Vielä viimeisen kerran

Tämän postauksen pohja on ollut koneen uumenissa jo reilu puolitoista vuotta, mutta julkaisemista on jarruttanut jonkinlainen epävarmuus ja itseinho ja mitä lie muita syitä. Toki olen tämän koko ajan tätä postausta pyöritellyt mielessäni, mutta aina en vain pääse kirjoittamaan ajatuksiani ylös, joten kirjoitus voi olla melkoisen sekava.

Mulla on pitkään ja usein pyörinyt ajatuksia päässä siitä, miten itse näen itseni, siis ihan ulkoisesti. En tiedä olenko epänormaali, mutta omakuvani vaihtelee päivittäin. Joinakin aamuina peilistä katsoo ihan mukiinmenevän näköinen ja kokoinen keski-ikäinen nainen, mutta otapas tuosta naisesta valokuva: voi veljet, mikä läski, eikä se oo muka meikannut ollenkaan!!! Leuka roikkuu, suun pielet roikkuu, silmäkulmat roikkuu ryppyineen päivineen. Tai menepä johonkin porukkaan, niin aina sitä tuntee itsensä homsantuuksi, ja kaksi kertaa lihavammaksi kuin porukan lihavin.

Mistä tämä kaikki johtuu? Onko se huonoa itsetuntoa? No varmasti, mutta miten sitä saisi parannettua? Osittain syytän kyllä tätä ulkonäkökeskeistä elämää, mikä tänä päivänä on valloillaan. Kaikki laihduttavat, blogit tuuttaavat pihalle kauniisti meikkaavia ihmisiä jne jne. Jotenkin tuntuu, ettei tavallinen ihminen pikkuisen ylipainoisena ja vähän rupsahtaneena voi olla millään muotoa hyvän näköinen tai edes siedettävä.

Kuinka monta elämän muutosta olenkaan aloittanut ja yhtä monta olen lopettanut, jotkut nopeammin kuin toiset. Välillä tulee niin voimakas tunne, että nyt pitää laihtua ja kiinteytyä ja mitä lie, jotta näyttäisin paremmalta (terveydellinen näkökanta jätetään nyt huomioimatta). Samantien melkein tulee se ns. vaakakapina, miksen voisi kelvata ja olla ihan hyvä tällaisena kuin olen. Oman pään sisällä käy sellainen ajatusten myrsky asian tiimoilta ettei ole tosikaan. Jostain pitäisi saada sieltä myrskyn silmästä napattua se yksi ajatus ja lähteä viemään sitä systemaattisesti eteenpäin, oli se sitten itsensä hyväksyminen tai muuttaminen tai jotain siltä väliltä. Mutta miten nuo muut ajatukset sitten saisi jätettyä oman onnensa nojaan, ja mielellään lopullisesti. Eihän tällaista vatvomista kestä kenenkään pää.

Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että valehtelen itselleni sanoessani, että olen ihan ok näin kun olen. Se, että muuttuisiko asiat mitenkään, jos olisin laihempi, sitä en osaa varmaksi sanoa. Rypyt tuskin oikenevat laihtuessa, mutta vaatteet näyttäisivät varmasti kivemmilta, eikä vaatekaupassa tarvitsisi joka kerta pyyhkiä kyyneleitä.

Ja olisihan se varmaan kiva, että äidistäkin olisi valokuvia niissä lomakirjoissa. Voisihan niitä toki laittaa, mutta kun itse ei kestä katsella omia kuviaan ja hävettää näyttää niitä muille, vaikka he näkevätkin varmasti minut juuri sen kokoisena kuin olen, eikä valokuvissa ulkonäköni tule heille yllätyksenä.

Toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, miksei siitä saisi nauttia herkutellen ja laiskotellen, jos siltä tuntuu. Kaikilla ei ole niin hyvää geeniperimää, ettei tällainen elämäntyyli vaikuttaisi ulkonäköön. Itselläni on kaiken suhteen huono geeniperimä: taipumus lihavuuteen, en omaa kauniita kasvonpiirteitä, ja onpa jotain pieniä terveydellisiäkin perintötekijöitä. Kaikki kunnia niille, jotka jaksavat innostua viherherkuista yms, mutta se ei vain ole mun juttu.

Olen nyt ollut reilu kolme viikkoa Keventäjät.fi sivuston jäsen. Olen ottanut alun rennosti, tutkaillen ohjeita ja hieman jopa merkkaillut ruokapäiväkirjaan syömisiäni. Aika äkkiä sitä alkaa hahmottamaan, miten paljon sitä päivässä voi syödä ihan tavallista ruokaa menemättä annetun päivittäisen kalorimäärän yli. Ennen kaikkea säännöllinen ruokarytmi näin kotona ollessa on ollut aivan hukassa, jääkaapilla tulee käytyä kurkkimassa tämän tästä. Enkä välttämättä syö makeaa, mutta jotain mukamas koko ajan pitäisi saada suuhunsa. Ja kun tuota ruokapäiväkirjaa täyttää, jo oma mielikin asennoituu jättämään syömättä turhia. Se kun on vaan niin noloa, katsoa sieltä päiväkirjasta, kuinka helposti ne kalorit kertyvät. Toisaalta enemmänkin ongelmaksi kyllä meinaa tulla saada päivittäinen kaloritarve täyteen. 

Nyt ne kolme viikkoa on harjoiteltu ja ihmetelty ja tällä viikolla on tosi kyseessä. Päiväkirjan täyttämisestä tulee jokapäiväistä rutiinia, kävelylenkitkin pitenevät. Viikonloppuna mässytin ihan tarkoituksella oikein huolella, ja kuinka paha olo olikaan maanantai-aamuna. Pikkulenkki koiran kanssa oli kohtuu ahdistava, vaikka painossa ei mitään muutoksia ollutkaan tapahtunut. Kyllä se turha ravinto elimistössä vain tekee olon huonoksi. Meillä oli Anniinan kanssa herkkulakko sakkomaksuineen meneillään, mutta nyt irtisanoudun tuosta lakosta kaiken kansan edessä, sillä totaalikieltäytyminen ei vain sovi minulle. Mikäli herkut kielletään, ajattelen herkkuja joka päivä ja lähes joka hetki. Mutta jos vain päätän olla syömättä herkkuja, saattaa mennä viikko tai kaksikin, etten juuri ole herkkuja ajatellut. Sori vaan Anniina <3 Mutta tuon ruokapäiväkirjan ja minulle annetun kalorirajan puitteissa sallin itselleni pieniä herkkuja silloin tällöin potematta huonoa omaatuntoa.

Keventäjien ohjeet ovat tavallista ruokaa, jonka suosimisen näen erittäin tärkeäksi omassa elämässäni, koska perheessä asuu murkkuiän ja ennen kaikkea teini-iän kynnyksellä oleva neiti. En halua millään muotoa pussiruokia tms. syömällä viestittää neidille vartalokeskeistä elämän tyyliä. Ennen kaikkea itselläni koko projektissa on oma hyvä olo päätavoitteena, hyvänä kakkosena tulee laihtuminen, mielellään sellaiset 15 kg. Mutta tästä en puhu ääneen kotona.

Ostin tammikuussa Anna Saivosalmen Treenaa kotona 10, 20 tai 30 minuuttia. Niin on kirjan ohjeet jäänyt kirjan sivuille odottamaan tosi elämän toteutusta, vaikka ajanpuutetta en voi tästä syyttää.  Oikeesti kukaan ei voi, kyllä jokaiselta pitäisi löytyä 10, 20 tai 30 minuuttia päivittäiseen treeniin Keventäjät-projektiini kuuluu myös Annan Kotitreeni-valmennus, joten lisätsemppiä on liikunnan suhteen tiedossa. Kirja on varmasti hyväksi avuksi. Liikunnan kanssa etenen myös rauhallisesti, sillä en ole koskaan ollut urheilullinen tyyppi. Liika innostus liikunnan aloituksessa tyssää helposti väsymykseen ja/tai vammoihin. Ja pitäähän tähän elämään mahtua muutakin kuin ruoka ja liikunta. Käykää puuteen kurkkaan Anna Saivosalmi instagramista @ansaivo.

Tämä projekti kestää blogiyhteistyönä syyskuun alkuun asti, joten tehdessäni asiasta julkisen, tuloksia olisi paras syntyä. Ja mikäli nyt kävisi niin, ettei tuloksia tule, tämä olkoon viimeinen kerta, kun minkään sortin laihduttamista / elämäntapamuutosta yritän. Missään nimessä en tule sallimaan itselleni mässyelämää, sillä mulla ei ole enää varaa antaa painon nousta yhtään. Mutta olkoon tämä viimeinen kerta, kun mitenkään tätä tietoisesti yritän. Meni syteen tai saveen, syksyllä hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Sitä ennen raportoin teille kuulumisia vähintään kerran kuukaudessa.

Monta asiaa jäi varmaan sanomatta, mutta niistä sitten pulistaan kommenttikentässä ja seuraavissa postauksissa.