*Kasvi saatu Huiskulasta
nukkatyräkki
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel
Kun olin lapsi,
mummollani oli aina nukkatyräkki, tai oikeastaan useampia.
Tai oikeastaan niitä nukkatyräkkeja oli koko suvulla ja kaikilla mummon ystävilläkin.
Niin oli minullakin.
Olin saannut pienen siementaimen tältä villiltä poikamieheltä,
joksi sitä myös kutsutaan.
Nukkatyräkki nimittäin sinkoilee auliisti siemeniään ympäristöönsä
ja pieniä taimia tupsahtelee niin omasta ruukusta kuin naapurikasvien juuriltakin.
Ne voi sitten hellästi irrottaa ja istuttaa omaan ruukkuunsa kasvamaan.
Minä kasvatin oman nukkatyräkkini pienestä vauvasta
itseni pituiseksi huonekasviksi.
Kasvina se ei ollut oikein koskaan mikään suosikkini,
mutta tunnearvo oli sitäkin suurempi.
Myös omalla kasvilla oli jo paikkansa ja tarinansa meidän perheen historiassa.
Muistan selvästi, minkä kokoinen se oli missäkin kodissamme.
Mutta niin siinä käy,
kun pitää jotain itsestäänselvyytenä,
eikä oikein osaa arvostaa sitä,
ennen kuin on jo liian myöhäistä.
Viime vuosina tämä minulle tavanomainen kasvi alkoi tupsahdella eteen kaikkialta.
Se tulikin muotiin.
Aloin itsekin katsomaan sitä ihan toisenlaisella silmällä.
Ja aloin vaalimaan omaa aarrettani.
Mutta kuinkas kävikään, nukkatyräkkini otti ja kuoli
aivan yllättäen.
Ehkä vanhuuteen, en tiedä.
Ja olinkin yhtäkkiä ilman tuota rakkaaksi tullutta kasvia
ja muistoa.
En ollut ikinä tajunnut säästää itselleni poikasta,
vaikka olin jaellut näitä kasvilapsia tutuille ja tuntemattomille.
Minua harmitti aika tavalla tämä menetys.
Ja ihmeekseni,
mummoni kasviaarteen jälkeläisiä ei löytynyt myöskään keneltäkään sukulaiseltani.
Pari viikkoa sitten sain blogiyhteistyön merkeissä paketin Huiskulasta.
Ja yhdessä noissa paketeissa oli valtavan mieleinen yllätys.
Siellä oli tämä pienokainen.
Minulta pääsi oikeasti itku,
kun sain paketin auki.
Se ei ole ihan mummoni peruja,
mutta muistuttaa joka päivä ihanasta, kasvihullusta mummostani.
Olen päättänyt vaalia tätä aarretta huolella.
Luultavasti siitäkin kasvaa mittaiseni
ja aion hoitaa myös tämän tärkeän aarteeni lapsia,
ettei enää pääse käymään sellaista onnettomuutta kuin aiemmin.
Ehkä otan tämän kasvien hoidon hieman turhankin vakavasti.
Mutta mummoni ainakin ymmärtäisi,
mistä puhun.
Ja luulen, että siellä lukijoissakin ymmäretään minua.
Olisi kiva kuulla myös sinun muistosi nukkatyräkistä.
Kaunista päivää ja
aurinkoa!
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post Nukkatyräkin tarina appeared first on Nelkytplusblogit.