Sivusin jo tuossa hieman aiemmassa postauksessa “Läskiksi meni” elämän hallinnasta ja miten sitä omien vajavaisuuksien kautta helposti mieltää, että jotkut ihmiset ovat täydellisempiä, kuin toiset tai erityisesti tässä tapauksessa täydellisimpiä, kuin itse.
Toisen ihmisen asettaminen jalustalle ja kuvitteleminen täydelliseksi, johtuu useimmiten siitä, ettei vie ajatuksiaan riittävän pitkälle ja ajattele kyseistä ihmistä loppuun asti, vaan näkee vain pinnan. Toisen täydelliseksi voi myös kokea, jos toisella ihmisellä on sellaisia ominaisuuksia, joita kokee itseltään puuttuvan, mutta toivoisi niitä itsellään olevan.
Tällä matkallamme on vain silmillä pintaa katsoen näyttäytynyt täydellinen perhe jo lentokoneessa. Olen törmännyt heihin pari kertaa myös Rhodoksen vanhassa kaupungissa ja he muistuttavat James Ivoryn ohjaaman elokuvan Hotelli Firenzessä hahmoja, sävy sävyyn istuvissa rypyttömän pellavaisissa vaaleissa vaatteissaan, kuin he juuri olisivat asettumassa kesäiselle picnikille Englannin vehreillä nummilla, nauttien palvelijoiden tarjoamasta teehetkestä ja heidän kotinsa jylhän komean kartanon häämöttäessä siluettina taustalla.
![]()
Heidän vaatteissaan on sama persoonallinen tyyli, pastellia ja valkoista, naisilla hörhelöitä ja helmet kaulassa, miehellä vaaleaa ja myöskin pastellia, kaikki vaatteet kuin maagisin taikakeinoin täysin rypyttömiä, kuin vanhan ajan aristokraatteja päivitettyinä nykyaikaan.
![]()
Olisin voinut hiljaa ihailla heitä kaukaa, lomapäivien vaihtuessa toisiksi ellei meidän välillä olisi heti alkuun jo tullut pieni ryppy “tyylirakkauteen”. Tulomatkalla lentokoneessa nakkasin varvassandalini nurkkaan ja kaivoin käsilaukkuni uumenista pehmoiset lentosukat, ajatellen niiden olevan pehmeät ja mukavat ja ennen kaikkea omia silmiä hivelevät, olihan laukkuni uumenista nappaisemani sukat ihkaaidot Wonder Woman sukat, omat lempisukkani.
Pyysin lentokoneen pienessä tilassa miestäni auttamaan toisen sukan jalkaan ja mitä sivusilmällä näinkään. Täydelliset ihmiset ja heistä äiti ja tytär, katsoivat sukkiani, sitten toisiaan ja tirskahtivat epäuskoiseen nauruun. Wonder Woman sukka edusti tuolla hetkellä aikuisiällä tapahtuvaa “lapsuuden loppua”. Joku asia on sinulle merkityksellinen ja ihana, kunnes joku ihminen tulee osoittamaan asian jollain lailla huvittavaksi ja tuossa pienessä hetkessä jokin särkyy, näet itsesi selkeästi muiden ihmisten kautta, koomisena ja huvittavana hahmona ja tunnet olosi kiusaantuneen kömpelöksi. Jatkossa Wonder Woman sukat eivät ole enää viattomat, hauskat ja pehmoiset, vaan muistuttavat muiden ihmisten naurusta ja siitä, että mikä minusta on söpöä, on jollekin toiselle jotain hilpeän huvittavaa
![]()
Katsoin heitä takaisin ilmaisten, että huomasin heidän “sukkapilkan”ja mietin miten muutamassa sekunnissa voi onnellinen tilanne muuttaa suuntaa. Tilanne oli, kuin punaisille paljetti Uggeille useamman kerran julkisesti ihmisten nauraminen olisi toistunut. Tunsin hetken myöskin olevani taas se pieni tyttö jonka posket loimottavat punaisena korventavasta häpeästä, pidättäen sisäisiä kyyneliään, jottei kukaan näkisi nöyryytystäni ja lapsuuden tilannehan oli tuo klassikko, pesäpallojoukkueeseen viimeiseksi valituksi tuleminen, se hetki kun mieli oivaltaa, että elämä on välillä julmaa ja kun oman perheen antama rakkaus ei täysin toimikaan panssarina ulkopuolisten ihmisten pilkalle. Se hetki, kun oivaltaa ettei täydellisiä ihmisiä olekaan olemassa.
![]()
Mitä tunteita teksti teissä herätti, oletko ollut vastaavassa “sukkatilanteessa”, huomannut sivusilmällä miten sinulle nauretaan? Oletko tehnyt asian naurajille tiettäväksi vai nuollut haavojasi hiljaa syrjässä tai nauranut ihmisten typeryydelle, ollut vahva. Yksi asia kuitenkin on pakko sanoa, tälläiset hetket muistaa lapsuudestaan ikuisesti, nyt aikuisena onneksi se kirvely kestää vain hetken. Silti aihe oli mielestäni postauksen arvoinen, ihminen on tekojensa mitta, ei sanojen tai ulkoisten ominaisuuksien.
![]()
Ihanaa päivää Suomeen, täällä Rhodoksella jo nyt aamusella +24 astetta lämmintä. Ihmismieli on kuitenkin siitä jännä, huomenna kun on kotiinpaluu, niin sitä jo kovin haikailee kotiin. On koti-ikävä ja se johtunee, että karvaolentojakin alkaa olla iso ikävä. ![🙂]()
The post Täydelliset ihmiset appeared first on Nelkytplusblogit.