Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Meille tuli jäätelökone

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Karvasmanteliaromilla maustettuna kovasti aikuiseen makuun

Kesän tullessa alan aina haikailemaan kotijäätelön perään. Osaksi siksi, että se nyt vaan on niin hyvää, mutta pääasiassa kai ihan vain pihiyttäni. Kesäkuun ajan katselin miltei päivittäistä ravaamista lähimarketissa jäätelöostoksilla. Älkää käsittäkö väärin, jäätelö kuuluu kesään, mutta kun viisihenkinen perhe lähtee hakemään jälkkäriksi lemppareitaan, on lasku sen mukainen. Rantakävelyjen jäätelöpalloista puhumattakaan. Välillä saan ennakoitua täyttämällä pakkasen jollain halpispaketilla, mutta yleensä en. Kalliiksi tulee.

Jossain kohtaa sitten lasken mielessäni, miten nopeasti tuosta rallista olisi jäätelökone rahoitettu. Enkä nyt puhu niistä sorbettimasiinoista, joiden kulho pitää jäädyttää pakastimessa. Meidän pakastimeemme ei mahdu. Vaan haaveissani siintää kiinteän kylmäkompressorin sisältämä mötikkä, joka tietysti vie keittiössä ihan liian paljon tilaa, mutta josta saisi ihanaa kylmää, samentinpehmeää herkkua, joka kaiken lisäksi vielä sisältäisi vain niitä aineita kuin itse siihen tunkisin.

Toki jäätelöä voi tehdä ilman jäätelökonettakin, mutta silti… mieleni minun tekevi – ja eilen sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Blogikierroksen uhri, tunnustan ihan suoraan. Tulin lukeneeksi Dioriina-blogista hänen uudesta jäätelökoneestaan ja ihan kateuttani menin Verkkokauppa.comiin tarkistamaan hinnan. Eilen sinne sitten oli ihan jotain muuta asiaa, mutta “katson vain pikkuisen millainen” – kohdan jälkeen isäntä huomasi seuraavaksi roudaavansa jäätelökonelaatikkoa pitkin kauppaa.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Kuopuksen “pilvijäätelö”

Niinpä meillä on nyt Wilfa ICM – C15 . Sen kapasiteetin pitäisi olla noin 1,5l jäätelöä, mutta ihan siihen en kyllä eilisillä kokeiluilla vielä päässyt. Lisäksi jäätelö takertuu harmillisesti sekoitusvispilään ja siinä tuntuu menevän hukkaan, vaikka miten kaapisi. Dioriinan kone on se isompi XL, johon en yksinkertaisesti masiinan hieman isomman koon vuoksi taipunut. Ehkä 2l purkilla olisi helpompaa, vaikka epäilen tilanteen kyllä olevan ihan sama.

Jäätelö itsessään on kyllä uskomattoman herkullista ja koostumukseltaan juuri sellaista kuin pitääkin. Siis kunhan ei tee ihan täysin ohjeiden mukaan. Ensimmäisestä satsista tuli hieman liian kovaa, jolloin jäätelö oli vaikeahko saada pois kulhosta. Seuraavat jätin huomattavasti lyhyemmälle valmistusajalle, jolloin jäätelö oli heti koneesta otettaessa ihanan pehmeää, mutta kovettui kyllä pakastimessa (menettämättä kuohkeuttaan).

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Unelmanpehmeä jäätelöherkku 

Ensimmäiset kokeilut tehtiin ihan perinteisestä kerma-kananmunasekoituksella ja sitten somessakin paljon huomiota saaneella kolmen aineen -yhdistelmällä. Viimeksimainitussa loraus glukoosisiirappia sai rakenteen varmaan vieläkin kuohkeammaksi. Varsinkin tuota jälkimmäistä voi hyvin tehdä myös ilman jäätelökonetta, mutta kyllä koostumuksesta tuli vielä paljon samettisempaa koneen kanssa.

Wilfan koneen mukana tuli “Hyvän olon jäätelökirja” (Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio – Cozy Publishing). Siinä näyttäisi olevan moniakin kokeilemisen arvoisia “terveellisempiä” vaihtoehtoja, jotka kuulemma voi tehdä koneella tai ilman. Kokeiluja siis tulossa.

Eilen jaoin perusmassan kahtia ja pyöräytin koneessa kahdessa erässä. Näin sain kahta eri makua, eikä massa pursunnut pois koneesta. Aikuiseen makuun tipautin jätskiin pari pisaraa karvasmanteliaromia ja muksuille sekoitin joukkoon kourallisen Pirkka Origo-keksejä (siis ihan oikeasti, eikö originellimpaa brändäystä olisi löytynyt?)

Kolmen aineen perusmassa 

6dl kuohukermaa kevyesti vaahdotettuna
1prk kondensoitua maitoa 
loraus (ilman jäätelökonetta 0,5dl) glukoosisiirappia 

Sekoitetaan, laitetaan jäätelökoneeseen ja lisätään makuaineet lopussa. Tosin nyt murskasin keksit heti alkuun massaan mukaan, jolloin lopputuloksena oli sileä jäätelö kevyellä keksimaulla.

Kaikkiaan olen jäätelökoneeseen ihan suht tyytyväinen. Aika näyttää, miten paljon sitä tulee käytettyä, luulen aika paljon. Ehkä se ei nyt ole ihan varsinaisesti välttämätön keittiöväline, mutta mukava olemassa kumminkin.

The post Meille tuli jäätelökone appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles