Keväällä ensimmäisen lockdownin aikana ostin paljon erilaisia linssejä ja papuja, joista käytin ison osan idättämiseen. Näin toisen lockdownin aikana linssien ja papujen kaltaiset kuivatuotteet ovat aina käteviä, sillä niistä saa muutamassa päivässä jo terveellistä ja hyvää syötävää, itujen muodossa. Mungpavun idut ovat ihania:)
Mungpavun ituja idätän itse, tai sitten ostan valmiina. Takana kaupasta ostetut , ja edessä itse idätetyt. Itse idättämäni eivät kasva samalla tavalla kuin kaupan, ja aina jää vihreitä kuoria vaikka yritänkin poistaa suurimman osan, mutta hyviä ovat molemmat versiot. Tein aasialaisittain maustettua salaattia, johon tuli mungpavun ituja, ja rapeat idut ovatkin herkullisia tämän tyyppisessä salaatissa. Idut kypsensin nopeasti wok-pannulla, ennen salaattiin lisäämistä, sillä kevyesti kypsytetyt idut sopivat mielestäni paremmin tämäntyyppiseen salaattiin.
Itusalaatti aasialaisittain
- noin 400 gr kurkkua
- 1 rasiallinen mungpavun ituja (tai itse idätettyjä ituja)
- 1 keskikokoinen punasipuli
- 1 valkosipulin kynsi murskattuna
- 1 chili renkaiksi leikattuna , ilman siemeniä ( minulla oli oranssinpunainen chili, mutta myös vihreä käy hyvin)
- kourallinen tuoretta korianteria
- 1 rkl öljyä
Kastike salaattiin:
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1 rkl maapähkinävoita
- 1.5 tl hunajaa ( tai siirappia , jos haluaa tästä vegaanisen)
- noin 1 rkl etikkaa (käytin tummaa kiinalaista etikkaa, mutta muutkin etikat sopivat tähän)
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 rkl kylmää vettä
Idut kypsennetään nopeasti näin: wokkipannu tai muu korkeareunainen pannu lämmitetään korkeimmalla teholla, lisätään 1 rkl öljyä , ja idut paistetaan nopeasti kuumassa pannussa. Paistoin ituja noin 2 minuuttia , välillä kännellen, kunnes idut olivat hieman pehmenneet mutta eivät liikaa.
Minulla oli noin 400 grammaa kurkkua ennenkuin leikkasin kurkuista päät pois. Täällä ei ole pitkää kurkkua kuten Suomessa, vaan napakoita pikkukurkkuja. Jaoin kurkut 4 osaan , ja leikkasin ne palasiksi.
Kurkku, viipaloitu punasipuli, chili ja valkosipuli laitetaan kulhoon, sekoitellen. Kun idut ovat hieman jäähtyneet , lisätään myös ne, ja viimeiseksi korianterin lehdet.
Kastiketta varten laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeen ( sauvesekoittimella onnistuu myös) ja sekoitin kastikkeeksi, jonka kaadoin salaatin päälle. Jos haluaa lisää suuntuntumaa salaattiin, murskatut maapähkinät ovat kiva lisä:)
Näin täällä edelleen vallitsevan toisen lockdownin aikana vain välttämättömät kaupat, kuten ruokakaupat ja apteekit ym. , ovat auki, ja ruokaostosmatkat ovatkin viikon kohokohtia, kun muita ostoksia ei voi tehdä. Tel Avivin filippiiniläisessä ruokamarketissa on tosi hyvä ja eksoottinen vihannesosasto, josta käyn välillä hakemassa hieman erikoisempia aineksia.
Karvaskurkkua ostin kerran , mutta en pitänyt siitä, enkä varmaan tehnyt sitä oikealla tavalla. Alunperin karvaskurkku on lähtöisin Intiasta.
Näin vihreitä lehtiä , joita en ollut nähnyt aikaisemmin. Selvisi että ne ovat karvaskurkun varsia ja lehtiä, jotka myös kuuluvat aasialaiseen keittiöön. Karvaskurkun lehtiä pidetään terveellisinä , ja niitä nautitaan mm. teen muodossa.
Moringan lehtiä. Moringaa pidetään jonkinlaisena superfoodina, ja kerran ostin lehtikimpun, kuivatin ja jauhoin jauheeksi.
Erilaisia pieniä munakoisoja. Kaikki aasialaiset vihannekset kasvatetaan täällä, joko aasialaisille ravintoloille tai vierastyöläisille, mutta nyt kun ravintolat ovat kiinni, tässä kaupassa on suurempi valikoima eksoottisia vihanneksia.
Banaaninlehtirullia.
The post Itusalaatti aasialaisittain appeared first on Nelkytplusblogit.