Hetken ehdimme jo hengähtää ja nyt korona-arki alkaa näyttämään sitä ikävämpää puolta. Monissa maakunnissa ollaan jo taudin leviämisen suhteen ns. kiihtymisvaiheessa ja valtakunnassa yritetään elää tämä “pirullisen” taudin kanssa.
(Kuva: @johannakaisjoki)
Täällä Satakunnassa tilanne on toistaiseksi aika rauhallinen, mutta meillä töissä (koulussa) on jo mietitty, miten voimme (ennalta)ehkäistätä tehokkaammin taudin leviämistä. Hygieniasuositusten ja turvavälien lisäksi, maskeja käytetään jo vanhempain-ja HOJKS-palavereissa sekä ainakin muutama opettaja on pitänyt vanhempainillan etänä. Kuluneella viikolla opettajankokouksessamme väläyteltiin etäopiskelumallia, jos käy niin, että koulu(t) täytyy sulkea. Varaudumme jälleen kerran tilanteeseen, josta meillä on kuitenkin jonkinlaista kokemusta, mutta jota emme voi hallita, vaikka haluaisimmekin. Eläminen jatkuvassa epävarmuudessa on jokseenkin kuluttavaa ja stressaavaa.
(Kuva: @johannakaisjoki)
Pitkästä aikaa minua on alkanut jälleen vähän “kuristamaan”. Viime keväinen rutistus on vielä liian hyvin mielessä, vaikka se todennäköisesti ei toistu enää samalla kaavalla. Pieni pelko altistumisesta tai sairastumisesta on ehkä vähän kasvanut, mutta suurin tunne on ehkä väsymys tähän kaikkeen “uuteen normaaliin”. Paluuta entiseen ei enää ole ja tuntuu, että aika on todellakin muuttunut. Pohdin, minkälaista kouluarkea ja “elämisen mallia” me pystymme tarjoamaan lapsille ja nuorille vallitsevissa olosuhteissa, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti ja jossa kaikkein tärkeintä olisi luoda heille turvallisuuden tunnetta. Luoda uskoa tulevaan ja (ennen kaikkea) elämään. Uskoa siihen, että tämä tilanne on ohimenevää, vaikka ehkä paluuta entiseen ei enää olekaan. Kaiken tämän epävarmuuden keskellä yritän pitää mielialaa korkealla, vaikka hetkittäin tuntuu, että sukellan (tai ainakin pulahdan) hieman syvissä vesissä. Ihmiskunta on selvinnyt ennenkin pandemian kaltaisista taudeista, suurista luonnonkatastrofeista sekä sodista ja siksi uskon vakaasti, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Positiiviset asiat täytyy nyt vain löytää joka päiväisestä elämästä ja läheltä.
Runsaan viikon päästä meillä on onneksi syysloma ja saamme hetkeksi hengähtää. Suuria suunnitelmia ei ole, mutta ehkä vetäydymme muutamaksi päiväksi mökille, jossa nämä murheet on helppo unohtaa. Nyt totuttelemme uudessa arjessa käyttämään maskeja ja elämään tilanteen kanssa – päivä kerrallaan.
The post Vähän jo kuristaa… appeared first on Nelkytplusblogit.
