Kun puutarhahullu lähtee puutarhalle toisen puutarhahullun kanssa, siinä saa pitää lompakosta kovaa kiinni. Mutta ihan hyvin mulle kävi kuitenkin, jonkinlainen maltti pysyi mukana. Kasvihankinnat kun mahtuivat hyvin auton perään.
Ensimmäinen kohde oli Puutarhanikkarit Espoossa ja ostin laventelin, sieniyrtin, oliiviyrtin, persiljan sekä sitruuna -ja appelsiinisamettikukkia. Vähän vahiongossa ajauduttiin sitten Kirkkonummelle ja Reimannin taimitarhalle, joka osoittautui mainioksi paikaksi. Sieltä mukaan lähti muovipussissa pilkottavat aloet ja tummat annansilmät. Seuraavana päivänä oli ihan pakko ajella uudestaan Espooseen, koska en saanut mielenrauhaa ihanalta kärhöltä. Tarha-alppikärhö Tage Lundell vei sydämeni tummilla kukillaan ja sopivasti sille oli tilausta, kun kärhöporttia muutenkin uusitaan. Laatikollinen tummanoransseja samettikukkia tuli myös matkaan mukaan.
Autonperä pullollaan kukkia.
Alla olevat kuvat ovat Reimanin mallipuutarhasta, kannattaa katsoa loppuun asti, koska mukana on huikeita tulppaaniotoksia!
Voi hitsi, kun ihastuin noihin tuijapalloihin! Niitä ei kuitenkaan omaan puutarhaan tule, mutta pesäkuusia ja sirotuomipihlaja varmistuivat omalla hankintalistalla.
The post puutarhakaupoilla appeared first on Nelkytplusblogit.