Tänä syksynä tai loppuvuotena on ilmennyt suuri ongelma, mistä puhutaan päivittäin gluteenittomien ihmisten kesken. Gluteenittomassa ryhmässäni, jossa on reilut 9.000 gluteenitonta ihmettelee päivittäin, että eikö kaupoista ole enää saatavilla gluteenittomia (ja maidottomia) torttutaikinoita?
Itsekin olen ollut mukana jo vuosia vinkkaamassa kauppaketjuille niitä hyviä tuotteita ja olemme vihdoinkin saaneet kauppoihin valikoimaa, joista saadaan valittua erityisryhmille juuri ne tuotteet, jotka sopivat itse kullekin.
Kun meillä on gluteenittomia valmistajia, jotka jokainen valmistavat erilaisia tuotteita, niin toivoisi niitä löytyvät kaupoistakin. Mutta näköjään tämä joulunalus on nyt jostain syystä erilainen kuin aikaisemmat vuodet.
Tänään (15.12.) kävin Tammiston K-Citymarketissa ja siellä tilanne oli ihan yhtä huono kuin pienemmissäkin myymälöissä. Vain yhtä torttutaikinaa oli tarjolla ja sekin maitoa sisältävää. Aikaisempina vuosina kyseisessä kaupassa on ollut muidenkin valmistajien taikinoita. Omin silmin olen nähnyt, että taikinat ovat myös liikkuneet, joten ei tätä voi selittää silläkään, että tuotteet jäävät hyllyyn.
Siskoni, joka on normiruokavalioinen juoksi pari viikkoa sitten liki 10 kauppaa läpi etsien gluteenitonta ja maidotonta torttutaikinaa, kun tarvitsi tällaista eräiden juhlien valmistelua varten. Hän soitti minulle useita kertoja, että mikä taikina käy ja mistä hän löytää. Neuvoin menemään Malmin Prismaan, koska siellä on ollut aina ennenkin ja toissijaisesti pyysin käymään myös Malmin K-Citymarketissa. Hän laittoi viestiä, että ei ollut kummassakaan, eikä itse asiassa ollut mitään gluteenittomia torttutaikinoita Prismassa. Olin siinä vaiheessa, että just joo, ei sisko vaan osannut etsiä. Kenenkään ei pitäisi Helsingin kokoisessa paikassa etsiä neulaa heinäsuovasta tänä päivänä.
Lähdin itse sitten vielä iltasella katsomaan ja tottahan se oli. Olin todella hämmästynyt. Gluteenittomassa ryhmässä alkoi tulemaan samaa viestiä ja olin vielä hämmästyneempi. En voinut vaan uskoa, että tällainen tilanne on. Olimme taantuneet nyt viiden vuoden taikaiseen aikaan yhtäkkiä.
Twitterissä olen kysellyt asiaa useita kertoja ja aina tulee sama vastaus. Voitte tilata tuotteita kauppaanne tämän ja tämän linkin kautta. Erityistuotteissa tuon asian ymmärrän, mutta en todellakaan ymmärrä silloin, kun eletään sesonkiaikaa. Tällaista ei vaan voi enää tällä vuosituhannella ja -kymmenellä olla. Älkää pistäkö asiakkaita turhaan juoksemaan kauppaanne katselemaan olematonta valikoimaanne.
Mietin usein sitä, että jos kahvilat, kauppiaat ja muut palveluntarjoajat kohtelisivat erityisryhmiä samalla tavalla kuin kohtelevat meitä, niin olisiko asiakkaita? No ei olisi.
Kauppiaat, haluamme edelleenkin palvelua. Jos ette sitä meille tarjoa, niin me etsimme ne kaupat, jotka sitä tarjoavat. Muistakaa, että erityisruokavalioinen on se, joka valitsee usein kaupat, joista ostokset tehdään (siis muutkin kuin ne gluteenittomat). Älkää siis luottako siihen, että tulemme kauppaanne, jos ette palvele meitä erityisryhmiä edes kohtuullisen hyvin.
Nyt en halua kauppiailta selityksiä, että liittyy hyllypaikkaongelmaan, kun samaan aikaan pelkkiä torttutaikinoita normaaliruokavalioisille myydään useammassa kaapissa ja vielä pakastealtaassa tämän kaapin lisäksi.
Tänään en ollut ainoa asiakas, joka katseli hämmästyneenä tätä huonoa valikoimaa hyllyn edessä. Siinä sitten yhdessä tätä huonoa tilanneet ihmeteltiin.
En aio tilata jatkossakaan sesonkituotteita minkään linkin kautta kauppaan, koska olen ne jo aiemmin” taistellut” kaupan hyllylle. Haluan niitä jatkossakin ostaa normaalien kauppaostosten lomassa. Minulle saa vinkata, jos tiedätte kauppaiaita, jotka edelleenkin palvelevat gluteenittomasti. Jostain syystä täällä Helsingissä on nyt joku taantuma-aika viiden vuoden takaiseen aikaan.
Tähän haluan ehdottomasti muutosta. Tänä päivänä ei ihmisten kuulu enää juosta tuotteiden perässä kymmenessä kaupassa toteamassa, että ei täälläkään ollut mitään.
Maiju
The post Estetäänkö erityisruokavalioisten jouluvalmistelut? appeared first on Nelkytplusblogit.