Viimeisen kahden viikon ajan minulla on ollut oudon huolestunut olo. Tiedättekö sellaisen kumman tuntemuksen, joka valtaa mielen ihan äkisti. Se vain tulee kuin salama kirkaalta taivaalta ja pum! Vaikka kuinka miettisit ihan muita asioita tämä juttu vain pompsahtaa aina uudelleen pintaan kuin korkki vedestä. Työnnät sen pois mielestäsi pontevan määrätietoisesti ja hetken kuluttua huomaat taas työstäväsi asiaa päässäsi. Tuntuu, että omassa pääkopassa pyörii melkoinen karuselli asian ympärillä juuri nyt.
Viime aikojen uutisointi tästä ensin Kiinaa ja nyt koko maailmaa piinaavasta viruksesta on aiheuttanut minussa huolestumista. Olen luonteeltani rauhallinen ja aika lehmänhermoinen tyyppi. Osaan hallita mieleni ja suuren paineen alla vaikkapa töissä minä olen ihan parhaimmillani. Hyvä stressinsietokyky on luontaista minulle enkä mielestäni paisuttele turhaan asioita. Yritän ymmärtää aina faktat ja olla liikaa tunteilematta tällaisissa kriisitilanteissa.
Nyt kuitenkin koen tilanteen uutisoinnin tästä viruksesta ihan eri tavalla. En ole huolestunut siitä iskeekö virus minuun ja sairastunko siihen. Uskon, että jos näin ikävästi tulisi käymään minä selviäisin. En kuulu nimettyihin riskiryhmiin eikä minulla ole tilannetta vaikeuttavia perussairauksia. Olen välttynyt tähän saakka myös influenssalta ja häpeillen myönnän nyt ihan julkisesti etten ole edes ottanut itselleni rokotusta. Olen ollut siis onnekas.
Oma isäni puolestaan kuuluu riskiryhmään. Hänen aorttansa repesi pari vuotta sitten ja minähän olin silloin läsnä. Tästä veret seisauttavasta tapahtumasta syntyi aikoinaan postauskin tänne blogiin. Kiitos paikalle saapuneiden ensihoitajien, lääkärin ja Meilahden taitavan sydänkardiologin isäni jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin. Onneksi myös minä hallitsin tuossa tilanteessa hermoni ja pystyin toimimaan rationaalisesti hälyyttäen apua paikalle. Isäni on kuntoutunut ja jatkanut elämäänsä ylimääräinen stentti aortassa. Tuon leikkauksen sekä myös jo ikänsä puolesta isäni ei saisi siis sairastua tähän virukseen.
Olen nyt viime päivinä tietoisesti yrittänyt olla seuraamatta maailmalla sairastuneiden määrää. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että meillä viruksen saaneiden määrä on pieni verrattuna muihin Pohjoismaihin. Toisaalta moni on tästä ikävästä taudista myös parantunut. Olen myös nyt kahtena päivänä lähtenyt suoraan töistä Minnie koirani kanssa luontoon. Eilen kävelimme lähimetsässä ja tänään suuntasimme Seurasaareen meren äärelle.
Luonnolla ja erityisesti merellä on minulle äärimmäisen suuri merkitys. Samoilu metsässä saa ajatukset ihan muualle tai ainakin pois ikävistä virusuutisista. Olen aiemmin kertonut blogissa monesti, että saatan mennä hetkeksi merenrantaan vaikka kesken hektisen työpäivän “kasaamaan itseni”. Tuijottaminen horisonttiin tai laskevaan aurinkoon, joka hitaasti punertavaa taivaanrantaa vasten painuu veteen saa mielen seesteiseksi. Tuntee kuinka zen-tila valtaa koko kehon.
Tänään vietimme Seurasaaren merellisissä maisemissa melkein pari tuntia. Onnistuimme näkemään auringon laskun ja myös lintuja. Ihan tuikitavallisia lokkeja, valkoposkihanhia ja variksia mutta niiden touhuja oli hauska seurata. Jo pelkästään meren ääni sen loiskiessa rantakivikkoon ja hiekkaan oli ihanan rauhoittavaa. Istuimme hetken penkillä auringossa miettien ihan muita ja iloisempia asioita.
Kotiin palatessa tunsin oloni levolliseksi. Aion jatkossa ja vaikka ihan päivittäin yrittää ehtiä luontoon. Toisaalta haluan olla myös tietoinen virustilanteesta mutta pitää hermoni kurissa ja “tuon ikävän tunteen taka-alalla”. Voin vain toivoa parasta ja pestä ahkerasti käsiäni.
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille ♥
The post Luonto rauhoittaa mielen ja vähentää stressiä appeared first on Nelkytplusblogit.