Passi pitäisi uusia, eikä millään tunnu löytyvän sopivaa aikaa käydä kuvaamossa. Tai sitten kun viimein löytyy se sopiva aikarako, on ulkoasu niin sateen ja tuulen tuivertama, ettei sitä halua kuvaan ikuistaa. Tai sitten kuvaamoon on niin pitkä matka, että reissuun saa varata useamman tunnin ja tämä pitäisi vielä sovittaa yhteen kaiken muun arkiravin kanssa. Kuulostaako tutulta? Arjen ikuista kiirettä tuskaillessa ja passien lähestyvää parasta-ennen-päiväystä katsellessa aloin miettimään, voisikohan passikuvan ottaa itse? Asia kuitenkin hieman epäilytti, sillä olin kuullut niin paljon puhetta kovista kuvavaatimuksista, joka oli saanut passikuvauksen kuulostamaan liki mahdottomalta tehtävältä. Lähdin kuitenkin selvittelemään näitä paljon puhuttuja laatuvaatimuksia ja sitä, onko kuvan ottaminen niin ylivoimaista, kuin on annettu ymmärtää? Poliisin nettisivulta löytyikin kattava tietopaketti kuvavaatimuksista (linkki ohessa) ja ohjeissa havainnollistetaan hyvin esimerkkikuvien avulla, minkälainen on mm. oikea valaistus, tausta, tarkkuus, kuvanrajaus ja kuvattavan asento. Nämä vaatimukset eivät kuulostaneet mitenkään mahdottomilta toteuttaa, joten päätin kokeilla, josko sittenkin onnistuisin ottamaan passikuvan itse. Passikuva saa olla enimmillään 6 kuukautta vanha ja passikuvalta vaadittavat ominaisuudet on määritelty ISO-standardissa 19794-5. Passin yleiset ominaisuudet on määritelty Kansaivälisen siviili-ilmalujärjestön ICAO asiakirjassa 9303. KAMERA, KUVANLAATU JA KUVAUSETÄISYYS Passikuvaa otettaessa on tärkeää, että lopputulos on mahdollisimman luonnollinen ja kuvanlaatu tarkkuudeltaan riittävä. Tärkeää on myös se, että kuvaan ei tule […]
The post Voiko passikuvan ottaa itse? appeared first on Nelkytplusblogit.