Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

TexMex-kokkikoulussa

$
0
0
Pressitilaisuus Paulig

Viime viikolla makumatkailtiin Paulig Kokkikoulussa Flavour Studion tiloissa Teurastamolla.



Tuoreen tutkimuksen mukaan Tex Mexin suosion salaisuuksia ovat ruoan maukkaus, valmistamisen helppous sekä yhdessä valmistaminen. Kokki Pipsa Hurmerinnan johdolla kokkailimmekin yhdessä TexMex-makuja. 




Muistan hyvin kuinka TexMex  oli kuuminta hottia 90-luvulla, edesmenneessä Cantina Westissä käytiin silloin syömässä aina kuin mahdollista. Aupair-vuotenani Yhdysvaltojen Connecticutissa kävimme muiden au pair-tyttöjen kanssa usein lähikaupunkien TexMex-paikoissa, mutta tutustuimme myös aitoihin meksikolaisiin ruokiin. Muutama vuosi myöhemmin  Kalifornian kesäharjoittelussa tuli tutustuttua myös Cali-Mexiin eli reiluun avokadon käyttöön, runsaisiin jättiburritoihin ja kalaan, mereneneläviin ja kasviksiin meksikolaisin vivahtein.

Eniten TexMexiä syödään kuitenkin kotona. TexMex-ruoka valmistuu kotona nopeasti ja jokainen voi koota oman annoksensa makunsa mukaan.





Kokkikoulun lomassa tutustuttiin vuoden 2020 ruoka- ja juomatrendeihin, maisteltiin kauden uusia makuja ja tutustuttiin kevään kuumimpiin kahviuutuuksiin. 




Kontribuutioni kokkaukseen oli minulle uuden tuttavuuden jicaman kuoriminen ja tikuiksi leikkely jicama-veriappelsiinisalaattiin sekä maissintähkien letitys. Kokkeja oli niin paljon, että kaikilla oli sopivasti tehtävää ja ruoka valmistui nopeasti. 

Jicamaranuja olen joskus maistanut, muistaakseni juuri Kaliforniassa, mutta omassa keittiössä ne ole aiemmin käsitellyt tätä “Mehikon lantulta” näyttävää, raikkaalta ja hieman hernemäiseltä maistuvaa palkokasvia. Ohjeessa neljälle (alla) oli 3 jicamaa, mutta yhdestä lapsen pään kokoisesta jicamasta jäi vähän ylikin, vaikka salaatti oli mitoitettu parillekymmenelle eli raaka-aineita hankkiessa kannattaa ostaa pienehköjä kolme tai yksi keskikokoinen. 

Jicamaa voi syödä mm. salaateissa, sitä voi paahtaa ja uppopaistaa, nyt täytyy vain löytää sitä kaupasta: Saakohan sitä jostain isoista marketeista? 

Chilillä maustettu jicama-veriappelsiinisalaatti

3 veriappelsiinia
3 rkl limen mehua
2 rkl omenaviinietikkaa
oliiviöljyä
ripaus Santa Maria -chilirouhetta (esim. Red hot chili flakes)
3 jicamaa
2 avokadoa
tuoretta korianteria suolaa
Santa Maria Tellicherry -mustapippuria 

Kuori appelsiinit ja irrota lihat fileinä – tee se kulhon yllä jolloin saat myös appelsiinin mehut talteen.
Laita fileet kulhoon ja lisää lime, etikka, oliiviöljy, chili, suola ja pippuri.
Kuori jicama ja leikkaa se tulitikuiksi ja lisää kulhoon.
Leikkaa avokado kuutioiksi ja lisää myös kulhoon. Sekoita.
Irrota korianterista lehdet ja lisää ne kulhoon. Silppua korianterin varret pieneksi silpuksi ja säästä koristeeksi.
Tarkista suola ja pippuri. Tarjoile. 


Kokkikoulun huipentuma oli tietysti kokoontuminen yhteisen pöydän ääreen herkuttelemaan juuri kokkaamaamme ateriaa.



Tarjolla oli jicamasalaatin lisäksi paljon muutakin, kaikki tehtiin vegaanversioina.


Nachopelti siemennäkkäreistä ja savuinen pico de gallo
Paistetut nyhtökaurapyörykät, lämmin hummus & basilikakastike

Meksikolainen maissi ja tofupohjainen mandariini‘majoneesi’

Kahvigranita ja espresso-mantelikrokantti Olipa mukava ja maukas ilta, yhdessä tekeminen on kivaa ja TexMex-maut maistuvat aina! Onko TexMex makuusi, entä onko jicama tuttu?

The post TexMex-kokkikoulussa appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Trending Articles