Koska meillä on vanha purjevene, niin minua kiinnosti kovasti tämä Kärdlan satama. Sain kuulla, että satama on otettu uudelleen käyttöön yli 50 vuoden odotuksen jälkeen vuonna 2014. Satama on suojassa kaikilta tuulilta ja siellä on monenlaisia satamapalveluja.
Ja tervetuliaismalja:
![]() |
Sampanjabaari Kork’in omistaja Andre Abner kertoi meille kivoja tarinoita ravintolan synnystä ja perheen ruokaharrastuksesta, erittäin hyvällä suomenkielellä. Ja niinkuin arvelinkin, oli Andre purjehtijoita, kiireiset viime vuodet vain olivat pitäneet hänet poissa harrastuksen parista. Tallinnasta oli omistajapariskunta päätynyt Hiidenmaan Kärdlaan.
Vaikka satoi rankasti, niin lähdin kuvaamaan satama-aluetta. Maaliskuussa veneilijät vasta suunnittelevat veneretkiään, joten satamassa oli hiljaista. Uudessa satamassa on laituripaikat 60 alukselle. Satama on suojassa kaikilta tuulilta ja siellä on monenlaisia satamapalveluja. Talvisin satamassa myös säilytetään veneitä valtavassa venevajassa. Ja veneitä myös huolletaan siellä.
Kärdlan rauhallisessa pikkukaupungissa on paljon muutakin katsottavaa kuin meri ja satama varsinkin kesäaikaan. Meidät Kärdla tutustutti satamaan ja ihastuttavaan sampanjabaari Korkiin.
Täällä lisää tarinoita Länsi-Viron kierrokselta:
Haapsalun rautatieasema – link
Haapsalun kahviloita ja ravintoloita – link
Majakat ja Estonian muistomerkki – link
The post Ravintolasuositus Hiidenmaalle: Kork appeared first on Nelkytplusblogit.