Pahoittelut viiveestä postauksessa. Talvilomahotellissa piti olla wifi-yhteys, vaan eipä ollutkaan. Toisaalta hyvä niin; taukoa digimaailmasta ja mahdollisuus keskittyä ympäröivään kauneuteen. Kuunnella vaikkapa vain aaltojen ääntä – rauhoittavaa ja hienoa. Pieni perhehotelli Kreetalla oli aivan rannassa, joten sekä meri- että äänimaisemasta tuli nautittua runsain mitoin.
Aivan hullu juttu varmaankin, mutta tämä seuraava, alla oleva kuva on suosikkini. Pientä ja kaunista; näpsäys hennosta ylhäällä muurin kolossa sinnittelevästä kasvista. Jotenkin erityisen hieno yhdistelmä – muurin rosoisuus ja kasvin herkkyys.
Hanian kaupungissa järjestettävät Street Marketit eli torit ovat tunnelmaltaan viehättäviä, erityisesti suosittelisin keskiviikkoisin merenrantakadulla järjestettävää toria ja aikaista aamua. Mukavaa katsella paikallisia mummeleita vihannesostoksilla ja ostaa maistiaisia penkillä istuskellessa nautittavaksi. Mansikoita, juustoa ja aprikooseja. Ostinpa myös souvlaki-vartaita suoraan torikadun hiiligrillistä, konstailematonta ja hyvää.
Mikä on sinun suosikkimaasi?
The post Lomatunnelmia ja ihanaa äänimaisemaa appeared first on Nelkytplusblogit.