Tässä taannoin kysyimme pikkuneidiltä haluaisiko hän mennä päivä paloasemalla -tapahtumaan vai kenties kissanäyttelyyn? Kummatkin kun sattuivat samalle lauantaille ja meitä isi-ihmisen kanssa kiinnosteli kummatkin. Annoimme solidaarisina vanhempina päätösvallan tässä asiassa 3-vuotiaallemme ja hän teki silmää räpäyttämättä päätöksen:
-Mennään katsomaan kissoja!
Turok eli Turun Rotukissayhdistys järjesti Turun Messukeskuksessa kansainvälisen kissanäyttelyn ja sinnehän me sitten suuntasimme. Messuhalli täynnä miukuja ja maukuja. Itse olin lapsena käynyt montakin kertaa kissanäyttelyissä ja niistä oli lämpimiä muistoja. Kotonamme oli aina kissoja ja olen kasvanut persialaisten kissojen pitkien turkkien lomassa. Persialaiset sekä exoticit ovat edelleen lemppareitani.
Neidin mielestä persialaiset ovat vihaisen näköisiä, mutta todellisuushan on se, että eiväthän ne ole. Kerroin hänelle, että niiden ulkonäkö vain hämää. Niillä on yrmy perusilme, mutta niiden luonne on kultainen. Pääsimme tutustumaan muutamaan persialaiseen ihan lähituntumalta, oikein rapsuttelemaan ja juttelemaan omistajien kanssa. Kyllä sydämessä läikähti jotenkin niin kivasti kun näitä luttunassuja pääsi silittämään pitkästä aikaa.
Neiti jaksoi yllättävän hyvin kiertää lähestulkoon kaikki rodut läpi, mutta viimeisimpien rivien kohdalla alkoi tulla selkeästi kisaväsymys. Alkoi janottaa ja tehdä mieli jäätelöä ja mitä näitä nyt on. Me kyllä isi-ihmisen kanssa jaksoimme ihastella eri rotuja ja siinä samalla vähän leikkiä ajatuksella jos meille tulisi kissa, mikä rotu se sitten olisi.
Me olemme itse vahvasti brittiläisen lyhytkarvan, persialaisen tai exoticin kannalla. Lapsemme sitten päätti hämmentää soppaa sanomalla, että hän haluaa karvattoman sfinksin! Ööh. Oikeastiko? Emme tunne rotua laisinkaan, mutta pakko sanoa ettei se ihan kauheasti puhuttele meidän kissaihannetta. Uskomme, että se on varmasti kiva luonteinen ja ihana kaikin puolin, mutta se karvattomuus...on vaan jotenkin niin luonnotonta. Ja ennen kuin kaikki kissasuvakit siellä nousevat barrikaadeille, niin sanon että rauhoittukaa. Me emme oikeasti ole edes vielä hankkimassa kissaa, olemme vasta ajatustasolla miettimässä, että JOS joskus.
Törmäsimme isi-ihmisen vanhaan joukkuekaveriin kenellä oli tällainen kaunokainen näyttelyssä mukana. Ocicat on kuin pieni pantteri! Todella silkkinen turkki ja mikä upeus muutenkin. Kyllä kissa voi olla kaunis!
Kissanäyttelyt ovat sinänsä kiva tapahtuma, mutta en näkisi että me alkaisimme niissä käymään vaikka rotukissan joskus ehkä hommaisimmekin. Olen aika pitkälti samaa mieltä kissa- sekä koiranäyttelyistä ja mielipiteeni on se, että ihminen kai niistä nauttii eniten. Ja että se on tosiaan ihan elämäntapa. Me toivomme, että jos joskus meille tulee lemmikki -olipa se sitten kissa tai koira- se on ihan vain lemmikki eikä mikään suuri näyttelystara. Mikäli kasvattaja toivoo näyttelyihin osallistumista, annamme hänen viedä kissamme/koiramme sellaiseen, mutta itse emme ala kehässä juoksemaan.
Kissanäyttelyssä oli kyllä tosi kiva käydä ja nähdä erilaisia kissoja. Nähtiin me siellä jopa vähän hiiriäkin ja yks kappale koiriakin, josta valitettavasti ei ole kuvaa. Neiti piti pintansa karvattomasta kissasta ja me isi-ihmisen kanssa odotamme, että hänelle mieli muuttuu. Ennen meille ei kait kissaa tule ennen kuin pääsemme kissaneuvotteluissa johonkin yksimielisyyteen.
Loppuun vielä pari kuvaa näistä mun rakkaista ja kreiseistä tyypeistä. Alkoi näyttelyn päätteeksi nälkä ja väsy painamaan ja sen jotenkin voi aistia näistä otosksista.
Kreisiä torstaita kaikille!