Olemme mieheni kanssa tämän viikonlopun tyttäreni luona Lahdessa ja kuin tilauksesta juuri tänä viikonloppuna täällä on Koiskalan kartanon vanhalla meijerillä joulukahvila. Olin kuullut Koiskalan Kartanosta Mansikkatilan mailla-blogin Tainalta, joka oli vuosi sitten käynyt siellä ystävänsä kanssa juurikin ennen joulua. Taina oli ihastunut paikkaan heti ensinäkemältä, joten olin aika varma, että paikka olisi myös minun mieleeni. Koska tyttäreni luota ei tuonne ole kuin kymmenen minuutin ajomatka, päätin lähteä katsomaan, millainen paikka oikein on.
Joulukahvila sijaitsi siis vanhassa meijerirakennuksessa, jota on kuulemani mukaan remontoitu pikku hiljaa yli kymmenen vuoden ajan. Remontoinnissa on pyritty kunnioittamaan vanhaa rakennusta. Ovet ja ikkunat on uusittu, samoin lattiat, mutta siitä huolimatta on pyritty säilyttämään vanhaa niin paljon kuin on ollut mahdollista. Rouheat betonilattiat olivat minun mieleeni. Leveät ikkunalaudat olivat myös ihanat ja niin kauniit.
Astuessani ovesta sisälle tunsin nenässäni heti ihastuttavan joulun tuoksun. Meijerin keittiössä valmistettiin tuoksusta päätellen laatikoita jouluksi. Olin ajoissa paikalla, joten minulla oli hyvin aikaa kierrellä ja katsella paikkoja ennen joulupuuroa.
Olen suuri joulupuuron ystävä, joten oli sanomattakin selvää, että istahtaisin kauniisti katetun pöydän ääreen nauttimaan lounaaksi höyryävää riisipuuroa rusinakeiton kanssa. Joulukahvilassa oli tarjolla myös kahvia, teetä ja glögiä pipareiden kanssa sekä herkullisen näköisiä saaristolaisleipiä, joissa oli lohta päällä. Lohileipä houkutteli kovasti, mutta otin jälkiruoaksi kuitenkin kupin maukasta glögiä ja piparin. Minusta oli ihanaa istua syömässä, kun ei ollut kiire mihinkään ja siinä syömisen lomassa sai nauttia meijerin ihanasta jouluisesta tunnelmasta.
Koiskalan kartanon historia alkaa 1650-luvulta ja on ollut niistä vuosista asti saman suvun hallussa. Kartanon mailla on vuosien saatossa viljelty monia eri kasveja, joista mallasohra oli pitkään päätuotantosuuntana. Lypsykarja lähti pois 1950-luvulla ja silloin tilalle tuli sikala, joka lopetettiin 1970-luvulla. Vuodesta 2000 on tilalla ollut suomenlampaiden kasvatusta. Tänä päivänä Koiskalan Kartano on toimiva, nykyaikainen luomutila, jonka päätuotantosuunta on viljan ja palkokasvien viljely sekä suomenlampaiden kasvatus.
Tilalla myydään myös oman tilan luomutuotteita ja rakennusten erilaisia tiloja vuokrataan mm. kokous- ja juhlatiloiksi. Nykyiseen tilanhoitoon kuuluu suurena osana myös tilan lukuisten rakennusten entisöinti ja kunnossapito. Myös kartanon piha-alueen muotopuutarhan palauttaminen alkuperäiseen asuunsa on työn alla.
Vanhalla meijerillä oli tosi kiva jouluinen tunnelma. Aito, karun kaunis joulukuusi, havunoksat maljakoissa ja elävät kynttilät kauniissa punaisessa kynttiläjalassa loivat hyvin jouluntunnelmaa. Punaisen ja valkoisen yhdistelmä kattauksissa ja koristeluissa oli toimiva. Täällä vakuutuin lopullisesti siitä, että kyllä punainen väri vaan kuuluu jouluun.
Meijerillä on ison eteistilan lisäksi neljä erillistä huonetta. Huoneissa on käytetty sisustuksessa paljon aitoja vanhoja esineitä ja huonekaluja. Yhdessä huoneessa oli kaksi isoa ja todella kaunista vanhaa kaappia, joita oli koristeltu upeilla maalauksilla. Kaapit sopivat täydellisesti tähän tilaan.
Vanhan meijerin joulukahvilassa (Koiskalantie 157, Lahti) voi vierailla vielä huomenna klo.10-16. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, jos asustelet tai liikut tuolla suunnalla. Meijerin joulukahvilassa pääsee hyvin kiinni joulun tunnelmaan.
Tunnelmallista 3.adventtia kaikille!
The post Joulupuurolla Koiskalan Kartanon tunnelmallisessa joulukahvilassa appeared first on Nelkytplusblogit.