Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Pakolliset kuviot

$
0
0

Toukokuun alkupäiviin liittyy aina yksi minulle epämieluisa tekeminen, nimittäin veroilmoituksen tarkistaminen ja täydentäminen…

Vaikka olen jo hyvissä ajoi tarkistanut ja tehnyt laskelmani, tulee papereiden täyttämisessä yleensä joku ongelma, jota sitten selvittelen miehen kanssa yhdessä ja erikseen. Lisätöitä aiheuttaa toiminimeni, jonka veroilmoituksen täytön kanssa saan kulutettua useamman tunnin. Nyt on menossa vasta toisen tilikauden verotus ja toimintaa on ollut edellisvuotta enemmän. Meillä mies on se, joka näitä talousasioita ymmärtää paremmin ja hän löytää ilmoituksestani kohtia, jotka on minulta jäänyt epähuomiossa (tai tietämättäni) täyttämättä.

 
 
Kieltämättä minulla on muutaman kerran käynyt mielessä tilitoimiston palveluihin siirtyminen, vaikka kirjanpitoni on vielä hyvinkin pientä.
Tällaiset numeroiden kanssa pelaamiset ovat meikäläiselle melkoista pakkopullaa ja tunnollisena ihmisenä saan näistä tehtyä “elämää isompia asioita”.
Ettei vaan joutuisi kiinni mistään verovilpistä tai vaikka saisi syytteeseen talousrikoksesta. Sehän olisi ihan kamalaa!!!
 
 
 
Paperitöitä on tullut työstettyä viikonlopun aikana enemmänkin. Veroilmoitusten (2 kpl) lisäksi minulla on kaksi näyttötutkinnon arviointia maanantaina, joita olen vielä hionnut esityskuntoon. Sen lisäksi olen valmistellut yhtä näyttötutkintosuunnitelmaa, jonka toteutan työharjoittelupaikassani toukokuun viimeisellä viikolla. Tietokoneen ääressä on tullut tönötettyä  liian paljon, mutta nämä pakolliset kuviot on nyt vain ollut pakko tehdä pois alta. Näin se vain on. 
 
 
 
 

The post Pakolliset kuviot appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Trending Articles