ILOPILLERI:
Mä niin rakastan tilaisuuksia ja tapahtumia ja ihmisvilinöitä. Keskiviikkoiltana meidät 40+-blogaajat ja muitakin tietty oli kutsuttu tutustumaan Tammertukun syys- ja talviuutuuksien blogi-iltaan. Treffasin keskustassa ihastuttavan ja kaltaiseni rempseän Dioriinan eli Marinan, jonka kanssa istuimme ruuhkaantuneella moottoritiellä taksin kyydissä. Aloin kyllä säälimään kuskia, joka jaksoi koko matkan kuunnella meikkipainotteista läppää.
Tilaisuudessa oli monia muitakin kollegoita, osa aivan uusia tuttavuuksia. Mieleeni jäi etenkin Tiia, jonka vasta pääsin tapaamaan kasvotusten. Sielunsiskoni, tämä on varma! Uutena tuttavuutena pakko mainita Katja, jonka hiuksia kadehdin ![:)]()

Mutta asiaan. TopChefistä tuttu (ei muualta, vaikka eräs niin luuli) Aleksi Herlevi oli vastuussa illan tarjoiluista ja voi veeeeljet. Oli salaattia ja burgereita, oli toast skagenia ja brownieseja. Instassa kerroin jo, että ainoastaan häpeä esti minua ottamasta lisää! Kiitos Aleksi! ![]()
![]()


Tilaisuudessa hämminkiä aiheuttivat nämä mimmit ja Uniikki. Maijulla ja Tiialla on aivan mahtava pokka ja rohkeus tehdä juuri tällaista keskellä ihmismassojen! Respect! Itsehän olen NYNNY.


Kattokaahan näitä! Ylävasemmalla keksileimat. Siis KEKSILEIMAT! Miksi mä en oo keksinyt näitä? Meidän leipovat kaksoset ovat haluamispäällä näiden suhteen. Tuo oliivikannuhan oli aivan söpö ja siitä tulee mieleen joku lapsuuden satu.
Ja uulalaa, näitä saimme kotiin testereiksi! Kaiken kaikkiaan ihana ilta, kauhean aamun päätteeksi ![:)]()

The post Viikon bisnekset ja Tammertukku appeared first on 40+ blogit.