Vuodenalku on monelle meistä lupausten aikaa.
Yksi aloittaa kuntokuurin, toinen haluaa oppia jonkin uuden taidon.
Joku päättää hidastaa tahtia ja alkaa panostaa itseensä ja omaan hyvinvointiinsa.
Niitä listoja lupauksista ja tavoitteista on täällä blogeissakin ollut aikamoinen määrä.
Hienoja lupauksia, tavoitteita ja paremman elämän kaipuuta.
Olen itsekin ammoisina aikoina yrittänyt tehdä jos jonkinlaisia uudenvuodenlupauksia:
olen luvannut aloittaa liikunnan, luvannut laihduttaa, yrittänyt saada raivattua sekä tämän hyrskynmyrskyn
kotini että vielä sitäkin sekaisemman pääni.
Kaikenlaista, isompaa ja pienempää, on tullut luvattua.
Ja suloisesti niissä kaikissa pyrkimyksissä epäonnistuttu.
Turhautuneena itseeni ja saamattomuuteeni jätin lupausten teon vuosiksi.
Mitä sitä turhia lupailemaan, kun ei niitä lupauksia kerran pysty pitämään!
Muutaman vuoden ajan olen kuitenkin taas tehnyt uudenvuodenlupauksen minäkin.
Vain yhden.
Ja sen olen suurin piirtein pystynyt jopa pitämään.
Olen luvannut kirjata kiitosvihkoon kiitoksenaiheita.
Kiitosaiheeni on voinut olla jokin suuri tapahtuma, iloinen yllätys - tai vain pieni oivallus arjen keskellä.
Näistä kiitosvihkoistani olen aiemminkin täällä kirjoittanut ja esimerkiksi viime vuonna postauksessani
"Sittenkin se yksi lupaus" kerroin myös hieman siitä, miten lupaus on pidetty.
Alunperinhän kimmokkeen kiitosvihkoon sain ollessani fibromyalgiakuntoutuksessa,
missä lääkäri kehotti kirjaamaan joka päivä viisi kiitoksenaihetta - ja aina eri aiheista.
No - itse en ole ihan tähän tahtiin pystynyt enkä enää pyrkinytkään.
Välillä on mennyt parikin viikkoa, etten ole vihkoon koskenut, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti
minä kuitenkin vihkoni olen esille ottanut ja siihen kiitokseni raapustanut.
Ja välillä olen kirjannut saman asian useampaankin kertaan - jotkut asiat kun eivät kiitoksesta kulu.
Kiitosvihkosta on tullut minulle suuri voimanantaja ja ilonaihe.
Kun iltaisin mietin, mistä tänään kiittäisin, on niinä pimeämpinä ja synkimpinäkin
hetkinä löytynyt jotain, mistä olla kiitollinen.
Ja niinäkin päivinä, kun tuntuu, että elämä riepoo liian kovaa, on ollut hyvä lukea edellisten päivien
kirjauksia ja huomata, että ne vanhat kiitosaiheet ovat elämässä pysyneet.
Kiitollisuudesta ja kiitollisesta mielestä on viime aikoina kirjoitettu enemmänkin, sillä on jopa
tutkimuksin todettu, että kiitollisuus tuo pitkää ikää.
No - en minä sen pitkän iän toivossa omaa vihkoani ole kirjannut, mutta tottahan se on, että
itse tarvitsen välillä muistutuksia siitä, miten hyvin asiat loppujen lopuksi ovat ja että ihan kaikkia
maailman murheita ei itse tarvitse murehtia.
Kiitollisuus antaa elämänlle mieltä ja parantaa sen laatua.
Minulle tästä vihkoon kiitoksen kirjaamisesta on tullut iltaisin se hetki,
jolloin voin hiljentyä ja pohdiskella; siitä on tullut osa iltarukoustani.
Viime vuoden kirjauksista löytyy mm. keväällä kirjattu kiitos siitä,
että kasvohalvauksessa vaurioitunut silmä pysyy jo kiinni nukkuessa
ja sain luopua monta kuukautta kestäneestä silmän kiinniteippauksesta öiden ajaksi.
Löytyy myös kiitos siitä, että läheinen selvisi sairaalareissusta ja selvisimme pelkällä säikähdyksellä.
Ja onhan sinne vihkoon kirjattu kiitokset siitäkin, että huulipunapuikolle on taas käyttöä ja sekin,
että eräällä reissulla oli mukana vaihtosukkahousut.
Heinäkuussa olen kiittänyt tyttären putkiremontista.
Kyllä vaan - minä höperö olen kiittänyt siitäkin, sillä niin paljon iloitsin,
kun tytär eläintarhoineen muutti tänne kotiin sen remontin ajaksi.
Miku-kissasta näyttää vuoden aikana tulleen useampikin merkintä;)
Olen kiittänyt myös työtovereista, ystävien tapaamisista, mökkilaiturista ja monesta sellaisesta
asiasta, joita en tänne blogiin tuo, sillä ne kiitokset ovat koskeneet muita ihmisiä
ja ystävien ja läheisten asioitahan ei täällä levitellä.
Ja kyllä, edellisiltäkin vuosilta tuttu "kiitos, että selvisin tästäkin päivästä",
löytyy viimekin vuonna - ja useammaltakin vihkon sivulta.
Tämän vuoden kiitosvihkoni kaivoin varastoistani - en ostanut uutta,
sillä minulla on aikamoinen määrä erilaisia muistikirjoja hankittuna pahan päivän varalle.
Kuljetan useimmiten mukanani pientä muistikirjaa ja kirjaan siihen milloin mitäkin muistettavaa.
Vaikka käytänkin esim. OneNotesia työasioissa ja Evernotea muutamien muistiinpanojeni tekemiseen,
en ole pystynyt luopumaan paperisista muistikirjoista;)
Joten kunnon muistikirja sen kiitosvihkoni pitää olla!
Ensimmäiset kiitoksetkin on toki kirjattu - ollaanhan jo tammikuun kolmannella viikolla.
Siitä, mitä ne ovat, kerron ehkä joskus - tai sitten en.
Sen verran kuitenkin raotan vihkoani, että edellisen postaukseni
jälkeen näytän kirjanneen: kiitos blogiystävistä.
Ja sen kiitoksen voin tellekin suoraankin antaa: kiitos, että siellä olette.
Kiitos kommenteista. Kiitos viesteistä ja yhteydenotoista.
Elämä osaa yllättää lahjoillaan - ja te lukijani olette yksi niistä.
Teille tänään annan kiitokseksi ensin Pentti Saaritsan suomennoksen Violetta Parran
Gracias a la vida -runosta - ja vielä videon samasta runosta - tämä versio tosin
Liisa Lapon suomentamana ja Liisa Tavin laulamana.
Gracias a la vida - Miten voin kyllin kiittää
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan;
sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan
erotan tarkkaan valosta varjon,
yön, avaruuden ja tähtisen taivaan.
Ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun herkin korvin öin, päivin kuulen
sirinät kaskaan ja kanarialinnun.
Vasaran kalkkeen, sadekuuron, koiran haukun
ja oman rakkaimpani äänen hellän.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun sain oman äänen ja sain kielen aarteen.
Kun sain selvän järjen ja sanojen voiman,
äidin, ystävän, veljen, sain valon hohteen
sen joka rakkaimpani teitä ohjaa.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun uupunein jaloin sain taivalta taittaa.
Rapakot tarvoin ja kaupungit kiersin,
rannikot, vuoret, karun autiomaan helteet
ja sinun pihallesi viimein päädyin.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
sydämen sainhan, pakahtuvan, täyden.
Kun aivojen voiman näen hedelmää luovan
ja kun pahuus haihtuu, kun hyvyys sen voittaa.
Kun näen silmiesi loiston kirkkaan.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
sain siltä itkun ja sain siltä naurun.
Onnen ja tuskan eron niin huomaan
ja niistä pystyn oman lauluni luomaan,
sen jota kaikki luovat kaikkialla.
Laulun, jota luodaan kaikkialla.
Mistä sinä tänään kiität?
Hyvää viikonloppua kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.