Siellä missä Kuha on. Kuhaa ruisjauhossa. Parasta mitä voi saada, kun aurinko laskee tai jään alta nousee. |
Kuha on kuhaa. Hieno kala ja kohtuullisen arvokas myös. Mutta mikäli kalastaja suuri tai pieni asuu naapurissa, käytä hyväksesi.
Toisaalta tämä on niin hienoa, simppeliä ruokaa että siitä kannattaa jo hieman maksaa. Mutta vaadi kaupasta ostaessasi, että kuha on kunnon fileinä.
Valokuvani ei tee oikeutta tälle kalaruokien "kunkulle" nyt lainkaan, mutta kuvitelkaa kullanruskea väri.
Muuten paistat aivan kuin kuhan paistaisit, kypsäksi pannulla mutta polttamatta. Mielestäni se menee niin, että pannu kuumaksi ja pienennät heti keskilämmölle, kun voi on sulanut ja kuhat on pannulla.
Varma on aina varmaa. Tässäkin.
RUISJAUHOSSA PANEROITUA KUHAFILEITÄ
Kuhaa fileenä riittävästi
Ruisjauhoja
Valkopippuria
Suolaa
Voita paistamiseen
Sitruuna
Laita matalalle lautaselle ruisjauhoja, suolaa ja valkopippuria. Saa olla kohtuullinen määrä. Sekoita kaikki kunnolla ja levitä tasaiseseksi.
Kuivaa talouspaperilla kuhafileet ja leivitä ne molemmin puolin. Siirrä toiselle lautaselle odottamaan paistamista.
Mikäli sinulla on toiminnanohjauskyky kunnossa, voit tehdä leivityksen ja paistamisen saman aikaisesti.
Kuumenna paistinpannu ja lisää kohtalaisen runsaasti voita pannulle.
Kun voi on sulanut kunnolla ja hieman poreilee, siirrä leivitetyt kuhafileet pannulle.
Paista noin 2 minuuttia / puoli ja kun pinnassa on upea väri niin on valmista lautaselle.
Purista hieman sitruunasta mehua pintaan.
Perunamuusin, varsinkin Auramuusin kanssa taivaallista ja terveellistä ruokaa.
The post Ruisjauhossa paneroituja kuhafileitä appeared first on 40+ blogit.