Lennokasta loman alkua ihan kaikille ja onnea valmistuneille<3
Siis tänään oli huippu ihana aamu, kun lähdimme Verbun todistusten jakoa katsomaan. Neiti jo eilen muutamaan kertaa, että ollaanko tulossa mukaan ja ottaisinko kameran mukaan. No todellakin otan ja hyvä niin, sää oli ihana ja oli aivan huippu hauskaa kuvata neitejä, jotka sydän täynnä riemua kirmasivat kesälomille:D
Sakke puolestaan halusi käydä noutamassa todistuksensa itse, ja kauluspaitakin ehti lentää pyykkikoppaan, ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle, mikä teini
Todistusten jaon jälkeen koko lauma nuoria siirtyi meille viettämään aikaa, mikä on minusta aivan upea asia, mahtavaa että viihtyvät.
Minä kävin vetämässä porrastreenin ja kotiin palatessa vierasmäärä oli lisääntynyt, kummankin lapsen osalta. Iloinen nauru ja puheensorina täytti kodin, olen niin onnellinen ja ylpeä noista lapsista. Heidän hyvästä koulumenestyksestä, mutta sitäkin onnellisempi siitä mitä he ovat. Onnellisia, seurallisia ja upeita nuoria joilla on ihanat ystävät. Siinä on jo paljon ilon aiheita <3
Ei muuta kuin onnellisia ja ihania kesäloma muistoja kaikille ja sylin täydeltä onnea jokaiselle valmistuneelle ja koulunsa päättäneille, nyt on aika nauttia <3
The post Lennokkaasti lomalle! appeared first on Nelkytplusblogit.