Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Hyvän mielen matto

$
0
0

On kevät. Tulppaaneita, valoa ja sirkuttavia lintuja. Rakastan tätä vuodenaikaa, vaikka samalla se hieman väsyttää. On kuin pimeään talveen tottunut mieli vähän kamppailisi vastaan, haluaisi jatkaa talviuntaan.

Kaipailin kotiin ja mieleen jotakin piristystä ja ilokseni sitä löytyi pienen sisustusmuutoksen muodossa. Meillä on uusi ihana matto!

Maton nimi on Alisha. Monivärinen Alisha-matto on helposti tunnistettava, mutta jokainen matto on uniikki. Mattoon käytetään lukuisia punaisen, sinisen, keltaisen, ruskean ja vihreän sävyjä ja se sopiikin lähes mihin tahansa huoneeseen. Tämä matto on varsinainen katseidenkerääjä, ja se näyttää ja tuntuu todella lämpimältä. Erityisesti Kongo on ihastunut mattoon kovin 🙂

Alisha tilattiin minulle kolme kuukautta sitten Nepalista. Kolmen kuukauden aikana maton kutoi nainen nimeltä Sonu Gurung, sillä Sukhin mattojen kutominen aloitetaan aina vasta silloin, kun teet tilauksen. Jokaisesta matosta kerrotaan sen tekijän nimi, ja osa heistä on esitelty Sukhin sivuilla. Sonun kuvakin löyty ja maton mukana sain kortin, johon Sonu oli kirjoittanut nimensä.

Sukhin perustaja on nuori hollantilainen tekstiilisuunnittelija Nasia Burnet. Hän kiinnostui perinteisistä käsityötekniikoista ja luonnonmateriaaleista opiskeluaikoinaan. Matkat Nepaliin, Intiaan ja Marokkoon vahvistivat hänen visiotaan ekologisista matoista, joiden värjäyksessä ja käsittelyssä ei käytetä atsovärejä ja allergeeneja.

Toinen Nasian missio oli maksaa matontekijöille kunnon palkkaa. Sukhin artesaanit, joista suuri osa on naisia, saavat työstään kunnon korvauksen, joka oikeasti riittää elämiseen.
Kuinka inspiroiva nainen! Jälleen yksi todellinen ladyboss. Naisissa on voimaa!

Sukhilta on juuri ilmestynyt uusi mallisto, käy kurkkaamassa täällä!
Matto saatu Sukhilta. Kiitos tuhannesti!

Sonu Gurung

The post Hyvän mielen matto appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159