Nakuru-järveltä pieni Kenian kierroksemme jatkui Naivasha-järvelle.
Naivashan kylään (tai pieneen kaupunkiin) olimmekin jo ehkä hiukan yllättäen ”tutustuneet” oppaamme Sarin juttujen kautta siellä edes käymättä. Naivasha on nimittäin Sarin kotikaupunki. Ja opiskelukaupunki, sillä hän on opiskellut Kenia Wildlife Service Training Institutessa.
Mutta aloitetaan järveltä. Naivasha on makeanveden järvi, jossa on runsas linnusto ja virtahepoja. Virtahevot tuntuivat melkein pelottavilta kun niitä katseli silmästä silmään pienestä veneestä! Marabouhaikarat, afrikan ibishaikarat, merimetsot ja kiljumerikotkat kansoittivat järven rantoja. Veneemme kippari yritti järjestää meille myös näytöksen, jossa kiljumerikotka nappaa vedestä kalan heittämällä kalan linnulle ja yksi lintu olikin vielä nälkäinen. Vesi oli tälläkin järvellä korkealla ja siksi osa puustoa oli kummitusmaisesti pystyyn kuollutta: luonnon tasapaino on herkkä asia.
Veneretken parhaat ja mielenkiintoisimmat näkymät tarjosi kuitenkin Crescent Island. Niemimaa, jolla oli eläimiä lähes ruuhkaksi asti. Niemimaa, jonne tuotiin Masai Marasta eläimiä Minun Afrikkani -elämän kuvauksiin. Eläimiä, jotka sitten jäivät tänne. Crescent Islandille voi myös tehdä kävelysafareja, sillä siellä ei ole petoja, mutta aikataulumme ei venynyt moiseen.
Järvi on myös osa Sarin kotikulmia: siinä missä me saatamme viikonloppuna liikkua Espoon rantaraitilla, niin Sari saattaa lähteä Naivasha -järvelle tai sen rannalle.
Afrikkaan rakastuneen Sarin opintoihin Naivashassa muutama vuosi sitten pääsee mukaan lukemalla kirjan Afrikkalainen kouluvuosi.
Opiskelu Keniassa, vaatii kärsivällisyyttä. Aikataulut toteutuvat hyvällä tuurilla tuntien tarkkuudella, mutta säännöt koulussa ovat kuitenkin tiukat. Nuorten opiskelutovereiden ja Naivashassa asumisen myötä afrikkalainen arki tulee tutuksi. Kuten monet Kenian luonnonpuistoista ja niiden eläimet.
Luonnonpuistossa, tosin sellaisessa, jossa ei ole petoja, myös yövytään osana opintoja, yksin:
”Iltapäivällä alkaa monien kauhulla odottama koitos, ”Solo night” eli yön viettäminen yksin savannipusikossa itse rakentamassaan suojassa. Illallistakaan ei ole tiedossa, vaan toimeen tullaan itse varatuin eväin. Ohjeistuksena oli, että ei lihaa eikä makeaa mukaan, hyeenat tulevat norkoilemaan lihapalan perässä ja hyönteiset keskittyvät makeaan.”
Kuuden viikon työharjoittelun Sari tekee Ol Pejetan kansallispuistossa Kenian pohjoisosissa: siinä missä monen kenialaisen toiveena oli päästä Mombasan lähelle, niin suomalainen viihtyy mieluummin viileämmässä. Työharjoittelussa luonnonpuistossa ei niinkään ajella ympäriinsä eläimiä katsomassa ja kuvaamassa vaan työ on eläinten käyttäytymisen seurantaa, tilastointia, papanoiden keruuta ja sairaiden eläimien auttamista.
”Kirahvit ovat kovin yhteistyöhaluisia, näyte irtoaa melko nopsasti, ja papanat ovat kauniin pyöreitä ja vain vähän tuoksahtelevia. Näytteet poimitaan hanskat kädessä minigrip-pussiin, laji ja alue merkitään pussin päälle, ja Kimberlyn ajaessa miten pusertelen papanoita murskaksi – se helpottaa käytettyjen tutkimuskemikaalien vaikuttamista.”
Otteet ovat Sarin kirjasta, jonka voit halutessasi ostaa täältä (tai lainata kirjastosta). Keniassa käyneille tai sinne vasta suuntaaville kirja tarjoaa monta mielenkiintoista yksityiskohtaa maasta ja sen eläimistä.
Ennen Afrikan matkaamme kirjoitin elokuvista, joita katsoimme uudelleen ennen matkaamme. Nyt matkamme jälkeen olen lukenut paitsi Sarin kirjan, myös aikoinaan Keniassa samburusoturin kanssa naimisiin menneen Corinne Hoffmanin kirjat Back from Africa ja Reunion in Barsaloi (jatko-osia ensimmäiselle kirjalle White Masai), jotka kertovat hänen ja hänen puoliksi samburu-tyttärensä vaiheista Keniasta paluun jälkeen. Back to Africa on vielä lukujonossa. Sarin ansiota tuokin tieto minulle, että nämä jatko-osat ovat olemassa, en ollut niitä tullut etsineeksi, vaikka White Masai -elokuvan olinkin aikanaan nähnyt.
Samburuista muuten mielenkiintoinen ote vielä Sarin kirjasta, kenialaisten opiskelutovereiden suhtautumisesta vierailuun samburuiden kylässä:
”Jälleen moni opiskelutovereistani on suorastaan järkyttynyt alkukantaisuudesta, ”tämä ei voi olla Keniaa”, ”tämmöinen alkeellisuus vetää koko maan kehitystä taaksepäin” ovat yleisiä kommentteja. Kukaan ei ajattele alkuperäisten kulttuurien säilyttämisen tärkeyttä, vaikka luennoitsijammekin kertoo tällaisten kylien olevan tärkeitä ja suosittuja vierailukohteita, varsinkin ulkomaalaisten keskuudessa.”
The post Naivasha – kylä Afrikassa appeared first on 40+ blogit.