Täällä ollaan ja ihan elossa,
vaikka some-tauosta tulikin aiottua viikkoa pidempi.
Luulin, että somevapaa-viikko tuottaisi enemmänkin vaikeuksia,
mutta sen ajoittaminen lomamatkalle helpotti varmasti asiaa.
Lähdimme joulun jälkeen hakemaan virksitystä valosta ja vihreästä Espanjaan,
ja sitä saimme.
Jopa monin kerroin enemmän, kuin olimme haaveilleet.
Ilmat olivat todella upeat ja ennätyksellisen lämpimät.
Minulla ei ollut loman suhteen oikeastaan mitään muita odotuksia,
kuin lepo, vaihtelu arkeen, kaivatun valon ja vihreän näkeminen.
En ollut asettanut itselleni mitään vaatimuksia,
en edes valokuvauksen suhteen.
Oli ihana ja rentouttavaa ikään kuin leijua levossa.
Muutaman täyslepopäivän jälkeen
sain jo ideoita omaan työhöni ja
ennen kaikkea omaan puutarhaani.
Perspektiivin laajentaminen tekee ihmeitä.
Näkee valoa jopa vähän pimeissäkin kuiluissa.
Viime syksyn sateiden jälkeen ei edes oikein muistanut,
kuinka sininen taivas voi ollakaan.
Mieheni on intohimoinen golffari,
ja käppäilin muutaman kierroksen hänen ja tyttäremme mukana kentillä.
Vanhat oliivipuut ja vihreä ruoho sekä lintujen laulu,
toivat ihanan kevätfiiliksen.
Virkistyin valtavasti ja olin täynnä kevään odotusta tullessamme kotiin.
Kotiin tuli kuitenkin mukanani muutakin tuliaista kuin virkistynyt mieli.
Nappasin sitten jonkin lievän, mutta sitkeän vatsapöpön kuumeineen mukaani.
Arki ei alkanutkaan sitten kovin vauhdikkaasti,
vaan oikeastaan nukkuen vuorokaudet läpeensä.
Elämä kuitenkin voittaa,
ja aika ja tropit parantaa.
Nyt alkaa olla taas aika normaali olotila
ja näistä kuvista sai itsekin taas uutta virtaa.
Eikä nämä kotimaankaan säät pöllömpiä ole olleet.
Kevättä kohden mennään!
Nyt nautitaan jo enentyvästä valosta ja sinisestä taivaasta,
niistä seuraa vihreääkin ihan automaattisesti perästä.
Aurinkoista viikonloppua!
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post Valohoitoa appeared first on Nelkytplusblogit.