Kävin salilla vuodesta 2011 vuoteen 2016 alkuun. Joka ikinen viikko kävin salilla 3-4 kertaa viikossa ja vuosina 2012-2013 eli kahden vuoden ajan treenasin kerran viikossa personal trainerin kanssa. Silloin olin hyvässä hapessa. Kova treeni kyllä aiheutti myös ongelmia, selkäni ja olkapääni kokivat kovia. Kuitenkin vuoden 2016 vaihteessa tunsin olevani henkisesti hyvin loppu. Olin noussut jokaisena saliaamuna kello 4.40 ja siihen aikaan vielä päivät venyivät blogijuttujen takia myöhään iltaan. Käytännössä siis olin liikenteessä usein klo 5.30-21.00. Kaikkihan sen tietää, että kenenkään fysiikka ei kestä sellaista. Ei edes minun.
Muistan kuinka kävin syksyn 2015 kanssa painia itseni kanssa ja mietin, että voinko lopettaa kuntosalin ja miten fyysisen kunnon kävisi? Päätin kuitenkin sen lopettaa, koska koin, että mun oli vaan pakko saada nukkua aamuisin edes se tunti pidempään mitä salilla käydessäni tein. Mietin, että se väsymys, mitä silloin koin oli niin syvää, että koin, että aikaiset saliaamut vain pahensivat tilannettani.
Uuden elämän alku just nyt
Miksi päätin ryhdistäytyä nyt? Etsin kuvia kolmen vuoden takaiselta Rodoksen reissultani ja muistin sen tunteen, kuinka kävin aamulenkeillä ja tunsin olevani paremmassa hapessa kuin nyt nyt. Haluan voida paremmin, haluan jaksaa paremmin. Siinä siis syy, miksi päätin jatkaa juuri nyt.
Päätin katsoa itseäni ensiksi suoraan silmiin ja katsoa lähtötilanteen, että missä ollaan nyt ja päätin myös vilkaista, että missä oltiin silloin. Päätin olla itselleni armollinen ja katsoa kuviani rehellisesti. Mietin kuvaa katsoessani, että ei se tilanne ole niin paha, mutta parempikin voisi olla. En aio asettaa itselleni mitään tavoiteaikaa. Menen taas päivän kerralla eteenpäin ja haluan nauttia hyvänolontunteesta, se on tärkeintä. Haluan, että jonain päivänä voin taas paremmin ja nautin liikunnan ilosta.
Toukokuu 2018, tästä se lähtee:
Tässä on ne kuvat, jotka minua motivoivat tämän asian suhteen. Nämä kuvat on otettu toukokuussa 2015. Nämä kuvat inspiroivat minua nyt eniten.
Rodoksella toukokuussa 2015:
Naistenkymppi toukokuussa 2014:
Enemmän haluan keskittyä omaan jaksamiseeni, se on tässäkin projektissani tärkeintä.
Nyt laitan taas asioita enemmän tärkeysjärjestykseen, tällä hetkellä päätän olla itselleni se tärkein ihminen ja antaa itselleni enemmän aikaa hyvinvointiini. Ikää tulee ja vain minä päätän, että miten jaksan mennä eteenpäin ja voida paremmin, kukaan ei tee tätä asiaa minun puolestani.
Ensimmäinen saliviikko on takana ja nousin aamuisin salille taas iloisin mielin ja täynnä energiaa. Tästä se lähtee. Pidän teidät matkassani. Kerron jatkossakin kuulumisiani tällä saralla.
Onko sinulla omaa tarinaa tähän liittyen, kuulisin sen mielelläni.
Maiju
The post Päätän voida taas paremmin appeared first on Nelkytplusblogit.