TUULAANNELI:
Heippa kaikille! Jo pidempään blogiani lukeneet tietävät rakkaudestani Vagabondin kenkiin. Tein heidän kanssaan entisen työni puitteissa yhteistyötä melkein parikymmentä vuotta, joten olen elänyt Vagabond tarinaa omakohtaisesti monen monta vuotta. Omien kenkieni tärkeimpiä valintaperusteita ovat käyttömukavuus, käveltävyys ja muodikkuus sekä kenkien on oltava ehdottamasti nahkaa. Tuossa oli aika monta hyvää syytä, miksi vaatekaapistani löytyvät aika monet VB:t. Kävin tutustumassa heidän syksyn uutuuksiin heidän showroomillaan. Syksy 2015 mallisto ei pettänyt tällä kertakaan ja sieltä löytyi jälleen kivoja klassikkomalleja päivitettyvä ajanhenkeen.
Vagabondin desing edustaa skandinaavista ajatonta tyylikkyyttä, josta jokainen löytää omat suosikkinsa. Tänä syksynä ajankohtaiset tolppakorot ovat aina olleet VB:n best sellereitä. Kuvasin mukaan tähän postaukseen juuri näitä klasikkomalleja. Anna – solkinilkkureissa on upeat nahat ruskean sävyissä ja vaalea mokka hivelee silmiä. Boheemia 70 -lukua parhaimillaan päivitettynä 90-luvun twistillä ovat varmasti alakuvan Tyra – nilkkurit. Itselleni muistoja jostain todella kaukaa ja voin sieluni silmin kuvitella nilkkurit, leveälahkeiset farkut ja kauniisti laskeutuva pitsipaitis! Boholook as it’s the best! Trendilookeissa olen törmännyt paljon myös kiiltonahkaan. Tähän materiaalin minulla itselläni on sellainen jännä viha/rakkaussuhde. Ainakin nuo Dioonin nilkkurit näyttävät makeilta. Vai mitä mieltä olet?
Vagabondin malliston kulmakivi on aina ollut monipuolisuus ja käyttömukavuus. Siltikin design on aina ollut ajan hermolla ja sisältää juuri ne tärkeät pointit. Tässä postauksessa on mukana vain pieni osa heidän upeasta mallistostaan. Lisää kivoja malleja voit käydä kurkaamassa täältä (klik). Blogissa palaan viikon kuluessa muutaman upean VB:n mallin kanssa. Varsinkin heidän New atelier collection Nikita jäi mieleen. Kannattaa olla siis kuulolla! Postauksen loppuosassa vielä muutama helmi naisellisemmasta mallistosta.
Sitten lupaamani upean kenkäarvonnan pariin. Yhdessä Vagabondin kanssa arvomme oman valinnan mukaan nilkkurit heidän myymälänsä valikoimasta. (palkinnon arvo n. 130€)
Arvonnan säännöt ovat jo tutut!
1 arpa, jos olet rekisteröitynyt lukijani blogien seurantapalveluissa tai seuraat Facebookissa (klik) tuulannelin blogia.
2 arpaa, jos edellisten lisäksi viihdyt seurassani Instagramissa (klik)
3 arpaa, jos olet mukana kanssani useammassa somekanavassa (blogin seurantapalveluissa, facebookissa ja instagramissa)
Muista mainita kommentissa monellako arvalla olet mukana ja voit jakaa myös omia kokemuksiasi Vagabondista, suosikkimallejasi jne… Sana on vapaa! Anonyymit muistakaa laittakaa selvä nimimerkki. (Muistathan, että minulla on käytössä kommentitarkistus, joten kommentti näkyy hyväksynnän jälkeen.)
Tervetuloa mukaan myös uudet lukijat! Onnea kaikille arvontaan,
joka päättyy maanantaina 28.9. kello 24.00
-tuulanneli
kaikki postauksen kengät Vagabond AW2015
The post vagabond arvonta appeared first on 40+ blogit.