Olisipa kiva aloittaa tämä postaus toteamalla, että kaikki on täällä valmista ja joulu saa tulla. Mutta eipä se niin ole. Tänään on vielä tiedossa pitkä kokkailusessio ja kaupassa käyntiä. Illalla sitten perinteen mukaan paistamme miehen kanssa kinkkua yömyöhään. Sen tuoksu viimeistään tuo joulutunnelman kotiin. Perinteen mukaan paketoin illalla vielä lahjoja ja nautimme jouluglögiä ja muita jouluisia herkkuja.
Sisustuksen osalta joulu saa tulla. Kuusi on ollut jo viikon paikoillaan koristeltuna ja kynttilät ja tunnelmavalot antavat ihanaa joulun tunnelmaa. Huomenna kun olen silittänyt pöytäliinan ja kattanut astiat pöytään, on pitkä odotus päättynyt ja istahdamme joulupöytään. En hankkinut tänä vuonna mitään uusia joulukoristeita, mutta ihana ystäväni oli tehnyt minulle kauniin pillihimmelin, joka nyt roikkuu olohuoneessa takan edessä. Se on ihana. Itsekin olin harkinnut himmelin tekemistä, mutta ei vain ollut aikaa. Onneksi on ystävät! <3
Merry Christmas to all my friends!
Love, Kati