Uuh ja aah!
Niin kuin moni teistä varmasti tietääkin,
olen ihan heikkona kirsikan kukkiin.
Tämä kirsikkarakkaus juontaa juurensa varmasti niihin aikoihin,
kun asuimme Japanissa.
Olen yrittänyt saada pientä Japania ja hanami-juhlaa aikaseksi myös omaan puutarhaan
monilla erilaisilla kukkivilla puilla.
Keitaan kirsikkamme on yksi Vaahteramäen katseenvangitsijoista.
Siksi olin aivan onnesta mykkyrällä,
kun huomasin kävelyreitilläni olevassa puistossa koristekirsikoita.
En tiedä, miksi en ollenkaan olettanut näkeväni täällä kirsikoita.
Olen ollut jotenkin niin onnellinen tästä Marbellan seudun rehevyydestä ja kasveista.
En oikein koe sielunmaisemakseni pelkää rantahiekkaa ja palmuja,
siksi tämä kasvien paljous ja monimuotoisuus
ovat olleet tälläiselle kasvihullulle niin iloinen yllätys.
Olen käynyt Espanjassa monta kertaa,
mutta kaikki vierailut ovat osuneet marras-joulukuuhun.
Silloinhan täällä on talvi ja karuin aika.
Tämä maaliskuun alku on aloittanut täällä oikein kunnon kevään
tai meidän mittapuullamme oikean kesän.
Ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää.
Nyt jo vähän harmittelen, että olemme kohta lähdössä kotiin
ja varmasti paljon jää näkemättä.
Mutta onneksi myös kotona on paras aika edessä,
enkä mistään hinnasta olisi pois omasta puutarhasta kevätaikaan.
Olen moneen kertaan jo todennut,
että olen tänä vuonna saanut nauttia ainakin kahdesta keväästä.
Ja se on onnekasta, jos mikä!
Tulkaa mukaani ihastelemaan näitä koristekirsikkapuita!
Ajatelkaa, tämä kauneus on kohta meilläkin edessä
ja ihan nurkan takana.
koristekirsikka
Prunus
さくら
Aurinkoista päivää ja
ihanaa kirsikankukkien odotusta meille kaikille!
Ja oikein hyvää naistenpäivää myös!
No matter how long the winter,
spring is sure to follow.
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post Kevään ensimmäiset kirsikankukat appeared first on Nelkytplusblogit.