Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all 13159 articles
Browse latest View live

En koskaan ole ollut cool

$
0
0
Otsikko on ehkä vähän väärä johdannainen, sillä perustavanlaatuinen kysymys kannattaa heittää ilmoille, miksi edes olla cool ja mitä tarkoittaa edes käsite cool. En halunnut kuitenkaan otsikkoon viskata, että olen ollut aina vääränlainen tai omanlainen, koska nämä piirteet jotenkin kuulostaa väärältä omaan korvaan.
Sitä paitsi yksi ilta sängyssä ihastelin Aamukahvilla Henriikan instaa ja olin jälleen kerran wow Henriikan kuvia ja wow sitä, että Henriikka kulkee niin omia polkuja ja on oma itsensä. Noh niinhän minäkin olen ollut aina oma itseni ja en teininä polttanut tai ylipäänsä ikinä tupakkaa vaikka suurin osa muista poltti. En laittanut korvisreikiä kuin vasta päälle 30-vuotiaana ja silloinkin vain yhteishengen vuoksi nyt jo aikuisen tyttären kanssa.

Mutta miten joku toinen näyttää niin coolilta, kun toinen kulkee omia polkujaan ja toinen ei. Muistan omasta lapsuudesta sen tunteen, että olin jotenkin nolo. Aina oli vääränlaiset lahkeen leveydet ja vääränlaiset vaatteet päällä. Eihän nyt isovanhemmat voineetkaan olla kärryillä, mitä nuorilla tulee olla päällä milloinkin.
Se tunne kun sain päälleni ekat Mic Macit oli uskomaton, itsetunto pään sisällä kasvoi kohisten, koska minulla oli samanlaiset farkut kuin muilla. Teininä olimmekin jo sitten toinen toistemme klooneja ja silloin oli jokin ihmeellinen laskettelumuoti, eli muotia oli kaiken maailman laskettelubrändien vaatemerkit. Merkkiuskollisuus ja merkit oli tuolloin kova sana. Kuin haarniska, joka suojaa pahalta maailmalta. 

Tästä syystä kenties, kun oma identiteetti alkoi kasvamaan ja sisimmissäni aloin tuntemaan jonkinlaista noloutta siitä, etten kuunnellut nuorena sisintäni, että halusin niin kovin miellyttää muita, kuulua joukkoon ja siksi mukauduin ja olin kavereitteni klooni. Ilman tosin sitä röökinsätkää suussa tai korviksia korvissa, joten pientä sisäistä kapinan liekkiä pidin kuitenkin elossa.
Tästä syystä luovuin aika pitkälle kaikesta merkkiuskollisuudesta ja halusin alkaa pukeutumaan enemmän oman tyylini mukaisesti, joka on aika kesy tosin ja sekin valtavirtaa. Mitä minä tässä nyt edes itselleni uskottelen oikein. 

Ymmärrän todella hyvin, jos ihminen haluaa ostaa itselleen hintavia ja kestäviä hyödykkeitä ja näinhän kannattaakin toimia, laatu kestää pitempään ja ns. “kertakäyttövaatteiden” käyttö luonnon kannaltakaan ei ole järkevää.
Olen silti törmännyt joskus pankkiiriliike aikoinani työkaveriin, joka käänsi aina takkinsa, neuletakkinsa ym. niskaosan niin tuolille, että kaikki näkivät, että hänen takkinsa tai neuleensa on joku kallis merkkibrändi. Tuolloin toki jo ymmärsin, että tälläinen esittelytapa kielii ihmisen omasta epävarmuudesta. Se oli vaivaannuttavaa katsottavaa. 

Toki olen iloissani sometellut Minna Parikoista ja jos hankkisin merkkilaukun, niin taatusti somettaisin siitä rinta rottingilla. Mutta ehkä sellainen piiloviestintä, että kuvataan muka tässä vaikka aamukahvia autossa ja tärkeintä kuitenkin on, että se auton Audin logo loistaa kaikille katsojille tai ne autonavaimet, niin tälläinen ei ole minulle niinkään coolia. 

Toisaalta huijaanko itseäni, miksi minun oli aivan hirveä himo saada itselleni Minna Parikat. Olenko mainosten uhri, haluanko kuulua valtavirtaan vai jopa se pelottavin ajatus jota Parikat voivat ihmisille viestittää, hei minulla oli varaa ostaa itselleni tälläiset Parikat. Asuuko minussa sittenkin vielä se epävarma teini, joka hakee itseään. 
Voi olla vaikka kuinka merkkibrändätty ihminen, josta ei siltikään tule yhtään öky olo. Tärkeintähän on loppupeleissä ihmisen luonne ja miten ihminen kohtelee muita ihmisiä, sieltä se ihmisen hienous ja sydämen sivistys lopulta huokuu. 
Siltikin huomaan huokaillen ihastelevani juuri niitä ihmisiä, jotka omalla tyylillään poikkeavat juurikin täysin valtavirrasta, kulkevat omia polkujaan, eivät mieti mitä muut ajattelee.  Joilla on ihan ikioma oma tyyli kaikessa mitä he tekevät. 

Minkälainen on edes toiselle näyttäytyvä cool ihminen. Coolius taitaakin olla katsojan silmässä, itse luotu mielikuva toisesta ihmisestä. Jos kaikki olisimme alasti uimarannalla tai identtisissä uikkareissa, olisiko kukaan cool silloin. Joten coolius on toisaalta pelkkä kupla ja oman minäni peilaama haave itsevarmasta minuudesta. 
Kenties coolius kielii myös rohkeudesta eli kaikesta siitä mitä minäkin haluaisin ehkäpä olla. Eli olenko sittenkään niin sinut itseni kanssa kuitenkaan, koska pidän joitain ihmisiä coolimpana kuin itse olen. Onko coolius minulle haavekuva, jota en koskaan voi edes tavoittaa, sillä eiköhän coolit ihmiset itsekin pidä loppupeleissä itseään ihan tavallisina. 

Onko pakotettu ja näytelty coolius vain merkki ihmisen epävarmuudesta. Mikä oikeastaan on cool. Koen, että ainakaan cool ihminen ei matki muita, tekee omaa juttuaan ja hänellä on täysin oma kädenjälki kaikessa mitä tekee. Edes pukeutuminen ei asiaan vaikuta, oli merkkivaatteita vaikka päästä varpaisiin. Se on jokin ihmisen sisäinen itsevarmuus ja rauha, se ettei vahingoita koskaan muita, ei alenna muita ylentämmällä itseään, sellainen on tosi coolia. 

Jos coolius jotain käsinkosketeltavaa on edes, se on asenne ja samalla se toki on oma haavekuvani toisesta ihmisestä minkälainen haluaisin itse olla tai mitä taitoja haluaisin omata.
Ehkä haluan juuri teiniminälleni kertoa, ettei sellaista olekaan kuin coolius on vain erilaisia ihmisiä. Mikä toiselle on cool, ei toiselle sitä ole, koska kyseessä on haavekuva, jota ei voi koskaan saavuttaa. Jokainen joka tuntee oman sisimpänsä ei voisi olla cool, cool on jotain kaukaista ja ei käsin kosketeltavaa. Coolius on pelkkä kupla. 
Mitä ajatuksia teksti herättää, mikä on sinulle coolia ja mikä oli teiniminällesi coolia, olitko sinä cool tai olet. Mitä olet siitä mieltä, että miten jotkut ihmiset merkkivaatteissaan ovat kovin vaatimattomia ja jotkut ökyjä eli olisiko se kuitennkin se luonne mikä ratkaisee. 

Iloista keskiviikkoa kaikille. <3





The post En koskaan ole ollut cool appeared first on Nelkytplusblogit.


Moottoritie on kuuma – Linnateatterin uutuuskomedia

$
0
0
Yksi kautta aikojen suosikkielokuviani on ollut road movie Thelma & Louise vuodelta 1991. Elokuvassa seurataan kahden ystävyksen Thelman ja Louisen automatkaa läpi Yhdysvaltojen. Niinpä olinkin innoissani, kun sain kutsun Turun Linnateatterin Moottoritie on kuuma -komedian ensi-iltaan.

Tämä suomalainen näytelmä kertoo kolmen eri-ikäisen naisen automatkasta Suomen teillä. “Road movie” on nyt Linnateatterissa näytelmällisin keinoin. 

Raakel (Heli Sutela), Sari (Pihla Penttinen) ja Linda (Fanni Noroila)
Kuva: Peter Nuutinen 

Näytelmän on ohjannut Putouksesta tuttu Essi Hellén. Niinkuin Thelmassa ja Louisessa naiset ovat pääosissa ja toimijoina. Se taitaa olla edelleen ainakin komedialle harvinaista. Roadtripille lähtee viisikymppinen Raakel (Heli Sutela), joka on kyllästynyt työttömyyteen ja sen myötä ikärasismiin. Mukaan lähtevät myös Raakelin tytär Linda (Fanni Noroila), joka on tämän päivän tiedostava  nykynuori sekä Raakelin ystävä Sari (Pihla Penttinen), nelikymppinen perheenäiti, jonka elämä on pienten lasten äitinä pelkkää kakkarumbaa ja oksennustauteja. Isä saa kokeilla roadtripin aikana lastenhoitotaitojaan.

Kuva: Peter Nuutinen 

Vaan kuinka käykään. Roadtrip jää lyhyeksi auton reistaillessa ja naiset huomaavat olevansa erikoisessa tuppukylässä, jossa on toimiva Martta-yhdistys, Metsästysseura ja Karaokebaari. Varsin vireä kyläyhteisö, siis.  Ja tienvarresta naiset ovat poimineet mukaansa liftaajan, mykän miesstripparin – Jaakko Ohtosen. 
Sananen naisista – Raakel kirjoittaa ruokablogia ja saa metsästysseuralta peurapaistin, josta hän tekee maittavan keiton ja kirjoittaa siitä ruokablogiinsa. Tyttärensä Linda paahtaa ilmastonmuutoksesta eikä syö lihaa. Miten käy peurasopan ja vegaani-Lindan? Se että Linda on ammatiltaan automekaanikko, tekee hänen roolistaan mielenkiintoisen. Perheenäiti Sari heittäytyy seksistä varsin kiinnostuneeksi, perhe-elämällään lienee osuutta asiaan.

Raakel, varaosamyyjä (Jaakko Ohtonen) Sari ja Linda
Kuva: Peter Nuutinen
Jaakko Ohtonen näyttelee myyjää niin elektroniikkakaupassa kuin  autojen varaosaliikkeessä sekä miesstripparia. Mainio tyyppi. Ohtonen onnistuu miestripparina loistavasti modernissa tanssinumerossaan. Yleisö antoi hänelle ansaitusti innostuneet ylimääräiset aplodit. Muistatteko, että Thelma Ja Louise -elokuva oli Brad Pittin läpimurto Hollywoodissa. Peukut Jaakko Ohtoselle! 
Jaakko Ohtonen miestripparina ja Raakel (Heli Sutela)
Kuva: Peter Nuutinen

Entä ketkä näyttelevät Marttoja. Huikeita ja osaavia Marttoja esittävät Fanni Noroila ja Pihla Penttinen. Linnateatterin vahvuus on aina ollut nopeat ja onnistuneet roolin vaihdot. Ja tässäkin komediassa roolin vaihdot toimivat onnistuneesti. 
Jaakko Ohtonen, Fanni Noroila, Heli Sutela ja Pihla Penttinen
Kuva: Peter Nuutinen 

Näyttelijöitten kemiat pelaavat hienosti yhteen. Sukupuoliroolit on osattu sekoittaa komediassa näppärästi. Vakaviakin asioita tutkaillaan huumorin kautta. Käsikirjoitus on hyvin kirjoitettu, se ravistelee ja tarkastelee tämän päivän ilmiöitä. Ja yleisöllä on hauskaa. En ole aikaisemmin Putousta katsonut, mutta nähtyäni tämän Hellénin työn, niin taidanpa istahtaa television ääreen, kun uusi Putous 2019 alkaa maaliskuussa. 
On todella energinen komedia ja matkan varrella sattuu kaikenmoista, kun eri sukupolvet ja erilaiset naisstereotypiat ovat liikenteessä. Ja hyvät musiikkivalinnat vielä täydentävät esitystä. Ihailin erityisesti nuoren Lindan (Fanni Noroilan) lauluääntä, energiaa ja  tanssillista taituruutta. 
“Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma. 
Lähden maailmalle etsimään itseäni syvältä itsestäni.”  (Pelle Miljoona) 
– Tuula
*Ensi-iltaliput saatu.

Turun Linnateatterin ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ

Ps. Roadtrip -komedian innoittamana hankin itsellelleni uudet silmälasit. Easy Rider lasit 🙂 

The post Moottoritie on kuuma – Linnateatterin uutuuskomedia appeared first on Nelkytplusblogit.

Kohtauksia eräästä avioliitosta

$
0
0
Kiitoksia taas ihanasta teatteri-illasta Kansallisteatterille 

Jos edellinen teatterikäynti oli runsas ja täynnä kaikenlaisia lisätehosteita ja tekniikkaa, tarjoili tämän vuoden ensimmäinen Bloggariklubi riisuttua ihmissuhdetraamaa tekstin ja näyttelijöiden varassa. Aivan mahtavaa. Tykkäsin.

Ingmar Bergmanin tv-sarjaan / elokuvaan perustuva Kohtauksia eräästä avioliitosta  kertoo Mariannen ja Johanin suhteen kehityksestä noin kymmenen vuoden ajalta. Idylli on kaukana ja draamaa riittää – eihän tuosta muuten kai olisi 2,5h esitystä (sis. väliajan) aikaiseksi saanutkaan.

Minä viihdyin ennakkonäytännön katsomossa. Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long saavat luotua välilleen jännitteen, joka pitää ihan viime hetkeen saakka. Vähän tossukka aviomis, joka lähtee etsimään itseään ja stereotyyppinen pikkurouva, joka löytää itsensä. Siinä minun tulkintani näytelmästä – noin pikkuisen yksinkertaistettuna.

Ennen teatterinäytäntöä fiilisteltiin Bloggariklubilla. Illan näytelmän ohjaaja Michael Baran ja lavastaja-pukusuunnittelija Tarja Simone kertoivat työskentelytavastaan ja ajatuksistaan näytelmän osalta.

Näytelmän lavastus onkin hieno. Sitä niin kuin istahtaa pariskunnan olohuoneeseen ja se on ollut tarkoituksenakin. Yleisö kyseli, onko lavastuksen tarkoitus viedä katsojat johonkin tiettyyn aikaan, mutta näin ei kuulemma ole. Enemmänkin oli ajatuksena moneen aikaan sopiva ympäristö, joka kuitenkin hieman heijastaa designiltaan ja esineistöltään myös näytelmän tekoajan teemoja ja ruotsalaista porvarillista sisustustyyliä. Vaikutteita haettiin mm. ruotsalaisista sisustusblogeista.

Minusta huone näyttää hienolta, mutta sisustuselementtien osalta taisi parasta kuitenkin olla päähenkilöiden lukemien kirjojen nimien bongaaminen. Jos oikein silmiä siristelemällä luin, oli joukossa mm. Alice Munroa ja Ibsenin Nukkekoti (johon myös tekstissä viitattiin)…

Mielenkiintoista oli myös seurata näyttelijäntyön rytmitystä. Ilman Bloggariklubin alustusta en ehkä olisi tullut huomanneeksi mm. pukemisen ja puheen rytmittämistä toisen näyttelijän repliikkien kanssa. Sukkahousujen pukeminen tekstirytmityksellä ei liene maailman helpoin juttu. Kaikki ohuiden sukkien kiemuroiden kanssa taistelleet sen voivat kuvitella. Sama juttu syömisen kanssa.

Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long vetävät niin rytmityksen kuin tekstin taidolla. Pitää nostaa hattua kahdelle näyttelijälle, jotka lyhyttä väliaikaa lukuunottamatta ovat lavalla käytännöllisesti katsoen koko ajan. Ei liene ihan kevyttä puuhaa.

Kevyttä ei varmastikaan ole myös kaikkien tunnetilojen luominen. Rakkaus, avioliitto, petos ja kaikki niihin liittyvät tunteet hyökyivät vahvoina. Ne saattoi katsomossa melkein tuntea fyysisinä paineaaltoina. Välillä voimakkuus saavutti jo melkein sietämättömän tason ja hipoi jo naurettavuutta, mutta se kai tämän tarinan käänteissä on tarkoituskin. Ainakaan ei ollut tylsää.

Upea teksti, upeaa näyttelijäntyötä ja tarkasti mietitty ohjaus ja visuaalinen ulkoasu aina päähenkilöiden vaatteiden tarinan etenemistä heijastavia tyylimuutoksia myöten. Nautittavaa teatteria kertakaikkiaan.

Lisäksi kuulimme Bloggariklubilla vähän toisenlaisesta avioliittokuvauksesta eli Laura Mannisen kirjasta Kaikki anteeksi. Kuvaus parisuhdeväkivallalsta ja eräästä avioliitosta sen kurimuksessa kuulosti mielenkiintoiselta. Kirja on ilmestynyt jo viime vuonna ja useampi mukana olleesta oli sen jo lukenutkin. Itse en ole tullut vielä tarttuneeksi, mutta ehkä jossain vaiheessa.

Keskustelu itsessään kulki odotetusti teeman mukaisissa kysymyksissä siitä, miksi väkivallan kohde ei lähde pois. Kirjailijalla oli hieno vertaus kattilaan heitetyistä sammakoista, joiden alla tuli pikkuhiljaa kuumentaa veden polttavaksi. Samalla lailla kun sammakot lamautuvat eivätkä huomaa veden muuttumista vaarallisen kuumaksi, jää pahoinpidelty vaimo (tai mies) vaiheittaan pahenevaan suhteeseen loukkuun.

Minua ehkä yllätti eniten se, että Manninen kertoi saaneensa vain vähän negatiivista palautetta kirjastaan. Useinhan kaikki jollain tavalla miestä tai miehiä huonoon valoon laittavat teokset ja tekstit aiheuttavat kummallisen puolustusreaktion ja kaikenmaailman “supermachot” ryhtyvät uhittelemaan. Toivon, että tämä kertoo kyvystä muutokseen ja eri näkökulmien tarkasteluun, mutta pelkään hiljaisuuden johtuvan siitä, etteivät kyseiset tyypit vain lue kirjoja.

Kiitos WSOY mielenkiintoisesta kirjailijavierailusta 

The post Kohtauksia eräästä avioliitosta appeared first on Nelkytplusblogit.

Olet ystäväni, olet rakkaani, olet kaikkeni!

Taloudellisesti riippumaton

$
0
0

Hyvinvoinnin polulla yksi asia seuraa aina toista ja vähitellen huomaa muuttaneensa elämässään vaikka mitä. Jossain vaiheessa sitä huomaa miettivänsä myös tulevaisuutta.. Oman tulevaisuuden turvaaminen on tärkeä asia. Eläke ei isoksi töitä tekemällä kerry, joten on hyvä ajoissa miettiä asioita eteenpäin. Sijoittaminen voi olla järkevää jo silloin kuin sitä vähiten miettisi..

Sijoitamista voi verrata oikeastaan painonpudotukseen. Kummankin aloittaminen voi tuntua haasteelliselle, ja on tehtävä päätös asiasta ennen kuin ryhtyy toimeen. Kumpaakin ohjaa pelko ja samalla mielihyvä..

Pörssissä osakkeet nousevat ja välillä laskevat. Se on kuin painonpudotusta: tielle tulee esteitä, mutta kun pysyy tiukkana ja suunnitelmassaan, odottaa lopussa palkinto. 

Kun olin lapsi, meillä ei koskaan puhuttu rahasta. Tai puhuttiin sen puutteesta. Äiti oli yksin kahden pienen lapsen kanssa ja meillä ei ollut paljoa rahaa. Kaikkea hyvää meillä kyllä oli, mutta elämä oli todella tiukkaa. Opin jo lapsena, että raha ei tule ilmaiseksi. Opin jo pienenä säästämään, menin kesätöihin heti kun mahdollista ja aikuisempana olen aina arvostanut ansaitsemiani rahoja. 

New York 2004

Ja lopulta löysin itseni töistä vuonna 2000 Helsingin Pörssistä, NASDAQ OMX:stä. Siellä raha oli arkipäivää ja rahasta puhuttiin kuin mistä tahansa asiasta. Onnekseni minulla oli esimies joka kannusti minua ottamaan kaikki mahdolliset kurssit, myös pörssimeklaritutkinnon. Kyllä. Suoritin aikanani myös sen. Olisin saanut meklarin oikeudet. Pidin kuitenkin silloisen työni ja tein muita hommia. Olin tosi kiitollinen kuitenkin siitä, että minuun uskottiin. Ja uuden tutkinnon turvin olisin voinut myös hakea toisia tehtäviä, pörssimeklarina. Opin paljon.

Raha on kuitenkin jonkinlainen tabu. Siitä ei puhuta samalla tavalla kuin muista asioista. Mutta kuitenkin on pelkästään järkevää miettiä tulevaisuuttaan. On totta, että raha tuo onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Mutta se tuo myös turvallisuutta. Silloin kun sitä ei yksinkertaisesti ole, vaikuttaa se ilman muuta myös onnellisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Mutta pienistä asioista säästämällä voi saada ison summan aikaiseksi. Sama asia kuin painoa pudottaessa jätät pienet napostelut väliin, kertyy siitä lopulta iso määrä ja vaaka alkaa vähitellen näyttää vähemmän. 
Miksi useammat meistä eivät sitten sijoita, vaikka se on tehty nykyään helpoksi ja myös kustannustehokkaaksi? Pelko. Se sama pelko, mikä meillä on elämänmuutoksien (työpaikan vaihtaminen, uusi elämäntapa) tulevaisuudesta ja muuttumisesta on yleensä tiellämme kun aletaan miettiä raha-asioita ja sijoittamista. Olen jostain lukenut, että sijoittamiseen kohdistuvaa pelkoa voi verrata jopa kuolemanpelkoon. Mitä jos menetät kaikki rahasi?


Onko sijoittaminen helpompaa kun olet kohdannut pelkosi kuoleman kanssa?
”I learned that courage was not the absence of fear, but the triumph over it. The brave man is not he who does not feel afraid, but he who conquers that fear.” –Nelson Mandela

Viime viikolla tein omalla arvo-osuustililläni muutoksia kuukausisijoittamiseeni. Lapseni kysyi mitä teen ja selostin hänelle mitä sijoittaminen on. Hän kysyi: “Miksi kaikki eivät tee noin? Tuohan on tosi järkevää.” Juuri niin. Mikä meitä estää? 



Tällä hetkellä sijoitan joka kuukausi pienen summan ja parinkymmenen vuoden päästä se on todella enemmän kuin tilille säästetty raha. 
Rahoitusmarkkinat ovat arvaamattomat eikä niitä kukaan voi lopulta ennustaa, mutta jos odotat sijoittamisen aloittamiseen oikeaa hetkeä, sitä ei tule ikinä. Uutiset maalailevat kauhukuvia laskusuhdanteista, kannattaako nyt sijoittaa jos vaivalla säästetty omaisuus sulaakin murto-osaksi? Lainaakin kilpailuttaessa virkailija uhkailee koron nousulla.. Sama asia on myös ensimmäisen asunnon ostamisen kanssa. Lainan ottaminen on pelottavaa, onko minulla varaa maksaa sitä joka kuukausi? Kuitenkin jossain on asuttava ja siinä missä maksan vuokraa, voin yhtä hyvin maksaa lainanlyhennystä itselleni. Kun tästä pelosta pääsee yli, huomaa vuosien kuluttua että oman asunnon hankkiminen olikin aivan mahtava juttu. 

Sijoittamisessa tietysti kannattaa hajauttaa riskiä eikä kaikkia munia pidä laittaa samaan koriin. Kuukaudessa voi säästää pienelläkin summalla, sekin on aina parempi kuin ei mitään. Ei minullakaan yrittäjyyden alkuaikoina ollut varaa laittaa, edes sitä pientä summaa, sijoittamiseen. En halunnut edes ajatella sitä. Arki oli yhtä selviytymistä ja elimme kädestä suuhun. Kaikkea varjosti myös pelko toimeentulosta ja kaikesta, selviänkö yksin lapsen kanssa? Eikä minulla ollut aikaa ja energiaa edes ajatella näitä asioita. 
Sitten vuonna 2014 ymmärsin lopulta sen miten tulen todella vähällä toimeen.  Sinä vuonna tapahtui paljon ikäviä asioita, jotka veivät myös rahaa. Auto hajosi, käsi hajosi..  Kesälomaa varten säästämäni rahat hupenivat yhtäkkiä auton korjaamiseen. Vuosi oli samalla myös taloudellisesti yritykselleni heikompi. Mutta kun jättää kaiken ylimääräisen ostamatta, säästää pitkässä juoksussa ison rahan. Silloin jätin ostamatta kaiken mahdollisen, hankin vain pakollisen. Ja myin kaiken ylimääräisen. Ja selvisimme tästä tiukasta vuodesta.

Jokaisella on varmasti laittaa 15 eur tai muutama kymppi kuukaudessa (jos luovut muutamasta mehusta tai kahvista kuukauden aikana.. ja se käy helposti…) sijoittamiseen vaikka rahaa ei paljon olisikaan, jos oikein tarkistaa rahankäyttöään. Siihen ryhtyminen vaatii vain hieman perehtymistä asioihin ja pelosta irti päästämiseen. Kun pelosta pääsee yli ja käsittää, että sijoittaminenhan on lopulta järkevää, on muistettava vielä pitää pää kylmänä. Rahoja ei kannata realisoida paniikin ja markkinoiden laskusuhdanteen tullessa. Pitää sitoutua pidempään ajanjaksoon, jos siis kyse on eläkepäivien turvaamisesta. Kymmenen vuoden aikana saattaa olla todella hyviä pörssipäiviä ja jos olet juuri näiden ajan poissa pelistä, voit menettää paljon. Aina on huonompia ajanjaksoja, mutta kuten sanotaan, talvea seuraa aina kevät. Sadan vuoden aikana suunta on ollut vain ylöspäin. 

Näytän pari esimerkkiä, kuinka voit säästämällä saada rahasi tuottamaan. 

Helsingin pörssin keskimääräinen vuotuinen tuotto viimeiseltä 15 vuodelta (30.12.2002–29.12.2017) on 7,76 %, mukaan lukien osingot ja korkoa korolle -efekti. Sanotaan, että pystyt kuukaudessa laittamaan sivuun 250 eur jonka sijoitat joka kuukausi 30 vuoden ajan. Säännöllinen säästäminen voi saada rahasi kasvamaan ajan myötä. 30 vuoden kuluttua sinulla on noin 131 000 euroa. Oletuksella, että tuotto on 7 %. Jos taas tuollaista summaa ei ole, mutta hieman tarkistelet talouttasi ja rahankäyttöäsi. Esimerkiksi luovut säännöllisestä tavasta ostaa mehu tai kahvi viikoittain. Sanotaan että säästät joka kuukausi 40 euroa, jonka sijoitat joka kuukausi 20 vuoden ajan, on sinulla 9 000 eur sijaan yli 20 000 eur (jos oleteaan että tuotto-odotus on vaikka 7%). 9 000 euroa taas  olisi kertynyt tilillesi ilman sijoittamista, pelkällä säästämisellä.
Kuinka tämä yllä oleva esimerkkini on sitten laskettu? Se on yksinkertaistus todellisuudesta eikä tätä tule pitää sijoitussuosituksena eikä –neuvona. Siinä on käytetty apuna sijoituslaskuria ja laskelmassa on huomioitu rajallinen määrä muuttujia: kuukausittainen säästösumma, sijoitusaika vuosina sekä vuotuinen tuotto-odotus. On tietenkin mahdotonta sanoa, miten suuri tuotto tulee todellisuudessa olemaan ja esimerkkilaskelman tuottoprosentti on vain oletus. Laskelmassa ei ole huomioitu kaikkia säästösummaan todellisuudessa vaikuttavia tekijöitä, kuten inflaatiota, veroja, valuuttakurssimuutoksia ja rahastoihin liittyviä kuluja eikä se perustu mihinkään tiettyyn säästötapaan.

Raha ei kuitenkaan kasva tilillä. Sijoitettaessa se kasvaa aina. Se kasvaa korkoa ja korko kasvaa korkoa. Sen sijaan, että sinulla on sama summa tilillä kymmenenkin vuoden kuluttua, voit yhtä hyvin moninkertaistaa sen sijoittamalla järkevästi. Etenkin jos sijoittamisen aloittaa parikymppisenä, on rahasummalla aikaa kerääntyä ja moninkertaistua. Ei sijoittamisen aloittaminen myöhäistä ole enää keski-ikäisenäkään. Pitkässä juoksussa sijoittaminen on aina kannattavaa. Maaliakaan ei voi tehdä jos et mene kentälle. Joten rahoilleenkaan ei voi saada tuottoa, jos ei tee mitään asian eteen. 
”Every day, think as you wake up, ”Today I am fortunate to be alive, I have a precious human life, I am not going to waste it.” –Dalai Lama

Mutta entä kun saavutat taloudellisen riippumattomuuden etkä siltikään ole onnellinen? Tästä minun on vaikea kertoa sinänsä, sillä en ole koskaan rikastunut vielä taloudellisesti. Säästän, sijoitan, ja nautin hedelmistä sitten parin kymmenen vuoden kuluttua. Mutta vertailupohjaa on sinänsä, että minulla on tosin ollut välillä helpompi elämä taloudellisesti ja autot ja talot ja muut kuorrutukset ovat olleet ”astetta paremmat”. Tekikö se minut onnelliseksi? Ei. Onnellisimpia aikoja olen elänyt silloin kun olen ymmärtänyt kiitollisuuden ja onnellisuuden merkityksen muulla tasolla. Siihen ei tarvita materiaa tai hienoja asioita. 

On helpompi olla riippumaton taloudellisesti kuin henkisesti. Se, mitä todellisuudessa haluamme ja mihin ajattelemme rahan auttavan, ovat tunteet jotka liitämme rahaan. Vapauden tunne, turvallisuus tai kaikki mukavat asiat joita rahan avulla voi tehdä sekä ilo joka tulee siitä että meillä on mahdollisuus tukea myös muita rahallisesti. Mutta todellinen rikkaus on kuitenkin henkistä, psyykkistä ja hyvä tunne itsensä kanssa. Mielentila, jota ei arjen vastoinkäymiset hetkauta. 

Moni voi olla taloudellisesti riippumaton, mutta siitä huolimatta painii tunteidensa kanssa vuodesta toiseen. Millainen elämä sinut tekee onnelliseksi? Mitä sinä haluat elämältä? Onnellisuus muodostuu mielestäni siitä, että voi elää omannäköistään elämää. Mutta kuinka saavutat sen? Miten voit päästä sinne? Tästä lisää seuraavassa postauksessa.
”Money is only a tool. It will take you whereever you wish, but it will not replace you as a driver.” – Ayn Rand


The post Taloudellisesti riippumaton appeared first on Nelkytplusblogit.

Ihanaa ystävänpäivää!

$
0
0
pioni 
Paeonia 
シャクヤク
Kiitos teille ihanat ystäväni
kaikesta ystävyydestä,
puutarhahulluuden lietsonnasta,
vinkeistä, 
ideoista,
kauniista sanoista,
uskollisesta blogin seuraamisesta,
ilojen ja surujen
sekä
kauneuden jakamisesta!
Kun aloitin blogin kirjoittamisen,
ajattelin sen olevan vain puutarhapäiväkirjan pitämistä
lähinnä itselleni.
En ymmärtänytkään,
miten ihania ystäviä saan blogin kautta.
Olen kiitollinen teistä jokaisesta!
Oikein ihanaa ystävänpäivää tänään
ja joka päivä!
Halauksin, Riina
 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

The post Ihanaa ystävänpäivää! appeared first on Nelkytplusblogit.

Ystävät ovat yksi elämän rikkauksista

$
0
0
Ystävyys ja ystävät ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässäni. Nykypäivän kiireiseksi ja pinnalliseksi leimatussa maailmassa olen onnekseni löytänyt itselleni monta hyvää ja aitoa ystävää. Vaikka saatankin vieraassa porukassa olla aluksi se sivustaseuraaja, on minun kuitenkin loppujen lopuksi helppo lähestyä uusia ihmisiä. Yleensä meitä yhdistää jokin yhteinen mielenkiinnonkohde, joka vetää meitä yhteen. Esimerkiksi eri työpaikkojen kautta olen saanut elämääni monta hyvää ja tärkeää ystävää. Työpaikka on vaihtunut, mutta ihmiset sieltä ovat jääneet elämääni.












Aito ystävyys ei katso ikää. Osa ystävistäni elää vielä hektisiä ruuhkavuosia, mutta se ei tietenkään ole este ystävyydelle. Jokainen ystävyyssuhde on minulle tärkeä. Aina ei aikataulut ystävän kanssa sovi yhteen ja ystävän tapaaminen saattaa olla haasteellista eikä kuulumisia ehditä vaihtamaan kasvotusten läheskään niin usein kuin haluaisi. Myös pitkä välimatka ystävän kanssa voi olla tapaamisen esteenä, mutta onneksi on WhatsApp ja Messenger, joiden avulla voi vaihtaa kuulumisia milloin ja missä vain. 



Jokaisella ihmisellä ja ystävyyssuhteella on oma merkityksensä elämässäni ja paikka sydämessäni. Ystävyyssuhteita on erilaisia. On ystäväpariskuntia, perheystäviä, vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä. Ystävät ovat niitä arkipäivän enkeleitä, jotka ovat aina valmiita auttamaan ja tukemaan sinua, kun sellainen heikompi hetki koittaa. Näiden ystävien seurassa voin jakaa salaisuuksia, itkeä, nauraa, hankkia muistoja, tehdä virheitä. Ystävän seurassa voin aina olla oma itseni eikä minun tarvitse koskaan miettiä sanomisiani. Ystävä ymmärtää ja uskaltaa ja voi sanoa minulle, jos on eri mieltä jostain eikä se haittaa. Tosiystävällä on hyvää sanottavaa vielä senkin jälkeen, kun olet kääntänyt hänelle selkäsi. Jos perhe on elämän suola niin ystävät on kyllä elämän sokeri!







Tänään vietetään Ystävänpäivää. Maailmalla Ystävänpäivä tunnetaan nimellä Valentine’s Day. Perinteisesti ystävänpäivää on pidetty romanttisena rakastavaisten päivänä, mutta meillä Suomessa se on saanut sen lisäksi hieman vahvemman aseman ystävyyden juhlistamisena. Ystävänpäivänä on tapana muistaa rakastetun lisäksi ystäviä kortein, runoin ja erilaisin lahjoin. Päivän tunnus, rakkautta, ystävyyttä ja ihailua kuvaava punainen sydän on yhä suosittu aihe Ystävänpäivän korteissa. Itse askarreltujen ja käsintehtyjen korttien koristeluun käytetään paljon  erilaisia kukkia, sulkia, helmiäisiä, satiininauhoja ja pitsejä. Ensimmäiset painetut Valentinen päivän kortit tulivat myyntiin Englannissa 1800-luvun alussa.

“En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa…”, sanoi Puh katsoessaan Nasua,”…paitsi sinua, ystäväni.”

“Kirjoitin nimesi hiekkaan, mutta aalto huuhtoi sen pois. Kirjoitin nimesi taivaalle, mutta tuuli pyyhkäisi sen pois. Kirjoitin nimesi sydämeeni, sieltä ei kukaan sitä vie”. 

“Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloilleen silloin kun siipemme unohtavat miten lennetään”.


Ystävänpäivää vietetään useissa maissa ympäri maailmaa. Suomessa ystävänpäivän eli Valentinenpäivän vietto on aika uusi tapa: kalenteriin se tuli vasta 1980-luvun lopulla. Muualla maailmassa Valentinen päivällä on satoja vuosia vanhat perinteet. Antiikin roomalaiset juhlivat Junoa, Jupiterin puolisoa, joka oli avioliiton ja äitiyden suojelija. Samaan aikaan vietettiin myös kevään ja hedelmällisyyden juhlaa. Roomalaisten kevätjuhlaan kuului tyttöjen ja poikien parileikki. Tytöt kirjoittivat nimensä pieniin liuskoihin, jotka sitten sekoitettiin. Jokainen poika nosti yhden liuskan ja sai juhlan ajaksi kumppanikseen sen tytön, jonka nimi oli liuskassa.

Kuva Pixabay

Vietätkö sinä Ystävänpäivää? Muistatko ystäviäsi kortilla tai lahjoilla vai onko Ystävänpäivä sinun ja kumppanisi yhteinen päivä? 

Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille ♥

The post Ystävät ovat yksi elämän rikkauksista appeared first on Nelkytplusblogit.

Vaaleanpunaista ystävänpäivää!

$
0
0

Ilman huumoria elämä olisi tylsää.
Ilman rohkeutta elämä olisi vaikeaa.
Ilman rakkautta elämä olisi toivotonta.
Ilman ystävyyttä elämä olisi mahdotonta.
Ihanan vaaleanpunaista ystävänpäivää näiden tulppaanien kera kaikille siellä ruudun takana <3 

The post Vaaleanpunaista ystävänpäivää! appeared first on Nelkytplusblogit.


Ystävänpäivä ja askartelu

$
0
0
Hyvää ystävänpäivää kaikille <3
Ystävänpäivää pitäisi kyllä viettää joka päivä, koska ilman ystäviä elämä olisi niin paljon tylsempää.
Olen tajunnut muutamia asioita ystävistäni.
Jokaisella on oma tärkeä aikansa ja paikkansa elämässäni, enkä yhtäkään ystävyyssuhdetta halua unohtaa.
Jotkut ystävät ovat vain hetken sinun elämässäsi ja toiset jäävät elämääsi ikuisiksi ajoiksi.
Olen usein puhunut blogissani ystävästäni Miasta.
Mian kanssa ystävystyttiin 9 vuotiaina ja olemme edelleen parhaat kaverit.
Meillä on ihan omat jutut.
Viime kerralla kun tavattiin, saatiin hillitön naurukohtaus Karkkilan Lidl:n parkkipaikalla.
Ei siinä jutussa varmaan kenenkään muun mielestä ollut mitään hauskaa, mutta me räkätettiin niin paljon, että meinasi pissat tulla housuun ja ripsivärit oli poskilla.
Me lauletaan autossa kaikki radiosta tulevat biisit, vaikka ei niitä kunnolla osattaisikaan ja lauletaan muuten kaksiäänisesti.
Me istutaan saunassa juoruilemassa ainakin tunti ja ollaan ihan iho rusinalla kun sieltä vihdoin tullaan ulos.
Valvotaan myöhään ja katsellaan kauhuleffoja ja nukutaan yöt aina viekukkain.
Mia on mun pisin suhde, jos ei vanhempia oteta mukaan.
Mia I LOVE U <3
Ai niin kuvassa on kartongista leikattuja sydämiä, kahta eri väriä!
Sitten on oma äiti, sisko ja tytär, hekin ovat minun ystäviä, vaikka ovat myös sukua minulle!
Äidilleni olen aina voinut kertoa kaiken, siskolleni kerron kaiken ja tytär kertoo minulle lähes kaiken.
Avointa porukkaa ollaan 🙂
Pojan kanssa ollaan kamuja, mutta vanhemmuus on vielä se päällimmäinen asia kuitenkin. 
Tilanne varmasti muuttuu kun poikakin parin vuoden kuluttua on “aikuinen”.
Yhden parhaan kamun kanssa juhlittiin eilen hääpäivää.
Hän on maailman paras halikaveri, kiukkukaveri ja turvallisuuskaveri.
Liimaa kahden sydämen väliin lanka, päätät itse sydänviirin/sydännauhan pituuden!
Minulla on myös paljon blogin kautta tulleita ystäviä.
Osaan olen jo saanut tutustua ihan livenäkin ja osan toivon pian tapaavani.
Se, että ollaanko tavattu ei tarkoita, että et olisi minulle tärkeä!
Jokaisella teillä (tiedätte kyllä keitä tarkoitan) on oma paikka sydämessäni ja minulla on iso sydän, sen voin teille kertoa!
Joten kiitos juuri sinulle, että olet ystäväni <3
Hyvää ystävänpäivää!
P.S. Pe-Su Karkkilassa, joten palaan linjoille ensi viikon alussa!

The post Ystävänpäivä ja askartelu appeared first on Nelkytplusblogit.

Ystävänpäiväarvonta !

$
0
0
Koska olen blogissa ja vielä muutama päivä sitten kirjoittanut jälleen kerran ystävyydestä, niin tällä kertaa tuikataan ilmoille ystävänpäiväarvonta, pidemmittä puheitta. 

Yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa itselleen itseruskettavien Rolls-Roycen Vita Liberatan alla olevat tuotteet:

Body Blur itseruskettavan sävyssä Medium Latte: Tuote antaa iholle kuulaan sävyn, sekä ruskettaen ihoa asteittain samalla. Sisältää sertifioituja orgaanisia kasviuutteita, jotka hoitavat ihoasi. Täydellinen vartalon ihon viimeistelyyn, voidaan käyttää myös kasvoilla yksinään, meikin alla tai sekoitettuna meikkivoiteeseen.

Fabulous Self Tanning Tinted Mousse eli itseruskettava vaahto:  Tehokkaasti ruskettava, sävytetty itseruskettava vaahto koko vartalolle. Sävytetty koostumus tuo heti päivettyneen sävyn ihollesi. Levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle. Annetaan vaikuttaa vähintään 8-12 tuntia ennen peseytymistä. Medium sävy antaa luonnollisen kauniin rusketustuloksen joka vastaa 3-5 päivän oleskelua auringossa. Parabeeniton, hajusteeton, 72 tuntia kosteuttava ja luonnollinen rusketus. Sisältää sertifioituja raaka-aineita. Myös herkälle iholle.

Golden Tan Mit levityskitaan, jossa kaunis kultainen look.

Vaaleanpunaisen meikkipussin ystävänpäivän henkeen. 


Talvisin omalla kohdalla on itseruskettavien käyttö jäänyt, mutta kevään korvilla, kun sääret pääsee taas esiin, on kiva laittaa itseruskettavaa iholle, ettei ihan kalpena kamalana tarvitse lähteä liikenteeseen. 

Mitä olen Vita Liberatan tuotteita käyttänyt ja juurikin tuota moussea ja kasvoille käytettäviä itseruskettavia, niin Vita Liberatan tuotteiden kanssa ei ole ylilyönnin pelkoa. Eli voit unohtaa oranssit rantut iholla, johon itseruskettavaa on holahtanut liikaa. Vita Liberatan itseruskettavat antavat iholle kaunista päivetystä asteittain. 
Kaikkihan me muutenkin tiedostamme auringon vaarat eli itseruskettavat on kyllä tänä päivänä tosi pop. Tälläisen ikääntyvän ei kannata edes auringossa näyttäytyä eli mielellään se päivetys purkista. 
Käytätkö sinä itseruskettavia ja mikä on ollut suosikkimerkkisi tai onko Vita Liberata tuttu merkki sinulle. 🙂 Täältä voit lukea lisää Vita Liberan tuotteista. 

Valitettavasti koneessani ei toimi kysymysmerkki näppäin, joten tästä johtuen kysymysmerkit uupuu. 

Arvonnan säännöt ovat: 

Anonyymit 1 arpa ja Instaseuraajat 2 toinen

Arvonta päättyy 19.2.2018 

Tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan ja mitä mukavinta ystävänpäivää. <3

The post Ystävänpäiväarvonta ! appeared first on Nelkytplusblogit.

Ystävänpäivän ystäväkirja-haaste

$
0
0
Ystävänpäivän ystäväkirja-haaste

Olen kuluneen vuoden aikana käynyt läpi lapsuudenkodista tuomiani tavaroita, jotka ovat vieneet tunteikkaalle aikamatkalle varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Aarrelaatikoista on löytynyt kirjeitä ja postikortteja Ystäviltä, jotka ovat herättäneet eloon monta unohtunutta tarinaa kuten myös kouluaikojen Ystäväkirjat, joissa paljastettiin omat suosikit, inhokit ja salaiset haaveet. Voi vietävä mitä tarinoita ja muistoja näihin vuosiin mahtuukaan! Onnea on Ystävät elämän matkan varrella! <3 Ystäväkirjojen löytymisen myötä heräsi myös ajatus kirjoittaa blogiin vaihteeksi muutakin kuin matkajuttuja ja päätin siksi tarttua pitkään blogeissa kiertäneiden Ystäväkirja -haasteiden mukaelmaan, joka sopi mielestäni Ystävänpäivään kuin nenä päähän. Tähän haasteeseen saat vapaasti tarttua ja myös kirjoittaa omat vastauksesi blogikommentteihin, jos siltä tuntuu! 1. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla Tiedonjanoinen uusia kokemuksia rakastava tulisielu. 2. Viisi asiaa, joita ilman et voi elää (perheenjäseniä ja elämän välttämättömyyksiä ei saa mainita) Kahvi, lukeminen, musiikki, meri ja matkustaminen. 3. Onko perheessäsi lemmikkejä? On, peräti kolme karvakamua: pian 10 kuukautta täyttävä Yorkshirenterrieri, joka kulkee mukanani liki kaikkialle ja lisäksi kaksi  jättimäistä ranskanluppakorvakania, jotka asustavat omassa ulkorakennuksessaan. 4. Onko Sinulla tatuointeja tai lävistyksiä? Tatuointeja ei ainuttakaan ja korvissa nuoruusvuosien tuloksena 9 reikää, joista korvan yläosan rustossa oleva laskettaneen lävistykseksi. Ihan itse tein, hyi olkoon. Näistä yhdeksästä on nykyään kuitenkin käytössä enää vain kaksi ja joskus hyvin harvoin tuo lävistys. 5. […]

The post Ystävänpäivän ystäväkirja-haaste appeared first on Nelkytplusblogit.

Pikainen Ystävänpäivän blogiarvonta

$
0
0

Sydämellistä Ystävänpäivää kaikille teille, viettäkää ihana ystävänpäivä.

Ei kukaan meistä kanna
tulta itsessään.
Ei kukaan omin voimin
loista hämärään.
Jos liekkiä ei ole,
ei ole kynttilää,
me loistamme kun toinen
meidät sytyttää.
-Anna-Mari Kaskinen-

Mietin, että haluaisin antaa teille jotakin. Ihan vain kiitokseksi siitä, että luette, kommentoitte ja olette. Jos haluat lähteä bestiksen, ystiksen tai kullan kanssa Eckerön päiväristeilylle, kommentoi hep ja jätä tarvittaessa s-postiosoitteesi.Voit osallistua arvontaan la 16.2. klo 12 saakka. Arpaonnea ja iloa päivään!

Täällä ostettu koko perheelle Lidlin sydämenmuotoisia berliininmunkkeja, aurinko paistaa, pöydällä odottaa uusi Trendi – mikäs tässä ollessa.

  

The post Pikainen Ystävänpäivän blogiarvonta appeared first on Nelkytplusblogit.

Uusi kortteliravintola Meiccu tarjoaa mutkatonta kotiruokaa upeassa ympäristössä

$
0
0

Tein tiistaina todellisen aikamatkan menneeseen. Pääsin nimittäin sukeltamaan lähes autenttiseen jälkifunkis interiööriin sekä samalla nauttimaan konstailemattoman mutkatonta kotiruokaa ja klassikkoannoksiakin. Pihlajatien ja Kuusitien kulmatalon iso valomainos “RAVINTOLA” auttoi minua löytämään tähän jo vuosia toimineeseen klassikkopaikkaan. Saamassani kutsussa kun oli salaperäisesti mainittu ainoastaan ravintolan osoite Meilahdessa.

Avatessani ravintolan ovea mietin mielessäni, että “tästä tulee varmasti todella jännä ilta”. Tällä samalla paikalla jo vuodesta 1946 toiminut ravintola on esiintynyt myös Aki Kaurismäen elokuvan Ariel (1988) kohtauksissa. Ariel on taattua Kaurismäkeä ja se valittiin 1990 vuoden parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi USA:ssa (The National Society of Film Critics). Harmikseni juuri tätä Kaurismäen mestariteosta en ole vielä nähnyt vaikka hänen elokuviensa suuri fani olenkin.

Noustuani portaat toiseen kerrokseen minulle paljastui lopulta mihin olin tullut. “Meiccu restaurant & bar – old school since 1946” oli kirjoitettuna funkisajalle tyypillisen väriselle turkoosinvihreälle seinälle. Maljakossa lasipöydällä oli punaisia ruusuja ja mustat nahkaiset pyöreillä metalliputkijalustoilla varustetut tuolit kutsuivat istahtamaan. Olin saapunut uuteen ravintola Meiccuun!

Pihlajatie 34/Kuusitie 6 – pääsuunnittelija Helge Lundström, kuva Helsingin kaupunginmuseo


Meilahden aluetta aloitettiin voimakkaasti rakentaa päättyneiden raskaiden sotavuosien jälkeen. Osoitteeseen Pihlajatie 34/Kuusitie 6 kohosi 40-luvulle tyypillinen 7-kerroksinen asuintalo. Materiaaleista oli huutava pula ja työmiehetkin olivat usein talkooväkeä. Funktionalismi oli pehmentynyt 30-luvusta ja jälkifunkkisrakennuksissa mm. nauhaikkunoista luovuttiin. Taloista tehtiin poikkeuksellisen korkeita koska asuntopula Helsingissä oli valtava.

Funkkikselle tyypillisistä parvekkeistakin jouduttiin luopumaan taloudellisista syistä. Kunnon ulkomaaleistakin oli sodan jälkeen pulaa ja talojen rappaukset tehtiin kalkkimaaleilla, joihin oli sekoitettu keltamultaa ja rautaoksidia antamaan sävyjä.

Funkkistalon korkeita, suoralinjaisia julkisivuja jäsensivät tasaisin välein sijoitetut ikkunat sekä päätysivujen erkkeri. Pohjakerroksen liikehuoneistoja on korostettu suurilla näyteikkunoilla. Pohjakerrokseen oli ehkä sijoitettu aikoinaan lihakauppa, hattukauppa tai lyhyttavaraliike.

Talon toisessa kerroksessa ravintolatoimintaa on ollut heti talon valmistuttua. Ravintolan omisti alun perin Helsingin osuuskauppa HOK ja paikka oli yksinkertaisesti vain nimetty Ravintola N:o 11:sta. HOK:illa oli tapana noihin aikoihin vain numeroida avaamaansa ravintolat. Myöhemmin ravintolaa alettiin kutsua nimellä Kuusihokki. Kansan suussa siitä vääntyi myös versiot “Käpyhokki” ja “Risuhokki”. HOK omisti ravintolan aina vuoteen 2005. Sen jälkeenkin toiminta jatkui toisen omistajan toimesta viime vuoden joulukuun puoliväliin nimellä Ravintola N:o 11.

Ravintolasalin sisustus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Seinillä on aidot ja alkuperäiset visakoivupaneelit, jotka ovat varmasti nähneet ja kuulleet paljon kuluneiden 76 vuoden aikana. Upeat valaisimet ovat muotoilija Paavo Tynellin suunnittelemia. Katosta roikkuvat kattokruunut peilaavat hienosti valoa kiiltäväksi maalatusta katosta (joka oli funkkisajalle tyypillistä). Myös messinkiset seinävalaisimet kiinnittivät heti huomioni. Löysin tilasta paljon yhtymäkohtia juuri saneerattuun Lasipalatsiin.

Ravintola N:o 11 saa kiittää sisustuksestaan Hotelli Vaakunaa. Visakoivuiset seinäpaneelit ja messinkiset valaisimet olivat nimittäin alun perin suunniteltu Vaakunaan, jonka piti valmistua vuoden 1940 Helsingin olympialaisiin. Hotellin työmaalla työt jouduttiin kuitenkin sodan takia keskeyttämään ja rakennusmateriaalit siirtyivät HOK:in toiseen kohteeseen Meilahdessa. Vaakunan suunnitteli arkkitehti Erkki Huttunen ja sinne valitut materiaalit/valaisimet ovat hänen toimistonsa käsialaa ja näkyvillä nyt ravintola Meicussa Meilahdessa.

Mietin mielessäni onkohan ravintolasaliin lisätty ikkunoiden edessä roikkuvat lasimaalaukset myöhemmin? En itse nimittäin miellä niitä funktionalismiin kuuluviksi. Yritin kaivaa netistäkin tietoa siinä onnistumatta. Jos jollain on enemmän tietoa tästä asiasta niin kertokaa ihmeessä?

Onneksi tämän ravintolan sisustus on säilynyt näin koskemattomana ja se on myös suojeltu. Vastaavia 1940-luvun muuttumattomia interiöörejä ei ole monia. Tällaiset tilat ovat arvokkaita ajan kuvia Helsingistä ja myös tämän ajan Suomesta. Saneerausremontin yhteydessä entinen kalanruotoladottu puulattia hiottiin ja lakattiin, joten se narisee edelleen jokaisella askelmalla kuten aiemminkin jo vuosikymmenten ajan. Pieniä juttuja mutta tärkeitä sekä entisille kanta-asiakkaille että myös meille uusillekin.

Ravintolassa on myös viehättävän romanttinen kahden henkilön kabinettitila. Tänne voi punaisten samettiverhojen taakse vetäytyä viettämään vaikka kahden keskistä iltaa tai juhlistamaan esimerkiksi hääpäivää. Kabinetti sijoittuu jännästi sisääntuloportaiden yläpäähän. Hyvin intiimi tila!

“Ravintolan uusi nimi Meiccu tulee Meilahden alueesta. Ravintolan aiemmat nimet eivät olleet saatavilla, joten meidän oli kehitettävä uusi. Halusimme korostaa siinä, että kyseessä on kortteliravintola, jossa tarjotaan mutkatonta ruokaa” kertoi uusi ravintoloitsija Eija Salonen.

Eija Salonen on taustaltaan kokki-kylmäkkö ja työskennellyt mm. Klaus Kurjessa, Kalastajatorpalla ja rakennusliike Palmbergin edustusemäntänä. Hän on ollut osakkaana myös vetämässään Nostalgia-ravintolassa ja ennen Meicun avaamista Eija johti Suomenlinnan Chapman -ravintolaa. Keittiömestarina työskentelee Vesa Ratia, joka on työskennellyt myös Chapmanissa sekä aiemmin myös Yhdysvalloissa.

Eija Salonen ja Mirva Saukkola

Meicun ruokalista vaalii klassisen suomalaisen keittiön perinteitä. Eijan haaveena oli löytää ravintolan alkuperäinen ruokalista mutta valitettavasti 73 vuoden takaista menua ei arkistoituna ollut saatavissa. “Meiccu aikoo pitää listalla monia sellaisia annoksia, joita täällä olisi voinut nauttia jo avaamisen jälkeen vuonna 1946.” kertoi ravintoloitsija lehdistö- ja somevaikuttajatilaisuudessa.

Totta kai ruokalajit sovitetaan meidän nykyasiakkaiden suuhun sopiviksi ja listalta löytyy vegaanisia vaihtoehtoja. Kun kurkkasin ruokalistaa siellä todella on mutkatonta ruokaa vuosikymmenten takaa: mm. läskisoosia, silakkapihvejä perunamuussin kera, Oskarin- ja metsästäjänleipää sekä marsalkka Mannerheimin lempiruokaa Vorschmackia. Lohi-coulibiac ja Chateaubriand Béarnaise kruunaavat juhlavimmat herkkuhetket Meicussa.

Meicun tartarpihvi. 16 €


“Raaka-aineissa suosimme kotimaisuutta ja mahdollisimman paljon lähituottajia. Käytämme ainoastaan sertifioituja kaloja.” linjasi ravintoloitsija Eija Salonen. Tärkeitä asioita itselleni joten tästä plussaa! Viikonloppuisin Meiccu tulee tarjoamaan myös sunnuntaibrunssin, jossa tarjolla on niin ikään klassikoita. Brunssin hinta on 22 €, joka kuulostaa minusta hyvin kohtuuhintaiselta pyhäpäivän herkutteluhetkestä. Brunssit ovat muuten kiva tapa koota yhteen perhe tai ystäviä ja istahtaa hetkeksi syömään hyvin sekä rupattelemaan sunnuntain ratoksi. Ihanaa kiireettömyyttä!

Biff á la Rydberg 29 € ja Koskenkorva-snapsi 6 €

Meiccu tarjoaa sekä Koskenkorvaa että Jaloviina, jotka molemmat ovat vanhoja ja ikonisia suomalaisia brändejä. Juomana Jaloviina on ainutlaatuista maailmassa, sillä muualla ei valmisteta konjakin ja viinan sekoitusta. Meiccu tekee myös Jaloviinasta itse “Jallusiirappia K-18”, jota voi sitten nauttia vaikka vaniljajäätelöpallon ja kermavaahdon kanssa (annos 5,50€).

Meicun viinilista pyrkii myös mutkattomuuteen. “Mukana on sekä vanhan että uuden maailman viinejä, mutta kaikissa painaa maistuvuus ja saavutettavuus. Meiccu on ravintola, jonne tullaan nautiskelemaan omalla rahalla.” Eija Salonen painottaa.

Itseäni alkoi muuten kutkuttamaan tuo Rydberg pihvillä herkuttelu seuraavalla Meiccu visiitillä. Itse asiassa Rydberg ei ole mikään pihvi vaan se on “luxus pyttipannua” naudan sisäfileestä, perunakuutioista ja sipulista. Jokainen raaka-aine paistetaan voissa pannulla ja nostellaan lautaselle omiksi ryhmikseen. Sitten vain kananmunan keltuainen kuoressa lautaselle ja kyytipojaksi smetanaa sekä herkkukurkkuja. Omnomnom! Tämä resepti on muuten peräisin tukholmalaisesta hotelli Rydbergistä (toimi vuosina 1857-1914). Jäänneitä ruoantähteitä hyödynnettiin uudessa ateriassa ajatuksella “man tager hvad man hafver” eli otetaan kaapista mitä sinne on jäänyt ja tehdään ateria!

Räiskäleet ja mansikkahillo 11 €

Kun astuin sisälle tänne Meicun ravintolasaliin minulle tuli outo déjà vu tunne! Olin aivan varma, että olen käynyt täällä aiemmin lapsena vanhempieni kanssa syömässä äitien- tai isänpäivä lounasta. Tarkistin asian myöhemmin isältäni ja hän ei kyllä muistanut meidän käyneen ruokailemassa Pihlajatie/Kuusitie kulmaravintolassa koskaan. Jännää miten voimakas tunne minulle oli tilasta ja tunnelmasta siellä vaikka se ei sitten oikeasti ollutkaan todellista. Tai sitten olen käynyt täällä unissani 🙂

Mutta varmasti jatkossa tulen toisenkin kerran herkuttelemaan Meicun klassikkoannoksilla – se on varma! Aivan nappipaikka sekä arkkitehtuuriin, sisustukseen että hyvään ruokaan hurahtaneelle somevaikuttajalle.

Kiitos Eija Salonen ja Meicun henkilökunta makoisasta illasta 
sekä Mirva Saukkola kutsusta tilaisuuteen.
Vorschmack, Länsirannikon salaatti, vihersalaatti ja viinit tiistaina Yalumba 

The post Uusi kortteliravintola Meiccu tarjoaa mutkatonta kotiruokaa upeassa ympäristössä appeared first on Nelkytplusblogit.

Oon niin zombie – iZombie

$
0
0

Tää on mennyt vähän niin kuin tv-sarjoiksi tämä elämä…  Keski-ikäisestä neiti Etsivästä siirryin suvereenisti rikoksia ratkaisevaan zombieen.  Ihan aivotonta touhuta – tai no… tässä tapauksessa aivoja kyllä löytyy joka jaksosta. Nimittäin päähenkilön lautaselta.

iZombie – Netflixillä 

Liv osallistuu työkaverinsa kutsumana venebileisiin. Yht’äkkiä juhlat muuttuvat hurmeiseksi taisteluksi ja zombien mässäilykesteiksi. Kun ihmeen kautta Liv säilyy hengissä – tai sitten ei. Nuori lääkäriopiskelija herää ruumispussissa ja huomaa olevansa erittäin nälkäinen.

Valkoiset hiukset ja kalpea iho eivät ole ainoita muuttuneita asioita. Liv vaihtaa lääkärin toimen ruumishuoneen poliisitutkijan vakanssiin, sillä missä muualla sitä voisikaan löytää jatkuvaa ja vaihtuvaa ruokalistaa zombien ruokavaliolla?

Pian myös Livin pomo on juonessa mukana ja tekee täysillä tutkimusta zombie-viruksen parantamiseksi. Se kun on mitä ilmeisemmin kemiallisen yhdistelmän aiheuttaman aktivoinnin tulosta. Samalla Liv ryhtyy suorittamaan omia tutkimuksiaan. Kunkin aivoaterian tarjoajan muistot kun osaltaan siirtyvät myös Livin välähdyksenomaisiksi näyiksi. Mikä olisikaan parempi keino auttaa poliisia selvittämään murhatapauksia kuin suora linja uhrin murhaa edeltäviin edesottamuksiin ?

Mikään ei tietenkään ole yksinkertaista. Liv pyrkii auttamaan yhteiskuntaa ja eteensä ruumishuoneen pöydälle päätyviä uhreja, mutta samaan aikaan kaupunkiin ilmaantuu yhä useampia ja vähemmän korrekteja zombeja. Näiden uusien tulokkaiden on myöskin jostain hankittava ravintonsa, mielellään tuoreena.

Jokaisessa jaksossa siis selvitetään yksi niinsanotusti tavallinen murhatapaus, mutta kehystarinan kulkevat niin zombien “ihmissuhde”kiemurat kuin zombiuden taustalla olevat huumekuviot ja jätti-yrityksen intressit. Tasoja siis riittää ja juonenkäänteitä samoin.

Alunperin aloitin katsomaan sarjaa, kun kuvittelin ensimmäisen kauden jälkeen päädyttävän jonkinlaiseen loppuratkaisuun. No,, eihän siinä tietenkään ihan niin käynyt. Olen kuitenkin jatkanut katsomista. Livin, hänen pomonsa, exkihlattunsa ja parhaan ystävänsä kiemurat zombie-epidemian keskellä ovat yllättävän koukuttavia. Toki myönnän välillä hyppääväni 10s kerrallaan (tekstitys rytmittyy usein sen verran hyvin, että tarinassa pysyy mukana pienistä  kiihdytyksistä huolimatta), mutta ovathan nämä ihan hauskoja tarinoita.

Elän toivossa, että kakkoskauden lopussa edes joku pahiksista saisi jonkunlaisen palkkansa. (Siis sen satujen mukaisen, ei toistaiseksi heidän osalleen tullutta rikastumista ja toimien kierrosten kasvamista). Todennäköisesti toiveeni on turha, sillä Google kertoo kausia olevan ainakin neljä, mutta mikäs siinä. Aivot kerrallaan nollaukseen.

Niin, ja hyvää ystävänpäivää! Zombeillaan, kun tavataan 🙂 

The post Oon niin zombie – iZombie appeared first on Nelkytplusblogit.

Ajatuksia ystävänpäivänä 2019

$
0
0
Tänään on vietetty ystävänpäivää ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki palata blogin ja blogiystävien pariin koko alkuvuoden kestäneen blogihiljaisuuden jälkeen.
Hitaan bloggaajan manifestia noudattaen olen bloggaamisen sijaan keskittynyt ihan vain elämiseen. Jättänyt aikaa hiljaisuudelle, lukemiselle ja olemiselle.
Ja tottakai ystäville. Elämä kun on tässä ja nyt – ja niin ovat ne ihmisetkin, jotka lähellämme elävät. Huomisesta emme tiedä.
Some -maailma on niin täynnä kaikkea kiinnostavaa, että siihen saa helposti hukattua kaiken aikansa. Välillä on hyvä vain katsella ihan rauhassa, millaista se oikea elämä siellä somen ulottumattomissa onkaan. Olen tämän blogitauon aikana miettinyt hyvin paljon samoja ajatuksia kuin viisas työkaverini Mari Leppänen: “Haluan tulevana vuotena silittää enemmän ihmistä kuin puhelinta“.

Kokonaanhan somesta en eroon ole päässyt, sillä sosiaalinen media on osa työtäni ja toki olen välillä käynyt vilkuilemassa, mitä teille muille kuuluu. 
Hyvää ystävänpäivää

Siellä ruudun takana on myös ystäviä. Osan olen tavannut kasvokkain – ja osan vain kuvien ja sanojen välityksellä. Monien teidän kanssanne olen vaihtanut ajatuksen jos toisenkin, käynyt kirjeenvaihtoa sähköpostitse, yksityisviestein tai kommentein.

Ystävyyden syntyyn ei aina tarvita näkyviä kasvoja – sielunsisaria löytyy myös sanojen takaa.
Teille kaikille toivottelen Hyvää ystävänpäivää seuraavan laulun sanoin:
“You’ve Got A Friend”

When you’re down in troubles
And you need some love and care
And nothing, nothing is going right
Close your eyes and think of me
And soon i will be there
To brighten up even your darkest night
You just call out my name
And you kn
ow wherever I am
I’ll come running to see you again
Winter, spring, summer or fall
All you got to do is call
And I’ll be there
Yes I will
You’ve got a friend
If the sky above you
Grows dark and full of clouds
And that old north wind begins to blow
Keep your head together
And call my name out loud
Soon you’ll hear me knocking at your door

You just call out my name
And you know wherever I am
I’ll come running to see you again
Winter, spring, summer or fall
All you have to do is call
And I’ll be there
Ain’t it good to know that you’ve got a friend

When people can be so cold
They’ll hurt you and desert you
And take your soul if you let them
Oh, but don’t you let them
You just call out my name
And you know wherever I am
I’ll come running to see you again
Winter, spring, summer or fall
All you have to do is call
And I’ll be there
You’ve got a friend
Ja sama laulettuna – niin kuin vain Carole King  sen osaa:



Hyvää ystävänpäivää ihan jokaiselle!

Lady of The Messiä voit seurata myös

The post Ajatuksia ystävänpäivänä 2019 appeared first on Nelkytplusblogit.


Vintagen viehätystä ja silmänruokaa – Kustom Kulture Show

$
0
0

Kaksipäiväinen Kustom Kulture -tapahtuma bileineen ja huutokauppoineen järjestettiin Helsingissä 9. – 10.2.  Kaapelitehtaalla esiteltiin upeita autoja, muotoilua & luovuutta & käsityötaitoja jenkkiautojen, moottoripyörien ja kustomoitujen polkupyörien maailmasta.

Myynnissä oli myös vaatteita, asusteita, levyjä, kenkiä, koruja, koriste-esineitä ja paljon muuta. Sunnuntaina Kaapelintehtaan Puristamossa ja Valssaamossa minua erityisesti kiinnosti tietenkin Vintage & Swap -myyntitapahtuma. Tässä kuvaterveiset sieltä:

Kultaiset käsilaukut, naiselliset hatut, säpäkät aurinkolasit ja strassikorut! Ja voih tuota hassua peikkopankkia, tuulahdus 70-lukua;-)

Laukut, kengät ja korut ovat paheitani. Mukavaa tapahtumassa olivat myös persoonallisesti pukeutuneet ihmiset eli silmänruokaa ja ihasteltavaa riitti. Myyjiä sunnuntain tapahtumassa olisi saannut olla enemmän, mutta ensi kerralla sitten – toivon niin.

The post Vintagen viehätystä ja silmänruokaa – Kustom Kulture Show appeared first on Nelkytplusblogit.

Parasta juuri nyt

$
0
0

– Pinkin vinkkaama Fiksuruoka-nettikauppa (klik), jossa myydään hävikkiruokaa 20-90% alennuksella! Tuotevalikoima koostuu lähinnä valmistajien, maahantuojien ja tukkureiden poistoeristä, jotka muuten olisivat vaarassa tulla poisheitetyiksi. Ostoskoriin meni maissia, papuja, linssikakkuja, curry-ruokasekoituksia, ja vähän herkkujakin.
– Iltalehden juttu Iris Apfelista 97, joka allekirjoitti juuri sopimuksen tunnetun IMG Models -mallitoimiston kanssa. (klik) Kuinka huikeaa on se, että vielä 97 vuotiaana voi pukeutua juuri niin kuin halajaa, värikkäästi ja inspiroivasti, ja elää täydesti!

Mahtavia ovat myös Iriksen lausahdukset:
‘Life is grey and dull, so you might as well have a little fun when you dress.’
‘No amount of money can buy you style. It’s just instinctive.’
‘Great personal style is an extreme curiosity about yourself.’
‘Fashion you can buy, but style you possess. They key to style is learning who you are, which takes years. There’s no how-to road map to style. It’s about self-expression and, above all, attitude.’
‘If you don’t learn constantly, you don’t grow, and you will wither. Too many people wither on the vine. Sure, it gets a little harder as you get older, but new experiences and new challenges keep it fresh.’

– henkinen piristyminen Viron reissun jäljiltä. Pitkästä aikaa tunnen, että olen ELOSSA, mulla on haaveita, suunnitelmia ja olen sosiaalisempi.

– Uusin Trendi ja juttu “Pikakurssi vaatekauppaan”. Olen päättänyt, etten enää halua ostaa mitään turhaa paskaa, haluan että ne vaatteet jotka löytyvät kaapistani olisivat sellaisia, joita käytän vuosia. Ihan ensitöikseni aion hankkiutua eroon (lue: myydä) kaikista niistä vaatteista, joita en käytä. Ihan turhaan ne makaavat kaapissani, kun ne voisivat ilahduttaa jotain toista. Uutta kirppiskeikkaa taitaa taas pukata…
Muiskuja ja hyvänmielen juttuja viikonloppuun!
Kuva

The post Parasta juuri nyt appeared first on Nelkytplusblogit.

Kolmas kerta päiväntasaajalla São Tomélla

Japanilaista kauneutta

$
0
0

Tuotteet PR-näytteitä

Korealaisesta ihonhoidosta on kohistu viime vuodet, nyt nousussa on japanilainen ihonhoito.

Jos korealaisilla on monivaiheisia hoitorituaaleja, japanilaisessa ihonhoidossa taas vähemmän on enemmän. “J-beauty” painottuu toiminallisuuteen, yksinkertaisuuteen ja pitkän aikavälin tuloksiin. Japanilaisen ihonhoidon on verrattu olevan kuin maratoni lyhyen sprinttispurtin sijaan.

Japanilainen kauneudehoito on modernia ja innovatiivista, mutta siinä hyödynnetään myös Japanin rikasta kulttuuriperintöä ja vuosisatoja vanhoja perinteitä, J-beautyssa käytetään erittäin tehokkaita alkuperäisiä ainesosia, yksinkertaisia mutta tieteellisesti tutkittuja yhdisteitä ja minimalistisia hoitorutiineja. 

Olen pari kertaa reissannut Japanissa ja ostanutkin kosmetiikkaa. Kosmetiikkatarjonta oli laajaa, kävin usemman kerran ihmettelemässä täyteen lastatuilla hyllyillä useammassakin liikkeessä. Myyjien kanssa oli hankala kommunikoida ja pakkausten tekstitkin ovat vain japaniksi eli monta mielenkiintoisen näköistä tuotetta meni sivu suun kun en tiennyt mitä ne ovat ja miten niitä käytetään. Tuotetieodoti näemmä kirjoitetaan nin runollisesti japaniksi, etteivät edes käännösohjelmat aina oikein avanneet käyttötarkoitusta.

Äskettäin pääsin kuitenkin tutustumaan japanilaisen Shiseidon ihonhoito- ja meikkiuutuuksiin, ihan suomen kielellä. Ja tuotteetkin ovat täällä Suomessa myynnissä ihan lähiviikkoina.


tokio_yanaka, tokio_hautausmaa

Shiseido on aikoinaan mm. lanseerannut maailman ensimmäisen nykyaikaisen kasvoveden tyyppisen hoitotuotteen sekä Japanin ensimmäisen hammastahnan. Nykyään Shiseido on yksi maailman suurimmista kosmetiikkayrityksistä,Shiseoidon  meikki- ja ihonhoitotuotteet ovatkin nykyisin tunnettuja ympäri maailman. 

Japanissa Shiseidolla on monia erihintaisia tuotesarjoja; monessa hotellissakin oli Shiseidon shampoot, hoitoaineet ja saippuat. Suomessa Shiseido on keskittynyt selektiiviseen kosmetiikkaan.


shiseoido, kosmetiikka, japanilainen_kosmetiikka

Vision Airy Gel Lipstickin 211 Rose Muse on kaunis nudesävy, se pääsikin tuotteista heti ensimmäisenä käyttöön. Vision Airy Gel Lipstick on pigenttinen, mutta kevyt huulipuna. Ohuelti levittyvän, matan Modern Matte Powder Lipsticin sävy 515 Mellow Drama on dramaattinen itämaisen punainen.

Värikosmetiikan graafisista musta-punaisista hylsyistä tosiaan tuli Tokion luksuskaupunginosa Ginza mieleen.Huulipunahylsyssä on näpsäkkä magneetti, eli ei ole pelkoa että käsilaukussa korkki irtoaa.

shiseoido, kosmetiikka, japanilainen_kosmetiikka

Sininen ripsiväri on tehnyt paluun! Joskus aikoinaan sinistä ripsaria tuli käytettyä enemmänkin, ylioppilaskuvissakin ripset ovat siniset. Yo-kevät oli lämmin ja olin jo hyvin ruskettunut, ripset näyttävät kuvissa yhä yllättävän raikkailta päivettynyttä ihoa vasten, tosin 18-vuotiaana on muutenkin aika raikas…

Shiseidon tilaisuudessa meikannut Raili Hulkkonen vinkkasi värillisen ripsivärin sopivan hyvin aikuisellekin, tumman silmämeikin kanssa sininen eripsiväri ei erotu liian silmiinpistävänä, mutta se heleyttää sopivasti meikkiä. Tarkasti levittyvässä, volyymia antavassa Controlled Chaos MascaraInkissä on klassisen mustan ja sinisen lisäksi violetti sekä vihreä sävy.


tokio_yanaka, tokio_temppeli


kauneus, kosmetiikka, japanilainen_kosmetiikka, j-beauty



shiseoido, kosmetiikka, japanilainen_kosmetiikka



Benefiance Wrinkle Smoothing Cream on ylellisen raskaaseen lasiseen purkkiin pakattu koostumukseltaan kevyt, mutta täyteläinen voide yli nelikymppisille. Voide silottaa ryppyjä, kosteuttaa ja antaa juonteille täyteläisyyttä. 


j-beauty, japani, kosmetiikka




waso, shiseoido, kosmetiikka, japanilainen_kosmetiikka, kasvonaamio

Waso Shiseido on minulle aiemmin tuntematon sarja, kohderyhmänä ovatkin minua nuoremmat. Testiin saatu, kerran, pari viikossa käytettävä, kuoriva ja puhdistava Purifying Peel Off Mask on kuitenkin ollut käytössä. Värikin on normaalinaamioiden valkoisista tai haalean pastellisista sävyistä poikkeava metallinen fuksia/pinkki! Tehoaineena on maustekasvi shiso eli veripeippi.  Naamio kuorii pois saasteet ja lian kuivattamatta ihoa, jättäen ihon raikkaaksi.
Oletko käyttänyt japanilaista kosmetiikkaa?

The post Japanilaista kauneutta appeared first on Nelkytplusblogit.

Uskomattoman ihania kosmetiikka uutuuksia ja arvonta!

$
0
0
* Sisältää pr-näytteitä ja mainoslinkkejä
Ystävänpäivä on toki osittain ollut asialla, mutta siltikin harvinaisen suloisia ja hattaramaisen tyttömäisiä pr-lähetyksiä on tullut parin viikon aikana postilaatikkoon ja joita on ihan pakko hehkutella täällä. 

Ted Baker tuoksut, joita saa Stockmanilta ja Sokokselta, ovat rantautuneet Suomeen. Koruja muuten myy sitten Stockmann. Ted Baker on oikea sellainen vintage henkinen ja aavistuksen 50-luvun henkeä tuova brändi. Hyvin ilmentävät Ted Bakerin ilmettä nämä kauniin nostalgiset ja aikarajoja ylittävät tuoksut. Tuoksumaailma muistuttaa Escadan kesätuoksuja, mutta kenties nämä ovat aavistuksen pehmeämpiä tuoksumaailmaltaan, kuin pirskahtelevat Escadat. 

Tuoksuja Sweet Treats-kokoelmassa on kolmea erilaista: 

Mia on pirteä, tyylikäs ja hienostunut, Mia valaisee ja ilahduttaa minne ikinä meneekin. Mian vastustamaton yhdistelmä lämpöä, vetovoimaa ja viehkeyttä tekee tuoksusta jokaisen naisen parhaan ystävän.

Mia yhdistää latvatuoksun kirpeän sitruunan, vadelman ja mustaviinimarjan sydäntuoksun romanttisiin kukkiin, ruusuun, kieloon ja freesiaan. Pohjatuoksun viettelevä patsuli ja lämmin meripihka sinetöivät tuoksusta unohtumattoman.

Ella on hämmästyttävän itsevarma ja ilahduttavan nokkela Ella tuo mukanaan säteilevää voimaa ja mystiikkaa, joka saa kaikkien päät kääntymään. Vakuuttava ja hauska Ella jättää aina mieleenpainuvan vaikutuksen.

Ellan latvatuoksu yhdistää raikkaan bergamotin, sitruunan ja mustaherukan, pirskahtelevaan ruusuun, jasmiiniin ja appelsiininkukkaan. Pohjatuoksun uskalias myski, santelipuu, vetiver ja vanilja tekevät tuoksusta kypsän uskaliaan.

Polly on kuplivan tyttömäinen, mutta varttunut Polly on täydellinen lisä jokaiseen hetkeen. Rohkea Polly tekee aina näyttävän sisääntulon, jättäen jälkeensä särkyneitä sydämiä ja naisellista lumousta. Pohjimmiltaan leikkisä Polly on täydellinen naapurintyttö ja toivoton romantikko.

Pollyn latvatuoksun mehukkaat hedelmät, mandariini, punaiset marjat ja persikka sekoittuvat jasmiinin, kuusaman ja pionin kukkaisiin sävyihin. Pohjatuoksun vanilja, meripihka, valkoinen myski ja patsuli tuovat täyteläistä pehmeyttä ja syvyyttä kokonaisuuteen.

Ted Bakerin Sweet Treats EdT -tuoksut saatavilla koossa 30 ml/svh. 33,90 € ja 50 ml 48,90€

Saatavuus: Helmikuu 2019 Stockmann- ja Sokos-tavaratalot sekä Emotionit
Essien suloinen ystävänpäiväkokoelma ilahduttaa kolmella minikoon kynsilakalla hintaan 13,90 * sisältää mainoslinkin Kicksistä.
Olen miettinyt, mitä meikkivoide-elämä oli aikoja ennen Beuty Blenderiä. Siitä lähtien, kun Beuty Blender ilmestyi, en ole millään muulla levittänyt meikkivoidetta. Beauty Blenderin omat saippuat mahdollistavat vielä meikkisienelle pitkän elämän. 

Electric Violet ja Electric Violet Swirl-meikkisienet saatavilla rajoitetun ajan kyseisissä sävyissä Stockmannnn-ja Sokos-tavarataloista ja nobebeauty.com

Mielenkiintoinen uutuus samalta brändiltä on viimeistelysuihke, joka säilyttää meikin täydellisenä. Kiinnittää meikin ja pidentää meikin kestoa ja tekee ihosta kuulaan ja hehkuvan. 

Pullo metallinhohtoisella pinkillä korkilla on omaan silmään todella kaunis ja itse viimeistelysuihke tulee tasaisen pehmeänä kasvoille. Kaksifaasinen koostumus saa meikkivoiteen ja puuterin sulautumaan toisiinsa. Antioksidanttisen suihkeen sisältämä yhdistelmä hyaluronihappoa kosteuttaa ja ravitsee ihoa. Suihketta voi myös suihkuttaa itse meikkisieneen, kostuttamaan sientä ennen meikin laittoa.

Hinta 32,90e ja saatavus sama, kuin meikkisienet yllä. 
Nivealta ja Labellolta tuli suloinen ystävänpäiväylläri, joka sisälsi uutuusjuttuja. Mies tykkää Nivean suihkugeelistä ja suihkugeeli lähti hänen käyttöön. Tytär nappaisi puhdistusliinat, jotka ovat muuten maailman kätevimpiä aina reissussa. Itseäni eniten inspiroi silmämeikkiputsari ja ruusun tuoksuinen Labellon huulivoide. Silmämeikkiputsaria olen testannut ja toimii todella hyvin ja on hellävarainen. Ihanan aavistuksen öljymäinen Micellar-öljy tyylinen koostumus. 
Iiks miten suloiset jutut essenceltä taasen on ilmestynyt. Lovea eli rakkautta on ilmassa. Näistä olen ehtinyt testata tuota pyöreää poskipunaa ja se on aidosti aivan hätkähdyttävän hyvä. Kullanhohtoa antava kauniin sävyinen poskipuna on laadukas ja runsas pigmenttinen. Jos rakastat poskipunia, jotka taittavat kullan hohtoa, hanki tämä!

Tiesin jo joulukuussa, että tämä Smashboxin L.A Cover Shot Eye Palette on tuloillaan ja olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa. Täydellinen, täydellinen, luomiväripaletti, jossa on  vielä kantena tälläistä lapsenmielistä viihdyttävä hologrammikuva, joka vaihtaa kannen maisemaa päivästä yöhön ja yöstä päivään. Tulee nostalgisesti lapsuus mieleen. 

Luomiväripaletissa on runsas kirjo nudeja ja metallinhohtoisia sävyjä ja kirkkaita sävyjäkin löytyy. Omaan makuuni tämä paletti on täydellinen. Mukava tukeva iso peili ja Smashboxin rajauskynä tekevät mielestäni tästä kokonaisuudesta edullisen hintaan 49,50e ja saatavilla * sisältää mainoslinkin Kicks.fi
Jokainen sävy – kirkkaista hillittyihin neutraaleihin ja tyylikkäisiin hohtaviin – on rakkauskirje Smashboxin kotikaupungille. L.A., kaupunki täynnä loputonta inspiraatiota ja luovuutta. 16 erittäin pigmenttisessä värissä, jotka vangitsevat upeat merimaisemat, auringonlaskun huviajelut ja seinämaalaukset, joista täytyy saada kuva, on upea, helposti häivyttyvä koostumus ja silkkinen, upean tuntuinen lopputulos. 

Paletti sisältää yhdeksän mattasävyä ja seitsemän hohtavaa sävyä, sekä täysikokoisen Smashbox Cosmetics Always On – rajauskynän.

SÄVYT:
• Venice Peach (Hohtava Vaaleanpunainen/Koralli Duo Chrome)
• Westsider (Kyllästetty Matta Sinivihreä)
• Best Coast (Kyllästetty Matta Violetti)
• #Sunset (Poltettu Matta Koralli)
• Vanilla (Lämmin Matta Norsunluu)
• There’s Valet (Syvä Matta Ruskeanpunainen)
• Drop Top (Lämmin Hohtava Kulta)
• Almond (Lämmin Matta Ruskea)
• Nectar (Pehmeä Matta Koralli)
• Rose Bowler (Hohtava Ruusukulta)
• Canyon Copper (Hohtava Punertava Pronssi)
• Java (Lämmin Matta Tummanruskea)
• Deco (Hohtava Vaaleanpuna Kultainen)
• Hang (Vaalea Ruskeanharmaa Matta)
• Platinum (Ruskeanharmaa Hohtava)
• Eastsider (Hohtava Syvä Luumu)

Se mitä en kuitenkaan osannut odottaa oli, että luomiväripaletin mukana tulisi myös Smashboxin uusia *sis.mainoslinkin Gloss Angeles huulikiiltoja, joista jokainen oli just eikä melkein omaa sävymaailmaa. En esim. välitä oransseista, luumun tai ruskean sävyisistä huulijutuista, mutta nyt tulikin rosaa useassa sävyssä ja glitterilläkin varustettuna ja vielä *sisältää mainoslinkin läpinäkyvä huulikiilto. 

GLOSS ANGELES
“Tämä kiilto on uusi olennainen osa, jolla voit luoda minkä tahansa tyylin, punaisen maton glamourista boheemiin rantatyyliin, riippuen miten sitä käytät. Käytä vaaleaa nudea päivittäisessä käytössä tai lisää hohtavan kirkkasta väriä päälle illanviettoon.”
-Lori Taylor-Davis, Smashbox Global Pro Lead Artist

AJATUS: Kylve hohteessa!

MIKÄ: Tämä kiilto, jonka 14 sävyn valikoimasta löytyy vaihtoehtoja neutraaleista kirkkaisiin sävyihin, on inspiroitunut auringossa kylpevästä kaupungista, jossa Smashbox aloitti. Tämä tahmaamaton koostumus sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja luo huulista täyteläisemmät, ja E-vitamiinia, joka ravitsee huulia pitäen ne pehmeinä.

MIKSI SE ON UNIIKKI: Ei ole väliä käytätkö kiiltoa yksin vai huulipunan päällä, tämä kiilto sisältää valoa heijastavaa hohdetta, joka antaa illuusion täyteläisemmistä huulista.

SÄVYT:
• 72 & Honey (Lämmin Nude Crème)
• Beachy Keen (Syvä Nude Crème)
• Actors Gild (Hohtava Kullanruskea)
• Michelada (Hohtava Ruskea)
• Sorbet Watch (Vaaleapinkki Crème)
• Traffic Jam (Syvä Ruusu Kultaisella Hohteella)
• Hustle & Glow (Hohtava Ruusukulta)
• Surf Bunny (Korallinen Pinkki)
• Obvi Mauvey (Malva Crème)
• Celeb Sighting (Keskivahva Marjainen Crème)
• Sheen Writer (Kirkas Hohtava Fuksia)
• Ay, Poppy (Voimakas Hohtava Koralli)
• Self Promocean (Kirkas Violetti Crème)
• Acai You Girl (Voimakas Marjainen Crème)

STUDIO VINKKI: Käytä yksinään tai toisen huulituotteen päällä tuomaan kiiltoa!

HINTA: 21€
MISTÄ VOIT OSTAA: Kick-myymät ja Kicks.fi

Entäs essence sitten, essence on uudistanut kynsilakat. Shine&Last Go kynsilakat, joiden hinta on uskomattomat 1,99e. Lakkaus kuivuu kynnellä geelilakkauksen omaiseksi ja näin takaa huiman kestävyyden, intensiivisen värin ja upean kiillon. Vegaaniset lakat ovat saatavilla voimakkain pigmentein ja värikkäin sävyin ja ne kuivuvat jopa nopeammin kuin nykyinen the gel nail polish– valikoiman kynsilakat.

Sain uskomattoman paketin, jossa on kaikki uudet sävyt. Tästä on hyvä lähteä näitä uusia kynsilakkoja testaamaan oikein useamman tyttären voimin.

Mitä olette mieltä uutuuksista ja mikä innosti eniten.  Yhdelle teistä vastanneista arvon kasvoglitterit ja mielettömät tekoripset blingeineen juhliin tai vaikkapa vappuun. Lisäksi yksi teistä pääsee testamaan näitä uusia essence kynsilakkoja myöskin alimmassa kuvassa olevien kynsilakkojen kera.

Arvonnan säännöt: 

1 arpa anonyymit lukijat


3 arpa Vauhtimimmien YouTube-kanavan tilaajille. Jonne tuleekin taas helmikuun kuukauden kosmetiikka suosikit kuun vaihteessa. 

Arvonta päättyy 24.2.2018

Oikein kaunista ja ihanaa viikonloppua ja tasapuolisesti arpaonnea kaikille. Täällä taas flunssa meinaa viedä voiton tai ei oikein ikinä lähtenyt kunnolla pois. Siksi oli ihana viettää tämä päivä kepeästi kauneuden parissa. <3

The post Uskomattoman ihania kosmetiikka uutuuksia ja arvonta! appeared first on Nelkytplusblogit.

Viewing all 13159 articles
Browse latest View live