Kun Helsingin Kaupunginteatterin punainen paljettiesirippu laskeutui eilen minä melkein purskahdin itkuun. En suinkaan surusta vaan siitä valtavasta tunnelatauksesta, jonka kulunut kaksi tuntia ja 35 minuuttia oli saanut sisälläni aikaan. Kinky Boots musikaali meni syvälle. Osui ja upposi ihan kirjaimellisesti. Musikaali on tehty sydämellä juhlistamaan erilaisuutta, ystävyyttä ja ennakkoluulojen voittamista. Se nosti minut seisomaan esityksen jälkeen ja taputtamaan lisää. Kinky Boots oli loistava, energinen, koskettava, voimaannuttava, inhimillinen, monitahoinen! Minun teki mieleni vetää punaiset Kinky Bootsit jalkaan ja tanssia…
Olin koko syksyn “menossa” katsomaan Kinky Boots musikaalia. Jostain kummasta syystä en vain saanut sitä sovitettua aikatauluihini. Ensi-ilta suurella näyttämöllä oli 30.elokuuta. Olen vieläkin todella harmissani, että elokuussa kesälomani takia missasin Helsingin Kaupunginteatterin 2018-2019 näytäntökauden avajaiset. Luin kaikki arvostelut Kinky Bootsista ja elin melkein joka solullani tätä musikaalia lukiessani niitä. Helsinkiin oli vihdoin rantautunut Tony-, Grammy- ja Olivier -palkinnot saanut huippumusikaali maailmalta. Ihan mieletöntä!
Joulun välipäivinä sain vihdoin varattua itselleni myös lipun Kinky Bootsiin ja eilen oli tämä suuri ilta! Viime yönä minun unissa tanssittiin, laulettiin, heiluteltiin pitkiä punaisia saappaita ja elettiin suuria tunteita läpi uudelleen ja uudelleen. Silti aamulla heräsi virkistynyt ja superonnellinen musikaalin kokenut nainen, joka ehdottomasti haluaa nähdä sen vielä toisenkin kerran. Tästä ei voi saada kyllikseen vain yhdellä katsomisella.
Kinky Boots musikaalin käsikirjoitus on Harvey Fiersteinin ja musiikin sekä laulujen sanojen takana on iki-ihana Cyndi Lauper. Ihan käsittämätöntä miten hienosti Kari Arffmanin ja Hanna Kailan suomennos toimii – se svengaa kuin hirvi! Samuel Harjanteen ohjaus, Gunilla Olsson-Karlssonin koregrafia, Peter Ahlqvistin lavastus ja Tuomas Lampisen pukusuunnittelu saavat miettimään ollaanko sittenkin Broadwaylla eikä Helsingissä? Olen nähnyt musikaaleja muuallakin kuin Suomessa ja eikä Kinky Boots kalpene niiden rinnalla yhtään. Päinvastoin!
Juoni lyhykäisyydessään on konkurssikypsän Pierce & Son kenkätehtaan kohtalo englantilaisessa pikkukaupungissa. Miesten kengät eivät enää pärjää ulkomaiselle halpatuonnille ja tilauksia palautetaan. Charlie Pierce (Petrus Kähkönen) perii tehtaan isänsä kuoltua. Charlie on ehtinyt muuttamaan tyttöystävänsä kanssa jo Lontooseen, josta joutuu vastentahtoisesti palaamaan takaisin tehtaaseen ja sen johtoon. Hän on onnekseen ehtinyt tavata drag queen Lolan (Lauri Mikkola) ennen paluutaan. Kenkätehtaalla tehdäänkin totaalinen muutos tuotannossa ja jatkossa siellä valmistetaan miehille naisten kenkiä. Nämä Kinky Bootsit päätyvät Milanoon messuille ja loppu onkin sitten historiaa…
Sekä Petrus Kähkönen että Lauri Mikkola ovat rooleissa aivan loistavia. Olen nähnyt Petruksen Billy Elliotin isoveljen Tonyn roolissa Helsingin Kaupunginteatterin esityksessä syksyllä 2015. Poikkeuksellisesti esitys oli Peacockissa kun teatteri oli silloin remontissa. Lauri puolestaan on jäänyt mieleen The Voice of Finlandin ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Hän on esiintynyt myös UMK:ssa 2014. Kinky Bootsin päärooleihin juuri oikeat henkilöt ja heidän välinen kemia toimi äärimmäisen hyvin.
Musikaalissa on paljon hyviä näyttelijäsuorituksia ja upeaa tanssimista. Lolan enkelit ovat siis kaikki miehiä, joiden tanssimista huikean korkeissa korkokengissä on todella ilo katsella. Muistan lukeneeni jostain etteivät he olleet tottuneita korkkareihin ennen tätä produktiota. Lauri Mikkola kertoi MTV3:n uutisissa syksyllä, että “rakkoja on jalkoihin saatu runsaasti ja tiikeribalsamia on käytetty mutta kaaduttu ei olla”. Ja Kinky Bootsin loppunumerossa näitä huikean korkeita stilettosaappaita näkyykin sitten useammissa jaloissa joten kyllä kaikki ovat saaneet harjoitella korkokengillä kävelyä tässä musikaalissa.
Kinky Boots musikaalissa on minusta paljon yhtymäkohtia Billy Elliot musikaaliin. Vaikka molemmissa on tehdasmiljöö, pikkukaupunki, nyrkkeily, tanssi sekä “hyväksy toinen sellaisena kuin hän on” mukana ne ovat silti hyvin erilaisia. Molemmat musikaalit ovat minua koskettaneet omalla tavallaan. Ja syvältä. Billy Elliotin olen nähnyt useampia kertoja – tosin DVD:ltä ja vain kerran teatterissa. Kinky Bootsit haluan ehdottomasti kokea toisen kerran vielä kuluvan kevään aikana. Tutkin jo eilen kuumeisesti uutta mahdollisuutta elää tämä ikimuistoinen ilta uudelleen.
Mikä minua sitten Kinky Bootsissa viehätti? Ystäväni kiteytti eilen hyvin myös minun ajatukseni kirjoituksellaan Facebook-seinälläni. “Ehkä meidän ei pitäisikään yrittää pistää ihmisiä laatikoihin vaan tykätä heistä sellaisina kuin ovat?”
Lolan opetus musikaalissa öykkäröivälle Donille on seuraava “Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on.” Tuo lause on hieno ja maailmaa syleilevä mutta kuinka moni meistä pystyy sen toteuttamaan? Meillä jokaisella on omat arvomme ja maailmankatsomuksemme, joiden avulla helposti lokeroimme ihmisiä. Emme edes aina välttämättä vaivaudu tutustumaan heihin ennen kuin olemme jo sijoittaneet heidät johonkin laatikkoon.
Kinky Boots kertoo minusta siitä miten kaksi hyvin erilaista – mutta toisaalta hyvinkin samanlaista – nuorta miestä löytävät ystävyyden ja yhdistävät kaksi maailmaa tehden jotain uutta ja vallankumouksellista. Peruukki, höyhenet, paljetit ja naisten vaatteet eivät muuta sitä ihmistä, joka niiden sisällä olla. Sankariksi voi tulla myös korkokengät jalassa ja tämän oppii myös Charlie musikaalissa.
Kinky Boots koskettaa. Esitys saa riehakkaalle tuulelle ja se vie mukaan. Musiikki, värit, äänet, paljetit tekevät hyvää sekä sielulle että silmille – vahva suositus!
The post Helsingin kaupunginteatterin Kinky Boots vei mukanaan appeared first on Nelkytplusblogit.