Olen tänään miettinyt paljon juuri valmistuvia tai koulunsa päättäviä. Elämää, lapsia, nuoria, millainen on heidän nuoruutensa versus omani…Luin myös HS:n viisaan pääkirjoituksen “Juhlitaan myös niitä lapsia, jotka eivät tee huippusuorituksia”.
“Tänään on kuitenkin juhlapäivä myös niille, jotka eivät kuluneena vuonna keränneet huippuarvosanoja tai palkintoja, mutta jotka silti tekivät parhaansa. Ehkä joku pääsi vuoden aikana halvaannuttavasta esiintymispelostaan, joku nosti arvosanansa välttävästä tyydyttävään, joku ei reputtanut ylioppilaskirjoituksissa tai päättökokeessa vaikka etukäteen niin pelkäsi. Joku sai koulussa kavereita, joita viime vuonna ei ollut.
Tällaisia lapsia ja nuoria näkyy (some)julkisuudessa vähemmän, mutta heille vuosi on voinut ollut hyvinkin merkityksellinen.
Suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista pärjää elämässään myöhemmin hyvin, riippumatta siitä miten tämänkertainen kouluvuosi sattui sujumaan. Juhlitaan tänään siis kaikkia koulun päättäviä heidän suorituksistaan riippumatta. ”
Olen miettinyt erityisesti suorituksia. Itse olin aina koulussa super tunnollinen. Itkin suunnilleen jos unohdin koulukirjan kotiin, vaadin itseltäni aivan liikaa. Todistuksen KA. oli aina noin 9.0 luokkaa. Myös ammatillisissa opinnoissa pärjäsin hyvin. Työelämässäkin olin tunnollinen ja sain poikkeuksetta hyvää palautetta.
“Jos rehellisiä ollaan, emme me aikuisetkaan joka vuosi tee työ- tai yksityiselämässä huippusuorituksia tai ylitä itseämme. Joku vuosi saattaa mennä hyvinkin penkin alle. “
Myöhemmin esim eron jälkeen kuitenkin tuli vuosia, jolloin en pystynyt antamaan työelämälle parastani. Voimat olivat vain vähissä, tein parhaani, mutten yh:na tehnyt huippusuorituksia. Lähellekkään. Eikö se toisaalta ole ihan luonnollista? Minä ajattelen, että on. Toisaalta tässä jatkuvan kasvun työelämässä kaiketi hiukan epähyväksyttävää. Kuitenkin vaikeiden tilanteiden alla, harvemmin ihminen pystyy parhaimpaansa.
Uskon vahvasti, että vaikeita tilanteita tai vuosia tulee sekä aikuisille että lapsille. Niin elämä vain menee. Ja työ- tai opiskelupanos voi olla arvokas, vaikkei ole antanut kaikkeaan. Usein työ tai- opintopanos riippuu voimavaroista tai elämäntilanteesta. Ihminen USEIN haluaa tehdä parhaansa (poikkeuksia toki on).
Uskon, että vaatimattomassakin suorituksessa on aina jotain hyvää. Kyse on näkökannasta ja valosta, miten asiaa katsotaan. Ja mihin verrataan.
Pienikin edistys voi olla kaunista ja merkityksellistä.
Ihminen voi olla iso vaikka kehitys olisi pientä.
Ja pienikin kannustus voi välkehtiä sinussa ikuisesti.
Mieti siis mitä lapselle (tai aikuiselle) sanot.
Ps. tämä teksti kumpusi sivullisesta aikuisesta, joka lyttäsi oman lapsensa todistuksen saamisen jälkeen. Niin suututti ja raivostutti.
![]()
Lainaukset HS pääkirjoituksesta.
The post Pienikin kannustus voi välkehtiä sinussa ikuisesti appeared first on Nelkytplusblogit.