Olen armoton kirjafani ja lukutoukka ja etenkin nuorempana ja aikaa ennen kännyköitä, kulki paksuinkin kirjajärkäle koulurepussa ja myöhemmin käsilaukussa mukana.
Meillä on kotona aivan mielettömän paljon kirjoja, niin paljon, että kirjahyllyjä on jouduttu laittamaan jo muihinkin huoneisiin, kuten miesluolaan. Nykyään uusia kirjoja ostamme äärettömän harkiten vallitsevan tilanpuutteen vuoksi.
Nettikirjojen lukeminen ei ole tuntunut lainkaan omalta jutulta, sillä se kirkas valo rasittaa pidemmän päälle silmiä. Olen mieluusti pitänyt visusti kiinni fyysisestä kirjasta, sillä kirjassa on jotain konkreettista, jotain johon jopa kiintyä. Myönnän välillä vain tuijottavani kirjahyllyjemme kirjapaljoutta ja miettien mitä kaikkia seikkailuja kunkin kirjan selkämyksen taakse kätkeytyy.
Rakkaus satuihin, fantasiaan, seikkailuihin syntyi jo pienenä tiitiäisenä, kun minulle luettiin iltasatuja. Hyvin nuorena opin kuitenkin lukemaan ja luin iltasadut itselleni itse. Muistan elävästi H.C.Andersenin sadut, Elsa Beskowin kuvittamat Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen kirjat.
Myöhemmin Viisikon seikkailut, jolloin oli pakko aina mennä keittämään itselleenkin teetä ja tehdä voileipiä, koska Viisikkokin söi aina kaikkia mysteereitä ratkoessaan. Sinuhe Egyptiläinen mullisti maailmani 13-vuotiaana ja hyvin pian tästä aloin ahmimaan John Irvingin kirjoja.
Kun Storytel.fi otti minuun yhteyttä, että kiinnostaisiko osallistua lukupiiriin ja kuunnella äänikirjana Storytel.fi valikoimasta Mia Kankimäen “Naiset joita ajattelen öisin”, olin sekä utelias, että aavistuksen vastahakoinen.
Voisiko äänikirja tavoittaa sieluni sopukat toivotulla tavalla, olla tasaveroinen fyysisen kirjan kanssa, uuden kirjan avaaminenhan on tietynlainen pyhä hetki.
Tiedostaen, että edessä on taas uusi seikkailu, ihminen tai matka tai mitä tahansa, jota odottaa… Voisiko nämä kohtaamiset ja seikkailut tuntua äänikirjaa kuunnellessa samalta? Pelkäsin, että pettäisin jotenkin itseni tai jopa hyllyssä olevat rakkaat kirjani.
Olin kuitenkin erittäin utelias ja niin eräänä syyskuun aamuna, kun matkasin Helsinkiin, aloin kuuntelemaan Yönaisten tarinoita. Normaalisti olen aina kuunnellut autossa jumputtavaa musiikkia, joka on toki energisoinut, mutta saanut samalla sydämen hakkaamaan levottomammin, tehden olosta hieman hermostuneen.
Yönaisten kanssa äänikirjan soljuessa rauhoittavalla lukijan äänellä, kävi kuitenkin päinvastoin, nauliuduin penkkiin, rauhotuin, syvennyin tarinaan aivan uudella tavalla.
Osa minusta taantui lapsuuden turvalliseen hetkeen, siihen hetkeen, kun minua rakastava aikuinen luki sänkyni laidalla minulle satuja. Äänikirja kokemus tuntuikin äärimmäisen rauhoittavalta vastapainolta hetkiseen elämään.
Hiljakseen soljuin kirjan maailmaan, jäin innolla odottamaan uusia käänteitä, olin Mia Kankimäen kanssa vieraissa nurkissa ullakolla miettien elämän käännekohtia, mitä olen saavuttanut, miten jatkaa tästä eteenpäin.
Oman lähestyvän rajapyykin 50-vuoden iän kautta osittain samaistuin Miaan, tiedostaen, että meille kaikille tulee hetkiä, jolloin tulee mietittyä missä olen juuri nyt, mitä haluan muuttaa ja mitä on hyvää nykyisessä elämässäni.
Mia Kankimäki irtisanoutui työstään 42-vuoden iässä, aloittaen kirjoittamaan “Naiset joita ajattelen öisin” kirjaa. Etsien kirjaan naishahmoja menneisyydestä, joihin hän itse voisi samaistua.
Aloittaen rohkean seikkailun ja matkaten näiden naisten historiaan, matkaamalla joidenkin kirjan henkilöiden kotiseuduilla. Ensimmäisenä Mia matkasi Karen Blixenin Afrikkaan, joka onkin pisin osuus kirjassa yksittäisestä “yönaisesta.”
Pidän erittäin paljon siitä, miten Mia kuvailee omia seikkailujaan Afrikassa limittäin Karen Blixenin elämän kanssa. Miten ensin nostaa Karenin jalustalle, ymmärtäen kuitenkin, että Karenkin oli vain ihminen myös heikkoine puolineen.
Vaikka se Karen mitä “Minun Afrikka” kirja antaa ymmärtää, oli että Karen oli loputtoman vahva selviytyessään sen ajan Afrikassa naisena ja vielä valkoihoisena naisena. Karenissa kuitenkin oli pimeitä puolia.
Karen sai hurmiollista nautintoa villieläinten surmaamisesta. Myöskin läheisriippuvaisuuden suhde brittiläiseen hurmuriin ja metsästäjään Denys Finch Hattoniin, osoitti Karenissa vahvasti heikon puolen. Karen ei tuntenut olevansa elossa, jollei Denys ollut paikalla.
“Naiset joita ajattelen öisin”, on selkeästi feministinen kirja, tuoden esille naishahmoja, jotka ovat jääneet pimentoon vain siksi, että heidän sukupuoli sattui olemaan nainen. Kankimäki kertookin miten Firenzessä on perustettu “Advancing Women Artist Foundation”, joka on keskittynyt unohdettujen naistaitelijoiden töiden etsimiseen.
Yönaisten perässä Kankimäki matkustikin Kiotoon, Firenzeen, Afrikkaan, Mazzanoon, Roomaan, Bolognaan ja Normandiaan. Matkakohteet Kankimäki valitsi niissä asuneiden inspiroivien naisten perusteella, naisten tarinat ansaitsivat tulla kerrotuksi.
Karen Blixenin jälkeen Kankimäki kertoo rohkeista tutkimusmatkailijoista, jotka rohkeina matkustivat eri puolilla maailmaa ja haastoivat luonnon tuomat vaarat ja vaivalloiset reitit rohkeudellaan. Näitä uskalikkoja olivat Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kingsley, Alexandra David-Neel ja Nellie Bly.
Italian renesanssin naistaitelijoista kirjassa esiintyi Simonetta Vespucci, Caterina Sforza, Beatrice d’Este, Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana ja Artemisia Gentileschi. Mia Kankimäki on tehnyt kirjaansa mittavan pohjustustyön, niin tutkien historiallisia materiaalia yönaisista, kuin matkaten osan kirjassa esiintyvien naisten kotiseuduille.
Kirjan lopussa yönaiseksi valikoituu vielä japanilainen taiteilija Yayoi Kusama, joka omalla kohdalla oli yönaisista ehkä mielenkiintoisin. Kusama tunnetusti kärsii mielenterveysongelmista ja on lapsesta asti nähnyt harhoja mm. pallojen ja kurpitsojen muodossa. Kusamalla on pakonomainen tarve maalata palloja. Kusama keskittää itsensä taideteoksiinsa, koska kokee, että on itsekin upea.
Minulle juuri Kusaman opetus oli osittain ennakkokäsitysten rikkomisessa, ihminen voi olla 100% itsevarma ja onnellinen, vaikka olisikin harhainen.
Koko kirjan teemaa käsittääkin rohkeus, yönaiset olivat jokainen omalla tavallaan rohkeita,. Mielestäni alun omien epäluulojen jälkeen Mia Kankimäkikin osoittautuu minulle rohkeaksi naiseksi ja Mia Kankimäestä itsestään syntyy varmasti joidenkin ihmisten ikioma yönainen.
Aluksi minua jarrutti Mia Kankimäen irtisanoutuminen oravanpyörästä ja koin tuon repäisyn olevan rohkea, mutta kun Mia kertoi nukkuvansa milloin ystäviensä sohvilla tai vanhempiensa vintillä, koin ettei Mia ollut vapaa laisinkaan, vaan muista riippuvainen.
Ymmärtääkseni kirjoitusprosessia ja sen taloudellista yhtälöä, ymmärsin, että Mialla ei kirjan kirjoittamisprosessin vuoksi ollut muuta mahdollisuutta, kuin irtisanoutua työstään ja astua tavallaan taloudelliseen tyhjyyteen. Mitä pidinkin äärimmäisen rohkeana tekona. Kuinka moni meistä uskaltaa astua ulos oravanpyörästä ja siitä elämäntyylistä, jonka on luonut itselleen, tuo elämäntyyli voi joillekin olla jopa vankila.
Kuitenkin Mia kertoo, miten kaiken tämän jälkeen mieleen hiipi tyhjyys, kun kuvitelmissaan luuli tuon hetken olevan mahtava. Mia koki ulkopuolisuuden tunnetta, muiden elämien jatkuessaan samaa hamsterin pyörän rataa pyörien ja hänen pudottettuaan itsensä kelkasta.
Kankimäki ryhtyi etsimään historiasta naisia, jotka olivat toimineet kuten hän, irrottautuneet valtavirrasta. Joihin hän voisi samaistua ja jotka voisivat toimia hänelle esikuvina.
Mia Kankimäen kirja on sekä kunnianosoitus tasa-arvolle, että unohdetuille naisille, tärkeille historiallisille ja lahjakkaille naisille. Kirja on matkakertomus ilman muuta Mian matkatessa yönaisten jalanjäljillä ympäri maapalloa. Kirja on kuitenkin myös matkakertomus omaan minuuteen ja erilaisten yönaisten kautta Mia löysikin monta rohkeuden teemaa ja sisimmistään omakohtaista rohkeutta, omista peloistaan huolimatta.
“Olen käynyt Afrikassa kahdesti: molemmat matkat ovat olleet unelmieni täyttymyksiä ja molemmilla olen pelännyt kuollakseni.” Kyse onkin nimenomaan pelkojen voittamisesta, etteivät pelot tule unelmien tielle. “Että löytäisi itsestään sen saamarin reippauden.”
Samaistun Miaan siinä, että haluan toteuttaa asioita, joita ennakkoon kamalasti pelkään. En tehnyt tänä vuonnakaan uuden vuoden lupauksia, mutta lupasin täällä blogissa tammikuussa olla rohkeampi minä.
Yksi näistä omista tämän vuoden rohkeuden teoista, oli avaruusseikkailu Juri Gagarin kosmonauttikeskuksessa. Pelkäsin tuota projektia alusti asti, niin valikointiprosessiin liittyvää Boot Campiä, jossa meistä mitattiin paineen sietokykyä niin erilaisin matemaattisin, kuin älykkyystehtävin, kuin käänteisellä Benjihypyllä laskien samalla numeroita väärinpäin.
Pelkäsin niin paljon, etten nukkunut pariin yöhön ennen Boot Campiä, tuntui että miltei taju lähti kaikesta jännittämisestä ja pelosta. Tavoittelin kuitenkin loppuun asti unelmaani, päästä kerran elämässä niin lähelle avaruutta, kuin mahdollista. Avaruutta, joka on ollut pienestä tytöstä haaveeni.
Haaveeni toteutui ja pelkäsin Venäjälläkin joka päivä jokaista tehtävää, mitä yllätyksenä oli eteemme tulossa. Ehkä kuitenkin eniten pelkäsin mokaamista, kasvojeni menettämistä, sitä että olisin jotenkin kömpelö tai tyhmä.
Oli pelko mikä tahansa, pelko on konkreettinen asia ja itse olen huomannut, vain mennessäni pelkojani kohden ja ollessani pelon pyörremyrskyssä, voin voittaa pelkoni ja kasvattaa rohkeuttani jonkin verran. Jonkin verran vain siksi, että vaikka olen ollut suurella seikkailulla, pelkään edelleen samoja asioita, eli ehkäpä eniten vieläkin juuri tuota mokaamista, kasvojen menettämistä muiden edessä.
Mia Kankimäen “Naiset joita ajattelen öisin, oli minulle ennen kaikkea tarina rohkeudesta ja rohkeista naisista ja siitä, että miltei kaikki on mahdollisuus saavuttaa, jos vain uskaltaa ottaa sen yhden askeleen kohti rohkeutta. Rakastan muuten tätä alla olevaa hyvin onnistunutta mainosta itsevarmasta ja rohkeasta naisesta, tässä mainoksessa on asennetta.
Lukupiirissä keskustelimme Julia Juliaihminen ja Kalenterikarjun Mikon kanssa yönaisista ja osittain kaikille meistä kirja avautui myös eri tasoin. Kerroimme myös kaikki, ketkä ovat meidän omia yönaisia. Minun yönainen on oma mummini, koska pidän häntä rohkeimpana ja sitkeimpänä ihmisenä, jonka tunnen.
Mummi on ollut sodassa lottana, menettänyt ensimmäisen lapsensa, kaikki sisaruksensa, miehensä ja ystävänsä ja on silti sitkeä ja positiivinen. En itse peilaa elämääni myöskään muiden kautta, vaan käyn öisin syväluotaavia ja joskus jopa syyllisyyden kyllästämiä hetkiä itseni kanssa.
Yön pikkutunnit ovat joskus kovin painavan raskaita. Haluan olla itse itselleni yönainen, mennä edelleen rohkeasti kohti pelkoja ja voittaa pelot ja jo etukäteen tietäen, ettei pelko lakkaa koskaan, sitä ei voi lopullisesti voittaa millään teoilla, sillä silloin ihminen on sisäisesti kuollut. Hyväksyn, että pelko on osa minua.
Äänikirja kokemukseni oli äärimmäisen miellyttävä ja rauhoittava eri tavalla, kuin kirjan lukeminen on. Kaipaan jopa autossani hetkiä, jolloin kuuntelin Kankimäen “Naiset joita ajattelen öisin kirjaa.” Niissä hetkissä oli jotain pysähtynyttä, kuin auto olisi ollut pysähdyksissä, eikä matkannut kohti päämääräänsä.
Äänikirjan kuuntelemisessa oli lapsuuden satujen tavoin jotain erittäin lohdullista ja turvallista. Se sadun kuuntelemisen turvallinen hetki ennen vaipuessa unen maailmaan, joka oli monesti mörköjen värittämä. Sadun hetki toi kuitenkin sen turvallisuuden tunteen, että tuolla saman katon alla on turvallinen aikuinen, joka pitää minusta huolta herätessäni suden hetkinä omiin painajaisuniin.
Äänikirjan kuunteleminen herätti minussa paluun lapsuuteen satujen kuuntelemisen muodossa. Siksi tällä hetkellä kuuntelenkin lempikirjailijani Robin Hobbin fantasiakirjaa Storytel.fi valikoimista, sillä kuka ei haluaisi palata vaikka sitten satujen kuuntelun muodossa lapsuuden rakkaudelliseen turvallisuuden tunteeseen. Nyt voin autolla ajaessa kuunnella kirjaa ja vaihtaa vaikka lennossa fyysiseen kirjaan niin halutessani. Kirja on mukanani aidosti kaikkialla.
Siten äänikirjat yllättäen olivatkin minulle enemmän, kuin vain itse hyvän kirjan kuuntelu. Äänikirjat ovat minulle aikamatka aikaan, jolloin kertojan äänellä luettu kirja, oli minulle suuri ja silti rauhoittava ja turvallinen seikkailu. Jännää kyllä en koe olevani yksin, kun kuuntelen äänikirjaa, vaan kun litse ukija olisi siinä kanssani, muuntautuen kirjan hahmoiksi tai itse kirjailijaksi.
Nyt sinulla on mahdollisuus kokeilla Storytel.fi palvelua kuukauden ajan ilmaiseksi. Samalla löydät meidän lukupiirin Podcastin täältä, jos haluat vaikka kuunnella, miten me kaikki kolme eri ihmistä koimme Mia Kankimäen kirjan “Naiset joita ajattelen öisin.”
Storytellistä sen verran, että hämmästykseni oli suuri, että aika pienen yleisön Suomessa tavoittava lempikirjailijani Robin Hobbin kaikki kirjat löytyivät äänikirjoina Storytellin valikoimista. Storytellin valikoima on mieletön. Jos luet paljon kirjoja, sinulla on mahdollisuus kuukausimaksulla l6.99e, kuunnella minne ikinä menetkin, rajaton määrä kuukauden aikana kirjoja.
Tavaraa on meillä kaikilla paljon, joten aikamoinen joululahjaidea lukutoukille olisi Storytellin paketti, olisi se sitten jokaisen budjetin mukaan, joko kuukauden paketti 16,99e, 3kk 47,99e, 6kk 89,99e tai vuoden paketti 169,99e. Kyllä Storytellin valikoimista löytyy myös e-kirjoina. Storytellistä löytyy tuhansia kirjoja, niin e-kirjoina tai äänikirjoina suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja venäjäksi.
The post Naiset joita ajattelen öisin appeared first on Nelkytplusblogit.
Moikka ♥
