Niinhän siinä sitten kävi orastava suhde koiramieheen hiipui pois samalla vauhdilla kuin kauniit lumikinokset pihaltamme. Juu...vaikka kaikki meni melko vaivattomasti ja ilman suurempaa säätämistä, vaikka yritimme sovittaa (lapsi)aikataulujamme yhteen, vaikka mies oli vallan mukava, kunnollinen ja ihanan herrasmiesmäinen ja vaikka sinnikkäästi yritin treffi treffien perään tuntea kemiaa toista kohtaan....., valitettavasti sitä ei tullut kehiin.
MIKSI hemmetissä tämän pitää olla näin vaikeeta?
Että haluaisi suhteen, kumppanin, ja että joka kerta toivo nousee ja taas kerran tipahtaa toiveiden/rakkauskaipuun/optimismin sekaiselta rytökasalta. Ei korkealta, mutta tarpeeksi korkealta, että jossain tuntuu. Ja se pettymyksen tunne ....joka kerta, kerta toisensa jälkeen. Ei vaan jaksaisi pettyä niin usein ja kasata itseään kasaan niin usein.
Tässä iässä deittailu on niin paljon vaikeampaa kuin nuorena. Nuorena tyyliin tapasit kivan ihmisen, teillä oli todennäköisesti samantyyliset arvomaailma, kasvoitte ihmisinä toistenne rinnalla, perustitte perheen, saitte lapsia.
40+ iässä ei kyse ole todellakaan enää siitä, että kaksi ihmistä rakastuu. Ihmisillä on exät, useimmilla lapset, on monenlaista painolastia (joita ei ehkä aina ole käsitelty), juuri eronneet ovat aivan pihalla, aina ihminen ei edes tiedä millaista suhdetta haluaa (näitäkin riittää deittimaailmassa), pelataa pelejä, ahdistutaan....että onhan siinä aikamoista ihmissuhdesoppaa kerrakseen.
Mutta hemmetti soikoon, en luovuta!! Huutomerkki! Olenhan kuitenkin positiivisesti ajatteleva tyyppi, se jonka vesilasi on useimmiten enemmän kuin puoliksi täynnä. Tinder viuhumaan, huulipunaa huulin ja kohti uusia seikkailuja (tai pettymyksiä....miten sen nyt ottaa?)
MIKSI hemmetissä tämän pitää olla näin vaikeeta?
Että haluaisi suhteen, kumppanin, ja että joka kerta toivo nousee ja taas kerran tipahtaa toiveiden/rakkauskaipuun/optimismin sekaiselta rytökasalta. Ei korkealta, mutta tarpeeksi korkealta, että jossain tuntuu. Ja se pettymyksen tunne ....joka kerta, kerta toisensa jälkeen. Ei vaan jaksaisi pettyä niin usein ja kasata itseään kasaan niin usein.
Tässä iässä deittailu on niin paljon vaikeampaa kuin nuorena. Nuorena tyyliin tapasit kivan ihmisen, teillä oli todennäköisesti samantyyliset arvomaailma, kasvoitte ihmisinä toistenne rinnalla, perustitte perheen, saitte lapsia.
40+ iässä ei kyse ole todellakaan enää siitä, että kaksi ihmistä rakastuu. Ihmisillä on exät, useimmilla lapset, on monenlaista painolastia (joita ei ehkä aina ole käsitelty), juuri eronneet ovat aivan pihalla, aina ihminen ei edes tiedä millaista suhdetta haluaa (näitäkin riittää deittimaailmassa), pelataa pelejä, ahdistutaan....että onhan siinä aikamoista ihmissuhdesoppaa kerrakseen.
Mutta hemmetti soikoon, en luovuta!! Huutomerkki! Olenhan kuitenkin positiivisesti ajatteleva tyyppi, se jonka vesilasi on useimmiten enemmän kuin puoliksi täynnä. Tinder viuhumaan, huulipunaa huulin ja kohti uusia seikkailuja (tai pettymyksiä....miten sen nyt ottaa?)
 |
| https://fi.pinterest.com/pin/418553359100344421/ |