Kaksosilla on sisäsyntyisesti rakennettu juttu, nimittäin saman verran haluaminen. Meidän likat ovat identtiset peilikaksoset, eli kun toisella on lähtenyt hammas oikealta niin toiselta lähtee vasemmalta seuraavana päivänä. Kun toinen nostaa oikeata kättä, niin toinen tekee samaa vasurilla.
Mä itse olen epäidenttinen kaksonen, joten ymmärrän oikein hyvin miltä se tasavertaisuuden tavoittelu tuntuu, vielä aikuisenakin. Suvussa meillä ei tätä kaksosuutta ole ollut ennen minua ja siskoani ja tietysti sitten meidän esiteinejä.

Meidän likat puhuvat toistensa lauseet loppuun ja yleensä aloittavat lauseet samaan aikaan. Meillä ekaa kertaa vierailevat ihmiset ihmettelevät, kuinka osaan stereona tulevasta puheeta poimia olennaisen. Ihan hyvin, koska osaan samaistua tuplapuheeseen ja tiedän kaikuna kuuluvasta jutusta sen tärkeimmän pointin, koska olen yleensä saanut jo molemmilta viestit ja puhelut sun muut samasta asiasta.

Kaksosuuden kauhein tragedia esiteini-iässä tuntuukin olevan se, jos toinen puolisko saa jotain, mitä itse ei. Oli kyse sitten plusmerkistä hissankokeessa tai äidin tekemästä letistä.


Mä sitten vähän pohdiskelin, että miten mä materialistisesti huomioisin tyttöjä eri tavalla. Etenkin kun ikään kuuluen on luonne-erot tulleet enemmän esille: toinen diggaa joraamisesta ladylike ja toinen on boheemimpi haaveilija.
Vähän niinkuin minä ja mun oma kaksonen, joista mä olen se boheemimpi tavarainhävittäjä. Toinen tytöistä sai päähänsä Vai-Kon beanien ja toista lahjoin
SkullCandyn sporttikuulokkeilla.
The post Lahjotut kaksoset appeared first on 40+ blogit.