Vitsi että heräsinkin tänä aamuna ajoissa ja niin täynnä energiaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jälleen aika kiireisiä, mutta samalla mielenkiintoisia, innostavia, arkisia, juhlavia ja täynnä hyviä kohtaamisia. Sellaisia, joista kaiken keskellä päällimmäisenä fiiliksenä on jäänyt onnellisuuden tunne.
Olen saanut ujutettua liikunnan tämän kaiken hullunmyllyn keskelle ja voin kertoa, että jaksaminen on ihan uudella tasolla.
En tiedä teistä, mutta itselleni varsinkin ryhmäliikuntatunnit ovat tuoneet kaivattua tsemppiä treenaamisen suhteen, joka eittämättä näkyy arjessa jaksamisessa.
Tällekin päivälle riittää puuhaa; ensin koulu, sitten uusi treenitunti, joka on tanssipainotteinen ja sitten vielä pari koulu- ja työtehtävää, sekä pojan treenit ja mä olen ihan fiiliksissä.
Kamerakin on alkanut eksyä viime päivinä käsiini useammin kuin koko alkuvuonna yhteensä. Auton keula on osoittanut useasti kohti merenrantareittiä ja postilaatikosta tupsahtavat meikkilähetykset saavat sydämen pomppimaan riemusta.
Tuo essencen vadelmapunainen lakka on yksi kauneimmista ikinä ja se tuoksuu päärynälle<3
Luomiväri- ja poskipunapaletista tuskin tarvitsee enempää mainita mitä kuvat kertovat, ne ovat kauniita joka tavalla. Nämä ovat jälleen kerran ajautuneet neidin kampauspöydälle, jonka ääressä me yhdessä niitä testailemme.
Mielestäni koetut hetket ovat niitä parhaita. On rikkaus kokea ja jakaa asioita toisen kanssa. Ovat ne sitten tuntemattomien kanssa ryhmäliikunnassa, perheen kanssa arjessa, tai vaikka ystävien kanssa syömässä-kuitenkin se, että saat kokea ja jakaa jotain pientä tai suurta jonkin toisen kanssa, on ainakin itselleni ajatus onnellisuudesta.
Vaikka mielläni olisin jatkanut aihetta pidempäänkin, ei tämä aamu enää anna minulle aikaa siihen, vaan nyt on jo juostava dösäpysäkille ja kouluun.
The post Yhteiset hetket appeared first on Nelkytplusblogit.