Vuoden ensimmäinen kokonainen työviikko on sujunut jotenkin tahmeasti, vaikka olin jo viime viikolla kolme päivää töissä. Alkuviikon päivät olivat aika pimeitä, ehkä se johtuu siitä. Päivän pidentyminen ei pahemmin näkynyt pilvisinä päivinä. Sisällä oli melkoisen pimeää ja oli pakko pitää valoja vaikka inhoankin työpaikan kattovaloja. Vähänkin poutaisempina päivinä pidän vain pöytälamppua päällä auringonlaskuun asti. Talvella kirkkaimpinakin päivinä jossain vaiheessa iltapäivää on kuitenkin annettava periksi ja räpsäytettävä kattovalot päälle.
Mutta kyllä se tästä, onhan tässä jo kirkkaampiakin päiviä ollut. Päivä pitenee ja ainakin tilastollisesti kirkkaita poutapäiviäkin pitäisi olla kevättä kohti mennessä enemmän. Sisälläkin näkee eteensä.
Siihen asti hautaudun toppatakin, pipon ja muhkean kaulahuivin pyhään kolminaisuuteen.
Talvikuukausina käytän yleensä vain jompiakumpia mustista saappaistani. Kevääseen mennessä olen totaalisen kyllästynyt saappasiin. Jos oikein haluan räväyttää talvella, vedän kymmenen vuotta vanhat ruskeat saappaat jalkaan. Mustat saappaatkin ovat molemmat yli viisi vuotta vanhat. Etenkin talvisaappaissa laatuun satsaaminen on kannattanut, hinta per käyttökerta on muodostunut edulliseksi, vaikka ostohetkellä hinta taisi kirpaistakin.
Kesällä värivaihtoehtoja kengissä on punaisesta pinkkiin, mutta mustaakin löytyy. Valikoima on kuitenkin runsaampi kuin talvella. Nyt aloin jo kaipaamaan kaikkia kevät/kesäkenkiä… Nämä muutamat saappaat alkoivat jo kovasti kyllästyttämään.
Ja onhan niitä kauniita kelejäkin ollut harmaiden, pilvisten päivien lomassa. Eilen oli suorastaan keväinen ilma, ehkä se oikea kevätkin vielä tulee…
JJa
Siippa kävi viikolla siskonsa kanssa Ikeassa ja toi minulle tuliaisena kauniin, pienikukkaisen, kaksivanaisen orkidean. Orkideat oivat todella kestäviä; heitin pois juuri yli kuukausi sitten saamani leikko-orkidean. Vanhin ruukkuorkideani -joka kasvattaa jälleen kukkavanaa- on kaksikymmentä vuotta vanha, vaikka olen melko huono kasvien hoitaja. Ehkä salaisuus onkin juuri siinä, orkideahan ei kaipaa lannoitteita suoraa auringonvaloa tai säännöllistä kastelua, kastelu kerran kuukaudessakin näyttää riittävän.
Energiaa niihin vähän tahmeampiinkin aamuihin antaa hyvä aamiainen. Yleensä syön tuorepuuroa, nyt olen surautanut myös smoothieita. Tässä on banaania, kiiviä, avokadoa ja ripaus matchateejauhetta.
Mukavaa sunnuntaita ja energistä tulevaa viikkoa!
The post Viisi viikon varrelta appeared first on Nelkytplusblogit.