Hankimme jo hyvissä ajoin leffan ennakkonäytöstä varten asut, jotka sopivat täydellisesti 70-luvun henkeen retro-kuoseineen. Olin bongannut itselleni jo aiemmin tämän tunikan ja sitten jostain syntyi ajatus, että näissähän olisi ainesta meidän MammMia! asuksi. Asut saimme yhteistyönä Dress Like Marien kanssa. Täytyy sanoa, että asut saivat kyllä ansaittua huomiota näiden kanssa liikkuessamme. Eräskin nainen käveli Tennispalatsin leffateatterin ohi ja katsoi meitä ja sanoi, että VAU. Varmasti ei siis jäänyt keneltäkään huomaamatta. Tunika ja housut saatu (Dress like Marie). Olen aiemmin kirjoittanut näistä asuista enemmän yhteistyöpostauksessani täällä.
Päivälle olin varannut meikkauksen LiljaBeautyn Jarnalta Hakunilasta. Ammattilaisen tekemä meikki on aina ammattilaisen tekemä meikki. Ajattelin, että kun on mietitty vaatteet ja kaikki, niin meikkikin voisi olla sitten täydellinen. Sanoin Jarnalle, että saa vapaat kädet, että toivon vaan, että meikki on näyttävä ja värit voimakkaat. Sitä sain mitä tilasin. Sain upeat turkoosit luomet. Täydellinen silmämeikki tähän värikkääseen asuun.
Kun pääsin Hakunilasta, niin piipahdin lempikauppassani eli Fashion at Homessa. Kävin itseni kanssa tahtojen taistelua. Tämä turkoosi takki näytti niin hyvältä, mutta, mutta. Olen joskus sanonut, että kaikkia vaatteita, jotka näyttävät hyvältä ei ole pakko ostaa. Tällä kerralla siis en ostanut, mutta jäi vähän kaivelemaan. Täydellinen väri.
Kävimme Kahvakuula kainalossa Marin kanssa syömässä tässä välissä. Molempien kulku sattui juuri samaan aikaan kulkemaan rautatieaseman läpi. Kun oltiin syöty Mari lähti kotiin ja minä lähdin leffaan.
Kävin ostamassa vielä ennen leffan alkua Induskasta luomiväriin sopivat korvikset. Taidan jonkin aikaa sitten meikata siniset silmät itselleni.
Teimme Leffamaailman kanssa kaupallista yhteistyötä leffan tiimoilta Instagramissa ja sitä kautta otimme seuraajat mukaan tähän aktiiviseen päivämme. Leffassa oli paljon tuttuja ja hassuteltiin ensiksi ulkopuolella heidän kanssaan. Elokuvassa palattiin Donnan nuoruuteen ja osittain elettiin Sofian elämää saarella äitinsä kuoleman jälkeen. Alkuun tuntui, että se ensimmäisen osan fiilis ei sieltä nouse, mutta kyllä se sieltä nousi. Meissä elokuva herätti varmaan kaikki tunteen kirjot. Nauroimme, itkimme ja tunsimme varmaan kaikki muutkin tunteet tuossa välissä. Tiian kanssa taputimme ja heiluimme eturivissä niin, että emme meinanneet aina penkillä pysyä. Tuo musiikki vaan tempaisi taas mukaansa.
Voisin sanoa, että parasta antia tuossa leffassa on musiikki, maisemat ja ne mahtavat fiilikset, jotka tuohon leffaan on saatu taiottua ammattimaisella ohjauksella. Ihan ehdoton suositus tälle leffalle.
Jos joku kohtaus pitäisi nostaa leffassa ykköseksi, niin sanon sen kohdan, jossa Cher valtasi lavan ja esitti taianomaisesti Fernandon. Siinä vaiheessa itki varmaan suurin osa katsojista.
Kiitos kaikille tahoille, jotka mahdollistivat meille tämän päivän. Nyt jäämme miettimään, että mikä onkaan MammaMian seuraava siirto. Levyä ja DVD:tä varmasti siis jäämme nyt odottamaan. Nämä fiilikset kun pitää päästä tuntemaan vielä uudestaan ja uudestaan.
Maiju
The post Mistä elementeistä syntyy täydellinen päivä? appeared first on Nelkytplusblogit.