Perinteiset Tuomaan markkinat ovat Senaatintorilla vielä ensi lauantaihin 22.12. saakka. Olen itse piipahtanut jo kerran joulutorilla mutta taidan vielä käydä poikkeamassa ensi viikolla joulusiivoilujen lomassa. Aloitin erittäin ansaitun ja tarpeeseen tulevan joululomani jo eilen ja palaan töihin vasta 31.12. JIPPII!!!
Tosin ihan lomaillessa tuleva viikko ei tule kuitenkaan kulumaan. Isäni putkiremontti on nyt ohi ja se tarkoittaa auttamista tavaroiden purkamisessa ja paikoilleen järjestelyssä. Tänään jo huhkin siellä puolipäivää ja huomenna savotta jatkuu. Ja kotonakin pitäisi vielä joulusiivoilla mutta onhan tässä vielä aikaa jouluaattoon.
Tuomaan markkinoilta löytyy Lahjakujalta peräti 115 myyntikojua eli ihan varmasti täältä saa hankittua joululahjoja jos niitä vielä pukinkontista puuttuu. Lisäksi Senaatintorilta löytyy kaksi ruokapihaa jos nälkä yllättää kiertelyn lomassa.
Totta kai lapsille on tuttu karuselli, johon näyttää kyllä aina olevan jono. Kaikki pikkuiset ja vähän isommatkin haluavat pyörimään tähän vanhaan kauniiseen karuselliin. Ohjelmalavalla on myös tapahtumia ja 22.12. vietetään Lasten lauantaina. Tästä lisää ohjelmasta.
Kauniiden tekojen kioskissa voi nyt viimeisellä markkinaviikolla hankkia SPR:ltä itselleen tai läheiselleen lahjan, jonka avulla apua ohjataan hädässä oleville.
Suosikki kahvilani Cafén Regatta on taas mukana jouluherkkujen kanssa Tuomaan markkinoilla.
Itse joulupukki löytyy totta kai myös Tuomaan markkinoilta. Totta kai kävin tervehtimässä joulupukkia vierailullani ja jonotin hetken japanilaisten opiskelijoiden kanssa joulupukin mökkiin. Viime vuonna joulupukki tapasi muuten 95 eri maasta tulleita ihmisiä. Tuomaan markkinoiden joulupukki on aika kansainvälinen! Joulutorilla on aina vilinää ja siellä vieraileekin vuosittain yli 300 000 ihmisistä hakemassa joulutunnelmaa.
Maslo Russian Bristo & Bakery tarjoaa venäläisen keittiön herkkuja modernilla twistillä.
Sillankorvan Yrttijuustot vievät kielen mennessään. Valikoimissa myös leipäjuustoa ja unelmajäädykkeitä kotimaisista marjoista. Omnomnom!
Luhtasaran kojussa on tonttuja ja enkeleitä, jotka kaikki ovat uniikkeja. Kahta samanlaista ei löydy.
Pohjoisiin makuelämyksiin erikoistunut Polarica tarjoaa poronlihaa eri muodoissa.
Toista kertaa löytyy Tuomaan markkinoilta myös joulusauna. Torikortteleista tuttu joulusauna on nyt Senaatintorilla. Voit nauttia pehmeistä löylyistä puusaunassa ja käydä vilvoittelemassa välillä katsellen Tuomiokirkon silhuettia.
The post Tuomaan markkinat on Helsingin vanhin joulutori, josta löytyy myös joulusauna appeared first on Nelkytplusblogit.