa pakkauksissaan Suomessa. Käärepaperin sininen on kyllä todella legendaarinen sävy. Se on minusta hyvin suomalainen ja värin tunnistaa vierailla lentokentillä tax free myymälöissä jo kaukaa.

Aigner SS 2020

Otan tämän vuoden värin mielelläni vastaan ja luulen, että tämä vain vahvistaa “sinisen kauteni” jatkumista. Portugalin matkoillani olen vuosia sitten nähnyt niin kauniita sinisiä kaakeliseiniä, että melkein kyyneleet nousivat silmiin. Niiden innoittamana omassa kylpyhuoneessani on sininen mosaiikkilattia. Intiaan en varmaan koskaan uskalla matkustaa katsomaan Jodhpurin sinistä kaupunkia Rajasthaniassa mutta Santorinin sinisyyden haluan joskus nähdä.

Balenciaga SS 2020

Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella on vuoden väristä?

Onko sininen suosikkisi vai inhokkisi? Onko omassa sisustuksessasi jotain sinistä?

Sun mei

The post Klassinen sininen on Pantonen vuoden 2020 väri appeared first on Nelkytplusblogit.

Yhteistyössä: Huiskula Oy

Esikoisemme muutti syksyllä omaan kotiin.

Uuteen kotiin hän ei halunnut mitään, mistä ei pitänyt.

Kysyin varovasti, että olisiko huonekasvit sellaisia asioita,

joita hän kotiinsa kelpuutti.

Ja ilokseni kasvit olivat erittäin tervetulleita.

Esikoisen kodissa on mahtavan suuret ikkunat ja

niiden edessä yhtä pitkät ikkunalaudat.

Eli olosuhteet olivat kuin luodut huonekasveille.

Istuttelin hänelle lahjaksi helppohoitoisia huonekasveja tyylikäisiin mustiin altakasteluruukkuihin.

Osa kasveista löysi kodin kevyistä muoviruukuista, jotka sujautin suojaruukkujen sisään.

Näin kasvien kastelu helpottuu entisestään,

eikä haittaa vaikka kastelu joskus hieman unohtuisikin.

Uusi, hyvä viherkasveille tarkoittu kasvualusta auttaa osaltaan myös

kasvien kotiutumisessa sekä kasvussa.

Kasveiksi valitsin viherkasveja, jotka ovat tyylikkäitä ja

vihreyttävät nopeasti kodin.

kultaköynnös

Epipremnum pinnatum

Kultaköynnös

alkaa kasvamaan nopeasti pituutta ja

sitä voi ohjailla joko alaspäin,

tukea vasten ylöspäin tai

kiinnittää seiniä pitkin kiemurtelemaan,

niin kuin ennen oli tapana.

Kultaköynnöksen hoito:

– Viihtyy parhaiten hajavalossa.

Liian aurinkoisessa paikassa

sen lehdet muuttuvat vaaleiksi

hieman kalvakan oloisiksi.

– Sietää hetkellisesti jopa kuivuutta,

ja tykkääkin mullan kuivahtamisesta kasteluiden välissä.

– Lannoitusta se kaipaa noin kerran kuussa (maaliskuusta-marraskuuhun).

Kultaköynnös puhdistaa myös hyvin ilmaa.

Nasan tutkimuksen mukaan sen kemikaalisten kaasujen poistoarvo on 5 (asteikolla 1-8,5).

palmuvehka

Zamioculcas zamiifolia

Palmuvehka

on veistoksellinen, pystykasvuinen viherkasvi,

joka viihtyy todella vaatimattomissa oloissakin.

Palmuvehkan hoito-ohje:

– Kasvaa hyvin aurigossa ja varjossa

sekä kaikkialla siltä väliltä.

– Kastellaan säännöllisesti, mutta multa kannattaa kuivahtaa kastelujen välillä.

Sietää paremmin kuivuutta kuin märkyyttä.

– Lannoitus vähätyppisellä lannoitteella kerran kuussa keväästä syksyyn.

Talvella palmuvehka ei tarvitse lannoitusta.

– Istutetaan uuteen ruukkuun joka toinen tai kolmas vuosi keväällä.

anopinkieli

Sansevieria trifasciata

Anopinkieli

on kestävä ja graafinen viherkasvi,

joka sopii niin yksittäiseksi katseenvangitsijaksi tai

upeaksi ryhmäksi moderniin kotiin.

Anopinkielen hoito-ohje:

– Viihtyy hajavalossa, mutta kellastuu suorassa auringonvalossa.

– Kastele aluslautasen kautta tai altakastelusäiliöön varovasti.

Anna mullan kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä.

Talvella kasteluväliä voi harventaa reippaasti.

Anopinkieli kuolee helpommin märkyyteen

kuin kuivuuteen.

– Lannoita vähätyppisellä lannoitteella keväästä syksyyn.

Talvella anopinkieli ei tarvitse lannoitusta.

Klusia

Clusia

Klusia

on mahtava viherkasvi,

josta kasvaa mahtavan suuri kodin vihreyttäjä.

Klusian hoito-ohje:

– Viihtyy parhaiten hajavalossa, eteläikkunakin käy,

jos aurinko ei pääse polttamaan lehtiä.

– Kastellaan kerran viikossa,

mutta multa kannattaa antaa kuivahtaa kastelujen välillä.

– Klusia tykkää suihkuttelusta.

– Lannoitetaan kerran kuussa keväästä syksyyn. Talvella lannoitusta ei tarvita.

jukkapalmu / kiiltojukka

Yucca elephantipes

Jukkapalmu

on kestävä ja pitkäikäinen viherkasvi,

josta kasvaa halutessa puumainen ja suuri.
Jukkapalmuja löytyy eri lajikkeita,
joko kokonaan vihreälehtisiä tai raidallisia.

Jukkapalmun hoito-ohje:

– Viihtyy suorassa auringonvalossa tai hajavalossa.

– Kastellaan säännöllisesti, mutta multa annetaan kuivaa kastelujen välissä.

Talvella kastelua voi harventaa.

– Lannoitetaan joka toinen viikko keväästä syksyyn.

– Jos kasvi kasvaa haluttua suuremmaksi,

rungon voi leikata lyhyemmäksi aikaisin keväällä.

– Viihtyy talvisin viileämmässä paikassa.

pullojukka

Nolina recurvata

Pullojukka

on kuin pieni bonsaipuu,

joka graafisuutensa ansiosta sopii yksitäiseksi katseenvangitsijaksi

ikkunalaudalle tai lipaston päälle.

Pullojukan hoito-ohje:

– Pullojukka viihtyy valossa ja puolivarjossa.

– Kastellaan kerralla kunnolla,

mutta multa annetaan kuivahtaa kastelujen välillä.

Pullojukka säilöö vettä myös pulleaan varteensa.

– Lannoitetaan kerran kuukaudessa keväästä syksyyn.

Talvella lannoitusta ei tarvita.

– Jos lehtien kärjet ruskettuvat talvella,

niitä voi siistiä leikkaamalla.

Nämä kuusi huonekasvia ovat takuuvarmoja kodin vihreyttäjiä.

Kaikille näille esitellyille kasveille yhteistä on,

että ne selviävät helposti jopa hieman unhohtelevan kastelijan hoivissa.

Tärkeintä on, ettei näitä kaunottaria kastele liikaa.

Talvella vihreän kaipuu on suurimmillaan,

mutta onneksi on olemassa viherkasveja,

jotka vihreyttävät kodin ja antavat toimettomille viherpeukaloille puuhaa.

*Kasvit saatu Huiskula :sta

♥

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös

facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.

The post Helppohoitoisia huonekasveja nuoren kotiin appeared first on Nelkytplusblogit.

Arki on vihdoin alkanut meilläkin ja joulu kerätty takaisin laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Varmasti vielä pitkin kuluvaa kuukautta meiltä löytyy joku jouluinen koriste jostain roikkumasta, vaikka kuinka yritin kerätä kaikki samalla kertaa pois. Ennen joulua tulee aina tipoittain laiteltua noita koristeita ja kun joulun pois keräämisen aika tulee, onkin siinä yllättävän iso työ. Joku koriste jää aina huomaamatta ja koristelaatikot saa ottaa varaston hyllyltä moneen kertaan alas ennekuin koko setti on jälleen takaisin laatikoissa.

Olen ollut tämän viikonlopun vapaalla ja nauttinut siitä kiireettömästi kotoillen. Eilen kun leipä oli aika vähissä enkä jaksanut laittautua ja lähteä kauppaa, päätin leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen vasta ihan hiljattain opetellut tuon kuivahiivan käytön. Sämpylöissä sain sen ainakin hyvin toimimaan, kun maltoin lämmittää taikinan nesteen sopivan lämpöiseksi. Ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Itse sämpylätaikina oli sitten ihan perustaikina. Kohotin taikinan kahteen kertaan eli ensin puoli tuntia itse taikinaa ja sitten sämpylöitä noin vartin verran. Näin sämpylöistä tuli ihanan kuohkeita ja pehmeitä.

Koska vatsassa jo hiukan kurni eikä kotona ollut mitään valmista ruokaa, päätin tehdä sämpylöiden kaveriksi vielä kasvissosekeittoa. Sosekeitot ovat helppoja ja nopeita tehdä ja mikä parasta niissä voi käyttää juuri niitä juureksia, mitä kaapista sattuu löytymään. Meidän kaapista löytyi porkkanaa, perunaa ja purjoa. Yleensä laitan keittoon kasvisliemikuution, koska en ole erityisen hyvä mausteiden käyttäjä. Nyt kasviliemikuutioita ei ollut, joten sujautin suolan lisäksi kattillaan yhden laakerinlehden kiehumaan juuresten kanssa. Poistin sen sitten ennen soseutusta. Sosoutuksen tein sauvasekoittimella ja siinä vaiheessa lisäsin joukkoon vielä ruokakermaa, jotta sain keitosta sopivan paksuista. Lopuksi pyöräytin vielä muutaman kerran pippuria myllystä joukkoon ja kasvissosekeitto oli valmista. Keiton valmistuessa sämpylät olivat vielä lämpimiä, joten voitte uskoa, että olihan tuo hyvää.

Joulun jälkeen normaalia arki tuntuu jotenkin tosi hyvältä. Arkisia askareita on mukava tehdä eivätkä ne ahdista lainkaan, kunhan saan touhuta niitä ilman suurempaa kiirettä. Kiireettömyydestä on iän myötä tullut itselle tosi tärkeä asia. En tykkää yhtää kiireestä. Tulen siitä vain huonolle tuulelle. Arkisten askareiden tekeminen ilman kiirettä on hyvää vastapainoa melko hektiselle työlleni. Päivätkin ovat selkeästi pidentyneet ja lisääntynyt valon määräkin jo piristää mieltä. Niin viikolla kuin nyt viikonloppunakin olen rentoutunut neuloen. Tämä ei varmasti enää yllätä ketään, mutta kun tuo neulominen vaan on niin mukavaa ja siitä tulee niin hyvä olo. Eilen työn alla oli esikoisen JonttuPipo. Tytär pyysi tekemään sellaisen nähtyään tuon joulun välipäivinä neulomani JonttuPipon, joka päätyi pienen kokonsa vuoksi kuopukselle. Väritoiveena oli samat värit kuin hänelle joululahjaksi neulomissani Jonskeissa eli villasukissa.

Miten sinun arkesi on alkanut? Tuntuuko vapauttavalta, kun joulu on ohi? Onko pidentyneet päivät piristäneet sinua vai ahdistaako musta tammikuu?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥

The post Arki on palannut appeared first on Nelkytplusblogit.

Menneen viikon ehdoton kohokohta oli valo, aurinko, kirkkaat päivät. No, ei niitä liiaksi ollut, mutta sen verran kuitenkin, että oli ilo lähteä lenkille heti aamusta. Lähden muutenkin, mutta nouseva aurinko tekee lähtemisestä aina erityisen. Kuntosali ja yin-joogakin alkoivat joululoman jälkeen ja yritän ottaa tavakseni kävellä niihin, niin saan alkulämmittelyn jo siinä. Syksy livahti usvassa ja nyt tunnen lihaksissani syksyn liikunnan puuttumisen – ei meinaa päästä tulista ylös.

Tuo kuvan avantouintikoppikin muistuttelee olemassaolostaan lenkin varrella.

Espoon Rantaraitti, Kivenlahti

Vaikkei tämä varsinainen uutinen ole, niin Tapiolaan, missä käyn usein äitini luona, on avattu ihana uusi kukkakauppa. He ovat oivaltaneet, mikä merkitys on visuaalisuudella. Kauniilla ja harkitulla väriyhdistelmällä. Ei tarvitse tarjota kaikille kaikkia. Siellä ei nimittäin ole keltaisia tai punaisia kukkia ollenkaan. Valkoista, vaaleanpunaisen sävyjä, persikkaa ja vähän sinistä koko ihanuus. Niin superkaunista! Ostin viikon aikana kaksi isoa kimppua – toisen kotiin ja toisen tyttärelle. En edes muista koska olisin ennen ostanut (noin kalliita) valmiita kimppuja ihan noin vain, ilman erityistä syytä. Näinhän se menee. Kun esillepano on vastustamaton, kauppaa syntyy.

Little Bouquet Factory

/ PR-tilaisuus /

Blinikausi on nyt virallisesti avattu! Kappeli on Helsingin ensimmäisiä bliniravintoloita, sillä siellä alettiin nauttimaan tuhteja blinejä jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, suomalaisen taiteen kulta-aikaan. Runoilijat, muusikot sekä kuuluisat kuvataitelijat kokoontuivat talvi-iltoina Kappelissa, ehkä nauttimassa blinejäkin. Blinien lomassa ateneumin intendentti kertoi meille kiinnostavia tarinoita noista ajoista, ja miten Albert Edelfelt, Oscar Kleineh, Hjalmar Munsterhjelm ja monet muut istuivat tuttavineen omassa, tutussa pöydässään. Kanta-asiakkaiden töitä ilmaantui luontevasti seinillekin, sillä ravintolan omistajalla oli tapana tarjota sunnuntaiaamiainen taiteilijaystävilleen josta he jättivät taidetta kiitokseksi. Kappelin keittiössä on edelleen Edelfeltin suoraan pilariin maalaama teos Pyhä Gambrinus, oluenpanijoiden ja -juojien suojeluspyhimys.

Blinipaletti (L) sisältää muhkean ja rapean blinin herkullisilla lisäkkeillä: siianmätiä, smetanaa, punasipulia, poromoussea, kylmäsavulohitartarta, katkarapuskagenia, metsäsienisalaattia sekä suolakurkkua. Annoksen hinta on S-Etukortilla 29,90 (norm. 33,90). Bliniviikkoja vietetään 8.1.-29.3. useissa ravintoloissa. Lisätietoa täältä: https://www.raflaamo.fi/fi/blinit

Pöytäseurana ihastuttavat blogikamut: Sanja Sokerivaltakunnasta ja Tuula Tuula’s lifestä

Mulla on edelleen käytössä reseptimappi. Siis oikein vanha kunnon mappi, mihin olen säilönyt muovitaskuihin lehdestä repimiäni reseptejä. Niitä on tallessa myös puhelimessa, mutta tämä mappi on jotenkin niin nostalginen ja sieltä löytyy edelleen uutta kokeiltavaa. Tuunaan reseptejä paljon tähän päivään sopiviksi vaihtamalla mausteita tai jonkin raaka-aineen.
Uusin löytö mausterintamalla on Kikkomanin Ponzu (pr-näyte), sitruunalla maustettu soijakastike. Sain sen eilen ja innostuin siitä sekä sen mausta niin, että kokeilin sitä heti saman tien kasvisten maustamiseen. Paahdoin paistinpannulla parsaa ja pitkiä papuja (höyrytin nämä ensin), kukkakaalia, fenkolia ja suippopaprikaa. Kun ne olivat al dente-kypsiä, lorautin Ponzua niiden päälle. Niin yksinkertaista ja superihyvän makuista. Näin tulee lisättyä entisestään kasvisten syöntiä – aasialaishenkisen aromin siivittämänä. Vahva suositus!

Tämäkin lime-kevätsipuli-seesaminsiemenlohi löytyi arkistosta

Niinhän se on – ruoka on aina mielessä. Onko siellä?

Maarit

The post Hetkiä viikolta – valoa, blinejä ja taidetta appeared first on Nelkytplusblogit.

Vuosi 2020 on alkanut monessakin mielessä rauhallisesti. Tähän mennessä olen lukenut kirjoja loppuun 5, niistä kolme on ollut dekkareita, eikä yksikään dekkareista ylenmäärin jännittävä. Mielenkiintoisia toki ja hyvää luettavaa, kukin omalla tavallaan perinteisiä, vaikka ensimmäisen ja viimeisen julkaisun välillä on vajaa vuosisata ja kirjailijoiden kotipaikoissa mennään maailman ympäri.

Louise Penny : Kuolema kiitospäivänä
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirjan lukijana : Kalle Chydenius

Louise Penny on kanadalainen dekkarikirjailija, jonka 2000-luvulla kirjoitettuja teoksia on palkittu moneen kertaan. Dekkarit sijoittuvat useimmiten kanadalaisiin pikkukyliin Quebecissa ja niissä kuvataan varsinaisen rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi myös paikallista elämänmenoa. Kielikysymys ranskan ja englannin välillä nousee esille vahvana vaikuttajana ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kuolema kiitospäivänä on Armand Gamache-sarjan ensimmäinen osa.

Three Pines on pieni idyllinen kylä, jonka metsäpolulta löytyy paikallinen iäkäs nainen surmattuna nuolella. Armand Gamache saapuu tiiminsä kanssa selvittämään murhaa. Perinteisten johtolankojen ja analyysin lisäksi Gamache uskoo murhan selvittelyn vaativan myös jatkuvaa keskustelua siihen liittyvien ihmisten kanssa.

Kirjan vahvinta ja parhainta antia ovatkin kylän asukkaiden persoonalliset hahmot. Louise Penny kuljettaa tarinaa taitavasti menneiden tapahtumien ja nykyjännitteiden välillä. Miten tapaukseen liittyvät kylän tunnettua homopariskuntaa pilkanneet nuoret ? Onko kuolleen naisen taideteoksella jotain tekemistä murhan kanssa ? Miten vuosia sitten tapahtuneet vääryydet kytkeytyvät tämän päivän tunteisiin ?

Gamachen tiimin uusin jäsen aiheuttaa hänelle huolia, eikä tunnu sopeutuvan tutkimuksen vaatimuksiin, mikä aiheuttaa rikoskomisario Gamachelle ylimääräistä huolta. Myös muuten poliisin tiimin henkilöhahmot ja toimintatavat tuovat sopivaa vastapainoa kyläläisten tarinoille.

Pidin kirjasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa hidas tahti sai kuuntelun jumittumaan, tai tarkemmin ajatellen kyse ei ehkä sittenkään ollut varsinaisesti tahdista. Penny kuljettaa kohtauksia eteenpäin antaen tilaa niihin osallistuvien henkilöhahmojen tunteille ja reaktioille. Se on välillä tuskallista, kun kyse on esimerkiksi huolestuneista vanhemmista.

Kaikkiaan Kuolema kiitospäivänä on vahvasti perinteinen, enemmän psykologiseen jännitteeseen kuin toimintaan perustuva dekkari. En arvannut syyllistä, vaikka jonkinlaisia aavistuksia asioiden toisiinsa liittymisestä minulla olikin.

Lukijana Kalle Chydenius oli tyylilajiin sopivan rauhallinen ja häntä oli miellyttävä kuunnella.

Toinen osa on jo ilmestynyt. Kylmän kosketus on ehdottomasti myös minun lukulistallani.

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead
Oma ostos Audiblesta
äänikirjan lukijana : Philip Franks

Ngaio Marsh on näiden kolmen kirjan kirjoittajista kaukaisin sekä ajallisesti että maantieteellisesti. A Man Lay Dead ilmestyi jo 1930-luvun alussa, Uudessa Seelannissa. Agatha Christien ja Dorothy L. Sayersin aikalaisena Marsh edustaa samaa miltei karikatyyrisiin henkilöhahmoihin ja karismaattisiin etsiviin perustuvaa dekkarigenreä. A Man Lay Dead esittelee Roderick Alleynin, Scotland Yardin taitavan etsivän.

Maalaiskartanossa vietetään kutsuja, joiden ohjelmassa ollut murhaleikki saa makaaberin käänteen yhden vieraista löytyessä oikeasti murhattuna. Roderick Alleyn saapuu paikalle selvittämään tapahtumia. Tarinasta löytyy niin venäläiseen salaseuraan liittyvä tikari, vakoojia kuin tietysti kolmiodraamaa ja rakkaussuhteita, kaikki elementit sopivasti sekoitettuina niin, ettei murhaaja ole kovinkaan ilmeinen. Loppuratkaisu ja murhatapakaan eivät jää mielikuvituksellisuudessa yhtään jälkeen nykydekkarien toimintakiemuroista.

Tapahtumat sijoittuvat Lontoon lähelle, mikä oli kai tuohon aikaan kovin yleistä englanninkielisessä kirjallisuudessa. Jostain syystä murhatarinat ilmeisesti tuntuivat sopivan paremmin Lontoolaiseen elämäntapaan kuin esimerkiksi Uuteen Seelantiin. Miksiköhän ?

Joka tapauksessa, minä rakastan tällaisia perinteisiä, rauhallisia, “whodunnit”-dekkareita. Tutustuin alunperin Ngaio Marshiin naapurista löytyneen dekkariaarteen myötä, mutta varmasti näitä ilmaantuu lisää myös äänikirjojan kuuntelulistalle.

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
Oma ostos Elisa Kirjasta

Vaikka Terttu Autereen romaaneissa eletään 1930-luvun Suomessa, on romaanit kirjoitettu ja julkaistu 2010-luvun puolella. Minulle tämä oli ensimäisen kirjan (Kuka murhasikaan rouva Holmin) kohdalla melkein yllätys, sillä vanhahtava tyyli pitää hyvin.

Tyyli pitää myös lääninetsivä Juhani Kuikan toisessa tapauksessa. Tosin Kuikka ei ole ehkä kuitenkaan se todellinen päähenkilö, vaan hänen silmiään kovasti miellyttävä Onerva, jonka kanssa polut risteytyvät uudelleen täysihoitola Eedenissä tapahtuneen murhatapauksen yhteydessä. Täysihoitolassa vierailulla ollut kirjailija surmataan huoneeseensa ja tapahtumien selvittely vaatii tarkkaa etsiväntyötä, sekä tietysti vähän apua myös kesätyönään Eedenissä keittiöapulaisena toimivan Onervan apua.

Kuolema Eedenissä ei ole millään tavalla pelottava kirja, eikä edes kovin jännittävä. Se on kuitenkin herttaisen viehättävä tapahtumaympäristöltään sekä aikakauden kuvaukseltaan. Kaikki on jotenkin niin kovin viatonta, mikä on virkistävää ja rentouttavaa kaikkien karmeiden sarjamurhaajajuonien keskellä. Kuolema Eedenissä on erittäin sopiva lomakirjaksi ja mielenkiinnolla tulen seuraamaan Juhani Kuikan ja Onerva Ojalan tarinan jatkoa.

The post Rauhallista dekkarivuotta appeared first on Nelkytplusblogit.

Neulehuivi Palava aurinko, kuvattiin eilisessä, harvinaisen pirteässä ja kirkkaassa säässä. Päivä antoi jo uskoa siihen, että näistä sateista on päästy, mutta sepä olikin harhaa. Illalla kun puski päälle sellainen tuuli ja sade, että katto meinasi lähteä irti. Onneksi olimme kuitenkin nopeita ja saimme kauniin Tätitorninvuoren lammella, torso kaverina, kuvattua Palava aurinko huivin. Torso on muuten Marjo Lahtisen taideteos. Enpä ollut tästä lammesta kuullutkaan ja sattumalta siihen löysimme, kun autoa yritimme saada parkkiin. Kaunis lampi jäätyneenä, näytti ihan satutarinoiden näyttämöltä, missä kaunis prinsessa on lumottuna tuossa kivisessä torsossa. Lampi näytti niin houkuttelevalta, että saksalaisnuorukaiset ohi kulkiessaan, innostuivat testaamaan jään kestoa. Minussa heräsi heti äiti-vietti ja kehotin poikia unohtamaan ideansa. Tottelevaisesti nuoret miehet minua kuuntelivat ja naureskellen jatkoivat matkaa. Itse huivi on neulottu joululomalla ja kun ensi kerran koskin tuohon Tibet YAK merino lankaan, olin myyty, Siinä on jakkihärän villaa 24%, merinovillaa 55% ja polyamidia 21%. Jakkihärän villa on tasalaatuista ja ohutta, mutta myös jonkin verran huopuvaa. Lanka on unelma juuri huivissa, koska kaikki karhea kutittaa minua. Kevyttä ja superpehmoisaa lankaa oli ilo neuloa ja se vaikuttaa todella lämpimältä. NEULEHUVI PALAVA AURINKO OHJEINEEN Yak lankaa meni 4 kerää, 25 g/kerä. Metrejä langassa on 190 ja puikkosuositus tälle on 4,5. Minulla oli tässä puikkona 4, sillä halusin tästä tiiviin, jotta se lämmittäisi kunnolla, eikä olisi turhan harva. Leveyttä huivilla on 33 cm. Luo 71 s ja neulo ensimmäinen krs oikein ja tästä tulee huivin nurja puoli. Neulo seuraavasti: *5 s nurin ja yksi oikein* ja jatka näin krs loppuun. Nurjalla neulo nurjat nurin ja oikeat oikein. Neulo näin vielä kerran oikea puoli ja nurja puoli. Kuvio: Neulo nurjat aina nurin, mutta joka toiseen oikeaan silmukkaan neulo kiertäen 1o,1n,1o,1n,1o ja jatka kerros loppuun näitä pampuloita tehden. Jatka nyt näillä silmukoilla seuraavat 5 kerrosta ja sitten kuudennella neulo kaikki 5 s yhteen oikein, pujottamalla puikko silmukoiden taakse ja keräämällä silmukat näin yhdeksi. Jatka näin jokaisen pampulan kohdalla. Samalla kun kavennat, niin neulo nyt niihin oikeisiin silmukoihin, joissa pampulaa ei vielä ole, uusi pampula. Eli joka toinen on pampula ja nämä vuorottelevat. Neulo näin huivi sopivan pituiseksi ja päättele silmukat, kun viimeiset pampulat on tehty ja nurja kerros vielä neulottu. Rakastan tätä väriä ja siksi Palava aurinko oli juuri passeli nimi huville. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että aavistuksen valokuvassa väri kirkastuu, oikeasti sen on ruskehtavampi. Nyt on juuri oikea aika aloittaa neulomaan huivia, sillä kyllä se kylmä sieltä vielä tulee.

The post NEULEHUIVI PALAVA AURINKO appeared first on Kristallikimara.

The post NEULEHUIVI PALAVA AURINKO appeared first on Nelkytplusblogit.

– se kun maistaa taas makuja, päätä ei jomota jatkuvasti, kuume on hiipumassa. Viikon sairastaminen saa herkän ihmisen latistumaan yllättävän kokonaisvaltaisesti. Kun on fyysisesti kurja olo, se heijastuu hyvin helposti myös henkiseen hyvinvointiin (ja vice versa). Tänään mulla oli voimia ottaa luksusmuija-asennetta kirjallisuutta esiin. Merri Vikin Lotta kirjan ja mm Rhonda Byrnen kirjan Salaisuus. Rhondan mukaan sitä saa mitä tilaa. Asiat ovat sitä, mitä niiden uskoo olevan. Niin kauan kuin uskot olevasi huonotuulinen olet sitä. Niin kauan kuin uskot olevasi aina kipeänä, huonotuurinen tai huonosti kohdeltu… Olet sitä. Usko siis mieluummin olevasi kaikkea, mitä haluat olla. Ole kaikkea, mitä voit olla. Korkein ja upein ja ehdottoman mahtavin käsitys, minkä voit luoda itsestäsi; ole sitä! Tätä harjoittelen vuosi toisensa jälkeen……

Hei mä osaan hymyillä !!

– Teräsleidit-elokuva, jonka kävin katsomassa. Olen ollut voimaton ja alakuloinen ja voi, että elokuva ja erityisesti nauru teki hyvää. Tuntui taas, että alan olla elossa- fiilis, joka on ollut kateissa jo tovin. Kyseessä oli räävitön ja hävytön komedia, ja mikä parasta elokuvan pääroolit on kirjoitettu kolmelle kypsälle naiselle. Hurraa-huuto ja ilohyppy legendaarisille (ja suorastaan kansallisaarteille) Leena Uotilalla, Seela Sellalle ja Saara Pakkasvirralle. Vahva suositus, menkää heti katsomaan! 4/5 tähdykkää

– itsestä tykkääminen, koska en ole ollut viime aikoina itseni paras kaveri. Tässä maailmassa ei ole ketään täysin samoilla geeneillä, taidoilla ja lahjoilla varustettua tyyppiä kuin minä – juuri siksi sitä pitää juhlia kuin kunnon megabileitä konsanaan. Tähän liittyy kiinteästi myös itsestä HUOLTA pitäminen ja kropan kuunteleminen, jota en näköjään vieläkään hanskaa, vaikka vuosia olen asiaa harjoitellut. Noh, babysteps, elämä on opettelua!

– Maija Vilkkumaan “Hei sisko” Teräsleidit-elokuvasta. Helvetin briljantti ja jatkuvassa kuuntelussa!

“Muistatko vielä ne ajat
Me oltiin vailla huolia ja nuoria
Sanoisinko lapsia
Mä toivon että mua muistat
Mutta vain sellaisena kuin olin silloin
En enää, älä muista pahalla

Hei sisko lähde mun mukaan
voidaan kiertää koko maailma
ja muistella niitä aikoja
sadepilvetkin meille nauroivat
Ota huolesi mukaan
mä voin kantaa ne sinun puolesta
ja jättää ne kauas jonnekin
minne tarvitse ei palata.”

Luksusmuija-asennetta kaikille ja lempeitä uudenvuoden (sade)tuulia

The post ” Elämä alkaa, kun ei kysy enää lupaa “ appeared first on Nelkytplusblogit.

*PR-tilaisuus

Uusi, iloinen 20-luku! Ja blinisesonki on alkanut. Ravintola Kappelin bliniperinteet alkavat jo tsaarinajoilta 150 vuotta sitten. Olin mielissäni, kun sain kutsun blinikauden avajaisiin perinteiseen blinijuhlaan.

Blinejä ja taidetta Kappelissa

Minua historian ystävänä kiehtoo, että Kappelissa blinipannut ovat sihisseet jo 152 vuotta. Venäläisen ylimystön mukanaan tuoma blinien nauttiminen ajoittuu samaan aikaan kuin suomalaisen taiteen kulta-aika.

Talvi-iltoina taiteilijat Albert Edelfelt, Oscar Kleineh, Hjalmar Munsterhjelm ja monet muut kokoontuivat Kappelin seinien sisälle, aina omaan pöytäänsä. Hekin ehkä nauttivat Kappelin blineistä aikanaan. Kiitokseksi taiteilijat alkoivat maalata teoksia ravintolalle ja sen seinille.

Aikoinaan Albert Edelfeltin ja Hjalmar Munsterhjelmin teokset ovat olleet salissa kannatinpilaarin maalattuna, mutta kun salista tuli keittiö, niin maalaukset jäivät keittiöön, koska pilaria ei voitu purkaa. Mekin pääsimme keittiöön tauluja ihailemaan. Hienot maalaukset ovat suojalasin alla, joten kuvat peilaavat, mutta pakkohan nuo on nyt laittaa näytille.

Vasemmalla on Albert Edelfeltin maalaama oluenkeksijänä tunnettu Pyhä Gambrinus. Hänellekin varmasti blinit olisivat maistuneet oluen kanssa. Ja oikealla on Oskar Kleinehin Rouenin katu.

Alkuruuaksi nautimme kuohkeaa hummeri-jokirapukeittoa. Se oli maittavaa. Huomaatteko tuon sivellinpurnukan, kerron siitä kattauksen yhteydessä.

Pöytäseurueellamme oli mukavaa. Kuvassa Krista ( Kristallinhohtoa ) ja Maarit ( Sopusointuja )

Sanja ( Sokerivaltakunta) oli saapunut Mikkelistä saakka Kappelin blinejä maistelemaan. Herkullisen syömisen lomassa oli kiva kuulla kuulumisia.

Ja sitten pöytään tuotiin blinit. Yleensä ne tulevat blinipannuissa, mutta pöydässämme oli sen verran ahdasta, että blinejä nautittiin lautasilta. Blinipaletissa on: siianmätiä, punasipulia, smetanaa, poromoussea, katkarapuskagenia, suolakurkkua sekä metsäsienisalaattia. Niin herkullista ja täyttävää.

Pyhälle Gambrinukselle olisi varmastikin maistunut blinien kanssa ravintolan suositusolut, joka on virolaisen Pohjala Breweryn Uus Maailm IPA -olut. Suurin osa meistä kuitenkin nautti blinien kanssa Wolfberger Riesling Signaturea, Alsacen alueen viiniä. Se on raikas valinta blinin rasvaisuutta tasoittamaan.

Kattaus oli tehty ajatuksella. Jokaisessa pöydässä oli pieni maalausteline ja telineillä joku Helene Schjerfbeckin maalauksista. Ilokseni pääsin pöytään, jossa oli Helenen tuotannosta yksi suosikkini, “Tanssiaiskengät”. Pöydillä oli siveltimiä astioissaan, tottakai.

Kävimme myös Kappelin kellarissa tutustumassa Kappelin taideteoksiin, siellä on hienoja seinämaalauksia. Ja kuulimme suomalaisen taiteen kulta-ajasta sekä Ateneumin kevättalven näyttelyistä. Taiteesta meille kertoi Ateneumin intendentti Anna-Maria von Bonsdorff, joka on myös kuratoinut Helene Schjerfbeckin näyttelyn.

Antoisan ja herkullisen aterian kruunasi jälkiruoka: Pannacotta tummasta suklaasta ja kirsikkaa.

Blinipaletti (L) sisältää muhkean ja rapean blinin herkullisilla lisäkkeillä: siianmätiä, smetanaa, punasipulia, poromoussea, kylmäsavulohitartarta, katkarapuskagenia, metsäsienisalaattia sekä suolakurkkua. annoksen hinta on S-Etukortilla 29,90 (norm. 33,90) Bliniviikkoja vietetään useissa eri ravintoloissa. Täältä lisätietoa: https://www.raflaamo.fi/fi/blinit

Kappelin bliniviikot ovat 8.1.-28.3.2020

Taidetta, ystäviä ja blinejä – siitä on muistorikas ilta tehty! Kiitos hienosta illasta!

Ja niin alkoi kotimatka hymyssä suin ja vatsa täynnä. Lunta ei ollut tammikuun pimeässä illassa,
mutta sitäkin enemmän valoja.

Oletko sinä blinien ystävä?

– Tuula

Tuula’s life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta

The post Blinejä ja taidetta Kappelissa appeared first on Nelkytplusblogit.

Talviretkeilyä Saimaalla ja Kolin kansallismaisemissa, tuntureiden valloituksia ja unohtumattomia lasi-igluöitä Suomen Lapissa, telttaretkiä ja keskikesän yöttömiä öitä Norjan vuorilla, valokuvausta Kuusamossa, patikointia Slovenian kauneimmissa maisemissa ja ikimuistoisia kohtaamisia leijonien, leopardien, norsujen ja kirahvien kanssa Afrikassa. On ollut ihan hullun ihana reissuvuosi! Olen oppinut tekemään matkojen suunnittelusta todellista taidetta. Kun 90-luvulla marssittiin matkatoimistoon ja osoitettiin lehtisestä, […]

The post Vuoden parhaat reissut – plussineen ja miinuksineen appeared first on Nelkytplusblogit.

No niin pakkohan tämä kokoelma kaikessa iloisuudessaan on täälläkin kuvien kera jaettava. Ilahduin taannoin kovasti, että kerrankin keräilytarrameininki, joka aidosti kiinnostaa. Tietääkseni vielä Lidlin ensimmäinen keräilytarrakeräys. Voi kunpa vielä tulisi Disney keräilyaiheita lisää tulevaisuudessa.

Ainoa mikä vähän jäyti, että yhden tarran sait tuhlattuasi Lidliin 20e, kun K-kaupoissa saa yhden tarran aina ostamalla 10:llä eurolla. Toisaalta K-kaupan keräilyissä saa vain alennuksella ostaa tuotteita, kun Lidlistä saa tuotteen ilmaiseksi. Toki nämä mukit eivät ole mitään suomalaista designia, mutta kuitenkin.

Ensimmäisenä tuli tarroilla lunastettua Olaf muki, koska Olaf on niin söpö. Seuraavaksi alla oleva Sven muki, kääks onhan tuo hahmo Sven. Frozen 2 on vielä katsomatta. Sitten vasta Frozen-ja Elsa mukit.

Ystävä kun vielä avitti 9:llä keräilytarralla, niin eipä tullut paineita saada tätä kokoelmaa kerättyä. Muistaakseni 12.1 juurikin on viimeinen keräilypäivä tai niin kauan kuin mukeja riittää. Näitä on pesty jo monet kerrat astianpesukoneessa, eivätkä ole menneet miksikään. Lasitus vaikuttaa laadukkaalta ja toivottavasti jatkuukin näin.

Ehkä parasta vielä oli, että keräilymukeja oli vain 4, mitä jos olisi ollut enemmän. Heh olisin tullut “hulluksi.” Olen aikanaan kerännyt vuosia vintagemagneetteja meidän jääkaapin oveen ja siinä tosiaan oli vuosien homma. Enää ei jaksaisi lähteä noin mittavaan keräilyyn. Tälläinen neljän satsi oli meikäläisen hermoille just passeli, tosin lisää näitä Disney leffojen mukaan tehtyjä muki tarrakeräilyjä toivon toki.

Keräsitkö sinä näitä mukeja tai mikä olisi sellainen tarrakeräys, johon sinäkin lähtisit innoissasi mukaan tai onko edes sellaista? Tai oletko joskus kerännyt jotain kivaa tarroilla? Ilon kautta ensi viikkoon ja joskus iloa tuo tälläiset pienet jutut. Ruokakaupan ruuhkassa, toppatakki hiostuttaa, väsyttää ja ostoskärryissä ne iänikuiset samat ostokset, silmät eivät näe edes muuta. Johan silmät tuikkii, kun kärryyn ilmaiseksi sujahtaa ostosten mukana luonnollisella tavalla kerätty kylkiäinen.

The post Kokoelma kerätty! appeared first on Nelkytplusblogit.

Tämän vuoden blinikausi on startattu pressitilaisuuden merkeissä ravintola Kappelissa. Monessa ravintolassa onkin juuri startanneet bliniviikot ja niitä tuleekin usein maisteltua juurikin näin vuoden vaihteen jälkeen.

Blinien syönnin perinne juontaa juurensa suomalaisen taiteen kulta-aikaan, jolloin bliniperinne rantautui myös Suomeen venäläisten ylimystön mukana. Tilaisuudessa Ateneumin intendentti kertoi meille kiinnostavia tarinoita tuosta ajasta. Ravintola Kappeli olikin yksi Suomen tunnetuinpien taiteilijoiden kohtauspaikka vastapäätä sijainneen Kämpin lisäksi. Kanta-asiakkaita olivat mm. Albert Edelfelt, Oscar Kleineh sekä Hjalmar Munsterhjelm. Kyseisten taiteilijoiden maalaamia töitä löytyy vieläkin Kappelin seinistä, jotka eivät olekaan ihan jokaiselle näytille. Nimittäin nämä maalaukset on maalattu ravintola Kappelin ravintolasalin kannatintolppaan ja kun kyseiseen tilaan muutti Kappelin keittiö, niin maalaukset jäivät keittiön piiloon.

Meidän kolmen ruokalajin blinimenu aloitettiin kuohkealla hummeri-jokirapu keitolla. Tämän jälkeen tarjolla oli blinipaletti, johon kuuluu useita eri lisukkeita kuten mm. sianmätiä, smetanaa, poromoussea, kylmäsavulohitartaria, sienisalaattia ja venäläisittäin suolakurkkua. Halutessaan täytteeksi voi ottaa myös Carelia Caviarin kaviaaria.

Menuuseen kuuluu yksi blini, mutta lisäblinin voi ostaa euron lisämaksulla. Nuo ovat kyllä sen verran tuhteja, että taitaa yleensä ainakin naisipuolisille riittää yksi blini, kun lisukkeita on myös sen verran paljon. Menun kruunasi sitten vielä suklaapannacotta kirsikoiden kera.

Nämä Albert Edelfeltin ja Oscar Kleinehin maalaukset löytyvät nykyään Kappelin keittiön puolelta lasin alta. Maalaukset on maalattu tosiaan suoraan talon kannatuspilareihin, joten niitä ei oikein voi siirtääkään yleisön nähtäville, mutta me onneksi saimme kierroksen katsomaan niitä.

Edelfeltin maalaus on maalattu 1870-luvulla ja esittää Pyhää Gambriniusta, joka on olutpanijoiden ja -juojien suojeluspyhimys, joka nyt seuraa keittiöhenkilökunnan touhuja yhdessä Kappelin kummituksen kanssa. Saimme siitäkin kuulla muutaman mielenkiintoisen tarinan, mutta sen touhuista saamme varmasti kuulla enemmän Kappelin historiasta kertovasta kirjassa, joka on kirjoituksen alla.

Keittiöstä löytyy myös kolmaskin taulu, jonka taiteilija on jäänyt tuntemattomaksi.

Kävimme myös tutustumassa Kappelin ns. kellaritilassa, jossa on näytillä myös alkuperäistä seinälle maalattua taidetta. Nämä on kaivettu esille aika monen maalikerroksen alta. Huomatkaa miten kauniin koristeellinen käsinmaalattu katto sieltä myös löytyy.

Iloinen 40+ bloggaajien joukko. Meillä on kyllä aina niin mukavaa. Kuvassa takanani Sopusointuja blogista Maarit ja sitten takarivissä Beach House Kitchenin Heli, Sokerivaltakunnasta Sanja, Tuula´s lifen Tuula ja Heidi Äiti yrittää -blogista.

Tämä Kappelin kahvilan puoli on myös erittäin viihtyisä ja yksi suosikkikahviloistani. Kesällä tulee myös usein käytyä Kappelin terassilla.

Kappelin bliniviikot kestävät 29.3.2020 asti eli hyvin ehtii vielä näistä herkuista nauttia. Tiesittekö muuten, että näin blinikautena, Kappelissa on ihan oma työntekijä blinien paistamiseen. Menekki on niin suurta, että sitä varten tarvitaan ihan oma paistaja.

Kiitos ravintola Kappeli uudesta elämyksestä ja mahtavasta historia-annoksesta ravintolan ympärillä.

The post Ravintola Kappelin bliniviikot appeared first on Nelkytplusblogit.

Yhtenä iltapäivänä teimme retken Bijolon apinapuistoon. Ostettuamme jo pääsyliput ja pähkinät apinoille meille myytiin vielä opaskin puistoon. Lisää…

The post Linturetkellä Gambiassa appeared first on Meriharakka.net.

The post Linturetkellä Gambiassa appeared first on Nelkytplusblogit.

Vihreä currytahna

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.

Blinejä ja taidetta Kappelissa

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös

facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.