Elokuussa 2016 istui pahaa aavistamatta Kreetan Plakiaksen ihanassa ravintolassa, kun tunsin kuinka joku hipaisi jalkojani. Nostin pöytäliinaa ja kissahan se siellä kiehnäsi. Rupesin hätistelemään kattia pois, koska se ei ollut mitenkään siistin näköinen. Olin asettanut käsilaukkuni pöydän vieressä olevalle pienelle korokkeelle ja hätistelystäni ärsyytynyt katti loikkasi aukiolevan käsilaukkuni päälle – ja kusi sen sisälle.
Monella reissulla palvelut Tommy Hilfigerin laukku oli auttamatta pilalla. Samoin kaikki laukun sisällä. Onneksi lompakko oli sivutaskussa ja säästyi.
Tungin laukun muovikassiin ja kotona pesin sen pyykkikoneessa kloriitin ja etikan seoksella. Laukku kesti ehjänä käsittelyn, haju katosi mutta ulkonäkö tietenkin hieman kärsi. Hiljalleen se rupesi myös hapertumaan ja hajoamaan kulmista. Sinällään ei ihme. Tommy Hilfigerin laukkuja nyt tuskin on tarkoitettu pestäviksi pesukoneessa.

Laukkua mä metsästän…
Syksystä eteenpäin olen katsellut laukkuhyllyjä “sillä silmällä”. Mikään ei vain ole napannut. Minulla on muutamia Guessin Tote-tyyppisiä laukkuja ja yksi niistä oli mukana nyt Aasiassakin. Ne ovat kestäneet todella hyvin, mutta laukkujen ongelma on se, että ne ovat hitusen liian pieniä.
MK:n laukkujen laadusta minulla on varsin huono kokemus. Ostin aikoinani Amerikasta MK:n nahkaisen, kauniin konjakin Bedford Toten. Käyttäessäni sitä tropiikin kuumuudessa, olkahihnojen ruskea vaha suli ja tahrasi vaatteet. Siis se vahasuoja nahkahihnan leikkuupinnoissa muuttui ihan purkaksi! Reklamaatio Suomesta ei onnistunut mitenkään, koska laukku oli roudattu Atlantin toiselta puolelta. Tuo epäonninen yksilö on vaatehuoneen hyllyllä edelleen muistutuksena huonosta laadusta.
MK Jet Set Travel Tote
Edellä kerrotusta syystä olen kävellyt tähän asti Michael Korsin laukkujen ohi tuhisten. Katseltuani laukkuja kuitenkin koko syksyn ympäri Eurooppaa ja Aasiaa, jouduin myöntämään, että MK:n Jet Set Travel Tote (nimi kyllä naurattaa), oli melko näppärä kokonaisuus. Läppäri ja kamera mahtuvat tarvittaessa kyytiin ja laukun saa suljettua jämäkällä vetoketjulla. Lisäksi se on juuri ne tarvittavat muutamat sentit tilavampi, kuin minulla jo olevat laukut.
Lopulta oli pakko antaa periksi. Olin kahden vaiheilla, ottaisinko konjakin vai mustan. Ehkäpä hieman tylsästi valitsin sen mustan, mutta toisaalta jokainen tahra ei heti näy. Tahroja nimittäin varmasti tulee, sillä olen täydellisen suruton ja huoleton laukkujen käyttäjä. Laukku parka ei vielä tiedä, mitä se joutuu minun kanssani kokemaan.
Ostin laukun turvallisesti Helsinki-Vantaalta. Kuitti on tallessa, eli jos tuo Jet Set -laukku rupeaa käyttäytymään huonosti, niin ainakin reklamaation osoite on tiedossa.
Ajattelin pian kuvailla asupostauksen laukun kanssa, niin pääsette näkemään, että miltä laukku näyttää käytössä! (Ei oikeesti).
The post MK Jet Set Travel Tote – Uusi matkaveska appeared first on TÄMÄ MATKA.