Olen useamman tunnin tänään googlaillut netistä tietoa vaihdevuosista, esivaihdevuosista, erilaisista ehkäisyratkaisuista ja apukeinoista mihin lie vaihdevuosien esivaiheisiin. Vaihdevuosista löytyy kyllä tietoa, aivan liian nihkeästi tosin, mutta entäs välimaastoaika, kun olet molempien vaiheiden pimeällä puolella?
Mikä himputti siinä on, että miltei kaikesta voidaan netissä jutella hyvinkin avoimesti, mutta kun on kyseessä naiseuden uupahtaminen ja uupahtamisen etkot, tätä tietoa saa hippusin kerätä tyyliin hiekanjyvä sieltä ja toinen tuolta. Eikä naiset tästä aiheesta juuri keskenään edes puhu, asia vaan on niin kovin häpeällinen. Mutta jos tässä asiassa naisten kesken tunnettaisiin enemmän rohkeaa avoimuutta, niin miten paljon helpompaa olisi meillä kaikilla.
Voisiko joku kirjoittaa kirjan, ”Pelastusrengas vaihdevuosien esioireisiin ja vaihdevuosiin.” Yksiin kansiin ihan kaikki ongelmat ja naisten haastattelupätkiä sinne mukaan jutulle totista pontta antamaan.
Soitin tänään lääkäriin ja perästä kuuluu soittoa. Piti jopa omaa keissiä konsultoida kokeneemmalta hoitajalta ja kokeneemman hoitajan lääkäriltä. Uskalsin vihdoin sanoa ääneen, apua auttakaa, kaipaan apua ja jotain tarvitsee tehdä ja loppuun vähän naureskellen, etten taatusti tämän asian kanssa yksin ole.
Lopetin huhtikuussa taas pillerit, koska kiinnosti onko aidosti vaihdevuodet, pillerit teki sen, että tuntui kuin olisi vaihdevuodet ja kuukautisia ja oikeastaan minkäänlaisia hormonitoimintoja ei ollut laisinkaan. Pillerit tekivät tyynen zombien, joka olla möllöttää tyytyväisenä, kuin hormoneja ei olisi enää olemassa, ei hyvässä, eikä pahassa. Sinällään aika vaivatonta, mutta myös samalla vähän pystyynkuollutta. Nyt maailmassa näyttäytyy taas kaikki sateenkaaren värit ja toki myös uhkaavat myrskypilvet. Tuntuu kuitenkin, että on enemmän elossa.
Pillereiden loputtua alkoi uusi arki, nimitän tätä vaihdevuosien esikartanoksi. Säännölliset, mutta runsaat kuukautiset ilmestyivät tappavan tasaisesti ja sellaiset, että kuukaudessa saattaa olla viikko runsaita kuukausia ja pari viikkoa niukat kuukautiset ja viikko sitten sitä onnenaikaa eli kuukautisvapaata aikaa. Juu ei tälläistäkään kukaan jaksa, eikä sitä pillereiden aiheuttamaa tylstynyttä olemusta, tylsä kuin pyyhekumi.
Mitäs nyt sitten? Hormonikierukka voisi olla uusi mahdollisuus. Netissä kirjoitellaan kuitenkin, tulee finnejä, lihoo (apua vielä lisää), kuukautiset saattaa loppua tai ei loppua. Mutta noin prosentuaalisesti kuulostaa aika hyvältä vaihtoehdolta. Hormonikierukka vaikuttaa kuulemma kohtuun, eli ei samanlaista vaikutusta kuin pillereillä eli toivoa siis on.
Kuuntelin tässä ihastuttavan Elina Tanskasen Hormonihyrrä podcastiä toivoen saavani apua myös sieltä. Elinan olen treffannut Hehku ohjelmassa ja Elinasta huokui valtaisa empatia, lämpö ja äidillisyys. Elina kun on vielä erityistason seksuaaliterapeutti ja parisuhdeasiantuntija tuumin, että podcatissä puhuttaisiin asioista niiden oikealla nimillä.
Mutta voi itku, jäi haaleaksi maidoksi (kuten valitettavasti tämä omakin teksti, sillä täälläkään ei uskalleta puhua suoraan asioiden oikeilla nimillä ja kuten asiat on, on nämä niin hitsin vaikeita aiheita) ja käteen jäi vaan se, että ”pitää antaa mennä vaikka limakalvot olisi kuin saharan autiomaa.” Miten antaa mennä, miksi kukaan ei kerro tästä aiheesta suoraan, miten antaa mennä, sitten kun naiseus on uupahtanut ja sahapaperielämä kutsuu?
Kaikin tavoin Hormonihyrrä on muuten kiva ja mielenkiintoinen ohjelma, mutta tiettyihin toivomiini seikkoihin ei antanut suoraa vastausta.
Täällä ei olla vielä tässä vaiheessa, mutta vaihdevuosista hermostuneena ja niiden esikartanossa elävänä haluan ennakoida, olla valmiina kaikkeen, ettei tule shokkia tai naiseuden luovuttamista ja samalla toki saada myös helpotusta esivaihdevuosioireisiin. Tai mitä nämä nyt ikinä ovatkaan, joita käyn läpi. Tavallaan koen olevani vaihdevuosien kanssa sinuiksi tulevana varsin pitkällä, sillä minipillerit tekivät kaiken sen, että vilpittömästi luulin, että tässä oli jo vaihdevuodet, mutta ähäkutti eipäs ollutkaan.
Nuorena oli asiat joten kuten helppoja näissä asioissa tai ainakin omalla kohdalla, mutta en suostu luovuttamaan, että elämä tai ennen kaikkea naiseus ja naiseuteen kaikki kuuluvat asiat loppuisi vaihdevuosiin. Mutta miten saada näihin asioihin apua, vertaistukea, toverillisuutta, miten päästä häpeästä, sillä niin yksin aika pitkälle me kaikki naiset asian kanssa tunnumme olevan.
Miksi häpeä, kun esimerkiksi synnytystarinoista voidaan jutella vaikka kuinka avoimesti, vaikka kaikessa kauneudessaan varsin brutaalia hommaa on sekin. Ja kun ne vaihdevuodet tulee ihan kaikille naisille, toki erilaisina mutta kuitenkin. Vaihdevuodet ovat yleisempi asia, kuin äitiys sun muu. Niin miksi tästä aiheesta vaietaan. Myönnän kyllä pelottaa ne vaihdevuodet… Mutta onneksi eräässä blogissa sain tähän vaihdevuosi tulevaisuudenkuvaan lohtua.
Eli ainoa joka on kirjoittanut vaihdevuosista mieleiseen ja suoraan tapaan on Hanna Sumari, joka on saanut vaihdevuosioireisiin apua hormonirenkaasta, kannattaa lukea juttu täältä. Kiitos Hanna tästä jutusta, olet rohkea ja ihana, kun puhut asioista niiden oikeilla nimillä ja ihan kaikesta asiaan liittyvästä.
Mielestäni naiseus on hieno asia ja nykyaika on kiitollista aikaa siinä mielessä, että viiskymppinen ei ole enää keski-ikäinen mummeli vaan täysin elävä ja elämän palon liekit hyppysissä oleva verevä nainen. Tälläinen on mahdollista olla niin pitkään kuin oma sielu ja elämännälkä antaa myöten.
Tähän loppuun Havaintoja parisuhteesta juttu ”Kahdeksankymppinen joka halusi seksiä ja muita elämää sisältäviä asioita.” Varoitus tässä jutussa jutellaan suoraan asioista, mutta ei niin suoraan, että tuo kahdeksankymppinenkään olisi kertonut miten? Miten on kuitenkin seikka, joka jokaista vaihdevuosien viidakossa seikkailevaa askarruttaa.
Mitä omiin fiiliksiin tulee, koen kuitenkin olevani naisellisempi kuin koskaan. Ei haittaa allit, eikä kynnysmattosäärikarvat, ei haittaa liehuvat partakarvat, möyheä möhömaha tai alati muuttuva vartalo, väsynyt ryppyinen kaula, aamulla tulitikulla esiin kaivettavat silmät.
Joka päivä sitä on vähän enemmän sinut itsensä kanssa ja niiden kaikkien huonojen piirteiden ja jopa saattaa nähdä itsessään jotain hyvääkin. Turha hötkyily on jäänyt, mieli ei sinkoa suuntaan jos toiseen, kummallinen hymyilevä seesteinen rauha on laskeutunut sisuksiin, kuin hiipuva auringonlasku, joka silti loimottaa vielä täydellä lämmöllä ja värikartalla.
Itseään on oppinut vihdoin jollain tavalla rakastamaan ja tätä kehityskulkua ei saa lannistaa vaihdevuodet, tuo kaamea mörkö. Joten kanssasisaret, pidetään yhtä, jutellaan näistä asioista ja ei kerrota auvoisia höhöhöpö tarinoita, mutta ei maalata pirujakaan seinille, kerrotaan miten asiat aikuisten oikeasti on. Tässä yhteydessä ymmärrän hyvin, mitä tarkoittaa aikuisten oikeasti ja nyt tarvitaan just sitä.
Eikä kenenkään ole toista parempi vaikka vaihdevuodet olisi menneet chillisti lauleskellen tai hampaita yhteen purren.
Miten siellä, esivaihdevuodet, vaihdevuodet, epämääräisiä oireita, loputtomat kuukautiset, miten olette saaneet apua tai oletteko saaneet. Kokemuksia hormonikierukasta kiinnostaa todella paljon kuulla? Onko vaihdevuodet yksinkertaisesti helvetti, joka pitää kestää?
Jos ette kehtaa kirjoitella kommenttikenttään vaikka tännekin voi kommentoida anonyymisti nimimerkillä, niin vinkkejä ja vihjeitä saan koottu omaan mieleen ilolla myös sähköpostitse. Jos haluat omia kokemuksiasi jakaa, niin laita ihmeessä viestiä tiia68@gmail.com
Tsemppiä kaikille hormonittomuuteen, hormonimyrskyihin, kaikkiin naisten kiemuroihin ja vaivoihin ja vaikka rankkaa ois, ei taidettaisi haluta vaihtaa päivääkään naisena pois. 
Iloista viikkoa kaikille. <3
The post Jutellaanko naiseudesta, hormoneista ja vaihdevuosista appeared first on Nelkytplusblogit.