Kesä on antanut meille taas parastaan ja olemme saaneet nauttia huikeista kesäsäistä. Täksi viikoksikin on luvattu vielä helteitä ja ilma taitaa vain lämmetä. Näin upeilla kesäsäillä tuntuu hiukan rikolliselta olla sisällä. Ilma oli kuitenkin viikonloppunakin niin paahtava, että välillä oli pakko hakeutua sisätiloihin. Minulla oli viikonloppuna lapsenlapset kylässä ja yritin siis parhaani mukaan suojella heitä liialliselta auringonpaisteelta. Lastenlasten vierailu meillä mummolassa oli ensimmäinen kerta tänä kesänä. Kyllä, luit ihan oikein. Hyvähän se on, että on kesätöitä, mutta kun ei ole lomaa ja on paljon viikkovapaita sekä pitkiä työputkia, en ole pystynyt ottamaan pieniä tänne mummolaan niin usein kuin olisin halunnut.
Nyt on kuitenkin takana ihana viikonloppu noiden pienten kanssa. Olimme lasten kanssa kolmestaan kotona, kun ukki oli töissä. Koskaan aiemmin ei olekaan ollut tälläistä tilannetta, että olisin ollut yön yli yksin lasten kanssa meillä, mutta hyvinhän minä lasten kanssa pärjäsin. Tosin nuorin tyttäristäni kävi meillä lauantaina ja auttoi minua mm. ruoan laitossa. Iso apu, josta olen todella kiitollinen.
Lauantaina lähdettiin heti hitaan aamiaisen ja aamupiirrettyjen jälkeen keskustaan. Olin kuullut, että keskuspuistossa on paljon erilaisia telineitä lapsille, joissa voi kiipeillä, pomppia ja kiikkua. Kuulemani piti paikkansa ja puistosta löytyi niin kiipeilytelineitä, liukumakiä, kiipeilyseinä, hämähäkkikeinuja, maatramboliineja sekä tasapainoilulle ihan oma paikkansa. Lapsenlapseni ovat kovia kiipeilemään ja liikkumaan, joten kaikki telineet pääsivät kyllä testiin. Itse korkeapaikankammoisena en voinut edes katsoa, kun vanhempi lapsista kiipesi kuutiomaisen kiipeilytelineen huipulle. Huh, on ne taitavia.
Puistoilun jälkeen kävelimme vielä kävelykadulle katsomaan sinne kävelykadun remontin yhteydessä rakennettuja vesisuihkuja. Helteisen kuuma sää oli saanut lapset juoksentelemaan vesisuihkujen seassa ihan villeinä. Itse olin tylsä mummo enkä antanut lastenlasteni kastella vaatteitaan suihkuissa. Kotona täällä mummolassa suihkuttelimme sitten nuorimmaisen tyttäreni kanssa puutarhaletkulla vettä suihkuna lapsille ja he saivat juosta vesisuihkussa uikkarit päällä. Kävelykadulla kävimme kuitenkin jätskikiskalla ja lapset saivat valita itselleen mieluisat jäätelöt.
Kaupunkireissun lisäksi viikonloppuumme kuului niitä perinteisiä asioita, mitä yleensäkin teemme yhdessä; leikkiä, lukemista, piirtämistä, kahvittelua leikkimökillä, hiekkakakkujen tekoa ja saunomista. Ihana viikonloppu takana omien rakkaiden lastenlasten kanssa. Tämän voimalla jaksaa taas painaa töitä muutaman viikon yhdellä vapaapäivällä per viikko. Sitten alkaakin jo seuraavalla viikolla koulu. Koulun aloituksen jälkeen saammekin taas viettää yhteisen viikonlopun pikkuisten kanssa. Toivottavasti silloin ukkikin on kotona ♥
The post Pieniä vieraita ja auringon paahdetta appeared first on Nelkytplusblogit.