Moni espoolainen – ja helsinkiläinenkin – tietää Jorvin sairaalan. Mutta kuinka moni tietää minkälainen luonnonystävän paratiisi aukeaa aivan Jorvin kupeessa, Glimsinjoen luontopolulla?

Minä en, vaikka noita Glimsinjoen alajuoksun savisia rantatörmiä olen edestakaisin juossut lukemattomia kertoja. Träskändän puistossakin olin käynyt lukuisia kertoja, mutta juoksin sinne näin jälkikäteen ajatellen – aina joen väärää puolta.

Näkymä Jorvinkosken sillalta vastavirtaan aamulla ennen auringonnousua

Viikko ennen joulua, aikaisin sunnuntaina, kurkistin ikkunasta ulos. Yön aikana pitsiliina oli pudonnut taivaasta, ja peittänyt luonnon valkoiseen, kevyeen vaippaan. Pian alkaisi tuulla, ja taika katoaisi. Siis äkkiä vaatteet päälle, koirille pikapissatus ja aamiaisen skippaus. Ja matkaan.

Kotipihasta lähtiessäni en tiennyt minne menisin, halusin löytää jotain elvyttävää. Intuitio vei Glimsinjoen Jorvinkoskelle. Kaupunkilaisen virtavesiparatiisiin.

Jorvinkosken sillalta aamuhämärän näkymä myötävirtaan

Jorvinkosken sillan olen monesti juosten ylittänyt. Useimmiten reittini kuitenkin on kulkenut Kuninkaantien asvalttipäällysteistä kävelytietä Bembölen Kahvituvalta kohti Träskändän puistoa, ja sieltä Järvenperän risteyksen kautta, Työväen akatemian ohi takaisin kotiin.

Tänään tiedossa olisi jotain ihan muuta. Odotettavissa hitaita kierrosaikoja ja viipyileviä pysähdyksiä. Solisevan veden ääntä, ja lumisen maiseman ihailua.

Ensin ihailin lumista koskimaisemaa sillan kummankin puolin. Aamu ei ollut vielä kunnolla valjennut, oli hämärää. Auringosta ei nähtäisi tänään vilaustakaan, paksu pilvimassa oli ankkuroitunut Espoon ylle. Tuskin edes päivä valkenisi. Hämäränhyssyä tästä tulisi. Sittenkin kun aurinko puolen tunnin kuluttua nousisi.

No, sillä mennään mitä on annettu. Onneksi tämä ei ole valokuvablogi, joten kehtaan tuupata nämä harmaansävyiset kuvat eetteriin. – Jotta näette minkä paratiisin ohi olette ehkä onnellisen tietämättöminä matkanneet bussilla, autolla – tai Luoja paratkoon – lenkkitossut jalassa!

Pitsisenä sunnuntaina maisema on kaunis. Aivan vieressä on Jorvin sairaalan joenpuoleinen pysäköintialue, mutta täällä ei ole tungosta.

Reitin merkkinä maastossa on ujoja keltaisia maalitäpliä puiden rungoilla, rakennetussa ympäristössä valkopäisiä tolppia.

Siellä täällä on myös karttoja ja reittikuvauksia. Osa jopa sotkemattomia ja lukukelpoisia.

Kun Jahtimetsä vaihtuu Träskändan jalopuulehtoon, huomaan pikkuiset polun reunassa nököttävät pihdan taimet. Ovat viihtyneet täällä niin hyvin, että ovat suorastaan villiintyneet. Kesällä lehtipuut olisivat varmasti upeita, nyt joki varastaa kaiken huomion.

Pian kuitenkin joki jää toiseksi. Ylitän joen siltaa pitkin, edessä on Träskändan kartano ja sen upea jalopuupuisto.

Träskändan kartano perustettiin 1700-luvulla, ja kuuluisin omistaja oli Aurora Karamzin.  Wikipedia kertoo Aurorasta ja hänen suhteestaan tähän puistoon näin:

Kartano tunnetuin omistaja Aurora Demidov (myöh. Karamzin) osti Träskändan isäpuoleltaan Walleenilta vuonna 1840 leskeksi jäätyään. Hän oli kiintynyt tilaan vietettyään siellä suuren osan lapsuudestaan. Hän haetutti Pietarista ranskalaisia ja saksalaisia puutarhureita ja alkoi kunnostaa puistoa muodikkaaksi englantilaiseksi maisemapuutarhaksi. Puistoon tuotiin puita Demidovien kartanosta Uralilta asti. Vuosina 1851–1852 Aurora Karamzin laajensi päärakennusta ja rakennutti seuraavina vuosina lisää puisto- ja ulkorakennuksia kuten tallin.

Majesteettinen, joen ylittävän sillan lähellä kasvava vanha tammi on puiston suurin puu. Mutta se ei ole suinkaan ainoa jättiläinen tässä puistossa. Puuvanhusten vankat, monimetriset oksat kurottelevat kauas. On syytä katsoa ettei niihin kumauta päätään puuvanhusten latvuksia tiiraillessa.

Kartanon 1920-luvulla rakennettua nykyistä päärakennusta jäytää ajan hammas. Julkisivukin kaipaa kipeästi remonttia. Kartano on ollut tyhjillään jo vuodesta 2005.

Tätä kirjoittaessani käynnissä onkin ehdottoman kannatettava kuntalaisaloite, jossa toivotaan kartanon kunnostusta espoolaisten ja muidenkin matkailijoiden käyttöön. Allekirjoittaisin oitis, mutta aloitteen voivat allekirjoittaa vain espoolaiset. Harmi.

Tällaisen jalokiven pitäisi ehdottomasti olla alueensa sosiaalisen elämän ja kulttuurin keskus. (jos olet espoolainen, ja haluat kannattaa tätä erinomaista ajatusta tämän upean historiallisen miljöön pelastamiseksi, löydät kuntalaisaloitteen tämän linkin takaa)

Eikä tässä suinkaan kaikki.

Kartanolla on myös silmittömän hieno käymälärakennus, Keisarin käymälä.

Wikipedia kertoo tuon komean pytingin synnystä näin:

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II kunnioitti vierailullaan kartanoa 16. syyskuuta 1863 saapuessaan Suomeen avaamaan valtiopäiviä.^[1] Keisarin vierailuun kuului metsästysretki, jonka aikana keisari legendan mukaan kaatoi saksanhirven ja paikalle istutettiin keisarin tammena tunnettu tammi. Illalla järjestettiin juhlava yhdentoista ruokalajin päivällinen ja tanssiaiset. Keisarin vierailua varten Träskändaan rakennettiin kuusikulmainen käymälärakennus ja väliaikainen tanssiaissali.

Kartanolla on myös upea huvimaja, Diana-temppeli, joen toisella puolella, lähellä Auroran kappelin viereistä liikenneympyrää. Piipahdan myös huvimajalla.

Ja palaan takaisin arvokkaalle tammelle. On lähdettävä takaisin tulosuuntaan, kohti Talomuseo Glimsiä ja Kahvitupaa.

Joen yllä pyrähtää musta pieni lintu. Menen vesirajaan nähdäkseni paremmin.

Koskikara! Yksi sympaattisimmista linnuista on käynyt steppailemassa kivillä. Ja tosiaankin, hetken kuluttua harmittaa että mukana ei ole järkkäriä.

Koskikara kylpee kiireettömästi, mutta tämän parempaa kuvaa en siitä saa.

Olen ohittanut lähtöpisteeni, alajuoksulla Glimsinjoki rauhoittuu. Jorvin uusi uljas sairaala jää vasemmalle, ja joen varren polku päättyy. Matkaa pitää jatkaa pyörätietä pitkin.

Käyn vielä ihailemassa joen uomaa toiseltakin puolelta. Tämä polku on ehdottomasti koettava uudelleen keväällä, luonnon herätessä.

Pro Espoonjoki ry:n Glimsinjoen luontopolun oppaassa annetaan kulkijalle käytännön ohjeet:

Reitin pituus on noin 2 km ja sen käveleminen rauhallisesti vie noin 1,5–2 tuntia. Reitti alkaa Träskändan puistosta ja päättyy Glimsiin. Kävelyn päätteeksi voi käydä kahvilla, syömässä tai museossa. Reitin voi toki halutessaan kulkea toisinkin päin.

Reitti kulkee suurimmaksi osaksi jokivarren metsäistä polkua pitkin, Ingaksessa lyhyen matkan hiekkatietä pitkin ja Turuntielle tultaessa asfaltillakin. Joen yli pääsee Ingaksen ja Jorvinkosken siltoja pitkin, jolloin on mahdollista oikaista Kuninkaantielle.

Kartalle on nimetty ja numeroitu 14 kohdetta, jotka on selostettu oppaassa. Kohteita ei ole merkitty maastoon, mutta ne on pyritty sijoittamaan kuljettavalle reitille mahdollisimman hyvin tunnistettaviin paikkoihin kuten silloille. Kohteet ovat luontokohteita ja kulttuurinähtävyyksiä. Luontokohteiden selostuksissa on pyritty nostamaan esille seikkoja, joita juuri kyseisellä paikalla on mahdollista havainnoida selvästi, vaikka selostettava ilmiö esiintyisi joella laajemminkin.

Varustukseksi reitille riittävät kesäisin lenkkitossut. Keväisin ja sadesäällä kumisaappaat ovat välttämättömät. Lopputalven kelirikon aikaan reitti voi olla paikoin vaikeakulkuinen. Varsinaisen kevättulvan aikaan (huhtikuu) osa reitistä jää veden alle eikä liikkuminen näillä osuuksilla ole suositeltavaa. Melontaan reitti ei sovellu.

Jokikävelyn aloitus- ja lopetuspisteen välillä on mahdollista liikkua Kuninkaantietä jalan tai linja-autolla. Kuninkaantien rinnalla kulkee hyvä kävely- ja pyöräilytie. Bussit 27 (Espoon keskus–Leppävaara) ja 82 (Espoon keskus–Kalajärvi) liikennöivät Bembölen ja Träskändan välillä. Sunnuntaisin liikennöitävä 27N jää Jorviin.

Jokivarressa riittää tarkkailtavaa kaikkina vuodenaikoina. Talvella voi seurata eläinten lumijälkiä hangella ja linnunpesiä lehdettömissä puissa. Keväällä kukkivat vuokot ja virta on vuolas.

Alkukesän aamuna jokivarressa voi bongata kolmisenkymmentä lintulajia. Sydänkesällä polku kulkee lehvästön ja muun kasvillisuuden uumenissa. Joenpohjan vaihteleva rakenne paljastuu matalan veden aikaan, kunnes syyssateet taas täyttävät uoman vedellä.

Glimsinjoki on kaikkiaan noin 3 km pitkä. Tämä luontopolkuvihkonen esittelee jokivarresta kaksi kolmasosaa. Tarkastelusta on rajattu pois Glimsin ja Kirkkojärven painanteen välinen alue, joka sekin kuuluu arvokkaan virtavesialuerajauksen piiriin.

Tuon siteeraamani oppaan ja yksityiskohtaisen kohdeselostuksen ja kartan voit ladata täältä.

Reitin länsipäässä kulkijaa odottavat vieraanvarainen, ikoninen Bembölen Kahvitupa, ja harmoninen Glimsin talomuseomiljöö. Molemmat olisivat oman juttunsa arvoisia.

Bembölen Kahvitupa

Glimsin talomuseomiljöötä

Yllättävän usein myös aivan lähellä, kivenheiton päässä kotoa odottavat kauniit luontokohteet. Niille pitää vain avata silmänsä, ja antaa mahdollisuus.

Suomessa luonto on lähellä.

∞

Kiitos että kuljit kanssani Glimsinjoen luontopolun❤

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.

∞

Jos haluat lisätietoja Träskändan kartanonpuiston puujättiläisistä, Kristin Lauharon Retkipaikka-sivustolle kirjoittaman ansiokkaan jutun löydät täältä.