Minulla oli Helsingissä muutamia sellaisia "salaisia" paikkoja, joihin mielelläni joskus pujahdan kiireisen työpäivän lomassa nauttimaan kupillisen kahvia ihan itsekseni. Paikkoja, joista saan voimaan ja joissa voin laittaa ajatuksia järjestykseen arjen kiireen ja kaaoksen keskellä. Tänään jäi puoli tuntia luppoaikaa ennen seuraavaa tapaamista, joten päätin pujahtaa oman kahvimukini kanssa Hammarskjöldin rautaportista sisälle lumoavaan Talvipuutarhaan.
Talvipuutarhassa käyn siis usein ja eri vuodenaikoina. Talvipuutarha ja sitä ympäröivä ulkopuutarha ovat vihreä keidas keskellä kaupunkia. Tästä paikasta olen monta kertaa postannut tänne kuvia enkä voinut pitää näppejäni tänäänkään irti kamerasta. Näpsin siinä kahvittelun lomassa muutamia kuvia Talvipuutarhan pääsiäisestä. Kanat ja puput ja näkyi siellä noitiaakin olivat jo levittäytyneet kasvien joukkoon ja pääsiäiskukat hehkuivat keltaisina, punaisina, valkoisina... Puutarhan kahvio on auki vain kesäaikana mutta omien eväiden tuominen tilaan on täysin sallittua enkä todellakaan ollut ainoa, joka hörppi kaffetta siellä omasta mukistaan.
Talvipuutarhaan pääsee katselemaan ja kuljeskelemaan ihan veloituksetta kaikkina vuodenaikoina. Tämä yli 120 vuotta vanha virkistys- ja kohtauspaikka täytyy itse kokea. Vehreys, vihreys ja luonnonläheisyys ovat itselleni niitä tärkeitä elementtejä miksi palaan tänne aina uudelleen. Silloin kun tarvitsen itselleni "sen pienen palan rauhaa" tänne on oivallista tulla. Paikalla on aina myös muita ihmisiä ja varsinkin nyt pääsiäisen aikaan melko paljonkin mutta silti tämä tila ja vihreys auttavat minua keskittymään. Helsingissä on yksi toinenkin viherkeidas, jossa piipahdan säännöllisin väliajoin ihailemassa isoja lumpeita mutta siitä joskus toisella kertaa enemmän :)
Hörppäsin viimeisen kulauksen kahvimukistani. Pakkasin kameran laukkuun ja vedin pipon päähän. Olin valmis seuraavaan tapaamiseen ja energiavarastoni oli taas täynnä virtaa. Tarkemmin Talvipuutarhan pääsiäisestä ja aukioloajoista voitte lukea tästä. Pääsiäisenä täällä on kahvio avoinna.
Onko teillä "salaisia" tai suosikkipaikkoja, joissa käytte mielelläni lataamassa akkuja?
Hyvää pääsiäisviikon jatkoa kaikille. Tikkutiistaissa jo mennään...
The post Kahvihetki kanin kanssa kasvien keskellä… appeared first on 40+ blogit.