Nyt kun mennään kovaa vauhtia kohti huhtikuuta minua alkaa inspiroimaan keltainen väri. Keltaisesta väristä tulee parhaimmat positiiviset energiat. Kaikkihan sen tietää, että luotan värien tuomaan energiaan.
Ostin viikonloppua varten kaupasta tulppaanikimpun, josta löytyi energiaa tuovia värisävyjä. Oranssi on keltaisen rinnalla toinen väri, josta tulee hyvät energiat. Lauantaina tarttui matkaani myös Pentikin
pyyhkeen, jossa toistui nämä samat kevään hempeät värit. Käytän usein kuvausalustana hempeän värisiä keittiöpyyhkeitä.
![]()
Viikonloppuisin käytän paljon aikaa siihen, että syön puuroni visuaalisesti oikein sävytetyssä ympäristössä. Miten se onkaan tullut niin tärkeäksi. Asettelen marjat ja hedelmät puurolautaselleni ja seurana pitää olla kauniin väriset astiat sekä sävyyn sopivat kukat. Näin siis tälläkin kertaa.
![]()
![]()
Viikonloppuna löysin lähikaupastani Moilas-leipomon uutuustuotteita, jotka ovat juuri tulleet kauppojen hyllyille. Varmasti odotetuin uutinen oli se, että Moilas-leipomo alkoi valmistamaan gluteenittomia coctailpiirakoita. Ihana uutinen, sillä mikäs sen mukavampaa kuin saada kevään juhlien juhlapöytään gluteenittomia cocktailpiirakoita. Tällaisia ei ole ollutkaan vielä aiemmin markkinoilla. Hienoa Moilas.
![]()
Kauppareissulla tarttui mukaan myös Apetitin Vege-pops jäätelöitä hetkeen, jolloin tekee mieli jotain hyvää. Maistoin toista vegemessuilla ja totesin sen hyväksi. Näissä ei ole lisättyä sokeria. Nämä käyvät monelle erikoisruokavalioisellekin. Joten kannattaa suunnata katseensa kaupan pakastealtaaseen, jos haluaa herkutella.
![]()
Tällaisellä väri-iloittelulla päätin aloittaa tämän viikon. Katsotaan, että mitä tämä viikko tuo tullessaan, sillä kalenteri ainakin on taas ahdettu täyteen. No onneksi on vain viikko töitä ja sitten pääsen viikon lomalle ja lähdemme isommalla porukalla Lontooseen. Mies jää tällä kertaa kotivahdiksi ja lähden sukulaisporukalla liikenteeseen.
Maiju